Uskoa pidetään eri uskonnoissa kuin itsestään selvänä asiana. Niin itsestään selvänä ettei edes pysähdytä miettimään että miksi Jumala katsoo ihmisiä uskon kautta ja mihin sitä tarvitaan.
Epäuskoa pidetään eri uskovien sielmin pahan asiana vaikka todellisuudessa epäusko on perimmäistä totuuden janoa ja sitä tervettä epäilystä joka pitää ihmisen erossa valheista ja hyväksikäytöstä. Itse liitän uskonnolliseen epäuskoon vain hyviä mielikuvia ja näen siitä hyötyä. Jopa uskovat ovat epäuskoisia toisten uskontojen suhteen ja pitävät sitä hyvänä asiana.
Jumalan näkökulmasta ajatellen ihmisen epäusko pitäisi olla ihmiselle normaali tila koska Jumala itse on pysynyt aina visusti piilossa ja jättänyt siksikin sijaa sadoille tai tuhansille uskonnoille. Jumala ei ole koskaan tyydyttänyt ihmisten ja uskovien kaipuuta läsnäolollaan. Vain uskon kautta ihminen on saanut tässä asiassa tyydytystä lähes jokaisessa uskonnossa.
Usko Jumalaan tai uskontoon ei pyhitä ihmistä eikä tee ihmisestä parempaa. Koska Jumala itse pysyy piilossa ( jos edes on olemassa) ei hän voi oikeudenmukaisesti vaatia uskoa ihmisen pelastumiseen. Ja vielä vähemmän hän voisi vaatia uskomaan yhteen tiettyyn uskontoon.
Oikeudenmukainen Jumala ei vaatisi uskoa vaan arvostaisi ihmisen rohkeutta olla uskomatta ja arvostaisi sitä että ihminen ei halua uskoa uskontoon koska siinä on aina riski erehtyä ja miellyttää itseään vain psykologisesti ja tulla omaksuneeksi vääriäkin moraalisia arvoja.
Oikeudenmukainen Jumala arvostaisi ihmisen omantunnon kuuntelemista ja sitä, että ihminen pyrkii olemaan tekemättä pahaa lähimmäisilleen. Arvostaisi sitä että ihminen tekee parhaansa ja pyrkii hyvään. Näitä asioita toteuttaa moni ateistikin. Uskoa uskontoon tai Jumalaan siinä ei ihminen tarvitse.
Oikeastaan ateisti joka pyrkii hyvään ja rakastaa lähimmäistään on pyyteettömämpi kuin usea uskova, koska hän ei odota saavansa näistä Jumalalta palkinnoksi mitään.
Epäuskoa pidetään eri uskovien sielmin pahan asiana vaikka todellisuudessa epäusko on perimmäistä totuuden janoa ja sitä tervettä epäilystä joka pitää ihmisen erossa valheista ja hyväksikäytöstä. Itse liitän uskonnolliseen epäuskoon vain hyviä mielikuvia ja näen siitä hyötyä. Jopa uskovat ovat epäuskoisia toisten uskontojen suhteen ja pitävät sitä hyvänä asiana.
Jumalan näkökulmasta ajatellen ihmisen epäusko pitäisi olla ihmiselle normaali tila koska Jumala itse on pysynyt aina visusti piilossa ja jättänyt siksikin sijaa sadoille tai tuhansille uskonnoille. Jumala ei ole koskaan tyydyttänyt ihmisten ja uskovien kaipuuta läsnäolollaan. Vain uskon kautta ihminen on saanut tässä asiassa tyydytystä lähes jokaisessa uskonnossa.
Usko Jumalaan tai uskontoon ei pyhitä ihmistä eikä tee ihmisestä parempaa. Koska Jumala itse pysyy piilossa ( jos edes on olemassa) ei hän voi oikeudenmukaisesti vaatia uskoa ihmisen pelastumiseen. Ja vielä vähemmän hän voisi vaatia uskomaan yhteen tiettyyn uskontoon.
Oikeudenmukainen Jumala ei vaatisi uskoa vaan arvostaisi ihmisen rohkeutta olla uskomatta ja arvostaisi sitä että ihminen ei halua uskoa uskontoon koska siinä on aina riski erehtyä ja miellyttää itseään vain psykologisesti ja tulla omaksuneeksi vääriäkin moraalisia arvoja.
