kirjoitus jippiin palstalla (turvaan)

Ok. Haluan kertoa omia kokemuksia Seven Nox Ab:sta. Minä lupaan, tämä ei ole mitään perseläppää eikä kusetusta, vaan totta.

Eli, reilu ½ vuotta sitten eräs tuttavani soitti. Puhelu meni suurinpiirtein näin "halutko tienata aivan sairaasti rahaa?!?". Äijä kuulosti niin innostuneelta, että tietenkin vastasin myöntävästi. Kukapa EI haluaisi tienata paljon rahaa? Tämä tuttavani sitten pyysi (tai paremminkin käski) minut yhteen kahvilaan, sanoi että selittää sielä koska puhelimessa ei voi. Kun paikalle saavuin, oli vastassa kolme pukumiestä iloisesti hymyillen ja kätellen. Tunsin oloni heti vähän ahdistuneeksi, koska odotin tietenkin vain kaverini olevan paikalla.

No eipä siinä mitään. Sitten päästiin asiaan, eli lyhytesitelmään eli lyhkäriin. Hehkutusta, hehkutusta ja vielä vähän enemmän hehkutusta. Näytettiin hienoja autoja. Kysyttiin että haluanko olla 40 vuotta töissä ja tienata sen vaivaisen tonnin kuussa. Kun vaihtoehtona oli 2-3 vuotta helppoa duunia (tuo 5-10 tuntia/vko hommia joka aluksi sanottiin että tarvitsee tehdä, vaihtui sitten myöhemmin 24/7) ja sen jälkeen ei tarvitsisi tehdä muuta kuin ajella Ferrarilla ympyrää ja käydä Havajilla katselemassa kauniita naisia nauttien elämästä. Kuulostaako hyvältä? No tottakai!

Sitten mentiin liiketoimintaesittelyyn. Olin aika innoissani tämän jälkeen ja päätin lähteä yrittämään. Alussa tietty olin tulessa, yhden kaverinkin sain heti kättelyssä messiin. Sanottiin että liittymä ja business-kit tulee pian kotiin. Siinä se sitten melkein olikin. Kovasti yritettiin. Puhelut soitettiin niin kun piti, mutta kun kaikki kaverit ajatteli VM:stä (arvasivat mistä on kyse, koska eihän sitä saa sanoa mistä on kyse) tyyliin "kusetusta...tuut tuut" niin eipä siinä paljon mukaan sakkia saanut. Niin, ja kun vähän aloin kysymään sponsoriltani näistä "kusetus" huhuista, niin vastaukseksi tuli tiukasti "paskaa puhuvat! Seven jyrää prkl!" Ja minä uskoin...

Aloin sitten vähän ihmettelemään muutaman kuukauden kuluttua kun ei liittymää näkynyt. Kysyin tästäkin sponsoriltani, ja vastaukseksi sain aina että "ruuhkaa, ruuhkaa" tai "ei oo mitään väliä vaikkei vielä ole tullut". On sillä jumalauta mielestäni vähän väliä jos liittymän tulo kestää lähemmäksi puolta vuotta!

Tämän jälkeen aloin kyselemään että missäs se "business-kit" viipyy. Itseasiassa olin vallan unohtanut että sellainenkin pitäisi tulla. Vastaukseksi tuli sitä tuttua: "kyllä se sieltä kohta tulee". En muuten ole saanut sitä vieläkään, vaikka reilu puoli vuotta on kulunut.

Mielenkiintoisinta tässä business-kit -häslingissä on se, että eräs kaverini lähti vähän reilu kuukausi sitten mukaan, mutta päätti lopettaa ja ottaa rahat takaisin (tuli järkiinsä). Seven Support mailasi hänelle että hänen täytyy palauttaa se kitti. No, kaverilleni ei tietenkään mitään ollut tullut ja mailasi Supportille takaisin. Sieltä sanottiin että lähetetty on ja perilläkin pitäisi jo olla. Kysymys kuuluu: miten hänellä voisi se jo olla, kun minullakaan ei vielä sitä ole?! Ja mihin helvettiin ne katoo kun en ole ensimmäistäkään nähnyt, en edes sponsorilla. Mietinpähän tässä vaan, että mahtaako Arpalahdellekaan edes tuota tullut, tai sitten edes PgFreetä, itselleni sentäs tämä tuli vähän aikaa sitten.

Miten asiat minulla sitten menevät Sevenissä nykyään? Todella moni on jo kuullut Sevenistä, joten edes lyhkäreitä on vaikea saada. Tienannut en ole senttiäkään. Muutama tuttavani ei suostu vastaamaan edes puheluihini enää, koska luulevat varmaan että hehkutan tätä samaa asiaa. Entä jos haluaisin heidän kanssaan vaikka kaljalle? Eipä pahemmin saa enää.

Sevenin toimintatapa on mielestäni moraalisesti hyvin epäilyttävää. Aluksi pyyhin sen vain pois mielestäni rikastumisen toivossa, nyt vasta tajuan kuinka totuutta vääristellään. Lisäksi lyhkärisoitota ja Event soitot ovat täydellisesti perseestä. "Tuu maailman parhaimpiin pippaloihin. Ferrari arvotaa ja Monacon matka ja 50000000000 €uron budjetti, mutta en voi kertoo mistä on kyse. Tuu vaan!" Ei mielestäni mitään järkeä.

Olen ajatellut yrittää irtisanoa itseni. Lähetin Supportille viestiä, että voinko saada rahani takaisin. Vastauksena tuli että ei onnistu. Mukanaroikkuminenkin on aika turhaa, mutta toisaalta en enää hyödy siitä vaikka palauttaisin kitin (minkä kitin?).

En halua puhua paskaa verkostomarkkinoinnista tai edes Sevenistä, miksi ihmeessä puhuisin? Kerron vain kokemuksistani. Kaippa tällä jotkut tienaa, mutta en minä, sen tiedän.

Kertokaa omista kokemuksistanne, oletteko tienanneet, saaneet osakkeita yms.

Onko muuten tietoa noista osakkeista (joka sekin on kuulemma varmaan jo viides sairain ja hienoin juttu Sevenissä)? Meneekö pörssiin ja koska? Sitäkin on vissiin "hiukan" siirrelty.

Mutta nyt alkaa jo sormet puutumaan. Ei muuta kuin hyvät tsempit niille jotka ovat päättäneet VM:ia yrittää, kokemus sekin. Niin ja hyvät Jussit sekä kesät kaikille! Kommentoikaa vapaasti.
31340
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Läs kontraktet! Kontakta även Konsumentverket.

jag har sagt upp mig från seven 18.5 eller då skicka jag in kuvertet med uppsägningen. I alla fall påstår de att de har skickat paketet åt mig 27.5. och enligt dem så trädde min uppsägning i kraft den 28.5. Nu har jag varken pengar eller paket och jag har kontaktat konsumentrådgivning och de hjälper mig. Konsumentverket ska utreda sevens förfarnde vid återskickning och återbetalning. jag blev orolig när jag kolla på internets disskusionsforum och märkte att flere har råkat ut för samma sak.

Din historia om varför du börja och hur det sedan gick var ganska lika min. jag slutade efter eventen i åbo. jag hade min pojkvän och en av hans vänner med dit. jag hade fått fel info om utlottningen av monaco resan, de va nästan bara promotion o lite show tvärtemot vad det hade sagts åt mig. så jag ansåg att jag kan inte vara med i ett företag som kan sätta min trovärdighet hos mina vänner och bekanta på spel.

(Jag skriver dåligt på finska, men läser och förstår bra. Därför skrev ja på svenska, hoppas de inget gör.)

