Keskustalaisuus ahdistaa

Ent. pol. tarkk.

On selvää, että keskustan kannattajina vielä pysyneiden jo kovin pieneksi kutistuneessa joukossa moniakin ahdistaa tilanne, jossa entisen mahtipuolueen kannatus on enää vain 14 % ja puolueen presidenttiehdokkaan kannatus vain puolet siitä. Mutta viisaammat osaavat pitää sen omana tietonaan, eivätkä julista sitä kaikille siten kuin palstalle ankkuroituneet kepun kannattajat tekevät. Tositilannetta vasten nähtyinä täysin älyttömiä ovat nuo hehkutukset Väyrysestä. Suuresta ahdistuksesta ne kertovat, mutta ei niihin silti kukaan järjellinen voi huvittumatta suhtautua.

Mutta vielä selvemmin kertoo eräiden kepulaisten syvästä ahdistuksesta ja heidän kyvyttömyydestään käsitellä sitä tuollainen, jota uusi-ukki on joutunut vastaanottamaan. Voi ukki-parkaa, voi joku huokaista. Mutta eihän se kerro ukista, hänen olemuksestaan ja mielentilastaan. Se kertoo palstan kepulaisista, heidän olemuksestaan ja ahdistuneesta mielentilastaan ja tyhmyydestään, kun eivät pysty sitä salaamaan, vaan tuovat sen noin avoimesti julki. Voi keskusta-parkaa, kun sen näkyvimmiksi kannattajiksi ovat jääneet vain tuollaiset, huokaistaneen Apollonkadulla ja monessa muussakin paikassa!

Palstalla aikaisemmin esiintyneet ihan järkevät keskustalaiset ovat näköjään kaikki jättäneet palstan, monet varmaan noita rääväsuita häveten. Mutta monet ilmeisesti myös kepulaisuudesta luopuneina, koskapa kepun kannatus on niin rajusti pudonnut. Kepun kannattajissa on tosin vielä on järkeviäkin, kun puolet heistä ei kannata Väyrystä presidentiksi. Väyrysen kannattajiksi ovat siis jääneet lähinnä vain tuollaiset palstalla esiintyvät riettaat typerykset, jotka tuolla tavalla purkavat ahdistustaan. Sitä heissä synnyttää paitsi puolueen tila, myös omat poikkeavat seksuaaliset mieltymyksensä, joita he tuovat jatkuvasti julki, vaikka varmaan haluaisivat ne salata. Voi minua parkaa, huokaisee varmaan Paavo Väyrynen, jos näkee kannattajakuntansa esiintymisen täällä!

Kapi on usein sanonut haluavansa kirjoituksillaan saada tänne näyttöä kepulaisuudesta. Näkyy sitä yhä tulevan, vaikka kapi lieneekin jättänyt palstan. En usko, että kapikaan olisi kovin iloinen näkemästään, mutta minut se saa surulliseksi. Olihan keskusta vielä hiljattain ihan vakavasti otettava puolue, jolla oli järkeviäkin kannattajia myös täällä. Mutta kun keskusta on saanut poliittisesti sen, mitä se on toiminnallaan ansainnut, se saa kestää myös kannattajakuntansa muutoksen. Kun nuo vielä jääneet puolueen innokkaat kannattajat profiloivat puolueen näköisekseen, kepu tulee pian lopullisesti poistumaan puoluekentästämme, luultavasti siveellisyyttä valvovien viranomaisten kieltämänä.

11

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kapt evp H K

      Keskustalaisuus tuo vapauden tunteen

      Kirjoituksestasi näkyy selkeästi näköalasi rajottuneisuus ja kyvyttömyys arvioida asioida suurempiin kokonaisuuksiin liittyen.

      Väyrynen on kaikesta rajottuneisuudestaan huolimatta erityisen selkeä ykkönen Suomen edun ajajana, vertaa häntä kehen tahansa, vai mitä?
      Minä en oikein ymmärrä mitä älytöntä on jos Väyrysen ansiot ja kokemus tuodaan pelkistetysti esille. Ulkopoliittinen kokemus Niinistöön verrattuna on suorastaan musertavan ylivertainen.

      Mitä tulee Ukkiin ja Kapiin, he ovat ihan kaiken ansainneet, uutteralla esiintymisellään.
      Tyhmyydestä olen tehnyt vuosikymmeniä arvioita, tai oikeastaan voitaisiin puhua vakavaan ja erittäin suureen invalidisoitumiseen, käsityskannan muodostamisessä, henkilökohtaisesta rajoittuneisuudesta ja merkitsevästi puutteellisesta viitekehyksestä johtuen

      • Ent. pol.tarkk

        .

        Tarkoitatko keskustalaisuuden tuomalla vapauden tunteella sitä, että on vapaus puhua läpiä päähänsä ja vapaus työntää palstalle mitä tahansa inhottavaa? Siltä näyttää. Se tuottaa tulosta. Muiden osaksi jää vapautua yhä enemmän keskustasta. Ei huono osa.

