Väyrynen nollattiin täysin keskustelussa - TAAS!

Tämän päivän presidenttivaalipaneeli oli kuvaava. Keskustelua hallitsivat suvereenisti Sauli Niinistö ja Paavo Lipponen. Altavastaajana oli vaisusti esiintynyt Paavo Väyrynen. Taitaa olla niin, että Väyrynen alkaa väsähtää jo nyt kampanjan alkuvaiheessa. Onkohan niin, että aika "vahva" alkoholin käyttö on vienyt Väykky-Paavon voimat?

Vaalien tähtikaksikoksi alkaa muotoutua Sauli Niinistö ja Paavo Lipponen. Seuraavassa sarjassa ovat Arhinmäki ja yllättäen Biaudet. Väyrysen "nousu" ja uho oikeuttaa kisan kuudennelle sijalle.
21194
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Väyrysestä, mutta ykköseksi nostaisin tuon keskustelun perusteella Pekka Haaviston. Hänellä on laajakatseisuutta, suuri asiatietous ja erinomainen esityskyky. Seuraaviksi mainitsemasi jokseenkin samassa järjestyksessä.

(Kenenkään ei tarvitse riehaantua, että homoseksuaalia arvostan. Olen naimisissa oleva kolmen lapsen isä ja niin varma omasta heteroudestani, että minulla ei ole aihetta homohobioihin)

Äänestä
  • kaapista ihan rohkeasti. Anonyyminä voit sen perhe-elämää vaarantamatta. Kyllä vaimosi ja lapsesi antavat ajan kanssa anteeksi, vaikka tekisit sen liikkeen ihan avoimestikin.

    Monet aikaisemmin heteroliitossa olleet piilohomot ovat lasten kasvettua siihen ikään, että ymmärtävät asioita, järjestäneet perhekokouksen jossa ovat kertoneet halustaan järjestää uusi elämä rehelliselle pohjalle kohdattuaan samaa sukupuolta olevan elämänsä rakkauden.

    Joten älä pelkää, toteuta sisimmät unelmasi - meillä on vain yksi elämä, ei ole mikään pakko elää sitä kokonaan heterona.

    Äänestä

En katsonut kyseistä keskustelua, joten en osaa ottaa kantaa siihen kuka mitenkin pärjäsi. Mutta ovatko Lipponen ja Niinistö jo kertoneet, mitä sellaista etua Suomi on rahaliiton jäsenyydellä saavuttanut, josta olisimme jääneet paitsi jos olisimme jatkaneet Ruotsin tavoin omalla, vapaasti kelluvalla valuutalla? Ehtiväthän he sen toki vielä kertomaan.

Äänestä

Katsokaa MTV3:lta, miten Lipponen v. 1998 uhoaa, että eurokritiikki on vain pimeää pelottelua, pimeää pelottelua, vielä itse pyyhitte niitä mörön kuvia seinältä. Niinistö myös silloin täysillä menossa EMU:un. Keskustalaisilta tuli silloin aivan oikeaan osuvat kommentit. Jos tällaiset miehet kuin Lipponen tai Niinistö pääsee presidentiksi, hukka meidät perii.

Äänestä

Tuollainen muki on saatava! Tuo tulee olemaan suunnattoman arvokas keräilyesine aikanaan.

Äänestä
  • Aivan. Voi muistella et hukkaan meni tämäkin kampanja silloin v 2012 pressanvaaleissa.

    Äänestä

  • muisto jää kirjoitti:

    Aivan. Voi muistella et hukkaan meni tämäkin kampanja silloin v 2012 pressanvaaleissa.

    Juu - mä luulen, et Väyrysen kirjoja ja mukeja saa muutaman vuoden kuluttua markkinoilta hintaan 2 euroa kappale.

    Äänestä

  • sekin voiolla liikaa kirjoitti:

    Juu - mä luulen, et Väyrysen kirjoja ja mukeja saa muutaman vuoden kuluttua markkinoilta hintaan 2 euroa kappale.

    Niinpä! Eipä taida Urkki 500:kaan saada kuin 80 euron verran, kun vie Suomen pankkiin ens vuoden helmikuun loppuun mennessä.

    Äänestä

Väyrysen kampanja on sujunut tahmeasti. Taitaisi olla viisainta Väyrysen heittää pyyhe kehään jo nyt.

Äänestä

Väyrynen on ollut ylivoimainen ykkönen! Suomen myyjät Niinistö ja Lipponen ovat tiensä päässä.

Äänestä

Ei Väyrynen pärjää vaalikeskusteluissa. Hänen "osaamisensa" on jäänyt 70-luvulle Kekkosen ajan Neuvosto-Suomeen.

Äänestä
  • Totta. Eihän väyrynen osaa muuta kun palata menneisyyteen ja miten minä ja minä sanoin....menneisyyden mies joka saa palata pohjoiseen pitämään tanssejaa puheita vanhainkoteihin..

    Äänestä

  • tervemenoa.. kirjoitti:

    Totta. Eihän väyrynen osaa muuta kun palata menneisyyteen ja miten minä ja minä sanoin....menneisyyden mies joka saa palata pohjoiseen pitämään tanssejaa puheita vanhainkoteihin..

    Pohjoiseen joutuu palaamaan. Vaalit on käytännössä käyty jo ja voittaja on selvillä eikä se ole voittaja ole Väyrynen. Jos pääsee neloseksi niin on jo saavutus.

    Äänestä

Väyrynen väsähtää?
Ottasit asioista selvää ennen kun tuut tänne haukkumaan.
Kiertää maata tehokkaammin kuin yksikään noista lipposista tai niinistöistä.
Väyrysellä paras ulkopoliittinen tietotaito ja muutenkin suurin ymmärrys noihin asioihin. Kaikinpuolin viisaampi ja taidokkaampi presidentiksi, kun yksikään muista ehdokkaista.
Ja nimimerkki Tri Tamminen; Millä perustelet Väyrysen osaamisen jämähtäneen...
Entäs oma osaamisesi? Sitä ei lienee ole olemassa.

Äänestä

Väyrynen kuvittelee Neuvostoliitto-ajan fraasien toistelun riittävän. Häneltä on tainnut jäädä huomaamatta, että Neuvostoliittoa ei ole enään.

Äänestä
  • Video puhuu puolestaan

    Oheisen videon avulla Väyrynen tyrmää Lipposen ja Niinistön ilman mitään työskentelyä. Hän saa siis ihan vapaasti kävellä Mäntyniemeen.


    http://www.youtube.com/watch?v=PwEbyUactDE

    Äänestä

jalamökki myy vain mukejaan ja pistää EUROT omaan jemmaan :))

Äänestä

Väyrynen oli ylivoimaisesti paras. Surkein oli Lipponen, mutta kauaksi ei jäänyt pullosilmä-Saulikaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pol.t. kirjoitti:

Tämän päivän presidenttivaalipaneeli oli kuvaava. Keskustelua hallitsivat suvereenisti Sauli Niinistö ja Paavo Lipponen. Altavastaajana oli vaisusti esiintynyt Paavo Väyrynen. Taitaa olla niin, että Väyrynen alkaa väsähtää jo nyt kampanjan alkuvaiheessa. Onkohan niin, että aika "vahva" alkoholin käyttö on vienyt Väykky-Paavon voimat?

Vaalien tähtikaksikoksi alkaa muotoutua Sauli Niinistö ja Paavo Lipponen. Seuraavassa sarjassa ovat Arhinmäki ja yllättäen Biaudet. Väyrysen "nousu" ja uho oikeuttaa kisan kuudennelle sijalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu