Kun tutkitaan jumaloppeja kokonaisuuksina, on
nissa paljon yhtenaisyyksia. Jos yhdistetaan
itamainen jalleensyntymis oppi ja uskosvaisten
paratiisi, loogisesti paratiiseja on yhta monta
kuin, mielikuvaa paratiisista. eri tyyppisilla
ihmisilla on siis erilainen paratiisi, paras
mahdollinen olotila. Kun yhdistetaan
jalleensyntyminen, seka elaman varrella tehdyt
teot on tulos yksinkertainen, jos kayttaydyt kuin
hevonen synnyt seuraavassa elamassasi hevosena
ja olet paratiisiisissasi. ihminen voi kayttaytya
eri tavoilla, kuin muurahainen, verottajan lehma
(pyha),tai susi, mutta inhimillisyys on piirre
jota ihmisessa kuuluisi olla eniten.
Usko on muutumaton, luonnossa kaikki muuttuu,
elaa, joten usko on epaluonnollinen.
Ennen uskontoa ei ollut antikristusta, monoetismia
(fanatismia), tai pahuuden anteeksiantoa, joten
uskonto toi tullessaan paljon pahuutta.
Uskonnolle oli tarve, joten uskontoja muodostui,
antamaan ihmisille toivoa paremmasta
tulevaisuudesta.
Ihminen on maapallolla samasta syysta kuin kaikki
muukin,laadukas elama tarvitsee ihmista, kuten
ihminen elamaa.
Maapalolla on vain yksi ongelma, liikaa ihmisia.
On kaksi keinoa saannostella olentojen maaraa,
kuolema tai syntyma.
Ihminen ei ole elain, ihminen voi tarpeen
vaatiessa kasvattaa ruokansa, mutta helpompaa
olisi saannostella ihmisten maaraa, ihmisella kun
on omatunto, joten silla on erikoisasema
maapallolla, pitaa laatua ylla, onhan ihmisella
siihen kyky, inhimillinen omatunto.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Totta töriset. Väkiluku on ainoa todellinen
ongelma.