Kaikki ei ole mitattavissa rahalla - ei edes vanhusten palvelutalojen ja hoitolaitosten, saati sairaaloiden tilanne. Kaikkea EI VOI mitata rahassa. Emmekö voisi alkaa ajaa asiaa, että vanhukset saisivat hyvistä raaka-aineista valmistettua maukasta ruokaa joka päivä? Juuri heille tehtyä? Eikö vanhustaloissa voisi olla oikeita kokkeja? Jotka ylpeinä tekisivät päivän ruuat.
Rahaa kyllä on, on vain kyse siitä, mihin se suunnataan. Emmekö itse haluaisi syödä hyvin vanhoilla päivillämmekin? Laitosten johtajat syömään samaa ruokaa, ennen kuin puolustelevat suurtalousruokaa laitoksissa. Sitten nähdään miten se suu pannaan.
Vaikuttakaamme kaikki oman kunnan kunnanvaltuutettuihin. Se on ainoa tie muutokseen!?
Huippuhyvää ruokaa vanhuksille
18
861
Vastaukset
- Helmi
Kuulostaa hienolta, mutta kyllä suuntaus taitaa olla paremminkin se, että keskitetään ruonvalmistus suuriin keittiöihin, joista sitten jaellaan vanhustenhoitolaitoksiin ruoka pari kolme kertaa viikossa. Sitten hoitajat ja muu henkilökunta sieltä vaan lämmittelee. Ei ole luvissa omia keittiäjiä ei.
- kannatetaan333
Kokit ja keittäjät vanhustentaloihin ja hoitolaitoksiin! Kannatetaan! ja hyvää ruokaa ihanille vanhemmillemme, jotka ovat meidät ruuassa pitäneet koko elämiensä ajan.
Addressin paikka?? - Vanhukset saavat
uskomattoman hyvää ruokaa. Kalaa, oikeaa perunamuussia, marjoja, salaatteja, tuoreita hedelmiä, erilaisia puuroja. Usein saa leivoksia tai kiisseleitä ja kahviin kermaa.
Enemmän pitäisi kantaa huolta peruskoululaisten ruokailusta. Miksi suomalaiset nuoret ja lapset joutuvat syömään meluisissa tiloissa? Miksi heidän on syötävä nopeasti? Miksei suomalaisia kasvateta siihen, että lounas on mukava? - jk
vai niin
- tilliliha
Kaikkialla yhteiskunnassa on sama ongelma, työ ei saisi maksaa mitään. Pienipalkkaiset kokit/keittäjät ovat liian "kalliita". Suomessa on erittäin kallista teettää esimerkiksi viikonlopputöitä.
Toisaalta raaka-ainekustannukset ovat myös karkaamassa käsistä.
Kaupungit ja kunnat ulkoistavat vanhustenhoidon yksityisille, koska kunnilla/kaupungeilla ei ole varaa rahoittaa sosiaalipalveluja. Ja vaikka kunnat ylläpitäisivätkin omia palvelutaloja, voi olla, että juuri ateriapalvelu ulkoistetaan. Kilpailutuksen seurauksena halvin tarjous voittaa, jolloin ateriapalvelun hoitaa yksityinen yritys, jonka tehtävä on tuottaa voittoa.
Yksityinen yritys voi olla monikansallinen ketju, jonka toimintaa ohjataan vaikka jostain päin Eurooppaa. Siellähän nyt ei luonnollisesti olla kiinnostuneita muusta kuin tuloksesta. Eikä tässä puhuta mistään nollatuloksesta.
Ja koska tulokseen on päästävä keinolla millä hyvänsä, raaka-ainekustannukset pyritään pitämään alhaisina, mikä tarkoittaa, että ostetaan halvempia raaka-aineita, viilataan reseptiikkaa sen mukaan, että saadaan hyödynnettyä edullsia raaka-aineita monipuolisesti ja kootaan helppotekoisia, yksinkertaisia aterioita.
Ruokien on oltava helppoja valmistaa senkin takia, että henkilöstömääriä supistetaan koko ajan ja aina vaan pienemmällä työntekijämäärällä pitää toimia. samanaikaisesti erityisruokavaliot ja eettiset ruokavalinnat lisääntyvät, mitkä lisäävät kustannuksia.
Ja kaikessa on siis kysymys rahasta. Ja arvovalinnoista - voi surkeutta
Olen seurannut erästä hoitolaitosta ja sen ruokia.Kyllä kaikilla ruuilla on hienoja nimiä mutta mikä on se maku?Ja kuka saa sen aterian kelpaamaan sille hoidokille ja kellä on taito ja aikaa sille syöjälle? siis syöttämään. Niin sekin tietenkin kuuluisi omaisille syöttää niinkö?
- LH.
Eteläsuomalaisessa vanhainkodissa johtajat muu henkilökunta (ei hoitajat/laitoshuoltajat) syövät lounaalla samaa ruokaa kuin vanhukset.
