millaisia myastenia gravisin lihasoireet?

itselläni voimattomuutta ollut usean vuoden, etenkin reisiin painottuen ja muuta häikkää pitkin kehoa. mutta nyt on tullut lisäksi kohtauksi ,joissa silmäkulmat ja luomet painavat tonnin ja silmiä saa pidettyä vain rakosillaan. samanaikaisesti menevät jalat ihan veltoiksi, polvet notkuaa ja nilkat vääntyilee, ihan siis ovat veltot eivätkä kannata yhtään... tämä velttous kestää maximissaan minutin -kaksi, ja menee pois ihan yhtälailla kun mitä tuleekin. Näihin ei liity mitään huonoaoloa, huimausta tms. ja tulevat ihan täysin varoittamatta... olen lukenut, että MG ssä on silmiin ja reisiin painottuvaa voimattomuutta, mutta että voiko se ilmetä näin kohtauksen omaisestikin?
9367
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Minulla samaa. Minullakin reidet pahimmat. Sitten jalat kipeytyy melkopienestä rasituksesta. Kävin viikko sitten uudestaan ENMG:ssä kaikki sen puolesta ok. Niin kyllä ahdistaa kun ei kukaan tiedä mikä vaivaa? Neurolle olen jonossa, mutta alkaa tuntua pääseekö ollenkaan kun tuo hermoratatutkimus oli ok. Varmaan jo luulevat että tämä on jotakin psykosomaattista oireilua. Niin ja on minulla paljon noita nivelkipuja, olkapäät, kyynerpää ja sormissakin. Miten sinä jaksat? minä olen jo ihan ahdistunut tästä, pelottaa että on kuitenkin jotain vakavaa.

Äänestä
  • onko sinullakin tuollaisia lyhyt kestoisa kohtauksia vai jatkuvaa lihas-väsyvyyttä?
    oletko huomannut ,että pahenevatko oireesi esim. kuumeisen virus-sairauden jälkeen? itse pelkään kuin ruttoa noita tavallisia pikku flunssia tms. sillä jos ne nostavat lämmön, olen usean viikon pois "pelistä"...
    ja pakkohan se vain on jaksaa, muutakan ei voi, kun vikaa ei täälläkään myös löydy muusta kun SEP-tutkimuksessa... tuota psykosomaattista dg tä muuten sitten tarjoavat helposti jokaiselle, jolla ei selkeää oirekuvaa, mutta siitä en kannata ottaa pulttia. käyt psykologin juttusilla ja saat sitten terveet paperit, jos sillä saralla asiat ok, sitten toivottavasti jatkuu tutkimukset neuron tms.puolelle

    Äänestä

  • sinikka1976 kirjoitti:

    onko sinullakin tuollaisia lyhyt kestoisa kohtauksia vai jatkuvaa lihas-väsyvyyttä?
    oletko huomannut ,että pahenevatko oireesi esim. kuumeisen virus-sairauden jälkeen? itse pelkään kuin ruttoa noita tavallisia pikku flunssia tms. sillä jos ne nostavat lämmön, olen usean viikon pois "pelistä"...
    ja pakkohan se vain on jaksaa, muutakan ei voi, kun vikaa ei täälläkään myös löydy muusta kun SEP-tutkimuksessa... tuota psykosomaattista dg tä muuten sitten tarjoavat helposti jokaiselle, jolla ei selkeää oirekuvaa, mutta siitä en kannata ottaa pulttia. käyt psykologin juttusilla ja saat sitten terveet paperit, jos sillä saralla asiat ok, sitten toivottavasti jatkuu tutkimukset neuron tms.puolelle

    Herätessä kaikesta pahin nuo jalat, tuntuu että että hyvä kun postilaatikolle pääsee on niin hapoilla nuo reidet. Päivällä ei ole lähellekkään niin paha. Taas lämpöilyäkin ollut kokoajan, aina päivällä alkaa nostaa ja tulee kuumeinen olo, se tässä kans ketuttaa miksi se aina nousee, sitten illalla alkaa laskea.Jokuhan tätä tekee. Onko sinulla tuota lämpöilyä?

    Äänestä

  • ENMGGG kirjoitti:

    mulla heittelee myös, mutta yleensä ns alilämpöä.. 34-37,7 välillä mennään..
    onko sulla kipuja jossakin tai tuntohäiriöitä yms.?

    Äänestä

Lihaksissa vähän kipuilee ja olkapäät ,kyynerpää ja sormennivelet, mutta ei tartte sen takia syödä särkylääkettä. Eniten tuo voimattomuus pelottaa ja ihme lämpöily. Vähän miettinyt voisko olla cfs. Niin ja nyt soppaan taas uus vaiva, 4/5 välilevyssä hermopinne, että mukavaa on.

Äänestä
  • oliko Enmggg llä reumatekijät kasottu? ja missä ihmeessä luuraa kaikki myastekiot, kun heidän omallakin foorumilla on niin hiljaista että voisi vaikka kiljaista!!!!