Oikeudenmukainen Jumala arvostaisi ihmisen omantunnon kuuntelemista ja sitä, että ihminen pyrkii olemaan tekemättä pahaa lähimmäisilleen. Arvostaisi sitä että ihminen tekee parhaansa ja pyrkii hyvään. Näitä asioita toteuttaa moni ateistikin. Uskoa uskontoon tai Jumalaan siinä ei ihminen tarvitse.
Oikeastaan ateisti joka pyrkii hyvään ja rakastaa lähimmäistään on pyyteettömämpi kuin usea uskova, koska hän ei odota saavansa näistä Jumalalta palkinnoksi mitään.
Vastaukset 4
Vanhimmat
"Kuitenkin me voimme olla varmoja seuraavasta: 1970-luku on näkevä ihmiskunnan historian vaikeimman ajan." (Herätkää! 8. joulukuuta 1968)
eiks 40 luvun maailmansotien vuosikymmen ollu paljon vaikeempi aika ku 1970 luku?
tuu ny uskoo ja niele toi syötti. sen tarjosi sinulle THE WATCHTOWER uskonnollinen kultti!
mä en jumalana vaatis uskoa itseeni jos oisin aina piilossa kuitenni
Jumala on siis narsisti?
Ihan kiintosia näkökulmia ja ajatelmia. Ihmiskunnan, uskontojen ja ns. kritittyjen kansojen historia ja nykyisyys laittaa esittämään lukuisia kysymyksiä.
Raamatun santoaan olevan Jumalan sana ihmiskunnalle ja hänen henkeytyksensä ohjauksessa kirjoitettu. Miksi se on niin kovin vaikeaselkoinen ja ristiriitainenkin, että se synnyttää lukuisia erilaisia tulkintoja.
Pelkästään tämän palstan aiheyhteyskin osoittaa miten taho joka väitää olevansa ainoa Jumalan hengen ohjauksessa oleva jumalallisten totuuksien kanava koko ihmiskunnalle, on jo aivan sen alkumetreiltä alkaen julistanut ehdottomina totuuksina hyvinkin vakavia asioita jotka sittemmin ovat osoittautuneet pelkiksi ihmispekulaatioiksi joilla on raskaasti taakoitettu a harhaanjohdettu jäseniä, kompastutettu heidät uskossa ja tämä näiden 'totuuksien' esittäjien mahdollisesta vilpittömydestä huolimatta. Raamatllisesti ajatellen joko jokin tulkinta ja oppi on Jumalasta tai sitten se ei ole sitä. Molempia se ei voi olla yhtä aikaa, eikä se ns. "uusi valo" voi tehdä edelistä vääräksi, vaan olla vain lisäystä siihen. Puhumatkan sitten lukuisista muista kristillisistä uskonnoista ja niiden erilaisista tulkinnoista.
Sitten toisaalta kristittyjä on vain noin kolmannes maapallon asukkaista joista suurin osa kuitenkin uskoo jollakin tavala Jumalaan.
>> Oikeudenmukainen Jumala arvostaisi ihmisen omantunnon kuuntelemista ja sitä, että ihminen pyrkii olemaan tekemättä pahaa lähimmäisilleen.
Tuosta tulee mieleen Raamatussa oleva ajatus Jumalan kieltäjistä kun se sanoo, että kieltäessäänkin heidän jäsenissään oleva laki puhuu heitä vastan. T¨ssä viitataan Jumalan ihmisiin laittamaan omaatuntoon, omantunnon lakiin, oikean ja väärän tajuun.
On kuitenkin kiintoisaa havaita miten joissakin tapauksissa vaikkapa ateisti voi osittaa enemmän kritillisyyden oleellisinta perusominaisuutta, lähimmäisenrakkautta, hyvyyttä ja rauhaaisuutta toisia kohtaan, kuin jotkin ääriuskovaiset kylmässä ja sydämettömän tuomitsevassa suvaitsemattomuudessaan, joka toisinaan ilmenee suorastaan tuon Jeesuksen tärkeimmän käskyn raakana ja räikeänä polkemisena. Siinäpä dilemmiä kerrakseen, ateisti jolla kristillisempi henki kuin kristityllä, joissakin tapauksissa.