Äänestä
  • Kirjoitit hyvin! Varokaa Seveniä. Acn:nää ja kaikkia verkostomarkkinointiyrityksiä JOSSA pitää ostaa aloituspaketti ja joissa on kaikenmaailman vuosimaksuja. Ei kannata hommata eproa eikä muutakaan, ei kunnon yritykset sellaista vaadi, riittää kun lähettää ryhmäbonuksiin lisäverokortin. Ja alkakaa VAIN SELLAISIIN YRITYKSIIN JOILLA ON KONTTORI SUOMESSA. Omaa tyhmyyttä on jos alkaa tollaisiin.

    Äänestä

ks http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000003&conference=4500000000000561&posting=22000000003823108

Ite "älysin" lähteä ajoissa pois eli huomioin 30 pv palautusoikeuden. Puol vuotta on hieman liikaa =). En haikaile takaisin, vaikka työllä siitäkin olis saanut nihrattua muutaman sentin.

Saman koin mitä sinä. Ite mietin erityisesti tota kaveri hommaa... Buukkauksesta en niin välitä, vaikka potentiaalisia frendejä varmaan ois ollu. Just toi "kusetusta... tuut tuut tuut..." hehee. Jos sulla ois palkkakuitti, jossa stondaa 3000 ekee kahessa viikossa, niin ehkä kaverit ois voinu vähän miettii...

Pörssi hommeleista: http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000003&conference=4000000000000032&posting=22000000003640738
totta taikka tarua... sama se. Arrrpppaaal*ti *ärr*pää*

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Seven kirjoitti:

Ok. Haluan kertoa omia kokemuksia Seven Nox Ab:sta. Minä lupaan, tämä ei ole mitään perseläppää eikä kusetusta, vaan totta.

Eli, reilu ½ vuotta sitten eräs tuttavani soitti. Puhelu meni suurinpiirtein näin "halutko tienata aivan sairaasti rahaa?!?". Äijä kuulosti niin innostuneelta, että tietenkin vastasin myöntävästi. Kukapa EI haluaisi tienata paljon rahaa? Tämä tuttavani sitten pyysi (tai paremminkin käski) minut yhteen kahvilaan, sanoi että selittää sielä koska puhelimessa ei voi. Kun paikalle saavuin, oli vastassa kolme pukumiestä iloisesti hymyillen ja kätellen. Tunsin oloni heti vähän ahdistuneeksi, koska odotin tietenkin vain kaverini olevan paikalla.

No eipä siinä mitään. Sitten päästiin asiaan, eli lyhytesitelmään eli lyhkäriin. Hehkutusta, hehkutusta ja vielä vähän enemmän hehkutusta. Näytettiin hienoja autoja. Kysyttiin että haluanko olla 40 vuotta töissä ja tienata sen vaivaisen tonnin kuussa. Kun vaihtoehtona oli 2-3 vuotta helppoa duunia (tuo 5-10 tuntia/vko hommia joka aluksi sanottiin että tarvitsee tehdä, vaihtui sitten myöhemmin 24/7) ja sen jälkeen ei tarvitsisi tehdä muuta kuin ajella Ferrarilla ympyrää ja käydä Havajilla katselemassa kauniita naisia nauttien elämästä. Kuulostaako hyvältä? No tottakai!

Sitten mentiin liiketoimintaesittelyyn. Olin aika innoissani tämän jälkeen ja päätin lähteä yrittämään. Alussa tietty olin tulessa, yhden kaverinkin sain heti kättelyssä messiin. Sanottiin että liittymä ja business-kit tulee pian kotiin. Siinä se sitten melkein olikin. Kovasti yritettiin. Puhelut soitettiin niin kun piti, mutta kun kaikki kaverit ajatteli VM:stä (arvasivat mistä on kyse, koska eihän sitä saa sanoa mistä on kyse) tyyliin "kusetusta...tuut tuut" niin eipä siinä paljon mukaan sakkia saanut. Niin, ja kun vähän aloin kysymään sponsoriltani näistä "kusetus" huhuista, niin vastaukseksi tuli tiukasti "paskaa puhuvat! Seven jyrää prkl!" Ja minä uskoin...

