Oliko järkevää pitää lasta sittenkään?

Hei.

Itselläni vähän samankaltaisia tuntemuksia. En ole oikein osannut nauttia tästä raskaudesta. Itsellä on nyt rv 28, eikä olo ole vielä helpottanut. Olen puhunut tästä mieheni kanssa, mutta hän aina suuttuu näistä pelkistä puheistä. Vaikka olenkin 20-vuotias, ajattelen olevani liian nuori äidiksi. Aivan liian nuori. Olen kyllä onnellinen tästä masuasukki pojastani, mutta en aina ajattele olevani sille sitä parasta. Ikävöin aikaa jolloin juhlimme mieheni kanssa. Haluaisin matkustella hänen kanssaan ympäri maailmaa ja joskus mennä vaikka jossain kaukana meren rannalla, keskellä ei mitään naimisiin. Sellaiseen ei lapsi mahdu. Itsekkin olen seurustellut mieheni kanssa vasta reilu 8kk. Ja niin paljon kokematta vielä..

Kiva kun kirjotit,ollaan aika samanlaisessa tilanteessa. Ei oo helppoo kun on tälläsiä ajatuksia,mulla tulee just aina inho itseäni kohtaan ja vihaan miten voin edes miettiä tälläsiä ajatuksia raskaana ollessa. Paha itkee enää,tehty mikä tehty. Mistä päin kirjoittelet? Kavereita ei oo koskaan liikaa..

Moi

Olette molemmat tosi nuoria. Ymmärrän, että ei varmasti ole helppoa tulla äidiksi noin nuorena. Mirjam: Kuitenkin vauvan kanssa voi mennä "mammatapaamisiin" tms, jossa varmasti tapaa muita samassa tilanteessa olevia äitejä. Onhan olemassa kaikkia imetystukiryhmiä yms. Ja niitähän järjestetään pienemmilläkin paikkakunnilla. Neuvolan täditläkin voi kysyä vinkkejä. Itsekin asun mieheni kanssa "vieraalla paikkakunnalla", jossa ei oikein työpaikan ulkopuolisia ystäviä ole. Eli mammalomalla voi välillä tuntua yksinäiseltä.

Oma tilanteeni poikkeaa teistä sillä tavalla, että olen "jo" kolmekymppinen. Laskettu aikani on toukokuussa. Lapseni sai alkunsa koeputkihoidoilla, eli on monta vuotta toivottu ja odotettu lahja. Ehkä lasta ei tuon ikäisenä ajattele lahjana, mutta sitä se on. Ja tulee olemaan teille arvokkain asia maailmassa. Itsekin luulin 16-vuotiaana olevani raskaana. Oli tuolloin todella iso helpotus, etten ollutkaan. Vaikeuksien jälkeen taas jälkikäteen ajattelen, että asiasta olisi tuolloinkin ajatellut eri tavalla, jos olisi joskus tiennyt, että lapsia ei välttämättä putkahtelekaan maailmaan tuosta vain. Onnea teille molemmille ja jaksamista!

Hei!

Olen yli 10 v. sinua vanhempi ja sain vuosi sitten esikoiseni. Lapsi ei ollut suunniteltu vaan vahinko.

Tunsin aivan samanlaisia tunteita silloin kun plussasin kuin sinä. Välillä melkein vihasin tulevaa lasta,joka sitoo minut häneen enkä pääse enää menemään. Tuntui että elämäni loppui siihen. Ja voin sanoa että olen mennyt elämäni aikana ja PALJON. Mietin vaan mitä kaikkea lapsi minulta pois veisi.

Mutta. Kun sen lapsen syliinsä saa ja alkaa elämää hänen kanssa. En kaipaa mitään muuta enää. En menoja,en mitään ylimääräistä. Ihanaa katsella omaa nukkuvaa lasta iltaisin ja odottaa aamua että näkee hänen ihanan hymynsä

Tsemppi teille!

Kommentoin vain näin lyhyesti, että mitä ihmeen "ystäviä" nämä "ystävät" ovat jotka kääntävät selkänsä raskausaikana?!?! Uusia OIKEITA ystäviä varmasti tulee löytymään :)

Halauksia!

Moikka!!! Itse olin myös 21 vuotias kun sain esikoiseni, tosin ehkäisy oli tietoisesti jätetty pois ja lapsi haaveissa. Mutta olihan se silti elämää muuttavaa saada siihen testitikkuun se plussa.. Oikeastaan sitten aika pelottavaakin. Aiemmin elämämme oli aikamoista rellestämistä, joka viikonloppuisia bileitä, usein kaksi päiväisiä samoilla silmillä! ;D heh.. Ja muuttuihan se elämä lapsen synnyttyä, esikoinen nyt 2v. enkä ole kertaakaan juopotellut hänen syntymän jälkeen, enkä tietysti odotus aikanakaan! Mutta sekinhän on oma valinta, voihan sitä käydä välillä juhlimassa, jos on lapselle hyvä hoitaja tai vaikka isi lapsen kanssa että äippä pääsee rentoutumaan.. Mutta se että haluaako sitä sitten enää lähteä on toinen juttu, kyllä minäkin luulin että käyn varmaan sitten välillä jossain, mutta ehei, en ole raaskinut lasta jättää vielä yö hoitoon. No nyt sitten odotan toista lasta joten tuskinpa pariin kolmeen vuoteen tulee rilluteltua, mutta elämä on ihanaa! Ystäviä kyllä näkee harvoin, varsinkaan niitä joiden kanssa tuli juhlittua, hehän elävät edelleen sitä edellistä elämääni johon en tavallaan enää kuulu.. Eli viikolla töissä ja viikonloppuna bilettämässä, joten emme ehdi nähdä. Mutta mies kun on rinnalla (vaikka hän onkin käynyt muutaman kerran bilettämässä) niin elämä hymyilee.. Meillä oli yhteistä taivalta ennen lapsen syntymää n. 5 vuotta. Ja mieti mitä kaikkea ehditte tehdä kun lapset ovat jo isompia, ettekä itse ole silloinkaan vielä ikäloppuja! :)

Moi. Olen seurannut tosi nuorena lapsen saaneiden elämää sivusta ja voin todeta, että kokea ehtii.. opiskelut, työt ja hienot ulkomaanmatkat. Se on vaan sitten järjestelykysymys, arjen pyöritys ennen kaikkea. Apua ja tukea tarjoaa ympäristö, ystävät(niitä löytyy uskomattoman paljon samankaltaisissa elämäntilanteissa olevilta), kunnat, kaupunki, sosiaalitoimi ym! En usko, että nuorena lapsen saaneet jäävät mistään paitsi, lapsi ja tuleva elämä etenee vain samanaikaisesti. Uskon myös, että lapsen saamiselle ei ole sopivaa ikää. Tsemppiä nuorille tuleville äideille!

Ihan kauheeta ! Ettekö te osaa käyttää ehkäisyä ? Tollaiset ihmiset ei ole oikeutettuja synnyttämään lapsia, olisitte tehneet abortteja jo ajoissa, ettekä synnytä onnetomia lapsia onnettomiin olosuhteisiin. Menkää juhlimaan ja bailaamaan, mutta jättäkää viattomat lapst tekemätää. HÄVETKÄÄ !

Moi:)

Olen myös 21, esikoiseni on 1v2kk ja odotan toista lasta rv 5 6. Asun myös oudolla paikkakunnalla, josta mieheni on kotoisin, ja minä en tunne ketään. Ystäväni ovat hieman jääneet elämästä, vaikka innoissaan näkevätkin kummityttöään joskus harvoin.
Mammakerhoista en löytänyt itselleni ystäviä, katsoivat minua alaspäin, nuori kun olin. Mutta siihen loppukin sitte huonot uutiset!
Siitä lapsesta tulee elämän rakkain asia, eikä päiviin kaipaa muuta tekemistä, netistä löytää samassa tilanteessa olevia chattailemaan tai kahvittelemaan varmasti:) Mieheni käy töissä joten olen melkein koko päivän yksin kotona tyttären ja koiriemme kanssa, mutta en vaihtaisi tätä mihinkään! Lapsi oli tosin toivottu, mutta pari viikkoa synnytyksen jälkeen masennuin hetkeksi ja kaduin lapsen tekemistä, onneksi tein. Toisaalta olen myös löytänyt erään vanhan ystävän uudelleen, jonka kanssa tiemme erosivat jo yläasteella, sillä hän sai samoihin aikoihin vaavin! Ja oma isäni ei myöskään puhu minulle enää, se surettaa minua, mutta lähinnä se on hänen menetyksensä:) Matkustella kerkeän vieläkin, kävin heinäkuussa jenkeissä, kun tytön mummilla oli kesäloma ja pyysi saada tytön hoitoon. Raha on kyllä aina vähän liian tiukassa:D

Tsemppiä kauheesti!
Asun muuten Hyvinkäällä, jos satutte olemaan lähimaastossa!

