Hei!
Olen ollut syömishäiriöklinikalla 2 kk hoidossa. Paikka on todella rankka mutta olen mennyt eteenpäin. Klinikasta on tullut mulle kuin toinen koti. Koti jossa ymmärretään kuinka vaikeaa syöminen on,osataan käsitellä ahdistusta ja masennusta.
Olen ollut klinikalla vakuutuksen turvin,ja ylilääkäri ei suostu antamaan maksusitoumusta vaan on päättänyt että siirryn nuoriso psykiatriselle osastolle parin viikon kuluessa.Saan silti jatkaa klinikalla ehkä pari kertaa viikossa puolipäivää. Mutta voi hitto,kun mä en oikeasti halua mennä osastolle. Olen kuullut muilta sairastuneilta että nuor. psyk. osasto on hirveä paikka jossa ei ole edes pakko syödä. Klinikalla omahoitajastani on tullut yksi maailmani tärkeimmistä ihmisistä ja en tiedä kuinka pärjäisin ilman häntä. Muserrun täysin jos en saa enää nähdä häntä.
Myt kysyisin siis että minkälainen paikka on nuoriso psykiatrinen osasto?Kertokaa niin paljon kuin tiedätte...
Ja olen normaalipainoinen mutta mielessäni on niin paljon masennusta,ahdistusta ja itsetuhoisia ajatuksia ja tietenkin epätyypillinen syömishäiriö bulimisin oirein...
Voi paska mä en oikeasti halua osastolle!
Olen ollut syömishäiriöklinikalla 2 kk hoidossa. Paikka on todella rankka mutta olen mennyt eteenpäin. Klinikasta on tullut mulle kuin toinen koti. Koti jossa ymmärretään kuinka vaikeaa syöminen on,osataan käsitellä ahdistusta ja masennusta.
Olen ollut klinikalla vakuutuksen turvin,ja ylilääkäri ei suostu antamaan maksusitoumusta vaan on päättänyt että siirryn nuoriso psykiatriselle osastolle parin viikon kuluessa.Saan silti jatkaa klinikalla ehkä pari kertaa viikossa puolipäivää. Mutta voi hitto,kun mä en oikeasti halua mennä osastolle. Olen kuullut muilta sairastuneilta että nuor. psyk. osasto on hirveä paikka jossa ei ole edes pakko syödä. Klinikalla omahoitajastani on tullut yksi maailmani tärkeimmistä ihmisistä ja en tiedä kuinka pärjäisin ilman häntä. Muserrun täysin jos en saa enää nähdä häntä.
Myt kysyisin siis että minkälainen paikka on nuoriso psykiatrinen osasto?Kertokaa niin paljon kuin tiedätte...
Ja olen normaalipainoinen mutta mielessäni on niin paljon masennusta,ahdistusta ja itsetuhoisia ajatuksia ja tietenkin epätyypillinen syömishäiriö bulimisin oirein...
Voi paska mä en oikeasti halua osastolle!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Hei, voimia sinulle !
osastolle siirtyminen on aina suuri asia, ja alku uudelle prosessille.
Itselleni osasto antoi paljon edellytyksiä, ja auttoi minut alkuun parantumisessa.
ei se ole niin paha kuin yleisesti luullaan..
Tarkoituksena on kuitenkin parantua, ja se on myös huonoina hetkinä osastolla muistettava.
osastot on tehty meidän parhaaksemme, ja siksi ne eivä¨t aina olekaan niitä viihtyisimpiä paikkkoja !
Kiitos edellisestä viestistä,voimia myös sinneppäin! ♥
Voi elämä, kuulostaa ihan multa.... Mulla loppuu ens viikolla käynnit tuolla polilla, mutta sitten pitäis miettiä jatkosta. Mullakin on epätyypillisen syömishäiriön oireita, viiltelyä, ahdistusta ja masennusta, ja kaiken maailman muitakin ongelmia. Nyt mun lääkäri ehdotti osastoa... Mä en kanssa tiedä siitä paikasta mitään, enkä uskalla ajatella suostuvani...
Muakin itkettää 'luopua' mun vanhasta psykologista, koska siitäkin on tullut tärkeä ihminen. Mä NIIN tiedän miltä susta tuntuu....
Kiitos viestistäsi EmiliaSofia!
Heippa! Itse kamppailin (ja kamppailen edelleen) epätyypillistä syömishäiriötä vastaan. Olin vuoden nuorisopsykiatrisella osastolla, josta minulla on hyvää ja huonoa sanottavaa.
Ensimmäinen hyvä puoli mielestäni oli se, että sain olla toisten nuorten kanssa. Kotiuduin aika nopeasti, kaikilla meillä kun oli omat ongelmamme.
Huono puoli tässä asiassa on se, että nuoret tahtovat ottaa mallia toisistaan. Eli toisen ongelmat siirtyvät myös itselle, mutta ei siitä sen enempää.
Nuorisopsykiatrinen osasto on hyvä ratkaisu, kun oikeasti tarvitset apua. Kun olin itse osastolla, hoitajat olivat mukavia ja paikka tuntui kodilta. Uskon että totut siihen melko pian. Osastolla saat omahoitajan, josta toivottavasti saat uuden luottohenkilön.
Osasto ei ole huono paikka, eikä sinne siirtoa tarvitse pelätä. Tulet kohtaamaan eri sairauksista kärsiviä nuoria, mutta muista keskittyä itseesi ja omaan parantumiseesi.
Tsemppiä!