Lähetin tään tekstin lieksan lehteen mutta arvattavista syistä sitä ei julkaistu ja sen takia tää on vähän myöhässä. Asia ei kuitenkaan ole vanha. Lieksalaiset ovat saaneet lahjan maailmalta, mamut, jotka korvaavat halukkaat lieksalaiset paluumuuttajat. Itseni mukaan lukien monet muut luonnosta ja erämaakaupungin mahdollisuuksista laadukkaaseen elämään pitävät entiset lieksalaiset harkitsevat kyllä muitakin kaupunkeja asua ja nauttia elämästä. Haloo päättäjät, mitä ootte menneet tekemään.
En kuitenkaan ihmettele, miksi näin on päässyt käymään, kun lukee ja kuuntelee asiasta puolestapuhujia! Viime lauantain lehdestä 29.10 poimittuja. Maahanmuuttajat ovat tuoneet Lieksaan kansainvälisen tuulahduksen. Heidän mukanaan tuomat afrikkalaisen kulttuurin helmet ovat poimittavissa ihan sormiemme ulottuvilla. Ei oo totta! Onko tää vittuilua meitä veronmaksajia kohtaan, vai onko kirjoittaja niin ovela rasisti, että ei saa rasistin leimaa.
Toista kirjoittajaa hämmensi, kuinka pääasiassa vanhempaan ikäluokkaan kuuluvat miehet esittivät hyvin maahanmuttajakriittisiä kysymyksiä. Minä ainakin arvostan vanhempia ihmisiä ja heidän mielipiteitään. Missä lapset ja iäkkäät apua tarvitsevat mamut ovat? Miksi suurin osa heistä on alle 35 v. miehiä? Paljonko rahaa nämä afrikkalaisen kulttuurin helmet tienaavat per mamu?
Onko näissä kysymyksissä jotain, mitä ei haluta kansalaisten tietävän. On helppo leimata rasistiksi ja ehdotankin, että nostetaan kunnianloukkaussyyte, jos vielä kuulee nimittelyä.
Lisää helmiä! Toivottavasti kaikki Lieksalaiset ymmärrämme, että nyt meillä on oivallinen tilaisuus laajentaa maailmankuvaamme, niin kuin eräs osanottajista sanoi – päästä ikään kuin ilmaiselle Afrikan matkalle. Toiseen kulttuuriin tutustuminen avartaa aina. No, ei tämmöstä ymmärrä edes lieksalainen. Taitaa tämänkin sanoja olla sittenkin valtaväestön puolella. Erittäin taitavaa vittuilua.
Asun etelä-suomessa kaupungissa ja olen nähnyt kyllä afrikkalaista kulttuuria. Kokoontumiset puistoissa, notkuminen kaupungilla, uhkailut, ryypiskely ja tärkeimpänä rahan tekeminen ja lähettäminen kotimaahan. Bisnes pyörii. Eipä heitä näy pururadoilla, luistelukentillä, uimahalleissa, kalastamassa ja esim. patikoimassa. Lieksaan toivoisinkin muuttavan ihmisiä, jotka nauttivat luonnosta ja haluavat olla mukana kehittämässä kaupunkia mielipiteineen. Ei nää paikalliset mamut kävele mihinkään, vaan taksi ja bussi on parempi! Ruumiinkulttuuri ja hyvinvointi ovat yksilötasolla kuitenkin tärkeämpää, kuin höpinät kulttuurin helmistä.
Ei millään pahalla, vaan realistista keskustelua ja toivon, että keskustelu jatkuu!
Lähdin Lieksasta v.81 ja työurani tehneenä olen miettinyt paluumuuttoa, mutta jätänkin oven auki muille kaupungeille.
Lieksan maine kasvaa kantaaottavana kaupunkina ja hyvät lieksalaiset, pitäkää puolenne!