Juuri näin! Kakaranaivoiset idiootit leikkivät aikuisten leikkejä eivätkä tajua, että lapsi ei ole viihde-elektroniikkaa, jonka voi viedä kirpparipöydälle, kun ei enää jaksakaan leikkiä. Idiootit! Säälin lapsianne - jos aiotte ne pitää. Abortoikaa itsenne ja steriloikaa saman tien.

Mirjam: Voin kertoa etä nuo fiilikset on ihan normaaleja vaikka lapsi olisi tekemällä tehty ja toivottu. Itse olen sinua vanhempi 28v ja plussaaminen oli iso shokki vaikka molemmat halusimme vauvan. Meni muutama kuukausi ennenkuin ajaukseen tottui mutta oli todellisia morkkispäiviä ja ajattelin "mitä olen mennyt tekemään". Eli täysin luonnollisia ajatuksia ja murheita alkuraskaudessa. Monet tuttuni ovat sanonee samaa.

Ja painottaakseni muiden jo kirjoittamaa: elämä on vauvan kanssa niin ihanaa ja täyttävää ettei tee edes mieli lähteä kun muut menevät juhlimaan. Ja jos haluaa päästä menemän voi aina laittaa miehen hoitamaan :)

Itse olen käynyt juhlimassa ja tullu n.05 kotiin ja mies on hoitanut yösyötöt pullolla ja itse olen ollut sitten loppuön kotona (nukkunut sohvalla) niin ei tarvitse olla huolissaan onko kaikki hyvin :)

Tsemppiä äläkä kuuntele näitä moraalitanttoja täällä, varmasti ovat lapsettomia vanhuksia jotka ovat kateellisia kun nuoremmilla tärppää :)

Hei!

Olen ehkä sikäli aivan väärä ihminen tänne kirjoittamaan, koska minulla ei ole lapsia, mutta kirjoitan nyt silti omista tuntemuksistani tämän asian tiimoilta. Olen siis kohta 26-v. täyttävä nuori nainen. Mieheni kanssa yhteistä taivalta on takana 6 v., pitkä ja vakaa parisuhde siis. Olemme molemmat vakityössä ja oma asuntokin on ostettu, loistavat puitteet lapselle ulkopuolisin silmin! Totta kai näitä lisääntymis-asioita on tullut mietittyä, kun aletaan olemaan lähipiirissä ainoita tämän ikäisiä, joilla ei vielä lapsia ole. En kuitenkaan voisi kuvitellakaan lapsia elämääni, ainakaan tällä hetkellä. Itselläni ei ole ollut mitään tarvetta bilettämiselle/rellestämiselle viimeiseen neljään vuoteen, mutta siltikin koen, etten halua sitoutua mihinkään toiseen ihmiseen seuraavaksi 20 vuodeksi, enkä ole koskaan mikään lapsien ystävä ollutkaan, mieheni on hyvin samoilla linjoilla. Paljon on tullut seurattua lähipiirin perhe-elämää sivusta ja eihän se aina ruusuilla tanssimista ole, niin kuin ei tietenkään oma lapsetonkaan elämä. Toivon teille kaikille nuorille äideille pelkkää hyvää ja jaksamista todella paljon! Itse en missään tapauksessa olisi valmis äidiksi, mutta toivon, että itse koette tehneenne oikean päätöksen, kun lapsi on syntynyt. Jos olisin itse teidän tilanteessanne tai nyt tulisin raskaaksi, niin abortti olisi ainoa vaihtoehto, koska tiedän, etten ainakaan tällä hetkellä voisi olla lapselle hänen ansaitsemansa onnellinen ja kaikkensa antava äiti. Täällä maapallolla on jo ihan liikaa ei-haluttuja lapsia!

ASIAA ! Fiksuin teksti koko palstalla kautta aikojen!

Heippa! Olen 22v. ja synnytin esikoisen 13.9.2011 vaikka toivottu lapsi onkin niin plussauksen jälkeen tuli hirveä paniikki että entäs jos en olekkaan valmis äidiksi ja mitä jos mies ei jaksakkaan enään olla yhdessä mun kanssa kun lapsi tulee oltiin 1,5v seurusteltu ja 9kk asuttu yhdessä ennen plussausta.. Ihan viimesille asti raskaudessa mietin näitä asioita mutta ku synnytyssalissa sain ton ihanan pikku prinsessan syliin niin ei ollut epäilystäkään että olin tehnyt aivan oiken nyt on ihana kattoa tätä alku taivalta kun neiti oppii kaikkea uutta :) Myönnän alussa olin aika väsynyt kun neiti oli alle 3kilonen syntyessään että söi useemmin öisin heräilin 2-3 tunnin välein ensimmäisen kuukauden ja nyt nukkuu jo 7-8h yöunia joskus mennyt lähemmäs 10 tuntiakin :)

Mies on ihanasti ollut mukana vauvan hoidossa alusta asti ja päästää mut kerran viikossa huilimaan salille tai kaverien kanssa kahville (niiden kaverien ketkä on enää kuvioissa) Ja vuorostani en taas rajoita miehen juhlimista niin rauha pysyy katon alla :)

Ja mikä ihaninta 6.12. neidille syntyi serkku poika :) Eli mulla on mun isosiskosta kauhea tuki ja turva ollut raskauden aikana ja sen jälkeen

Nykyään ollaan niin "vapaita", ettei voida kuvitella muuta elämää onnelliseksi.
Sinulla on onni, kun miehesi haluaa lapsen. Itse asiassa nuorena on parempi tulla vanhemmaksi, kuin liki neljäkymppisenä.
Luota vain siihen, että elämä kantaa. Voithan palata lähemmäs tuttujasi esimerkiksi. Yksin et tule jäämään, koska neuvolastakin löytää uusia tuttuja ja leikkipaikoilta jne.
Heistäkin voi saada hoitoapua, jotta pääsee joskus vapaalle.

On vielä yksi asia, jota et ole huomannut, lapsi on ihana! Onnea vain odotuksellenne!
Juu ja elämä on lahjaa. Omaa lastani jouduin odottamaan kauan.

Olen aika monesti lukenut näitä palstoja, ja melkein jokaisella (ellei jopa kaikilla) haukuta tulevia äitejä huonoiksi, jos he eivät miellytä muita kirjoituksillaan. Kaikilla tulee olla omat päätöksensä.

Itselleni abortti oli paras ratkaisu vuosi sitten. Kun silloin sain tietää raskaudestani, tietysti kerroin silloiselle miesystävälleni. Mies huusi ettei halua enää nähdä minua, lähti kävelemään, ja jätti minut miettimään yksin ratkaisua. Päätin tehdä abortin, sillä opiskeluni olivat kesken. Nyt tietysti alkaa huuto ja mekastus kun tein tällaisen ratkaisun. Mietin tietysti sitä pientä alkiota, joka kasvoi sisälläni, päivittäin. Mitä jos olisin tehnyt toisin? Abortin jälkeen "lapsen isä" halusi palata elämääni, mutta en antanut mahdollisuutta, ja siinäkin tein oikein. Miksi minun pitäisi katsoa miestä, joka jätti minut yksin ratkaisujen äärelle, eikä edes soitellut mitä olin päättänyt, tai miten oli mennyt.