        Ymmärrän kyllä, että jos ihmisellä on jokin puolue poliittisena ihanteena, hän pyrkii sitä mainostamaan ja markkinoimaan muillekin. Mutta mielestäni ne menetelmät, joilla keskustan kannattajat sitä täällä tekevät toimivat päinvastaiseen suuntaan, herättävät huvittuneisuutta tai inhoa heitä kohtaan, ja samat tunteet seuraavat myös asenteissa kyseiseen puolueeseen. Ymmärrän senkin, että jos ihminen ihailee jotakin poliitikkoa, hän pyrkii puhumaan hänestä hyvää, mutta jos sellainen menee kovin överiksi, sekin toimii tarkoitukselle päinvastaiseen suuntaan. Kaikkihan me Paavo Väyrysen tunnemme ja tiedämme, millainen mies ja poliitikko hän on oikeasti ollut ja on edelleen. Ei hän suurta hehkutusta ansaitse. Eikä myöskään suurten joukkojen kannatusta saa, ei edes kaikkien keskustalaisten. Hänen vaalivoitostaan uhoaminen on pilanakin huono.

        Mitä ukkiin ja kapiin tulee, niin he lienevät elämänkokemuksiltaan ja ihmisinä muutenkin varsin kaukana toisistaan, kuten ovat esitystavoiltaankin. En oikein ymmärrä heidän niputtamistaan. Ainoa heitä yhdistävä tekijä lienee, että heistä kumpikaan ei ole keskustan kannattaja, jota toivoisitte heidän olevan. Siksi he saavat ”ansionsa” mukaan, ja siten vain vahvistatte heidän ylivertaisuuttaan itseenne nähden. Voi teitä raukkoja!


    • Naureskellaan!

      Katainen ja Urpilainen sekä EVM. Siinä alustajalle pohdittavaa

    • Hyvää analyysiä

      Ahistaa, ahistaa nyt kepulia ja hyvin sen syyt analysoit. Hukkuva takertuu vaikka oljenkorteen, niin nyt kepulainen Väyryseenkin. Vaikka hyvin tietää,että oljenkorsi ei häntä pinnalla pidä. Hukkuvan viime rääkäisyjä ne on,vaimenee vaaleissa, luultavasti jo ensimmäisen kierroksen jälkeen.
      Ei kai ne siihen itsekään usko, mutta huutaahan hukkuva hädissään,vaikka pelastajaa ei olisi kuulon kantamalla. Äänekkäin Väykkys.fani voipi uskoakin. Uskoo hän olevansa kapteenikin, vaikka oikeasti on korkeintaan ylivääpeli,jos väessä on koskaan palvellut.
      Muutamies usko tulevaan on jo pettänyt. Ne elää menneen muistoissa ja postaavat palstalle vanhoja kirjoituksiaan ajalta,jolloin kepu oli vielä voimissaan. Kivoja ennustuksia,samanlaisina muistetaan jonkin ajan kuluttua myös Väyrys ennustukset.

      • 30

        Kyllä kai se entinen kapiainen on, kun armeijan meiningeistä jotain tietää. On niissä kapiaisissa varmaan kepulaisiakin. On homojakin, taannoin eräs entinen lääkintävääpeli esiintyi televisiossa ja kertoi olleensa aina homo ja onnessaan, kun pääsi työssään niin paljon näkemään alastomia poikia. Mutta ei ne homot eikä kepulaiset siellä nappikaulukisissn arvoihin päässy, ei tuokaan reppana. Olisko päässy ylivääpeliksikään. Siksi se kantaa kaunaa kapille, joka ei ole homo eikä lepulainen ja pääsi oikeasti kapteeniksi.


      • Kapt evp H K
        30 kirjoitti:

        Kyllä kai se entinen kapiainen on, kun armeijan meiningeistä jotain tietää. On niissä kapiaisissa varmaan kepulaisiakin. On homojakin, taannoin eräs entinen lääkintävääpeli esiintyi televisiossa ja kertoi olleensa aina homo ja onnessaan, kun pääsi työssään niin paljon näkemään alastomia poikia. Mutta ei ne homot eikä kepulaiset siellä nappikaulukisissn arvoihin päässy, ei tuokaan reppana. Olisko päässy ylivääpeliksikään. Siksi se kantaa kaunaa kapille, joka ei ole homo eikä lepulainen ja pääsi oikeasti kapteeniksi.