En kuitenkaan ihmettele, miksi näin on päässyt käymään, kun lukee ja kuuntelee asiasta puolestapuhujia! Viime lauantain lehdestä 29.10 poimittuja. Maahanmuuttajat ovat tuoneet Lieksaan kansainvälisen tuulahduksen. Heidän mukanaan tuomat afrikkalaisen kulttuurin helmet ovat poimittavissa ihan sormiemme ulottuvilla. Ei oo totta! Onko tää vittuilua meitä veronmaksajia kohtaan, vai onko kirjoittaja niin ovela rasisti, että ei saa rasistin leimaa.
Toista kirjoittajaa hämmensi, kuinka pääasiassa vanhempaan ikäluokkaan kuuluvat miehet esittivät hyvin maahanmuttajakriittisiä kysymyksiä. Minä ainakin arvostan vanhempia ihmisiä ja heidän mielipiteitään. Missä lapset ja iäkkäät apua tarvitsevat mamut ovat? Miksi suurin osa heistä on alle 35 v. miehiä? Paljonko rahaa nämä afrikkalaisen kulttuurin helmet tienaavat per mamu?
Onko näissä kysymyksissä jotain, mitä ei haluta kansalaisten tietävän. On helppo leimata rasistiksi ja ehdotankin, että nostetaan kunnianloukkaussyyte, jos vielä kuulee nimittelyä.
Lisää helmiä! Toivottavasti kaikki Lieksalaiset ymmärrämme, että nyt meillä on oivallinen tilaisuus laajentaa maailmankuvaamme, niin kuin eräs osanottajista sanoi – päästä ikään kuin ilmaiselle Afrikan matkalle. Toiseen kulttuuriin tutustuminen avartaa aina. No, ei tämmöstä ymmärrä edes lieksalainen. Taitaa tämänkin sanoja olla sittenkin valtaväestön puolella. Erittäin taitavaa vittuilua.
Asun etelä-suomessa kaupungissa ja olen nähnyt kyllä afrikkalaista kulttuuria. Kokoontumiset puistoissa, notkuminen kaupungilla, uhkailut, ryypiskely ja tärkeimpänä rahan tekeminen ja lähettäminen kotimaahan. Bisnes pyörii. Eipä heitä näy pururadoilla, luistelukentillä, uimahalleissa, kalastamassa ja esim. patikoimassa. Lieksaan toivoisinkin muuttavan ihmisiä, jotka nauttivat luonnosta ja haluavat olla mukana kehittämässä kaupunkia mielipiteineen. Ei nää paikalliset mamut kävele mihinkään, vaan taksi ja bussi on parempi! Ruumiinkulttuuri ja hyvinvointi ovat yksilötasolla kuitenkin tärkeämpää, kuin höpinät kulttuurin helmistä.
Ei millään pahalla, vaan realistista keskustelua ja toivon, että keskustelu jatkuu!
Lähdin Lieksasta v.81 ja työurani tehneenä olen miettinyt paluumuuttoa, mutta jätänkin oven auki muille kaupungeille.
Lieksan maine kasvaa kantaaottavana kaupunkina ja hyvät lieksalaiset, pitäkää puolenne!
Vastaukset 26
Vanhimmat
Voi sinua polonen, ei taida mennä hyvin.. Nuo lainaamasi lauseet ovat tosiaan ihan lieksalaisten ja osa niistä tavallisten tallaajien lausumia. Nämä ihmiset ajattelevat avarammin ja ovat ehkä käyneet joskus myös Suomen rajojen ulkopuolella. Viisaampaa on, että katselet asuinpaikkaasi ihan muista kaupungeista kuin Lieksasta. Tänne ei känyäjiä enää kaivata. Ihan hyvin meillä menee nyt ja tulevaisuudessa.
Joo moni on katsellut ja mennyt muualle..! Nautitko khattia ystäviesi kanssa, kun noin sekoilet.! Minä tiedän että paluumuuttajat olisi varakaampaa väkeä, köyhillä ei ole varaa muuttaa takaisin..! Ihan asiallinen ja harkittu komentti entiseltä Lieksalaiselta. Minä luulen, että jos katsotaan kuka on käynyt ja missä sinä olet käynyt korkeintaan Jamalissa siellläkin yöaikaan..! Turvaatko työpaikkaasi päivystämällä täällä mamuhyyssäri..?
Kiitos että annoit tuon oman mielipiteesi, noinkin avoimesti!
( Tuontapaista avoimuutta/sanansuoltamista vapaasti Lieksalaiset nujerretut köttelöt, vasta hapuilee opetella)!
Kuten edellä kirjoitit:
[ Lieksaan toivoisinkin muuttavan ihmisiä, jotka nauttivat luonnosta ja haluavat olla mukana kehittämässä kaupunkia mielipiteineen.
Ei millään pahalla, vaan realistista keskustelua ja toivon, että keskustelu jatkuu!
Lieksan maine kasvaa kantaaottavana]
Sanon sinulle näin pitkän linjan kantaa ottavana henkilönä että' älä muuta Lieksaan, sillä täällä ei kovin suvaita niitä, jotka esittävät ns 'hyväksytystä linjasta' poikkeavia näkökantoja, jotka voi osoittautua useinkin todeksi!
Lieksan kansaivälistyminen on ihana asia ja siten kaikki voivat " omilla tahoillaa kansainvälistyä " ?
Nyt kuitenkin joku pitää joidenkin kanssa seurustelemist parempana kuin joidenkin toisten...
Kansainvälisyys suomalaiselle on jotakin ihan muuta... Meillä on niinpaljon esimerkkejä että miten moni on ihan itsekseen kansainvälistynyt ja siten hankkinut itselleen netin ja sen avulla kavereita.
Itse ole liittynyt Facebook ja sen avulla alkanut ajatella että muuuallakin osataan ja eletään ihan eri tavalla kuin Lieksassa.
Kehottain kaikkia joilla netti niin liittymään FB ryhmiin ja siten saavan postia eri toimijoilta sekä ihmisiltä jotka eivät välttämättä näe maapalloa vain Lieksan kantilta.
Kuules Kyrpis.
Olitko liiallisen energiajuoman jäljiltä vaiko keppanoissasi kun kirjoitit tuon edellisen.
En ole koskaan pitänyt sinua minään älykkönä, mutta tuohan oli lähinnä silkkaa sekoilua.
Eipä ole ihme, ettet ole päässyt elämässäsi kovin korkealle - etkä enää koskaan tule pääsemään.
Oletko selvännäkijä.? Tai tässä tapauksessa keppananäkijä.? Olisit voinut jättää kirjuuttamatta tuon komentin. Minä vähä luulen että on aika vaikee tuntematta ihmistä, luokitella hänet tai hänen saavutuksensa elämänsä aikana. Monihan on palkittu vasta kuolemansa jälkeen postuumisti, kun myöhäisheränneet ovat havainneet hänen viisautensa..! Itse asiassa tuo sinun kirjoitus ei ole mikään älynnäyte pikemminkin päinvastoin.! Tiedätkö että USA tutki kaikkien natsijohtajien älykkyyden sodan jälkeen (jotka hengissä oli) Tutkimukset piilotettiin 50-vuodeksi, arvaa miksi..? Kaikki ei ole hyväuskoisia hölmöjä , ei sitten millään. Tämä Suomen touhu menee näköjään että on vain yksi virallinen totuus, jota media puolustaa armottomasti. Tosin hallitushan ne medialuvat päättää.;-) Ymmärätkö.?
Hyvä on muistaa, että älykkyys ja viisaus eivät ole sama asia.
Pahinkin persoonallisuushäiriöinen (ent. psykopaatti) voi olla huippu älykäs. Viisautta tässä maailmassa enemmän tarvittaisiin kuin älykkyyttä. Siinä riittää ihan tämä tavallinen keskivertoälykkyys. Onneksi sitten noiden sotavuosien myös älykkyystesteihin on edes saatu sosiaalinenälykkyys osin mukaan. Kyllähän se itsensä muiden yläpuolelle asettaminen pelkän "rodun" perusteella, kuten natsit tekivät, osoittaa ettei ihan kaikki ole kotona.( "Rotu" lainausmerkeissä, koska se on vain sosiaalinen konstruktio.)