Nykyisen miesystäväni kanssa haaveilemme yhteisestä kodista ja perheestä, sen toteuttamiseen menee kyllä jokunen tovi, mutta Miranda: Sinä teet omat valinnat miehesi kanssa, eläkää onnellisesti. Haleja!

monissa viesteissä toistuu pelko, että ei olisi tarpeeksi hyvä äiti lapselleen. totuus kuitenkin on, että oli åiti millainen tahansa, hän on lapselleen kaikkein rakkain, paras, tärkein ja täydellisin äiti koko maailmassa. jos oma äitisuhde on ollut vaikea, kannattaa muistella sitä, kuinka pienenä rakasti ja edelleenkin omalla tavallaan rakastaa äitiään juuri sellaisena kuin hän on.
me emme ole kukaan täydellisiä.
ja jos riittämättömyys on elämää kontrolloiva tunne, olisi hyvä käydä juttelemassa ammattiauttajan kanssa. itse tarvitsin 4 vuotta psykoanalyysia hyväksyäkseni äitini, ja hyväksyäkseni itseni tarpeeksi hyväksi olemaan tulevalle lapselleni äiti.
armahtakaa itseänne. te olette kaikki juuri omina itsenänne arvokkaita!

Siispä vuoden tai kahden sisään on Suomenmaassa yksi yh-iskä lisää.
Voi kun te nuoret naiset tajuaisitte tehdä heti sen abortin tälläisissä tapauksissa.
Vaikka sillä is... siittäjällä olisikin järkeä tehdä se ei hän asialle yksin mitään voi.
Uusia ihmisiä maailmaan mahtuu ja heitä tarvitaankin, mutta kun ihmiset jotka eivät ole valmiita vanhemmuuteen saavat vahinko lapsen tulee se vain kuormittamaan yhteiskuntaa.

kaverit tuskin ovat jättäneet sinut raskautesi takia.oletkohan itse muuttunut?? tai edes pitänyt yhteyttä muihin?muuttuneessa elämäntilanteessa pitää nähdä vaivaa hoitaakseen ystävyys suhteita. jos et yritä niin et voi onnistuakkaan.

naisilla tulee aina noita tuntemuksia raskauden aikana mutta kun sitten semmoinen pieni nyytti tuodaan syliin niin kyllä se siitä ei edes kerkee miettiä onko
vai eikö äidiksi onnea vaan ja kaikkea hyvää

Käy neuvolassa juttelemassa. Ja jos asut pk-seudulla niin Kätilöopistolla on hoitajia juuri tuollaisia asioita/ajatuksia varten. Varmasti muuallakin. Jos abortti vielä mahdollinen, harkitse myös sitä. Adoptiokin on yksi vaihtoehto. Äläkä kuuntele liikaa miestäsi, koska SINÄ sen lapsen kannat,synnytät,imetät ja varmasti suurimmaksi osaksi myös hoidat jos päätät pitää. Itse aikoinani taivuin mieheni tahtoon ja hänestä ei ollutkaan isäksi kun todellisuus iski päin naamaa vauvan syntymän jälkeen... Voimia. Älä jää yksin ajatustesi kanssa.

hei. olin juuri täyttänyt 21 ja minulla on 11 kuukautinen poika. olen ilman miesta ja lapseni ilman isää. mietin kanssa silloin että olenko valmis äitiksi sillä olin kova menemään yms. mutta kyllä hyvin on pärjätty lapsen kanssa. apua saa pyytää aina kun tarvii :)

lueppa Kari Honkasen kirja "Oikeus elää, isyyspäiväkirja"

"Äitiyteen vain kasvetaan."

No ei se nyt aivan näin yksioikoista taida käytännössä olla. Jos olisi, Suomessa tuskin tarvitsisi ottaa huostaan tuhansia lapsia vuosittain.

Eihän äitiys tuosta noin vaan tupsahda taivaalta juuri sopivana hetkenä varmistamaan, että äiti on varmasti hyvä vanhempi lapselleen. Jos on alunalkaenkin epävarma, halusiko lasta ylipäätään, niin ne raskaimmat hetket lasta kasvattaessa saattavat tympiä ja rasittaa todella paljon. Toisaalta, sitten taas kasvatukseen liittyvät odottamattomat ilot saattavat olla vaikutusvaltaisempia, mitä osasi kuvitella etukäteen.

Epäröiviltä äideiltä toivoisin vain sitä, että yrittäisivät nauttia raskaudesta. Se ei tosiaankaan ole aina ja jokahetki mahdollista. Sitten taas mielestäni se viaton sikiö, syntyvä lapsi, ansaitsee syntyä sellaisille vanhemmille, keille lapsi on toivottu ja odotettu. Kuulostaa aika surulliselta, jos äidin raskausaika kuluu lähinnä raskautta harmitellessa. Se ei tokikaan tarkoita sitä, että on huono äiti - se on vain todella surullista, että niinkin ainutlaatuinen asia menee harmitteluun.

Ja vaikka on tässä vaiheessa myöhäistä sanoa, senkin takia, ettei raskausaikakaan menisi vain murehtimiseen ja jotta lapsi puolestaan voisi syntyä todella toivottuna, noin lähtökohtaisesti suosittelisin miettimään kunnolla suhtautumistaan lastentekoon - puhumattakaan siitä, että todella tuntee lapsen isän.

Pidä. Kyllä se jollain tavalla hoidetuksi tulee. Ei lapsi elämääasi hirveän monta vuotta rajoita kovin tiukasti. Siinä on omat hyvät puolensa, jotak selviävät myöhemmin. Itse olen 58 -vuotias mies, jolla elämä on mennyt niin., ettei ole yhtään omaa lasta, eikä niin myös lastenlasta. Jos saisin nyt päättää kuvioni uudestaan, varmaan olisi.
Mulla on nyt aivan upea koira, mutta se on ihan oma juttunsa...

EHKÄISY????On vieras sana sulle,kait???
Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Tästä kyllä oppii, että kannattaa mennä sänkyyn vasta silloin, ku on naimisissa, muuten tulee näitä ikäviä tapauksia.

Ensinnäkin nykyaikana ei tulla raskaaksi vahingossa! Missä sun ehkäisysi oli? Te teitte tai saatte lapsen yhdessä miehesi kanssa. Et sinä ole uuden ihmisen kanssa yksin, onhan hänellä myös isä joka tekstistäsi päätellen on iloinen teidän yhteisestä lapsestanne. Jos sun kaveris on kääntäneet sulle selkänsä, niin ei ne mitään oikeita kavereita olleet! Onko isäsuhteesi ihan ok? Ei kait isäsi pitänyt sinua omana pikkuisenaan? Hänen on ilmeisesti vaikea ajatella, että elät aikuisen naisen ja vaimon elämää. Sitten siitä juhlimisesta: elämä ei todellakaan ole pelkkää juhlimista, oikeasti! Kaikkia äidiksi tulevia pelottaa, se on ihan normaalia, se on elämää. Odottavan äidin mielialat vaihtelevat äärimmäisyydestä toiseen, ei sitä tarvitse hävetä. Juttele miehesi kanssa tuntemuksistasi ja nauti odotuksesta, se on ainutkertaista, joka kerta. Neuvolasta saat ihan varmasti apua, siellä on koulutetut ihmiset juuri sinua varten. Kysy ja kerro tuntemuksistasi vain rohkeasti. Onnea sinulle ja miehellesi sekä uudelle pienelle ihmiselle. Ajattele, että hänessä on sinua ja miestäsi. Asioilla on aina tapana lutviutua, ota rennosti ja nauti olostasi. Sinusta tulee hyvä äiti! Juuri sellainen jonka syntymätön lapsesi haluaa! Olet hänelle korvaamaton!

No pidä kuule mieli hyvin, keitä vaikka keitto jos ei kelpaa
dfsefasw
efd
asef
asw
ef
as
efa
ss

Sain toivotun ensimmäisen lapsen kun olin 36v.Ja onhan hän ihana ja kamala nyt 2v.Kyllä äitiyteen ns.kasvaa,mutta ei se niin auvoista ole päivästä toiseen vaihtaa vaippaa,syöttää,pukea jne.Se ei ole vaikeaa,mutta toisinaan niin armottoman pitkäveteistä.Vauvavuosi menee varmaan uutuuden viehätyksessä,mutta kannattaa ottaa omaa aikaa,vaikka vaatia miestä katsomaa lasta,että pääsee välillä tekemään asioita,joista nauttii.Itse en oikein välitä perhekerhoista,mutta lapsen takia käyn ja löytyy sieltä ainakin juttuseuraa,kun sinnikkäästi käy.Ja kaikenlaiset,myös negatiiviset tunteet ovat sallittuja myös äidille.Jos oikein tuntuu pahalle,neuvolasta,Mannerheimin lastensuojeluliitosta vaan rohkeasti apua hakemaan.