Aloin sitten vähän ihmettelemään muutaman kuukauden kuluttua kun ei liittymää näkynyt. Kysyin tästäkin sponsoriltani, ja vastaukseksi sain aina että "ruuhkaa, ruuhkaa" tai "ei oo mitään väliä vaikkei vielä ole tullut". On sillä jumalauta mielestäni vähän väliä jos liittymän tulo kestää lähemmäksi puolta vuotta!

Tämän jälkeen aloin kyselemään että missäs se "business-kit" viipyy. Itseasiassa olin vallan unohtanut että sellainenkin pitäisi tulla. Vastaukseksi tuli sitä tuttua: "kyllä se sieltä kohta tulee". En muuten ole saanut sitä vieläkään, vaikka reilu puoli vuotta on kulunut.

Mielenkiintoisinta tässä business-kit -häslingissä on se, että eräs kaverini lähti vähän reilu kuukausi sitten mukaan, mutta päätti lopettaa ja ottaa rahat takaisin (tuli järkiinsä). Seven Support mailasi hänelle että hänen täytyy palauttaa se kitti. No, kaverilleni ei tietenkään mitään ollut tullut ja mailasi Supportille takaisin. Sieltä sanottiin että lähetetty on ja perilläkin pitäisi jo olla. Kysymys kuuluu: miten hänellä voisi se jo olla, kun minullakaan ei vielä sitä ole?! Ja mihin helvettiin ne katoo kun en ole ensimmäistäkään nähnyt, en edes sponsorilla. Mietinpähän tässä vaan, että mahtaako Arpalahdellekaan edes tuota tullut, tai sitten edes PgFreetä, itselleni sentäs tämä tuli vähän aikaa sitten.

Miten asiat minulla sitten menevät Sevenissä nykyään? Todella moni on jo kuullut Sevenistä, joten edes lyhkäreitä on vaikea saada. Tienannut en ole senttiäkään. Muutama tuttavani ei suostu vastaamaan edes puheluihini enää, koska luulevat varmaan että hehkutan tätä samaa asiaa. Entä jos haluaisin heidän kanssaan vaikka kaljalle? Eipä pahemmin saa enää.

Sevenin toimintatapa on mielestäni moraalisesti hyvin epäilyttävää. Aluksi pyyhin sen vain pois mielestäni rikastumisen toivossa, nyt vasta tajuan kuinka totuutta vääristellään. Lisäksi lyhkärisoitota ja Event soitot ovat täydellisesti perseestä. "Tuu maailman parhaimpiin pippaloihin. Ferrari arvotaa ja Monacon matka ja 50000000000 €uron budjetti, mutta en voi kertoo mistä on kyse. Tuu vaan!" Ei mielestäni mitään järkeä.

Olen ajatellut yrittää irtisanoa itseni. Lähetin Supportille viestiä, että voinko saada rahani takaisin. Vastauksena tuli että ei onnistu. Mukanaroikkuminenkin on aika turhaa, mutta toisaalta en enää hyödy siitä vaikka palauttaisin kitin (minkä kitin?).

En halua puhua paskaa verkostomarkkinoinnista tai edes Sevenistä, miksi ihmeessä puhuisin? Kerron vain kokemuksistani. Kaippa tällä jotkut tienaa, mutta en minä, sen tiedän.

Kertokaa omista kokemuksistanne, oletteko tienanneet, saaneet osakkeita yms.

Onko muuten tietoa noista osakkeista (joka sekin on kuulemma varmaan jo viides sairain ja hienoin juttu Sevenissä)? Meneekö pörssiin ja koska? Sitäkin on vissiin "hiukan" siirrelty.

Mutta nyt alkaa jo sormet puutumaan. Ei muuta kuin hyvät tsempit niille jotka ovat päättäneet VM:ia yrittää, kokemus sekin. Niin ja hyvät Jussit sekä kesät kaikille! Kommentoikaa vapaasti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu