Miksi yksinkertaisista asioista pitää tehdä niin vaikeita. Jeesus Kristus opettaa meille : ’’Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi. Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky. Toinen, tämän vertainen, on: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi’’.
Vuorisaarnassa Hän sanoo : ’’Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään. Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut. Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa’’.
Hyväksyessään Jumalan armon ja ottaessaan vastaan pelastuksen Herrassamme Jeesuksessa Kristuksessa Jumalan laki kirjoitetaan ihmisen sydämeen eikä hän enään ole lain alla vaan toteuttaa Jumalan tahtoa oman sydämensä tahdosta eikä näin ollen ole lain alla. Tätä kutsutaan Raamatussa uudestisyntymiseksi.
Miksi lakia tarvitaan? Jotta käsittäisimme mitä synti on. Kun teemme parannuksen synneistämme emme enään tarvitse lakia emmekä enään ole lain alla. Mikäli hairahdumme syntiin palaamme taas lain alle, yksinkertaista eikö totta!
Ei tarvitse kuin myöntää olevansa syntinen, katua syntejään ja rukoilla vilpittömällä mielellä anteeksi syntejään Jeesukselta Kristustukselta ja pyytää Häntä asettumaan sydämeemme. Jumalan rakkauden käskyt eivät ole raskaat vaan uudestisyntynyt ihminen noudattaa niitä ilolla.
Lisäksi Herramme Jeesus Kristus on lähettänyt meille lupauksensa mukaan apuvoimia, Pyhän Hengen joka kyllä pitää huolen ettei kenellekään tule taakkaa joka olisi liian raskas kantaa.
Jottei asiasta tuli liian vaikeaa on Jumala äärettömässä viisaudessa antanut meille tarkat ohjeet siitä kuinka Hän haluaa tulla rakastetuksi
ja kuinka meidän tulee Häntä kunnioittaa;
(1) Niin Jumala puhui kaiken tämän: "Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka johdatin sinut pois Egyptistä, orjuuden maasta. Sinulla ei saa olla muita jumalia." (2) "Älä tee itsellesi patsasta äläkä muutakaan jumalankuvaa, älä siitä, mikä on ylhäällä taivaalla, älä siitä, mikä on alhaalla maan päällä, äläkä siitä, mikä on vesissä maan alla. Älä kumarra äläkä palvele niitä, sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala. Aina kolmanteen ja neljänteen polveen minä panen lapset vastaamaan isiensä pahoista teoista, vaadin tilille ne, jotka vihaavat minua. Mutta polvesta polveen minä osoitan armoni niille tuhansille, jotka rakastavat minua ja noudattavat minun käskyjäni." (3) "Älä käytä väärin Herran, Jumalasi, nimeä, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka käyttää väärin hänen nimeään." (4) "Muista pyhittää lepopäivä. Kuutena päivänä tee työtä ja hoida kaikkia tehtäviäsi, mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti. Silloin et saa tehdä mitään työtä, et sinä eikä sinun poikasi eikä tyttäresi, orjasi eikä orjattaresi, ei juhtasi eikä yksikään muukalainen, joka asuu kaupungissasi. Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaiken, mitä niissä on, mutta seitsemännen päivän hän lepäsi. Sen vuoksi Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen."
Myös lähimmäisen rakastamiseen on selkeät ohjeet;
(5) "Kunnioita isääsi ja äitiäsi, että saisit elää kauan siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa." (6) "Älä tapa." (7) "Älä tee aviorikosta." (8) "Älä varasta." (9) "Älä todista valheellisesti toista ihmistä vastaan." (10) "Älä tavoittele toisen taloa. Älä tavoittele hänen vaimoaan, älä orjaa tai orjatarta, älä hänen härkäänsä, älä hänen aasiaan äläkä mitään, mikä on hänen."
Joka väittää että nämä kymmenen käskyä on kumottu on valhettelija eikä toteuta Jumalan tahtoa vaan on Häntä vastaan.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Hei
"Lain alla" ollaan silloin kun laki syyttää lain rikkomuksista. "Armon alla" sitten taas kun laki ei syytä, ja synneistä on tehty kääntymys ja parannus.
Joskus herätyysliikkeissä on vedetty kieroon asiaa että "lain alla" ja ihminen on "legalisti" jos noudattaa lakia. Pitäisi "jeesutella" ilman lakia, niin olisi ok siis herätysliikkeiden mielestä. Näin usein saarnamiehet ovat opettaneet ymmärtämättömyyksissään.
Laki on sydämen lihatauluissa ja lakia ei siis tavata joka aamu kivitauluista, vaan Jumala on luvannut uuden liiton uskovalle oman henkensä voiman lain noudattamiseen silloin kun ihminen on Jumalan hengen varassa riippumassa, roikkumassa ja kieppumassa orientoituen pyhityksessä Hebr 12:14 vain 100% Jumalan tahdon huomioiden ensisijaisesti elämänsä päivittäisissä tekemisissä ja lyhyen- keskipitkän ja pitkän tähtäimen ratkaisuissa. (LT, KP, PT)
Kun ihminen on kiusauksessa tai langennut syntiin muistuttaa laki synnistä, se sama vanha aina voimassa oleva Luuk 16:17, Jaak 2:10-13 olemassaolostaan.
Kun synti on kaduttu Jumalan edessä synnin surulla joka on vasta aitoa katumusta (ihminehän voi katua itsekkäistä syistä esim miettien mitä naapuri ajattelee) synnistä on parannus tehty ja synti on sovitettu, vasta sen jälkeen seuraa anteeksianto.
Jumalan Henki tekee tuon työn ihmisen kanssa.
yst. jari