Elämäsi sellaisena kuin se on ollut katoaa. Hukkaat luultavasti itsesi kokonaan. Olet kuitenkin nuori ja ehdit löytää oman elämäsi uudelleen. Kun olet kolmekymppinen, lapsesi on jo sen ikäinen että ehdit omiakin asioita miettiä.

Nelikymppisenä saat rauhan ja ehdit nauttia vielä vuosia.

Tilanne on paljon huonompi heille jotka lykkäävät lasten teon kolmenkympin päälle. Siinä on käytännössä loppuelämä menetetty.

Adoptoi !!!! ja juhlat jatkuu

Kyllä se taitaa loppu olla ainakin 18 seuraavaa vuotta,mutta kyllä se aika nopeesti menee.

Aika erikoinen ajattelutapa. Ensin hankkiudutaan raskaaksi ja sitten päätetään pidetäänkö lapsi. Asia pitäisi olla tietenkin että ensin päätetään hankkiudutaanko yleensäkään raskaaksi. Silloin ei tarvitse miettiä pidetäänkö lapsi.

joo kannattaa lopettaa kännissä pillun antaminen kun ei tiedä kuka laskee sisään. onko isästä edes varmaa tietoa

tee koneremontti jos pää kestää

Tiedoksi aloittajalle. Ihmisen perimmäinen tarkoitus on lisääntyä ja ylläpitää ihmisrodun olemassaoloa, joten on ihan ookoo saada lapsia.

En edes lukenut kirjoitustasi, vaan otsikon ja se riitti.

Liikaa hyssytellään ja voivotellaan. Isken nyrkillä pöytään ja sanon: jo nyt on perkele teidän nuorten naisten kanssa,
että kehtaattekin ajatella vain itseänne, omaan napaan tuijottamista kun ajatuksena murhata syntymätön lapsenne!!!

Ihan oksettaa kun edes kyselet tällaisia ja ikävä kyllä teitä alkaa olla liikaa. Nykypäivänä on hyvät ehkäisymahdollisuudet, vai onko kyse viitseliäisyydestä!

Muista, että lapsi on lahjoista suurin!

ggg

Alkuperäinen kirjoittaja ei nyt tainnut tarkemmin kertoa, miten raskaus sai alkunsa, mutta valitettavasti tähän päivään mennessä ei ole kehitetty yhtään täysin varmaa ehkäisykeinoa. Ainoa on siis selibaatti, ja on ehkä kuitenkin kohtuutonta nykyaikana vaatia, että seksiä harrastettaisiin vasta, kun ollaan valmiita ottamaan vastaan lapsikin. Itselleni kävi vasta niin, että kumista ja jälkiehkäisystä (jep, ihan oikein käytetty) huolimatta tulin raskaaksi. Omaa ratkaisuani pyöritin noin kuusi viikkoa edes takas, ja lopulta päätin, ettei minusta ole juuri nyt neljän lapsen yksinhuoltajaäidiksi. Onneksi oli olemassa valinnanmahdollisuus.

Alkuperäiselle sanoisin, että tuollaiset tunteet ovat kyllä täysin normaaleja raskauden aikana. Niitä kokee varmasti suurin osa tulevista äideistä jossakin määrin. Se on osa äidiksi kasvamista. Jos sinusta kuitenkin tuntuu, että sinun ajatuksesi ovat vahvempaa halua oikeasti jatkaa vielä huoletonta nuoren aikuisen elämää, siihenkin on vielä mahdollisuus. Ehdottomasti kannattaisi puhua noista tunteista jonkun asiantuntijan kanssa, esimerkiksi neuvolan terveydenhoitaja alkuun. Tsemppiä! :)

Hei Mirjam, lapsen saanti saattaa herättää tuollaisia ajatuksia, älä huolestu. Olen itse 43 vuosias kahden jo aikuisen lapsen äiti. Sain toivomani esikoisen ihanan tytön 22- vuotiaana. Mikään, ei mikään maailmassa ole ollut ihanampaa kuin oman lapsen saaminen synnytyksen jälkeen vatsan päälle. Rakas poikamme syntyi 1,7v esikoisen jälkeen. Muutama ensimmäinen vuosi meni toki täysin lasten ehdoilla. En koskaan ole ollut kova bailaaja tai kaivannut sitä. Kun lapset vähän kasvoivat, heidän kanssa on ollut mukava matkustaa ja tehdä kaikkea. Helmikuussa odottaa 10 päivän matka etelään. Lapsemme ja minä odotamme kovasti yhteistä kiireetöntä aikaa jota voimme matkalla viettää. Minusta oli tosi mukava tulla äidiksi nuorena. En ole vanha vieläkään, lapsieni kanssa on helppo samaistua heidän mureisiin, koska ikäeroa ei ole niin paljoa. En sano, että mikä on oikea ikä tulla vanhemmaksi. Sen päättää toki jokainen itse tai viime kädessä luoja. Tsemppiä, kyllä tulet varmasti rakastamaan lastasi. Jätä kuitenkin bailaaminen, sillä lapsesi tulee tarvisemaan sinua pitkään ja hän on vain hetken pieni. Et huomakkaan kun hän jo kohta lentää pesästä, voin sanoa omasta kokemuksesta:)

Älä hätäile joskus ajatukset muuttavat kulkunsa ja raskauden aikana sitä vasta tapahtuu,lapset ovat rikkaus,älä panikoi vaan kuuntele kuinka se elää sisälläsi,sivelee sinua kuin perhosen siipi.
katso luottavasti huomiseen,äläkä aseta itsellesi tavoitetta olla äiti/täydellinen liian korkealle,ja jos lapsen synnyttyä tulet ajattelemaan kuinka kaunis hän onkaan,hän vie sydämmesi!!!
juhlimisen aika oli,nyt on aika rauhoittua,antaa aikaa olla joku muu,ja kun lapsi kasvaa pääseehän sitä sittenkin juhlimaan joskus kun niin järjästää että lapsella on hoitaja ja kaikki ok!
itse olen 3 lapsen yh-äiti,ja olen todennut että elämässäni ei ole koskaan ollut mitään niin pysyvää kuin lapseni,ne rakastava tminua juuri sellaisena kuin olen ja minä rakastan heitä.
minä aina uskon että kohtalo on minulle nämä "kulta" kimpaleet antanut,vaikka välillä on tosi raskasta ,muttaaian aurinko aamulla nousee ja saan iloita heistä.voimia sinulle,kumpa minäkin vielä saisin yhden lapsen olenhan jo 41v siis kohta se on mahdotonta.Kyllä kaikki järjästyy,anna itsellesi aikaa ..............!

Luulis´21 vuotiaan tietävän mikä voi olla seuraus jos sänkyyn hyppää miehensä kanssa, vai jäikö biologian tunnit väliin, kun piti päästä p ... n ... maan; itse tulin raskaaksi 21 vuotiaana, lapsi on jo kolkytvuotias ja tuli tehtyä muutama muukin ja saman miehen kanssa, eikä tässä paljon ole kaduttanut ... LOpettakaa valitus typeristä asioista ... en tiedä kummassa päässä se vika on

Lapsen tulo maailmaan muuttaa paljonkin omaa elämää ja parisuhdetta. Ja raskausaikana sekä lapsen synnyttyä monenlaiset kielteisetkin tunteet ovat sallittuja. Jos elämä lapsen kanssa tai omien tunteiden kanssa käy liian raskaaksi, muista pyytää apua esimerkiksi neuvolasta, se ei ole häpeä, vaan se on jos apua ei osaa pyytää.
Voi tuntua että elämä loppuu, mutta lapsen synnytyä elämä vasta alkaa. Olen itsekin nuori, 21 vuotias, ja mieheni kanssa emme olleet kauankaan tunteneet kun viiime lokakuussa sain tietää odottavani tyttöämme. Kesäkuussa tyttömme syntyi, ja en ollut voinut kuviellakkaan niitä sanoinkuvaamattoman ihania tunteita joita lapseni minussa herätti. Kyllä asioilla on tapana järjestyä, mutta apua kannattaa pyytää jos vähänkään on sellainen tunne. Ja voisimpa jopa väittää että sellainen äiti joka väittää ettei ole mitään kielteistä tunnetta tuntenut raskausaikana tai pienen vauvan kanssa, valehtelee!

