Hesari kertoo tänään kuinka naiset ne lapsia tappavat. Kuis femakot tähä? Muistatteko vielä mitä vuodenntieteentekijä, femakko, Johanna Kantola kirjoitti?
"Esimerkiksi parisuhdeväkivalta ei lopu. Se pahenee.
Väkivalta ei lopu ennen kuin mies ottaa vastuun teoistaan ja lakkaa etsimästä syitä naisesta. Myös yhteiskunnan olisi syytä lakata etsimästä syitä naisesta.
Väkivaltaisista naisista – marginaalisesta ilmiöstä – puhuminen vie huomiota pois tärkeämmiltä asioilta.
Yksi tällainen asia on suomalaisen miehen väkivalta naisia, lapsia ja miehiä kohtaan. ”
Johanna Kantola
Kirjoittaja on tutkija Helsingin yliopiston yleisen valtio-opin laitoksella."
Sukupuolistunut Väkivalta
2
60
Vastaukset
- NaisillaOnPienetAivo
Haloslandian feminismi on tehnyt naisista murhaajia ja muutenkin hulluja.
Katsokaa ympärillenne ja todetkaa. - manna gryn
http://bit.ly/tZ5YdW
""
AINEISTO JA MENETELMÄT: Tässä rekisteritutkimuksessa selvitettiin kaikki vanhempien lapsiinsa kohdistamat henkirikokset Suomessa vuosina 1995 - 2005. Aineisto koostui 66 surmatun lapsen 50 vanhemmasta.
TULOKSET: Äitejä oli aineistossa 26 ja isiä 24. Viisi äitiä ja kymmenen isää surmasi myös itsensä. Surmatyön jälkeen 18 äitiä ja 13 isää tutkittiin psykiatrisesti tai oikeuspsykiatrisesti. Heistä kahdeksalla (44 %) äidillä ja kahdella isällä (15 %) oli psykoottinen häiriö. Persoonallisuushäiriö todettiin seitsemällä äidillä (39 %) ja yhdeksällä isällä (69 %), ei-psykoottinen mielialahäiriö viidellä äidillä (42 %) ja seitsemällä isällä (58 %).
PÄÄTELMÄT: Vanhemmat, jotka surmaavat lapsensa, poikkeavat muista henkirikokseen syyllistyneistä. Itsemurhien ehkäisemisellä luultavasti ehkäistään myös lasten henkirikoskuolleisuutta."""
isät ja äidit surmaavat lapsiaan "yhtä usein", minkä lisäksi isät surmaavat usein myös itsensä. äidit jäävät siis oikeuslaitoksen tuomittaviksi ja isät hautausurakoitsijoiden huoleksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1811238
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132867- 84803
- 51748
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?47654Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t234566Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä305566Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55559- 51539
Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7520