Sivukommentille= Eikö sitten tämä palsta ole täynnä, " osoittaa ettei ihan kaikki ole kotona" ihmisiä..? Milloin itseään ylenetään haukumalla työtömiä, alkoholisteja, lihavia, laihoja, muuten vaan mulkeroita jne..? Muista myös että sosiaalinen älykkyys, ei ole älykkyyttä sinällään . Vain eräs kanssakäynin muoto. On myös vanhan kuuluisan ja arvostetun tutkijan sanonta=Yleensä viisaus ja älykkyys kävelee käsikädessä..! On myös erotettava psykopaatit omaksi ryhmäkseen tässä tapauksessa. Vai luuleetko ettei natsi-saksan johtajilla ollut ystäviä..? Koska sinä luokitelet kaikki natsi-saksan johtajat psykopaateiksi.?
En väitä missään, että kaikki natsit olivat persoonallisuushäiriöisiä. Sehän olisi järjetöntä. Vaan otin persoonallisuushäiriön esimerkiksi erottamaan älykkyyttä ja viisautta.
Sosiaalisen älykkyyden käsite on tulkittavissa hyvin moninaisesti. Viittaan natseihin siinä, ettei heidän toimintansa ollut viisasta. Juuri viisauteen tarvitaan myös sosiaalista älykkyyttä, empatiaa, tunneälyä, miksi sitä sitten haluaakin nimittää. Eivät kaikki natsit tietenkään edes uskoneet mihinkään arjalaisuuden etuoikeutukseen tai muuten hyväksyneet kaikkea kansallissosialismin ideologiaa.
Kirjassa "Älykkyys, valoa ja varjoja" Kari Uusikylä kirjoittaa Howard Gardneria mukaillen mielestäni hyvin:
" Älykkyys käsitettiin nopeudeksi, päättelykyvyksi, loogisuudeksi, asioiden yhdistelytaidoksi ja olennaisen erottamiseksi epäolennaisesta. Viisaus sen sijaan yhdistettiin tunteeseen, empatiakykyyn, myötätuntoon ja asioiden syvälliseen ymmärtämiseen."
"Älykkyys ja tunteet toimivat vuorovaikutuksessa, jossa kumpikin ohjaa ja tukee toista. Suurikaan määrä älykkyyttä ei yksinään tee ihmistä viisaaksi, eikä älykkyydestä automaattisesti seuraa ihmiselle sosiaalista vastuuntuntoa tai kykyä korkeatasoiseen eettiseen pohdintaan."
Eli sinun mukaan Pentti Linkola on älykäs kun toivoo suurimman osan ihmiskunnasta häviävän , toisten pelastukseksi...!
Eva Biaudet taas viisas, koska haalii kaikki mamut tänne..? Suomalaisten pelastukseksi..! Aika näyttää, mutta pahoin pelkään viisauden olevan muualla.!
On eräs asia joka huvittaa..! Tänne kuuluma tarvitaan uusia geenejä Afrikasta.!
Miksi juuri Afrikasta..? Että "kansantaudit" loppuisi, samalla pyhästi vaietaan Afrikkalaisten kansantaudeista. Tuon puhujat ovat pahempia kuin natsit, rotuajatelussa.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pentti_Linkola
http://fi.wikipedia.org/wiki/Eva_Biaudet
Harvinaista nähdä näin asiallista, analyyttista ja maltillista argumentaatiota Lieksan paltalla. Olen kanssasi samaa mieltä nim. sivukommentti. Juuri tuota eettistä pohdintaa ja arvoja emme saisi unohtaa tai uhrata talouden nimissä. Taloutta pitää hoitaa viisaasti, mutta se on kuitenkin vain apuväline. Myös aineettomia asioita tarvitaan hyvinvointiin.
" Olen kanssasi samaa mieltä nim. sivukommentti. Juuri tuota eettistä pohdintaa ja arvoja emme saisi unohtaa tai uhrata talouden nimissä"
Onko se sitten älykästä vai viisasta..? Talouden nimissä on unohdettu köyhät yms. jotka ei kykene pitämään puoliaan..? Mitä eettistä pohdintaa olet havainnut päättäjien toimissa..? Onko yleensä eettistä vähentää niiltä, joilla tarvetta on..? Kuinka eetistä se on.? Mitkä on aineettomia asioita vanhukselle, joka tapetaan nälkään ja nestehukkaan..? Miten viisaasti taloutta on hoidettu jos rahaa ei ole..?