Saimme usean vuoden odotuksen jälkeen lapsen hedelmöityshoidoilla, maailman ihanimman ihmeen. Odotukset olivat korkealla ja nyt muksun olessa reilun vuoden huomaan olevani aika väsynyt. Masennus ei iskenyt synnytyksen jälkeen vaan vasta nyt myöhemmin...Vauva-arki pääsi yllättämään, oli ehkä turhan ruusunpunaiset lasit silmillä millaista kaikki tulisi olemaan, mutta siitäkin huolimatta päivääkään en vaihtaisi (tai no ehkä muutaman). Tämä meidän pieni ihme on kaikki kaikessa, maailmamme napa vaikka onkin ollut melko haastava tapaus alusta asti. Halusin vain todeta, että minä todellakin luulin olevani valmis äidiksi, mutta hetkittäin vieläkin epäilen sitä. Rakastan lastani kuitenkin yli kaiken!

En ole itse äiti, joten en tiedä lastenhoidosta yms. kovin paljon. Olisin kyllä halunnut lapsia. Mielestäni elämä on ihme, eikä siltä pitäisi viedä mahdollisuutta pienin perustein. Lapsen pitämistä puoltaa vahvasti se, että miehesi haluaa lapsen. Se on ihanaa. Ja eikö se ole riittävästi, vaikka kaverit ja jotkut muut eivät olekaan tukenasi. Ja netissähän on äideille paljon erilaisia keskustelusivustoja ja varmaan siellä voi solmia ystävyyssuhteitakin. Epävarmuus vaivaa varmaan kaikkia uusia äitejä iästä riippumatta. Kannustaisin sinua iloitsemaan tulevasta vauvasta.

Lapsi on elämän alku. Siitä vasta alkaa todellinen elämä. Ensin puolison kanssa ja sitten ilman.

Nuorimmainen täyttää 18 ja lähtee kohta opiskelemaan. Onko tämä elämän loppu?

Kukapa sitä olisi valmis äidiksi? Olin jo 22 -vuotias, kun ensimmäinen lapsemme syntyi. Hän oli ihana. Päivittäin istuin hänen vierellään häntä ihaillen. Johtuiko tämä siitä, että tehtiin sektio, koska ei lapsi tullutkaan omin voimin, ja olin valmistunut menettämään hänet jo alkuunsa. Nyt hän on lähes 50 - vuotias mies, ja voin olla ihan onnellinen, että sentään hänet sain terveenä ja elävänä maailmaan.

Neljäs lapsemme tuli odottamatta ja mietin vakaasti jo aborttiakin, mutta mieheni sanoi, ettei anna minulle koskaan anteeksi, jos sen teen, joten lapsi sitten syntyi "iltatähtenä" meille. Voi miten ihana on hänkin ollut, kaikkein iloisin, herkin ja osaaottavaisin, mitä näistä sisaruksista löytyy. Miten kiitollinen olenkaan mieheni tahdosta, että lapsi pidettiin. Nyt minulla ei ole tunnontuskia eika muutakaan harmia.

Lapsemme olemme kasvattaneet ihan maalaisjärjellä, joten se riittää. Ole vauvasi kanssa ensimmäiset elinvuodet, jos pystyt. Se maksaa takaisin ajan, jonka myöhemmin olet työssa tms. En koskaan tule katumaan noita vuosia, jotka hoidin lapsiani kotona. He olivat elemäni silloin, nyt he ovat ilomme , kun tulevat silloin tällöin käymään, kun me olemme jo vanhoja.

Toivotan sinulle onnea ja menestystä valintasi tiellä. Muista aina, olet tehnyt oikein, elämää säästävän valinnan. Sille annan arvoa kaikkein eniten. Toivottavasti sinä kasvat lapsesi mukana äitiyteen. Muista, että lapsen ohjaamminen alkaa jo kehdosta. Silloin pääset kaikkein helpoimmalla.

Rakkautta ja turvallisuutta lapsi tarvitsee. Sitä sinä voit hänelle antaa. Toivotan samaa myös puolisollesi, joka on saman valinnan takana. Tehkää paljon yhdessä. Se helpottaa molempia.

kaikkihan eivät voi saada lapsia normaalilla tavalla saada, joten lapsi on lahja. Ja lasta täytyy rakastaa.

herää! Riittää nyt ajatella vain itsestäsi. Kamalia asioita puhut. Vatsassasi on jo pieni mutta mahtava sydän, siinä on sielu. Olet tälle pienen pienelle ainoa lähimmäinen, olet hänelle kaikki, olet hänelle koko maailma. Hän rakastaa sinua, hän riippuu sinusta TÄYSIN, hän tuntee ja kuuntelee sinua jo nyt. Älä mieti pahaa, sillä teet hänelle sydänsärkyä.
Mahastasi pian tulee elämäsi Aurinko, josta aikoinaan kasvaa joko hyvä rakastava ihminen tai kaikkia vihaava tyyppi - tähän olet jo alkanut vaikuttamaan. Et ole enää yksin. Rakasta häntä, laula hänelle, kerro hänelle hyviä satuja jo nyt, ja tämä ihminen rakastaa sinua eikä peitä koskaan. Usko vain!

Moi!

Olin saman ikäinen kuin sinä kun esikoiseni sai alkunsa vastaavissa merkeissä. Tiedän sen epävarmuuden, mutta ilmeisesti se johtuu siitä ettemme voi tietää varmasti mitä tuleman pitää, koska ilmeisesti lähes kaikki äidit iästä riippumatta näin tuntevat esikoista odottaessa. Äitiyteen ei varmastikkaan voi koskaan olla valmis, siihen kasvetaan, kukin omaan tahtiinsa, luota siihen.

Vanhat ystävyyssuhteetkin jäivät raskauden myötä nopeasti, mutta sain uusia ystäviä ja yllättäen jotkin kauan aikaa sitten jäähtyneet ystävyyssuhteet lämpenivät uudelleen.

Kuitenkin sain jotain paljon parempaa ja ainutkertaista. Jo yksistään lasteni näkeminen ilahduttaa suunnattomasti huonoinakin päivinä ja lisäksi kasvoin ihmisenä sellaiselle tasolle, jota en varmasti olisi muuten koskaan kokenut ja koska kasvoin jo nuorena koen monen asian olevan paljon helpompaa nyt komekymppisenä.

On hyvä että mietit tunteitasi ja puhut niistä jollekin(, vaikka sitten tänne keskustelupalstalle kerrot), vaikka toiset sitä eivät ymmärtäisikään. Me kaikki kun koemme asiat niin eri tavoin. Muista, että neuvolassa voit myös puhua tunteistasi. Et ole ainoa äiti, joka noin tuntee ja varmasti saat sieltä tukea.

Sinulla on jokunen kuukausi aikaa valmistautua, käytä se hyvin ja kerää rohkeutesi ja maailma on sinun =) Ja ainakin minä tiedän elämäni olevan paljon rikkaampaa kuin niiden vanhojen ystävieni, jotka jatkoivat silloin biletystä ja bilettävät edelleen.

Jos kuitenkin joskus tulet siihen tulokseen, ettet pysty äidiksi 24/7, muista ettei syy ole lapsen, äläkä hylkää häntä. Mielestäni on parempi myöntää omat heikkoutensa kuin peitellä niitä, siitä tulee vain rumia sieluja. Se ei ole heikkouden osoitus, vaan rohkeuden, jos myöntää ettei pysty.

Asioila on tapana järjestyä ja kaikella on tarkoituksensa! Voimia ja tsemppiä!!!

