esimerkkejä historiasta riittää: Espanjan ahdasmielisyys toiseutta kohtaan aiheutti lopulta sen, että mm. juutalaiset pakenivat Espanjasta mm. Hollantiin ja Britanniaan ja nämä maat hyötyivät heistä. Espanja sen sijaan taantui. Samalla tavalla Espanjan kulttuurin kehitykseen myönteisesti vaikuttaneiden maurien karkoitus lopulta ajoi Espanjan kehityksessä Euroopan periferiaan.
Ja muita esimerkkejä on historia pullollaan. On täysin selvää että yhdenmukaistaminen ja toiseuden vastustaminen koituu lopulta minkä tahansa kansakunnan kulttuurisen ja taloudellisen kehityksen kannalta ongelmaksi. Rasismin tunkeutuminen yhteiskunnan rakenteisiin on tuhon tie.
Suomi on lähtenyt persujen myötä vaarallisille teille. Tämä rasismin nousu on pysäytettävä.
Ja muita esimerkkejä on historia pullollaan. On täysin selvää että yhdenmukaistaminen ja toiseuden vastustaminen koituu lopulta minkä tahansa kansakunnan kulttuurisen ja taloudellisen kehityksen kannalta ongelmaksi. Rasismin tunkeutuminen yhteiskunnan rakenteisiin on tuhon tie.
Suomi on lähtenyt persujen myötä vaarallisille teille. Tämä rasismin nousu on pysäytettävä.
Vastaukset 16
Vanhimmat
wallinin paska saa painua afrikkaan . siella on kotisi; huussi ry;kin.
emme tarvitse sinua syomassa mummojemme elakkeita emmeka halua etta paskannat maanpuolustajien haudoille.
tassa sinulle sopiva terveyshoito muslimityyliin;
http://www.bestgore.com/execution/five-people-witchcraft-suspects-slowly-burned-alive-in-kenya/
ota iisisti jaska on pelkkä netti-trolli joku teini joka lintsaa koulusta ja käyttää salaa mutsinsa läppäriä
sory väärä linkki noihan on mamujen juhannus juhlat Lieksasta.Juhlivat kun saivat kerralla 3v toimeentulo rahat.
Montako somalia SINÄ elätät henkilökohtaisest ???
Miksi haluat suomeen loiseläjiä lisää ???
Oletko idiootti ???
No kertokaa nyt joku edes yksi esimerkki maasta jossa ulkomaailmalta sulkeutuminen ja tiukka kansallismielinen linja on vienyt maan pysyvään vaurauteen ja kukoistukseen? Kai noita löytyy valtavasti kun sitä niin haikailette.
on mennyt aika hyvin tähän asti, kuten mm. Japanilla ja Etelä-Koreallakin.
Mutta on otettava huomioon, että muukalaisloisten maahantuonnin lopettaminen on aivan eri asia kuin ulkomaailmalta sulkeutuminen.
oikea vastaus on; haiti ja somalia...
"Espanjan ahdasmielisyys toiseutta kohtaan aiheutti lopulta sen, että mm. juutalaiset pakenivat Espanjasta "
Ja tänä päivänä juutalaiset pakenevat Ruotsista, koska ruotsalaiset ovat ahdasmielisiä toiseutta kohtaan.
No, eihän se ihan noin ole. Ruotsin tapauksessa juutalaiset pakenevat ahdasmielisiä muslimeja, juuri niitä samoja, joita hyysärit haluavat Suomeenkin lisää.
Rasismin tunkeutuminen aikaansaa ilman muuta pelonilmapiirin. Ja yleensä muutos eskaloituu. Pian aletaan vainoamaan mustien ja mustien lisäksi kaikkia vähänkin valtaväestöstä poikkeavia, seksuaalisia vähemmistöjä, uskonnollisia vähemmistöjä, jne... Sitten isketään kiinni kulttuuripersooniin: tukahdutetaan yksilöllinen ajattelu. Väestö pakotetaan omaksumaan myyttinen kuva "suomalaisuudesta".
Kyllä olisi jo aikakin tehdä jotain todella konkreettista, eikä vain puhua ja pälpättää jostain ihme rasismista.
Suomi täytyy saada puhtaaksi ulkomaisista rikollisista, huorista, homoista, hulluista uskonkiihkoilijoista ja kaikesta muustakin paskasakista.
