Miksi häpäisty/liattu Suomen lippu tai ylioppilaslakki pitää polttaa tai haudata?
Eikö niitä olisi vain helpompi pestä. Ja mikä syy lipun ja lakin polttamisessa tai hautaamisessa piilee?
Menettävätkö ne demonien karkoitusvoimansa vai seuraako häpäisystä huonoa onnea tai karmaa? Vai suojeleeko häpäisty ylioppilaslakki huonommin onnettomuuksilta vai?
Mielenkiintoisia tapoja
3
101
Vastaukset 3
Hmmm.?
Suomen lipun voi pestä ja silittää, pesuohjeet on yleensä painettu lippuun, mutta se pitää aina kuivata sisätiloissa, sitä ei saa ripustaa ulos pyykkinarulle kuivumaan.
Rikkoutuneen lipun voi korjata, jos korjausjälki ei jää näkyviin liputettaessa.
Suomen lippu on tarvittaessa hävitettävä joko polttamalla tai leikkelemällä lippu tunnistamattomaksi, mikäli se on niin kulunut, haalistunut tai likaantunut, ettei sitä voi palauttaa ennalleen.
Lähde. Wikipedia.atac kirjoitti:
Mietin vain kun joskus kuullut sen poltettavan tai haudattaneen ihan pinistäkin syistä.
Itsekin muistin kuulleeni kaikenlaisia kaupunkilegendoja Suomen lipusta. Siksi aloituksesi luettuani hyökkäsinkin heti tekemään jonkinlaisen pikaselvityksen siitä.
Ylioppilaslakista en hätäisesti löytänyt mitään käsittelyohjeita.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1381520- 1481081
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät69936Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi270766- 68733
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56723- 37619
Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7581Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33561- 60557