Ootko kokeillu jälkiehkäsyä, sellanen katumuspilleri. Otapa sellanen ja muista kondoomi kun seuraavan kerran otat peppuun!

Toisaalta sitku susta tulee yh ni saat todella usealta meisseliä, yh:t on kuuminta hottia bilemarkkinoilla.

Minäkin haluan sanoa Sinulle pari sanaa.. vaikka neuvoja, hyviä sellaisia, olet saanut paljon. Tilanteesi koskettaa.

Olen tuore äiti. Vauvani on tänään 6kk.

Koko raskausajan olin aivan kuutamolla, vaikka lapsi oli toivottu. Periaatteessa olin kiitollinen ja onnellinen, mutta kuitenkin tilanteeseen oli vaikea suhtautua. Päässäni pyöri kaikenlaisia pelkoja; entä jos raskaudessa tulee ongelmia, mitä jos menetän lapsen, mitä jos lapsi on vammainen, osaanko hoitaa lasta, jaksanko, miten käy ihanan parisuhteen, entä harrastukset, reissut????jne

En oikein osannut hankkia vauvalle mitään valmiiksi ja minua ahdisti, kun neuvolassa sanottiin, että laula masullesi iltaisin. Minun mielestäni iso vatsa oli kummallinen ja vielä omituisempi olento, jonka mönkimisen tunsin. Oloa ei helpottanut yhtään se, että voin pahoin koko raskauden. No, pinnasänky haettiin ja vaunut kuukautta ennen laskettua aikaa. Vähän helpotti se, että sain laitettua sitten lopulta kaikki vauvalle valmiiksi, mutta koko juttu tuntui tosi kaukaiselle.

Yritän tässä selittää, että vauva muuttui minulle oikeasti todelliseksi vasta synnyttyään. Kun näin hänet ja sain syliini synnytyssalissa, kaikki muuttui. Vauvasta tuli rakkainta minulle.

Miehen kanssa ollaan päätetty yhä "elää", mutta ottamalla lapsi mukaan. Samalla intensiteetillä ei tietenkään voi harrastaa, mutta ei sellaista nyt kaipaakaan. Riittää kun kerran viikossa mennään vaikka metsään retkeilemään tai käydään kavereilla kylässä. Meillä oli oikein hauskaa asuntoautoreissussakin vauvan kanssa. Romantiikkaakin on riittänyt:)

Jos juhliminen (baarit dokaus) kiinnostaa, niinkuin kerroit, niin se ei kyllä sovi vauvan kanssa yhteen. En usko sellaisen sinua enää sitten kiinnostavankaan.
Lapsi muuttaa arvomaailmaa, juhliminen saa uuden merkityksen. Osaltaan muutos on hormonaalinen, äiti kiintyy lapseen.

Voisi olla helpottavaa sopeutua siihen ajatukseen, että vauva muuttaa elämää. Että vauvan synnyttyä alkaa se aikakausi ja yrittää sitten nauttia siitä mahdollisimman paljon. Nauttia äitydestä ja omasta lapsesta ja perheestä!

Vauvan yksi perustarpeista on tuottaa iloa vanhemmilleen. Näytä vauvallesi, että hän tuottaa sinulle iloa! Että rakastat häntä. Se luo pohjan hänen itsetunnolleen ja kehittää hänelle kuvan itsestään rakastettavana ja hyväksyttävänä. Ehkäpä uskallat vaikka laulaa masullesi, vaikka minä en osannut.

Ja oikeasti, etsi samassa tilanteessa olevia ja löydä uusia kavereita. Minä olen tykännyt käydä mammakerhoissa ja löytänyt sieltä juttuseuraa sekä tukea lapsen hoitamisessa. Sinulla on oikeus nauttia raskaudestasi ja vauvastasi.

Onnittelut raskaudestasi! Anna itsellesi rauhassa aikaa sopeutua vauvan syntymään. Lapsi on maailman ihanin asia!

Olet äidiksi aika nuori ja tuntuu kurjalta kun hormonien heittelyssä kärsin epäröivistä ajatuksista. Vaikutat kuitenkin vastuuntuntoiselta ja kiltiltä ihmiseltä, kun mietit lapsesi parasta jo nyt.
Todellisuutta ei silti pidä aliarvioida, lapsen saaminen voi olla fyysisesti ja henkisesti erittäin rankkaa etenkin jos parisuhteesta ei ole paljon tukea saatavilla.
Vauvan tultua ei ajatukset välttämättä automaattisesti lakkaa, eikä ole mitään takeita että kauhea äidinrakkauden ryöppy tekee sinusta pullantuoksuisen kanaemon, jos et ole sellainen aiemmin ollut.
Hienoa jos miehesi välittää, mutta miehet voivat olla ailahtelevia.
Tarvitset tukea ja apua heti, etkä vasta myöhemmin. Yksinäisyys on paha asia, sillä jokainen tarvitsee jonkun jolle voi puhua asioista ja pyytää jopa apua. Kerro neuvolassa tunteistasi ja sano, että olet niin yksin että tarvitset äitiytesi avuksi jonkun sopivan tukihenkilön. Heillä varmaan on kontakteja, et ole ainoa joka jossain vaiheessa epäilee itseään.
Älä luovuta, olet sitten paras mahdollinen äiti omalla tavallasi. Ajattele, että lapsi on vanhemmistaan riippuvainen muutaman vuoden ja sinulla on paljon elämää elettävänä vielä senkin jälkeen.
Jätä nämä lapsi-on-lahja-höpötykset omaan arvoonsa. Lapsi on osa sinua, oma itsensä, todella läheinen ja varmasti jossain vaiheessa hyvin raivostuttava. Täyttä elämää se kuitenkin lapsen kanssa on, ilot on jonkun aikaa erilaiset.
Nyt ostelemaan pieniä töppösiä ja annat huomisen hoitua tavallaan. Lapsi tarvitsee turvaa, puhtautta, ruokaa, perusasioita.. jos niiden antaminen tuntuu ylivoimaiselta, harkitse adoptioon antamista ja älä anna miehen päättää puolestasi jos hän ei ole valmis ottamaan ja muuttamaan luotasi pois ja pitämään lasta itsellään alusta saakka.

En ole äiti enkä ole vielä tulossakaan: Olen jo 25.v ja ole naimisissa. Olemme olleet aika kauan jo yhdessä mieheni kanssa.. Mieheni jo haluaisi jo kovasti lapsen/lapsia, mutta minusta tuntuu etten ole valmis äidiksi. Olen kuitenkin sanonut miehelleni että voisin yhden lapsen tehdä hänen kanssaan mutta en vielä. (Ei meillä tälää hetkellä olisi edes varaa elättää lasta). Mieheni on valmis kyllä jättämään minut jos en lopujen lopuksi haluakaan lasta koska hän haluaa sitä niin kovasti. Rakastan kuitenkin miestäni yli kaiken enkä haluaisi erota hänestä. En ole oikeen lapsi ihminen ja jos näen lapsia huutamassa/itkemässä kaupassa tai muualla niin se saa minut hermostumaan/pääni kireälle. Myöskin sukulaisilla jos lapset kirmaavat vallattomasti siitä vieläpä oikeen jalkojen niin kyllä se ärsyttää. Pelkään että olisin huono äiti ja hermostuisin omalle lapselleki ja huutaisin sitten hänelle tai pahimmassa tapauksessa antaa tukkapöllyä. Pelkään että mitäs jos vauvasta tulisi vammainen en todellakaan pystyisi hoitamaan jostain vammasta kärsivää lasta minusta ei vain olisi siihen. Pelkään että synytyksen jälkeen tulee masennus koska olen muutenkin vähän ei lapsen kannalla ja en haluaisi imettää lasta tai pitää sylissä (joillaki äidellä kerta tulee masennus synnytyksen jälkeen). Toisten pienet vauvat eivät herätä minussa mitään tunteita ja kyllä voin pitää heidän lastaan sylissäki, vaikka onhan siinä sellainen olo että mitä pitäisi tehä. Tykkään kyllä leikkiä vähän "isompien" lasten kanssa ja olen usein leikkinytkin ja nautin siitä. Minussa on kuitenkin asuu sisäisesti pieni lapsi. Yksi mahdollisuus on että vaikka minulla on jo nyt valmiiksi tälläisiä tunteita etten vältämättä halua edes äidiksi niin kasvaa sitten äidiksi ja rakastua tähän lapseen sitten. Mieheni kuitenkin toitottaa minulle on että se oma lapsi on sitten eri asia. Niin kasvatanhan minä sitten sitä 9kk mahassani ja synnytän sen, mutta silti nuo pelot on voimakkaita ja pelottaa sitten tulevaisuudessa kun raha asiamme on hyvin niin yrittää raskaaksi ja jättää pillerit pois. Onko minusta äidiksi ja mitä jos ei olekaan.
Juhlimista ei tarvitse lopettaa kokonaan käy kerran/muutaman kerran kuussa ulkona kyllä se miehesi varmasti vahtii myös lastanne. ja myöhemmin kun lapsi pikkasen vanhemi ja nukkuu yönsä kunnolla niin voi antaa varmasti sitten isoäidille ja isoisälle hoitoon tai jollekin muulle luottevalle sukulaiselle/henkilölle.

Woi Wittu mitä paskaa! Johan tuo on tilastoitu (tämäki...),että kaikkien juttu vaan ei ole sikiää ympäriinsä. Katkerat ihmiset nassuttaa kun ei ole ollut kanttia elää niinku itse haluaa,vaan on taipunut tyypillisiin stereotyyppeihin.Huostaan ottoja on nykyään enemmän kuin koskaan,luulis jo tuonki uutisen edes jollekki puupäälle jotain kertovan.

tai "ksverisi" on ääliöitä isäsi myös!! onhan sekin mahdollisuus että annat lapsen adoptioon?? jos tuntuu siltä että et halua tai jaksa kertakaikkisesti. mutta voihan olla että ajatuksesi muuttuu ei ehkä heti kun saat lapsen mutta ehkä ajanmyötä.:)

itsekkin kyllä sain suunnitellun lapsen aikoinani mutta kyllä alussa tuntu että onkohan tämä ihan silleen ok (ottaen huomioon että aijemmin en halunnut lapsia en sitten ollenkaan). en siis mikään lapsen vihaaja mutta itsekkin ajattelin että juu ei minusta kyllä äidiksi ole:D

mutta nykyään kun lapsi jo melkein 5v vanha niin en kyllä luopuisi ja henkenikin vaikka antaisin tuon pirpanan puolesta:D (eli ajan mittaanhan sitä äidiksi tullaan ja opitaan ei se minullakaan heti mitenkään sellain ollu että olisin heti itseni äidiksi tuntenut:) (vaikka lapsesta hyvän huolen pein MUTTA!! mieheni myös ei jättänyt yksin vaan AUTTOI! hoidossa) että tsemppiä sinulle:) kyllä jokin ratkaisu aina löytyy kunhan ei se (äärimmäinen että satuttasit itseäsi tai lastasi)

turha teidän on jauhaa mistään, käyttäisitte tyhmät ehkäisyä, tämä tyhmä käytti ehkäisyä ja on silti raskaana ja odottaa kaksosia. Ja ei, en unohtanut yhtäkään ja käyttänyt oon hormoniehkäisyä 13 vuotta.

Ja oon huomannu saman ku aloittaja, ystävät on ikäänkuin hienovaraisesti väistyneet sivummalle, ihan niinkuin haluaisin nyt sitte istua yksin kotona ketään tapaamatta.
Kyllä muakin pelottaa tulevaisuus lasten kanssa, ajattelin aluksi, että eihän 1 lapsi nyt mikään maata mullistava asia oo, että eiköhän se nyt sitten jotenkin maailma pyöri, vaikka isä asuu 150km päässä, elikkä kyläreissu iskälle on 300km... ja seurustelua on takana vain puoli vuotta. Mutta nyt mun pitää selviytyä ja elättää 2 lasta yksin, mitähän siitä oikein mahtaa tulla....

jos miehes on alunperin halunnu lapsen ja on siitä innoissaan niin ehdotappa että hän on koti-isi ja hoitaa lapsen. imettäminenhän ei ole pakollista.
lapsen syntymä todellakin muuttaa kaiken. mutta sä olet siinä onnellisessa asemassa että ukkos haluaa lapsen. lapsen mukana tulee loputon riittämättömyyden tunne, huoli ja vastuu sekä järjen vievä väsymys!!! ja mitään omaa ei enää ole ensimmäiseen vuoteen. hommaa hyvä hoitoverkko nyt jo, mihin voit lapsen laittaa kun ahdistaa, koska jos nyt jo tuntuu tolle niin varmana ahdistaa kun lapsi on syntynyt. eli ystäv,t tutut kaupaungin perhetyöntekijät, sijaisperhe, selvitä etukäteen jos et halua uhraa elämääs lapsenhoitoon.

Saat ajan kanssa rakennettua elämää vanhassa tai uudessa paikassa. Kavereiden käytös ei kuulosta luotettavalta, ovatko he koskaan olleetkaan. Lapsi kasvaa pian, mutta hoitopaikkoja pitäisi olla.. missä on mummolat.

Nykynaisten kykenemättömyys äitiyteen on feministien syytä. Vuosikymmenet on naisten mieliin taottu kuvaa itsenäisestä, vahvasta ja omaan elämäänsä ja mukavuuteensa keskittyvästä modernista naisesta. Eli naisesta joka asettaa oman itsensä kaiken muun edelle. Vaikeudet alkavat siitä hetkestä kun lapsi ilmestyy kuvioon. Vaistot kehottavat asettamaan lapsen etusijalle mutta päähän iskostetut opit aiheuttavat sellaisen ristiriidan että naiset hämmentyvät ja alkavat oireilla masennuksen ja jopa väkivallan kautta.

"Miten se muka auttaa ketään että pitäisi ajatella kuinka huonosti asiat jollain toisella jossain muualla? Ne ihmiset eivät kosketa meidän elämäämme mitenkään, emme tunne heitä joten itse en ainakaan haaskaa kyyneliä tuntemattomien. Miten se muka hyödyttää ketään? Se on huonompiosaisten pilkkaamista tuntea syyllisyyttä siitä, että on syntynyt näinkin hyvään maahan kuin Suomi.

Itse olisin kyllä tehnyt abortin, en halua mitään kakaraa kahlitsemaan elämääni. Ja olen alle 25-vuotias..

Elämä pitää elää ensin, kokea asioita, matkustella, hommata hyvä työpaikka ym. jos lapsen meinaa hommata. "

Se ei hyödytä muuta kuin sen, että ihmiset omistavat sen myötätunnon, joka erottaa meidät esim. suurimmasta osasta eläimiä. Jos ei osaa asettua muiden asemaan, mikä on lopputulos? Sitä en voi tietää, mutta varmaksi voin sanoa vain että psykopaatit EIVÄT niin osaa tehdä.

Syyllisyyttä ei toki tarvitse tuntea, eikä myöskään kovin moni sellaista tässä ketjussa olekaan väittänyt, vaan kannattaa arvostaa sitä ja olla siitä onnellinen. Näin siitä on eniten hyötyä. Koska hyötyähän sinä tavoittelit, eikö niin?

Kyllä huomaa että ajatusmaailmasi on pitkälti ikääsi vastaava. On toki sallittua sanoa mielipiteensä haluamallaan tavalla, mutta ota toki huomioon että "kakara" ei välttämättä "kahlitse elämääsi" millään tavalla. jollekulle ehkä bilettäminen ja juominen voivat olla maailman tärkeimmät asiat, joita ilman ei voi elää, mutta osa ihmisistä elää toisella tavalla (omasta mielestäni rikkaammin näin henkisesti) ja kaikki voisivat aivan hyvin elää niin. Yksi ryyppyreissu korvataan kuumalla kaakaolla, lämpimällä peitolla ja hyvällä elokuvalla sohvannurkasta katsottuna, kunnon bileet korvataan juoksulenkillä koiran kanssa tai vaikkapa kirjalla tai ystävien kanssa nauramisella ja juttelemisella.