        Näkökulma vielä kerran:
        Pääsin itse aikoinani harjaantumaan vaativissa suunnittelu-, koulutus- ja johtamistehtävissä. Kehityin myös ihmisenä seuraamalla aikaani aktiivisesti, myös omia päätelmiä tehden.
        Ihmisenä kehittymisen myötä olen myös järkevöitynyt ja siksi hakeutunut lähelle Keskustaa, kaltaisteni seuraan. On toki myönnettävä ettei siellä kaikilla ihan samalla tavalla säteile, mutta valtaosalla kuitenkin.
        Sotilasarvoista ei minulla ole tarve sen kummemmin enää keskustella, paitsi hieman tehtäväkuvien muokkaavasta vaikutuksesta:
        En ole koskaan opettanut pelkkää hallinnollista teoriaa esikuntaopista, tuhruisilla kelmuilla, haluttoman laiskana.
        En ole myöskään koskaan seisonut komentajan oven takana kaksi paperia kädessäni, asennossa omaa itseäni ajatellen.
        Evp virkaveljelläni näyttää olevan em asioista kosolti kokemusta ja se näkyy.
        Itselläni on ihan toisenlaista käytännön harjoitetta, toivottavasti myös se näkyy, merkkejä ainakin on.


      • Kerro jo viimein
        Kapt evp H K kirjoitti:

        Näkökulma vielä kerran:
        Pääsin itse aikoinani harjaantumaan vaativissa suunnittelu-, koulutus- ja johtamistehtävissä. Kehityin myös ihmisenä seuraamalla aikaani aktiivisesti, myös omia päätelmiä tehden.
        Ihmisenä kehittymisen myötä olen myös järkevöitynyt ja siksi hakeutunut lähelle Keskustaa, kaltaisteni seuraan. On toki myönnettävä ettei siellä kaikilla ihan samalla tavalla säteile, mutta valtaosalla kuitenkin.
        Sotilasarvoista ei minulla ole tarve sen kummemmin enää keskustella, paitsi hieman tehtäväkuvien muokkaavasta vaikutuksesta:
        En ole koskaan opettanut pelkkää hallinnollista teoriaa esikuntaopista, tuhruisilla kelmuilla, haluttoman laiskana.
        En ole myöskään koskaan seisonut komentajan oven takana kaksi paperia kädessäni, asennossa omaa itseäni ajatellen.
        Evp virkaveljelläni näyttää olevan em asioista kosolti kokemusta ja se näkyy.
        Itselläni on ihan toisenlaista käytännön harjoitetta, toivottavasti myös se näkyy, merkkejä ainakin on.

        Tähän tämän tarkoitin

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/10308558#comment-52579863-view


    • Hepsauttaja

      Ansaitsee hepsautuksen, on siinä kaikki niin paikallaan.

    • Kerro jo viimein

      missä ja miten pääsit vaativiin suunnittelu-, koulutus ja johtajatehtäviin? Eikös niissä tehtävissä ole aina ylempiä upseereita kuin yliluutnantti, jos sellaiseksi pääsit? Yliluutnantti kai tekee vain sitä, mitä kapteenit ja ylemmät esilkuntien johtoportaista sille tehtäväksi antavat. Jos yliluutnantti tekee saamansa työt hyvin, hän voi sitten päästä esikuntaan ja ylentyä kapteeniksi kuten kapikin. Sitten nuorena sotilaseläkkeelle päästyään sellainen menestynyt upseeri menee vielä siviilitöihin ja menestyy niissäkin, kuten kapi. Entä sinä? Tämä kepupalsta on kai ainoa siviilityösi sotilasurasi jälkeen. Mitä teit ennen sitä? Olit kai vain maalaiskotisi pankkopoikana, sieltä varmaan imit kepulaisuutesi.

      • Kapt evp H K

        Esikuntiin sijoitettiin kouluttajiksi ja johtajiksi kelpaamattomat, rutiinitehtäviin, kuten rauhan aikana on tapana.

        Koulutus suunniteltiin ihan muualla kuin esikunnissa, käytännön pikku yksityiskohtia myöten. Esikunnista tuli yleensä yleissuunnitelma aikamäärineen, sen tekoon ei paljon tarvittu.

        Näyttää olevan tosi vanhakantainen käsitys jos luulet väessä parhaimmillaan tehtävän vain käskettyjä asioita.
        Itse ainakin mietin joka hetki juuri sitä tilannetta jossa olin ja tein siis ratkaisut kaikki tosiasiat huomioiden, tilanteenmukaista toimintaa siis.

        Toki pankollakin maltan joskus maata, Keskustaa lähellä oleminen on minulle järkiratkaisu, johon päädyin katseltuani riittävästi pintajulkisuuden alle.

        Tämän enempää ei ole tarvetta levitellä itseäni tänne, tehkööt sen itsetunnoltaan vielä kehittymisen tarpeessa olevat.


    • Anonyymi

      Ja lestakepulaisuus eri toten ahistaa!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      69
      1840
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      164
      1489
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      125
      1265
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      88
      1262
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      49
      1180
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      270
      979
    7. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      942
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      107
      895
    9. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      101
      836
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      684
    Aihe