kylmä suihku Windows-väen niskaan

olkaapa hyvät

Microsoft on itse asiassa hidastanut teknologian kehitystä yli 20 vuotta. Niin kauan se on sopimustensa ja patenttiensa kanssa ollut esteenä hipaisunäyttöjen ja langattoman teknologian kehittämiselle.
Pc on pidetty pystyssä väkisin nimenomaan siksi, että Microsoft on halunnut yksinään hallita käyttöjärjestelmämarkkinoita keinolla millä hyvänsä.

Jos Microsoftia ei olisi olemassa, meillä olisi ollut kosketusnäytöllä laitteita jo 10-15 vuotta sitten. Pc:n valtakausi siis olisi ollut ohi jo pitkät ajat sitten. Patenttitrollaus ja oikeudella uhkailu on pitänyt Microsoftin määräävässä asemassa sen suhteen millaisia laitteita ihmiskunnalla on.

Periaatteessa Microsoft on tehnyt teknologialle saman minkä kirkko teki aikaisemmin koko ihmiskunnalle. Olemme kehityksessä satoja vuosia jäljessä siitä mitä voisimme olla ilman kristittyä kirkkoa ja ilman nykyajan Microsoftia.

Pc:n valtakausi on ollut ihmiskunnan toinen pimeä keskiaika. Pysähtyneisyyden aikaa, jonka aikana mikään ei ole kehitynyt. Vasta nyt, kiitos Applen ja muiden rohkeiden kapinallisten, meillä alkaa olla käyttökelpoisia älypuhelimia kosketusnäytöllä sekä tableteja. Tällä saralla Apple on se Martin Luther joka lopetti lopullisesti keskiajan pimeyden. Apple lopetti Microsoft-kirkon vallan.

Microsoftista ei siis kokonaisuutena ole ihmiskunnan teknologiselle tasolle ollut kuin haittaa. Miksi me edelleen vedämme perässä menneisyydessä elävää mammuttia, joka ei näe mitä sen ympärillä oikeasti tapahtuu?

Microsoft on mysö kääntänyt softapuolen kehityksen kelloa sen yli 20 vuotta taaksepäin. Vasta nykyinen rohkeasti varasteleva open source-maailma on vapauttamassa ihmiskuntaa Microsoftin ikeestä softapuolellakin ja alamme saada ihan ilmaiseksi parempia ohjelmia kuin mitä menneisyyden aave tuottaa kaupallisesti.

Microsoft on kuin katolinen kirkko. Kirkon oppi maakeskeisestä maailmankaikkeudesta kaatui. Samalla kaatui oppi litteästä maasta. Sitten tuli Newton joka perusteli aurinkokeskeisyyden ja fysiikan peruslait maailmankaikkeudessa. Lopuksi tuli Darwin, joka lopetti ihmiskunnan erityisaseman Jumalan edessä. Microsoft on nykyään kohdannut open sourcessa ja Applessakin oman Isaac Newtoninsa ja Charles Darwininsa. Paavi Ballmer puhuu pian enää tyhjille saleille.

Periaatteessa ilman Microsoftin harjoittamaa rahojen ryöväämistä koko ihmiskunnalta maapallolla, tämä laji voisi nykyään oikeasti lentää avaruudessa ja Mars voisi olla alustavasti asutettu, samoin kuu. Niin paljon rahaa Microsoft on jemmannut ryövättyään sen ihmiskunnalta. Parhaassa tapauksessa ilman Microsoftia jopa valoa nopeampi avaruusmatkailu olisi jo kehitetty. Nyt on vasta keksitty, että hiukkaset lentävätkin valoa nopeammin, eli tie poimuajoon on avattu.

10

224

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ollaan hyviä

      Sä olet pelkkä säälittävä trolli.

      Otappa nyt lääkkeesi.

    • ollos hyvä

      Samat sanat.

      • huoh.

        Plagiointia tyypilliseen linux-tyyliin.


    • jaahas???

      Vai vielä valoa nopeampaa. Kuvaa ajattelusi puutteita.

    • atheist

      Ai vertaat tietokoneita ja teknologiaa kristinuskon historiaan? Hei joku roti.

    • Hauskaa luettavaa.

      Kauheat paapomiset eikä ainoatakaan todistetta mistään asiasta pelkkää jossittelua siis

      • pasuuna.

        Parempi kun ei vastaa mitään tuollaisille aloittajan kaltaisille torville.


    • ?Ö.,mm333

      Pelkkää paskaa kijoituksesi alusta loppuun, 10 vuotta sitten esim oli kosketusnäytöllä Windows CE kämmenmikroja.

      • f4e333

        Ja tabletpc:eitä xp:llä.


    • eiolehyväidea.

      Mulla on muutenkin toi näyttö välillä tuhruja täynnä, entä sitten jos sitä alkais pizasilla sormilla tökkimään?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      177
      1600
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      105
      807
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      735
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      608
    5. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      128
      561
    6. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      546
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      528
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      510
    10. toivottavasti kohta jo kohdataan

      😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
      Ikävä
      25
      493
    Aihe