Tai sitten viettämällä aikaa lapsen kanssa. Lapsi ei tee sinusta köyhempää, eikä se, että lapsi on viikon vaikkapa mummolassa ja joudut sopimaan menoistasi hieman ennen lähtöä. Voisin sanoa että monet ovat sitä mieltä että lapset ovat heidän elämänsä suola ja rikastuttavat sitä.

Oho, tulipa tyhmän kuuloinen romani, jossa toistuvat sanat rikastuttaa ja vaikkapa... No, tekevälle sattuu :) Sainpahan mielipiteeni ilmaistuksi. Tuo on minun mielipiteeni, ja sen mukaisesti haluan sanoa että jokaisella on hyvä, varteenotettava ja pohtimisen arvoinen mielipide, vaikka kaikki pitävätkin omaansa oikeana.

Ap:lle, koska nyt on jo liian myöhäistä surra, keskity mieluummin miettimään asioita joita saat lapselta, äläkä niitä mitä menetät. Koska sinusta on enemmän iloa muille ihmisille ja tukea vauvallesi vahvana ja onnellisena kuin kokoon käpertyvänä ja huolestunena.

Itse haaveilen jo nyt niistä hetkistä, joita voisin saada lapsen kanssa, olla tärkeä toiselle ihmiselle, olla sidottuna johonkuhun, että on joku, johon ei voi katkaista verisidettä, että voin suuttua ja kokea hänen suuttumuksensa ilman että hän voi minä hetkenä hyvänsä kävellä ovet paukkuen pois ja sanoa ettei halua enää nähdä minua, ja tunteesta että hän todella rakastaa minua..

Okei, riitti jo ^^ Toivottavasti joku sai tästä pohdittavaa ja analysoitavaa, ja toivottavasti ei ole monia jotka skippasivat argumenttini kylmästi miettimättä sen pointteja, tai niitä jotka vastaavat asiattomasti ja pyörittelevät sanoja haluamiinsa suuntiin ja luovat sanoille toisen merkityksen: Kenties olen psykopaatti, läheisriippuvainen, kukkahattutäti tai moralisoija?

listen to the man on hyvinkin oikeassa!!
onneksi sulla on mies, anna hänelle paljon vastuuta sitten ja koita itse piristää mieltäsi jotenkin. äläkä häpeile myöntää että et ole huippu äiti. nykyään me miehet usein hoidetaan muksut paremmin vaikka sossut ei sitä tahdokkaan myöntää koska ovat naisia.

meillä miehillä on yleensä arvot enemmän kohdillaan emmekä ole niin pinnallisia.

itse olen todennäköisesti tuleva lähihuoltajaisä ja mulla on mennyt lapsen kanssa todella hienosti ja nyt kun se on jo vuoden vanha prinsessa niin se on seurallinen ja hauska ja tuo todella paljon iloa!:) alussa se on tietysti enemmän vaan sitä vaipan vaihtoa ym.. mutta aika menee nopeasti.

me käydään muksun kaa kyläilemässä ja kavereita käy täällä ja välillä se on mulla salilla mukana.

kaverit ja ystävät on tosi tärkeetä! pidä itse niistä kiinni jos sulla on sellasia joitten kanssa voi tehä muutakin kun käydä yökerhossa, niin hekin huomaa että ei se muksun tulo liikoja muuta! miettikää vielä sitä asuinpaikkaa..

Hei!

Sinun kannattaa kuitenkin vakavasti miettiä, annatko lapsesi adoptoitavaksi. Jos lapsi syntyy noin ei-toivottuna, ei tulevaisuus hänen kohdallaan kovin hyvältä näytä. Vauva-arki on valvomista, itkuun mahdollisimman nopeaa vastaamista, mahdollisimman hyvän perushoidon turvaamista vauvalle. Omaa itseään siinä ei voi eikä ehdikään ajatella.

Olet kovin nuori ja ymmärrän tilanteesi hyvin, sinullaei vaikuta olevan tukiverkostoakaan kovin paljoa, jota tarvitsee jokainen jotta lapsen elämä olisi turvattua. Puhu neuvolassa asiasta, kerro asiasta myös lapsen isälle. Itse olen äiti ja ehdoton abortin vastustaja, mutta kannatan adoptiota tapauksessasi. Suomessa on paljon lasta toivovia ihmisiä, jotka voivat antaa hyvän ja turvallisen elämän lapselle. Asia helpottaa sinua tilanteessasi, ja turvaa lapselle hyvän ja rakastavan kodin.

Sopeudut kyllä, jos itse haluat.
Vuosituhansia naiset ovat tehneet lapsia, nykyisin olosuhteet ovat paljon paremmat verrattuna aikaisempiin äiteihin.

Hei kohtalotoveri!

Olet ihanteellisessa iässä lasten saamisen kannalta. Se on vain nykyajan ilmiö, että lapset pitäisi saada mahdollisimman vanhana, sitten kun muka jotenkin asiat on kunnossa ja mallillaan. Tokihan lapsen saaminen on iso juttu ja vaatii sopeutumista mutta perimmältään se on kyllä suurin lahja mitä kuvitella saattaa. Ei vanhemmaksi voi koskaan olla valmis vaan siihen kasvetaan ja lapsen saaminen ei todellakaan tarkoita oman elämän päättymistä. Päinvastoin. Sitä paitsi se vauva-aika menee harmittavankin nopsaan ohi. Sen jälkeen lapsi pärjää vähitellen itsekseenkin yhä enemmän. Isäsi käytös on törkeää, mutta älä sen perusteella tee ratkaisua suuntaan tai toiseen.

Tsemppiä, mihin ikinä päädyttekään!

mirjam_90

Paska nakki.

Sulle on luvassa tosi vaikea aika synnytyksen jälkeen.

Niinkuin Miehellesikin.

Ei tohon voi muuta sanoa, kuin elkää ukkos kanssa keskenään riidelkö. Kenen vika se on, että et pääse aina bilettämään. Tai matkustamaan.

Mutta se on tosiasia, että niin tulee käynmään, Hyväksy se, niin tsiigailet sitä pilttiä ihan eri silmin.

Sellasen pikkusen voi ottaa matkustamaan mukaan jo aika pienenä. Vaikkakin yö-kerhot on sillai hetken poissa laskuista.

Ellette käy vuoron perään ukkos kanssa.

Lisääntyminen on maailman uonollisimpia asioita. Ajattele joskus muutakin kuin hauskanpitoa.

Tulet huomaamaan, kun oelt saanut vauvasi, että rakastat häntä yli kaiken. Luonto kuitenkin menee kaiken edelle. Epävarmuuskin on normaalia. Et tule koskaan olemaan enää yksin, koska sinulla on lapsi. Ymmärrätkö, että ystäväsi eivät ole olleet oikeita ystäviä, jos jättävät kun olet raskaana. Voit hakeutua muiden odottavien äitien puheille ja alkaa kerämään ympärillesi uusia ystävyyssuhteita. Äkkilähtöjä et tietenkään yksin voi enää tehdä, ellet voi viedä lastasi vaikka mummilaan. Mutta voipi olla ettet haluakaan. Lapsen kanssa kyllä voi taas mennä moneenkin paikkaan, on vain huomioitava lapsi ja mentävä hänen ehdoillaan. On luonnollinen asia synnyttää lapsi ja ole onnellinen lapsestasi, voisihan olla, ettet voisi saadakaan lapsia. Ei sekään vaihtoehto ole mukava. Suhtaudu levollisesti tulevaan. Huomaat olevasi ihan hyvä ja normaali äiti. Pelon ja epävarmuuden tuntemukset ovat varmaan joka toisella naisella jotka esikoistaan odottaa. Niistä ei vain puhuta.

Säälin tätä raukkaa ja kaikkia muita joilla on lapsia tai jotka haaveilevat tai pitävät niistä paska-automaateista. Te olette tuhonneet elämänne. Ihmisen kuuluu elää itselleen, ei millekään loiselle, jota joutuu huoltamaan ja josta joutuu kantamaan huolta. Koska kakara ei ole mitään muuta kuin vittumainen loinen ja inhottava törkykasa. Kannattais miettiä vähän.ennen.kuin.pilaa.elämänsä. ja itsensä siinä sivussa.