    Äänestä

  • velttovaltonen kirjoitti:

    oliko Enmggg llä reumatekijät kasottu? ja missä ihmeessä luuraa kaikki myastekiot, kun heidän omallakin foorumilla on niin hiljaista että voisi vaikka kiljaista!!!!

    Reumakokeet on tehty. Kaikki ok. Paitsi selkärankareuma oli positiivinen. Fysiatri kuitenkin meinas ettei sitä ole, on kuulemma normaalia että on positiivinen. Suurella osalla on positiivinen.

    Äänestä

  • Ennnmg kirjoitti:

    Reumakokeet on tehty. Kaikki ok. Paitsi selkärankareuma oli positiivinen. Fysiatri kuitenkin meinas ettei sitä ole, on kuulemma normaalia että on positiivinen. Suurella osalla on positiivinen.

    häh??? ai mikseisitten vois sitä olla jos kerta on positiivinen?? mitä sen sitten pitäis näyttää,että selkärankareuma olisi?? enpä ole koskaan kuullut tuollaisesta...

    Äänestä

  • bangoliinos kirjoitti:

    häh??? ai mikseisitten vois sitä olla jos kerta on positiivinen?? mitä sen sitten pitäis näyttää,että selkärankareuma olisi?? enpä ole koskaan kuullut tuollaisesta...

    Lymen taudin niveltulehdus (artriitti) on yksi Borrelia burgdorferi -bakteerin aiheuttamista sairauksista (Lymen borrelioosi). Lymen taudin niveltulehdus saattaa kuitenkin alkaa mihin vuodenaikaan tahansa, koska tulehdusta aiheuttavan pureman ja nivelturvotuksen alkamisen välinen aika voi vaihdella suuresti ja olla hyvinkin pitkä. Lymen taudin niveltulehdus on infektiotauti eikä siten siis periydy.
    Lymen taudin niveltulehduksen pääoireet ovat nivelnesteen määrän lisääntymisestä johtuva nivel(t)en turvotus ja liikelaajuuden rajoittuminen. Usein huomattavaankin turvotukseen liittyy vain vähän tai ei ollenkaan nivelkipua. Useimmin tulehtunut nivel on polvi, mutta tulehdusta voi esiintyä muissakin suurissa ja jopa pienissä nivelissä. Vain harvoin tulehdusta ei ole ollenkaan polvinivelessä, ja kahdessa kolmasosassa tapauksista tulehdus alkaa pelkästään polven niveltulehduksena (polven monoartriitti). Yli 95 prosentissa tapauksista tulehtuneita niveliä on yhdestä neljään (oligoartriitti), ja usein polvinivel on ainoa, joka on tulehtunut vielä jonkin ajan kuluttua. Kaksi kolmasosaa Lymen taudin niveltulehdustapauksista ilmenee jaksottaisina tulehduksina: niveltulehdus katoaa itsestään päivien tai muutaman viikon aikana, ja oireettoman jakson jälkeen tulehdus palaa samoihin niveliin.
    Yleensä niveltulehdusjaksot harvenevat ja lyhenevät ajan myötä, mutta joissakin tapauksissa ne saattavat lisääntyä, ja niveltulehdus voi muuttua krooniseksi. On kuitenkin harvoja tapauksia, joissa niveltulehdus on krooninen alusta lähtien (niveltulehduksen kesto yli 3 kk).
    Lymen taudin niveltulehdusta voidaan hoitaa joko neljä viikkoa kestävällä, suun kautta otettavalla tai vähintään kaksi viikkoa kestävällä, laskimonsisäisesti annettavalla antibioottihoidolla. Koska suun kautta otettavan antibioottihoidon eli amoksisilliini- tai doksisykliinihoidon toteutuminen voi olla epävarmaa, saattaa laskimonsisäinen hoito keftriaksonilla tai kefotaksiimilla olla hyödyllisempi. Yli 95 prosenttia potilaista paranee täysin antibioottihoidoilla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

sinikka1976 kirjoitti:

itselläni voimattomuutta ollut usean vuoden, etenkin reisiin painottuen ja muuta häikkää pitkin kehoa. mutta nyt on tullut lisäksi kohtauksi ,joissa silmäkulmat ja luomet painavat tonnin ja silmiä saa pidettyä vain rakosillaan. samanaikaisesti menevät jalat ihan veltoiksi, polvet notkuaa ja nilkat vääntyilee, ihan siis ovat veltot eivätkä kannata yhtään... tämä velttous kestää maximissaan minutin -kaksi, ja menee pois ihan yhtälailla kun mitä tuleekin. Näihin ei liity mitään huonoaoloa, huimausta tms. ja tulevat ihan täysin varoittamatta... olen lukenut, että MG ssä on silmiin ja reisiin painottuvaa voimattomuutta, mutta että voiko se ilmetä näin kohtauksen omaisestikin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu