Hämennys, puolustuskyvyn heikentäminen esimerkiksi väitteillä, joita uhri yrittää ymmärtää omituisina ja ristiriitaisina ja kun lopulta "saa lahjaksi" opinkappaleita, joihin lopulta sopeutuu (paljolti lisäkoukutuksella jossa ystävät auttavat kuvittelemaan kuten muutkin ajattelevat ja tekevät) uhri suggeroi itsensä tilaan jossa kriittinen arviointikyky on heikentynyt ja hän on hyvin vastaanottavainen opetukselle.
Rakkauspommitus (love bombing) eli yletön ystävällisyys, huolenpito ja imartelukin herättää luottamusta.
Näin saadaan uhri avautumaan ja kertomaan( tunnustamaan syntinsä) ja ongelmansa, jolloin kontrolloija saa käsiinsä avaimet uhrinsa persoonallisuuteen.
Lopulta todellisuustaju ja arvostelukyky ovat heikentyneet eikä hän näe muuta vaihtoehtoa kuin liittyä ,,,,.
Uusi käsitys itsestään, uusi tapa ajatella, tuntea ja käyttäytyä toistetaan yhä uudestaan ja uudestaan, niin että lopulta ulkopuolinen maailma on mätä ja niiden ihmisiltä puuttuu oikea ymmärrys.
Hellä'varainen ja asteittainen reagoiva käännytys auttaa joskus epäröivää ehdokasta sulautumaan Jumalan tahtoon jossa pois lähteminen sen pettämistä.
Uskoa uuden kohdalla vahvistetaan yhteisissä tilaisuuksissa, jossa jäsenet kertovat menneestä huonosta elämästään ja ylistävät nykyistä onnellisuuttaan ja menestymistään.
Entisen elämän hyviä puolia vähätellään, mutta epäonnistumisia, syyllisyydentunteita ja kaikkia ikäviä kokemuksia paisutellaan.
Lopulta "jäsen" vahvistaa uskoaan yrittämällä itse käännyttää toisia samaan uskoon.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Tuo on aivan suoraan kuin Jehovan Todistajien(ja varmaan muidenkin) tavoista toimia uusien kanssa.
*Uskoa uuden kohdalla vahvistetaan yhteisissä tilaisuuksissa, jossa jäsenet kertovat menneestä huonosta elämästään ja ylistävät nykyistä onnellisuuttaan ja menestymistään.
Entisen elämän hyviä puolia vähätellään, mutta epäonnistumisia, syyllisyydentunteita ja kaikkia ikäviä kokemuksia paisutellaan.
Lopulta "jäsen" vahvistaa uskoaan yrittämällä
itse käännyttää toisia samaan uskoon*
Tämähän on aivan kuten Vs-sivuilla tapahtuu :D
Haukutaan oma menneisyys todistajana,
ja hehkutetaan miten suuuuuperupeeta on olla exä,jippii!
Lisäksi tullaan24-sivuille kertomaan samaa ILOsanomaa,wuhuu!
Siinä on sellainen "pieni" ero, että Jt ei voi/uskalla/kykene puhua yhteisön negatiivisista puolista, kun taas ex-Jt:aa ei rajoita mikään eikä kukaan puhumasta asioita sellaisina kuin ne ovat. Vs:ssakin on kokemuksia joissa kerrotaan myös yhteisön hyvistä puolista.
Toi on sama systeemi kuin AA:ssa...
**Uskoa uuden kohdalla vahvistetaan yhteisissä tilaisuuksissa, jossa jäsenet kertovat menneestä huonosta elämästään ja ylistävät nykyistä onnellisuuttaan ja menestymistään.
Entisen elämän hyviä puolia vähätellään, mutta epäonnistumisia, syyllisyydentunteita ja kaikkia ikäviä kokemuksia paisutellaan.
Lopulta "jäsen" vahvistaa uskoaan yrittämällä itse käännyttää toisia samaan uskoon**
AA-"Olen alkoholisti"
Vs-"Olen entinen todistaja, buhuuh"
Terapiaa nekin.
Jep