Kyllä siellä on ammattikokki tekemässä ruokaa vanhuksille. Sille on vaan annettu selvät sävelet mitä ruokaa tehdään mikäkin päivä, ei todellakaan voi itse päättää. Listat suunnitellaan etukäteen.
Kuinka moni kotona asuva vanhus tai kukaan muukaan syö joka päivä 2 lämmintä ateriaa, aamupala, päiväkahvit ja iltapala. Päiväkahvilla aina tarjolla pulla/kakkupala/piirakkapala. Melkein uskallan väittää että yksikään kotona asuva ei nuori eikä vanha syö yhtä monipuolisesti kuin mitä laitos tarjoaa. Tietty soseensyöjillä ruokavalio on suppeampi.
Hoitajana oon huomannut että esim. ohrapuuro maistuu todella hyvin vanhuksille! Kaikilla lautaset tyhjänä. Entä jos nykynuorille antaisi? taitaa jäädä lautaselle. Entä jos mummoille antaisi nuudelit? taitaisi jäädä lautaselle! Voi olla vähän erilainen ruokalista vanhainkodissa 50v kuluttua. - yx omainen
Päivittäin käyn omaa vanhustani syöttämässä, lounas on todella hyvän näköistä ja tuoksuista, salaatin, kasvisten, lihaa tai kalaa, perunaa, sekä jälkiruokaa, mitä ei ihan aina kotona ole tarjolla.
Päivällinen onkin sitten asia erikseen, aina velliä, tosin vanhukset tykkäävätkin velleistä, mutta usein samalla viikolla voi olla peräkkäisinä iltoina samaa vesivelliä, voisi olla edes voisilmä mukana, mutta kun se on epäterveellistä:)
Omat voit tietenkin voisi viedä, niinkuin sillit yms. erikoisherkut!
mutt hyvä näinkin!- Helmi
Voiskos sinne viedä vanhukselle omat voit ja ainakin kevytmaidon jos ei punaista. Ei vanhusten kohdalla tarvinne enää niin rasvoja pelätä kun muutoinkin ruokahalu tahtoo heiketä.
- yleinen mielipide
Kyllä se ruoka on hyvää henkilökunnalle se on huomattu.Mutta ei kai ole tarkoitus että aletaan ruokkimaan henkilökunnan makujenmukaan sairaita vanhuksia häh?Kyllä on tarjolla eri ruoka lajeja mutta miksi ne on maustettu kaikien maailman pippureilla?Ja niin onhan siellä sitä velliä mikä on laimennettu eilisestä puurosta.Ja niissä velleissä ei ole mitään vikaa mutta jos syöt valliä aamulla ja kiisseliä illalla jo on vaihetevaa ruoka.Niin kuukaudesta toiseen.Te jotaka olette ammattilaisia miettikää nyt vähän näitä asioita sen asiakkaanne kannalta edes joskus.Vanha laulu eimaistu tänään ja ei jaksanut nousta haluaa nukkua onhan se niin hyvä että kerää voimia niin.Voi toki viedä voita ja mitä ruokia vaan mutta saiskos sitten hoitomaksut pienemmiksi kun tällähetkellä menee eläkkeestä 85%. kaikilta.
- Helmi
"Te jotaka olette ammattilaisia miettikää nyt vähän näitä asioita sen asiakkaanne kannalta edes joskus."
No minä en ole ammattilainen mutta sen olen tullut tietämään että näillä "ammattilaisilla" ei ole minkäänlaista sananvaltaa siihen mitä vanhuksille on mahdollista tarjota, vaan mahdollisuudet monipuoliseen ruokaan lähtevät ensin kirstunvartijalta ja sitten keittiöalan ihmisiltä.
Minä ainakin vien silloin tällöin herkkuja ja oman vipaketin omalle läheiselleni enkä silloin katso niitä muutamia euroja jotka siihen menee. Tärkeintä on että hoidettava ilahtuu ja tällöin siihen liittyy muukin efekti kuin pelkkä ruokailu. - Henkistä 'ruokaa'
Helmi kirjoitti:
"Te jotaka olette ammattilaisia miettikää nyt vähän näitä asioita sen asiakkaanne kannalta edes joskus."
No minä en ole ammattilainen mutta sen olen tullut tietämään että näillä "ammattilaisilla" ei ole minkäänlaista sananvaltaa siihen mitä vanhuksille on mahdollista tarjota, vaan mahdollisuudet monipuoliseen ruokaan lähtevät ensin kirstunvartijalta ja sitten keittiöalan ihmisiltä.
Minä ainakin vien silloin tällöin herkkuja ja oman vipaketin omalle läheiselleni enkä silloin katso niitä muutamia euroja jotka siihen menee. Tärkeintä on että hoidettava ilahtuu ja tällöin siihen liittyy muukin efekti kuin pelkkä ruokailu.Kun "viet herkkuja ja voipaketin", niin toivottavasti omaisesi on siinä kunnossa, että niistä ei ole hänelle haittaa. Laihalle luuviululle voi syöttää vaikka mitä energistä ja lihottavaa, lihavalle ja kenties diabetestä sairastavalle ei voi. Silloin herkut ovat vain haitaksi hoidolle siitä huolimatta, vaikka saaja "ilahtuisi" niistä kuinka paljon. - Ilahduttaa voi muullakin tavoin kuin syöttämällä hengiltä.
- yleinen mielipide
Niin vien miäkin enkä tarkoittanut sinun tai minun vaan ajattelen muitakin hoidokkeja ja kaikilla ei ole kaikkia mahdollisuuksia vaikka olisi haluja auttaa. Mutta kyllä kai sentään yksityisillä hoito puolella olisi vähän toisenlaiset mahdollisuudet kuin julkisilla hoito yksiköillä tehdä sitä riokaa erilailla mutta kun ei ole sen parenpaa tämä MÖSSÖ.Niin rahahan tässä on kysymyksessä ja yhä tahto. Ja olen kyllä vielä sitäkin mieltä että ei millään väkevillä mausteilla tehdä hyvää roukaa mutta jokainen saa senkin ajatella kuinka tykkää.Nämä hoidettavat jotka ovat tällähetkellä laioshoidossa niin sopisi miettiä mitä ovat tottuneet syömään kun ovat sotaajasta selvinneet
- tilliliha
Yksi ero sota-ajan ruokaan on se, että nykyisin ruoka tehdään usein puolivalmisteista. Liha saattaa olla esikypsennettyä, vihannekset pakastettuja, perunat ovat yleensä kuorittuja ja usein myös esikypsennettyjä, jne.
Vanhoilla ihmisillä makuaisti heikkenee, joten ruoasta pitäisi saada aromit esiin erityisen hyvin. Nimenomaan ruoan omat aromit.
Valitettavasti nämä aromit kuten myös suuri osa tärkeistä ravintoaineista ovat hävinneet juuresten ym. käsittelyssä. Nykyisin esimekiksi kaikissa suurkeittiöissä ei edes saa käsitellä käsittelemättömiä, multaisia kasviksia vaan tuotteet on hankittava kuorittuna ja usein ajan säästön vuoksi valmiiksi paloiteltuna, raastettuna jne. Tai pakastettuna.
Koska raaka-aineiden parhaat aromit ovat tipotiessään, paikataan maun vajavuutta erilaisilla mausteilla.
Tosi hienoa, jos jossain vielä tehdään kaikki alusta asti itse. - 17+7
Ero sota-aikaan on se, että sota-aikaan ihmiset valittivat ruoan puutetta ja nykyään samat ihmiset valittavat, kun jatkuvasti on jokin ruoka.
- oijospa joskus hyvin
Varmasti on totta, että ruuan laadussa (ja mauissa) on paljon vaihtelua paikasta toiseen: joissain paikoissa on asiat oikein hyvällä tolalla (niinkuin moni kirjoittaakin), ja toisissa paikoissa on toivomisen varaa.
Yritetään kaikki vaikuttaa edistävästi siihen, että varja kohdennettaisiin vanhojen ihmisen hyvään ja henkilökohtaiseen palveluun, arvokkaaseen vanhuuteen, onpa se sitten vanhainkodissa, palvelutalossa, yms.
Esimerkiksi Kontulan palvelutalossa on erinomainen ruoka, ja henkilökunta satsaa siihen loistavasti. Se on esimerkillistä ja ihanaa. - Kokki Kolmonen
Joissakin paikoissa on nopeampaa käyttää valmisraaka-aineita. Paikassa jossa työskentelin, ei vain ole aikaa alkaa kuoria ja pilkkoa kaikkia raaka-aineita.
Lounaan tekoon on aikaa 3 tuntia, siinä ajassa vain ei ehdi tekemään kaikkea. Ja heti lounaan jälkeen täytyy tehdä päivällistä. Teemme parhaamme saadaksemme ruoista maistuvia, jotka kelpaavat niin lapsille kuin vanhuksille. Kuuntelemme vanhusten toiveita mitä he haluavat saadaksemme heidät nauttimaan ruokailuhetkestä ja ruoasta.
Ja oikea kokki olisi liian kallis, varsinkin kun heitä pitäisi palkata kymmenkunta. - Anonyymi
Minun mummuni, isoäitini söi vaatimattomasti. Ruoka oli pääasiassa 1 litraan 5 % lehmänmaitoon lisättiin 1 dl vehnäjauhoja. Hieman suolaa ja 4 kananmunaa. Sitä hän söi , koska hänellä oli niin herkkä vatsa. Söi noin 80 vuotiaasta 98 v ikään. Teki kaikki toimensa 95v ikään. Siten polvi kipeytyi ja istui ja makasi sängyssä. Potale sai itse itsensä siirrettyä kun se oli sängyssä, patjasta pala pois, jalkopäästä. Kovin mietin nyt vaimoani, pitäisikö antaa vitamiiniä ja monipuolista ruokaa. Hän on kaikessa auttava, olen ollut 6 v omaishoitaja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1631443Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on561247Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä241229Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2141130- 1261068
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk317999Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223994- 42939
- 72905
- 73899