Suomi ja suomalaiset ainoastaan hyötyisivät siitä.
Vai oletko sitä mieltä, että mitä enemmän suomeen tulee loiseläjiä ja rikollisia /raiskaajia , niin sitä parempi ???
MILLAINEN ÄÄLIÖ OIKEIN OLET ?
Maanpuolustuksesta on nykyään alettu käyttämään nimeä "rasismi" !
Ennen oli kaikki paremmin !
Kommenttiisi kiteytyy koko "maahanmuuttokriittisyys".
Kirjoitit:
Suomi täytyy saada puhtaaksi ulkomaisista rikollisista, huorista, homoista, hulluista uskonkiihkoilijoista ja kaikesta muustakin paskasakista.
Kiihkosi rikollisia kohtaan kohdistuu selvästikin ulkomaalaisiin. Listaltasi löytyy myös huorat ja homot, mikä kuvaa luonnettasi muutenkin.
Kukaan ei halua Suomeen rikollisia, ei suomalaisia eikä ulkomaalaisia. Kaikkein kovimmat maahanmuuttokriitikot haluavat kuitenkin laittaa ovet kiinni kokonaisilta ihmisryhmiltä. Suomessa liisääntynyt ulkomaalaisvastaisuus alkaa näkyä jo Suomen ulkopuolella. Sillä on selkeästi kielteisiä vaikutuksia.
http://www.mtv3.fi/uutiset/it.shtml/2011/12/1460565/ulkomaalaisvastaisuus-uhkaa-suomen-peli-ihmetta
Rotukiihkon takana löytyy tietämättömyyttä, osattomuutta, vaille rakkautta jäämistä, epävarmuutta, sulkeutuneisuutta, typeryyttä, primitiivisyyttä sekä myös luonnehäiriöisyyttä.
Ihminen joka kykenee loogiseen ajatteluun, tiedostaa ja on perustiedot kunnossa ei vajoa rasismiin. En ole koskaan löytänyt mitää perusteltua syytä sille ajattelulle että ihonväri määrittelisi ihmisen moraalin, älyn, sivistyksen ja taidot. Rasistien koko ajattelun pohja on laho.
On sulla pitkä lista, mutta kerroppa kuinka moni suomalainen veronmaksaja tykkää elättää loiseläjiä, raiskaajia yms. rikollisia ??
Jos nuo maahantullee APUA saavat olisivat järjissään, niin he eivät tekisi pinintäkään rikollista elette auttajilleen VAAN olisivat nöyriä ja erittän KIITOLLISIA saamastaan suurenmoisesta avusta !
Tuonkaltaisille ihmisille ei voi vaatia vähempää kuin tappotuomioita.
Sen verran INHOTTAVASTI he käyttäytyvät auttajiaan vastaan.
"kuinka moni suomalainen veronmaksaja tykkää elättää loiseläjiä,"
Tämä "elättäminen" tarkoittaa lapsilisiä, kodinhoidontukea, kansaneläkettä, asumistukea, opintotukea, työttömyyspäivärahaa, starttirahaa yritykseen, edullista terveydenhoitoa, ilmaista kouluruokaa, ei lukukausimaksuja useimpiin oppilaitoksiin, kuljetustukea, jne...
Olet ilmeisesti noita tulonsiirtoja vastaan sillä nehän ovat sitä "loiseläjien" kuten lapsiperheiden avustamista?
Hupaisaa muuten, että tuskin olet ehtinyt kritisoida "maahanmuuttokriitikoita" fasismista, niin kohta he ovat laumana kimpussasi mölyämässä että te vihervasurit jotka "ylistätte islamia" ette tajua että nehän vihaa homoja ja pitää meitä kaikkia huorina.
Tällä hetkellä juutalaiset pakenevat Ruotsissa kaupungista toiseen.
Ruotsi on esiintynyt maahanmuuttoa kannattavana ja suvaitsevaisena valtiona.
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Väkivallan pelko ajaa juutalaisia pois Malmöstä/1135252929803
HS:n artikkeli ei mainitse, mistä antisemitismin voimistuminen johtuu.
Osaako wallinenjaska kertoa lisätietoa Ruotsin tilanteesta?
Mitä Malmössa on, että juutalaiset pakenevat sieltä?