Mutta muualle eli ulkomaille löytyy.! Kuoleekohan esim:Saksassa vanhukset nälkään ja janoon= eli letkut pois..! Kumpi on rasisti letkun poistaja ,vai vanhuksia vihaava..? Mieti näitä ..?
Hyvä kirjoitus duunari!
Sinulle duunari 10 pistettä ja antaisin mielelläni myös papukaija merkin. Tosi asiallinen kannanotto. Mietin vaan tykönäni kuka tämän hullun karusellin pysäyttäisi, meidän nykyiset päättäjät ei ainakaan löydä STOP nappia tälle sirkukselle. Kaikki hyysärit on pellejä tässä sirkuksessa.
Kyllä Suomeen väkeä mahtuu mutta että millaisia arvoja ( mitkä ristiriidassa enemmistön arvojen kanssa ) saa tuoda mukanaan !
Kyllä jonkilainen maallistuminen on yksi hyvin tärkeä arvo ettei kaikki ole jonkun toisen päättämää ja kohtaloon sidottua. Ei kaikki pyhät kirjat ole päteviä Suomessa samalla tavalla... ja liian usein rukoileminen ei ole edes tarpeen !
Jos haluaa tuoda jonkun eksoottisen eläimen Suomeen - niin se kyllä joutuu " karanteeniin " mutta ihmiset saavat tulla ja alkaa valittamaan heti että aurinko ei paista ja ihmiset eivät ole kuten kotimaan naapurit !
" Kyllä Suomeen väkeä mahtuu mutta että millaisia arvoja" Väkeä mahtuu mutta ne tarttee asunnot, terveydenhuollon, koulutuksen, ja työpaikan..! Onko yhtälössä jotain epärelevanttia , vai kuvitelenko vain.? Hallituksen toimet on kyllä sellaisia että oma yleinen velkakello tarvittaisiin Suomeenkin..! Jonkinlainen EU-kiima on havaitavissa päättäjillä, pysytään mukana hinnalla millä hyvänsä. Näyttää olevan "Käteisen" kanta..! No Kokoomus on tottunut häsläämään ,muiden rahat ennekin kapitalismin mustaan aukkoon.! Siihen ei paljon järkeä tarvita.! Mutta mustasta aukosta pois pysymiseen tarvitaan..!
Aloittajalle Suomessakin olohuoneen jatkeeksi on tullut yleiset paikat,niinkuin Eteläisrmmissä maissa.Kuka muistaakaan aikaa,kun kaupungien kadut olivat kuolleita heti klo.5 jälkeen.Sinullako on oikeus päättää kuka missäkin asuu.Hohoijakkaa taas näitä kirjoituksia.
Siiinäpä elämäntehtävä.! Tiiraillaan ulkomaaneläviä nk. olohuoneessa.? Sekö on syy tuohon kirjoitukseen..? Etkö ymmärrä suomalaisilla ei ole aikaa tulla olohuoneisiin , jatkuvan veronnousun vuoksi. Perheen elättämiseksi pitää tehdä hommia kuin kahdessa vuorossa..! Hohjoijakkaa sinun kirjoituksia..! Sinun takiakko niitä pitäisi tänne tuoda..? Sitäpaitsi aloittaja ei antanut ymmärtää ,että hän haluaisi päättää, vaan pyysi Lieksalaisia ajatelemaan asiaa, kuka päättää ja mitkä on motiivit..?
aloittaja puhuu niin asiaa,enkä ihmettele ettei kirjoitusta julkaistu,koska täällä on kiellettyä olla eri mieltä.
[ ei laumasielu nimimerkki kirjoitti näin:
..,koska täällä on kiellettyä olla eri mieltä. ..]
Meillä kaikilla on täysin laillinen oikeus olla erimieltä ja julkaista mielipiteemme julkisesti, myös näillä sivuilla!
Sitä ei voi estää Lieksan kaupungin virkamiehistä yksikään, sillä ns ' herrallekkin' se isompi herra löytyy tarvittaessa !
Suomen perustuslaki kertoo näin: Sananvapaus ja julkisuus
Jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä.
Eurooapan unioinin perusoikeuskirja: 1. Jokaisella on oikeus sananvapauteen. Tämä oikeus sisältää mielipiteenvapauden sekä vapauden vastaanottaa ja levittää tietoja tai ajatuksia viranomaisten siihen puuttumatta ja alueellisista rajoista riippumatta.!
Eli tahtoo sanoa että palstalle kirjoittelu on yhä vapaata!
Kaikkien mielipiteet on sallittuja koska noin laki sanoo!
Paavi sano hyvin kerran kesken työharjoittelun, että oltava vain ihan iisisti kato niinqu. Jakoi mainoksia ja irvisteli naapureille, vanha mies. Hävetti, mutta mukavasti innotti kuitenniin. Kerran pisti rankametällä korvan rullalle ja huuteli kekkosta avuksi. Eipä lähteny. Jokainen voipi arvata että mitä äänesti Paavi euouroopan uioniioni kansa äänestyksessä lapun kun kirjoitti. Suuttu vielä kaikille ja pisti lasikaapin auton katolle ja karkasi kylille heiluttelemaan. Pelotti ja tulin viattomax.
juu on epätoivoista puolustella mamujen tulemista kansainvälisellä tuulahduksella ja umaailman kulttuuriin pääsee tuttustuun halvemmalla etno festivaaleilla.nimittäin aika kallista tuulahdusta ja kulttuuri kokemusta ruveta muka"pakolaisia"elättään sossurahoilla,eli verovaroilla.
"Maahanmuuttajat ovat tuoneet Lieksaan kansainvälisen tuulahduksen. Heidän mukanaan tuomat afrikkalaisen kulttuurin helmet ovat poimittavissa ihan sormiemme ulottuvilla."
Lieksaan on tuotu häpeälliset ja rikolliset tuulahdukset.
Afrikkalaiseen kulttuuriin kuuluu että nuorten naisten sukuelimet turmellaan tavalla jota en viitsi tässä mainita.
Tälläisiäkö kulttuurin helmiä te haluatte?
Jotkut tämän kulttuurin edustajista eivät ota kaupassa naismyyjältä vaihtorahaa käteen. Kyseessä on loukkaus paikallisia naisia kohtaan, ne kun eivät pidä naisia minkään arvoisina. Eipä viranomaiset tee asialle mitään.
Kuvissa näkee miehiä kontallaan rukoilemassa matolla... ei näy kuvissa yhtään naisia. He kun ovat rasistisia omaa kansaansa kohtaan.
Muktar väittää olevansa Pohjois-Karjalan mies... ei muuten ole... eikä tule koskaan olemaan. Tämä on loukkaus kaikkia Karjalanmiehiä kohtaan.
Osa pakolaisista ovat heti tänne tullessaan käyneet kalliin autokoulun ja hankkineet oman auton. Jos heillä on tähän varaa ei heillä ole oikeutta Suomalaiseen sosiaaliturvaan.
Lieksalaisten päättäjien tyhmyydelle nauretaan nykyisin jopa Namibiassa.
Se ja Sama Suomalaiselle kassanaiselle, sehän on vääräuskoinen ja kelpaa koraanin mukaan vain orjaksi ja kauppatavaraksi, niinkuin naiset Koraanin mukaan ylensäkkin pitää totella oikeauskoista miestä.
Näin sanoo Allah, vääräuskoinen käätyköön ainoaan oikeaan.
Suomi on Kristitty valtio. täällä ei ole allahilla mitään valtaa eikä sano täällä yhtään mitään. Jokainen Suomalainen nainen on arvokkaampi kuin yksikään aivoton muslimiäijä.
No missä ne kaikki-suvaitsevat ihmiset nyt ovat... eikö teitä kiinnosta olla orjana ja kauppatavarana?
Miten Suomessa voidaan suvaita että naisista kirjoitetaan loukkaavaan sävyyn?