Miitti jouluna ja uutena vuotena!

Olen huomannut, kuinka moni täällä valittaa sitä kun joutuu viettämään joulun tai uuden vuoden yksin. Eikö silloin ja muutenkin joululomalla olisi hyvä aika tavata muita yksinäisiä? Päätin aloittaa keskustelun sitä varten, että kaikki halukkaat voi kertoa missä päin asuu, minä päivinä olisi halukas tapaamaan muita, mitä tahtoisi tehdä jne. Myös ikä ja sukupuoli on hyvä mainita. Täällä voi siis pyytää seuraa kahville, kävelylle, baariin, elokuviin tai vaikka laulamaan kauneimpia joululauluja. Vastauksia voi pyytää mailitse tai jäädä seuraamaan, vastaako joku tänne, ja sopia sen jälkeen yksityiskohdista tarkemmin.

Vietän itse joulun ja uuden vuoden sukulaisteni luona, joten miitille ei ole tarvetta. Jään kuitenkin seuraamaan ketjua ja jos joku tahtoo tehdä täällä päin jotain kivaa sopivana päivänä, koitan päästä mukaan. :)
18323
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Vedä joulupipari hanuriisi ja tukehdu siihen, jään seuraamaan tilannetta.

Äänestä

tänne mun luo kaikki vetämään kännit uutena vuotena

Äänestä
  • Missä asut?

    Äänestä

Onko sulla parveke?

Äänestä
  • joo parveke pitää olla ja KORKEELLA, EI RIITÄ 8 KERROSTA

    Äänestä

  • Ei muuten ole parveketta. Asun ekas kerroksessa, mut ei täs olekkaan ku yksi kerros. On tos tollanen ovi ja oven takan on kaide mut ei sitä parvekkeeks voi kutsuu. Mihin te parveketta tarviitte?

    Äänestä

No nauttikaa ihan vapaasti yksinäisestä joulustanne tietokoneen äärellä, te kaikki piparien ja parvekkeiden ylimmät ystävät. :D Mulle joululoma on vuoden parasta aikaa, koska saan olla muualla opiskelevien ystävieni kanssa jotka tulee lomailemaan kotikaupunkiinsa. Lisäksi menen tiistaina treffeille ja jos kaikki menee hyvin, yksinäisyys on pian taakse jäänyt vaihe elämässäni.

Äänestä
  • No ei stä tarvii sentään halveksuen kommentoida

    Äänestä

  • ok kirjoitti:

    No ei stä tarvii sentään halveksuen kommentoida

    Oliko ne pipari- ja parvekekommentit yhtään sen parempia? Sitä paitsi viestini liittyi siinä mielessä aiheeseen, että yksinäisyys lievittyy muita tapaamalla. Mulla on vanhoja ystäviä ja treffit tulossa, jollekin muulle miitti voisi tarjota uusia tuttavuuksia. Jotkut vaan taitaa nauttia pelkkien piparien ja parvekkeiden seurasta niin paljon, ettei edes yritä saada jouluksi muuta seuraa.

    Äänestä

  • Salaisuutesi on olla nainen!

    Äänestä

  • nytsepaljastui kirjoitti:

    Salaisuutesi on olla nainen!

    Väärin arvattu, olen mies.

    Äänestä

  • 16+18 kirjoitti:

    Oliko ne pipari- ja parvekekommentit yhtään sen parempia? Sitä paitsi viestini liittyi siinä mielessä aiheeseen, että yksinäisyys lievittyy muita tapaamalla. Mulla on vanhoja ystäviä ja treffit tulossa, jollekin muulle miitti voisi tarjota uusia tuttavuuksia. Jotkut vaan taitaa nauttia pelkkien piparien ja parvekkeiden seurasta niin paljon, ettei edes yritä saada jouluksi muuta seuraa.

    Mut jos ei halua muita tavata, jos riittää kun saa istua koneen äärellä, juoda kuumaa teetä, käpertyä sohvan nurkkaan.... minä en ainakaan jaksaisi treffata nyt ketään, minnekään lähteä. On ihanaa saada pimeässä sytyttää kynttilät ja vaan tuijottaa tuleen. Joulun voi viettää ihan hyvin yksin rauhassa nauttien, pois kaikesta hälinästä ja kiireestä. Minä haluaisin rauhallisen joulun, jossa ei tarvitsisi muuta kuin olla.

    Äänestä

Jouluksi minulla on tekemistä, mutta jos Tampereelta löytyy yksinäisiä, niin uudenvuodenaattona voisi olla ihan kiva nähdä.

Äänestä
  • ^ Sama homma Lappeenrannassa.
    Uudeksivuodeksi olisi mukava saada juttuseuraa.

    Äänestä

  • N23 kirjoitti:

    ^ Sama homma Lappeenrannassa.
    Uudeksivuodeksi olisi mukava saada juttuseuraa.

    Hei

    Olen pari vuotta sinua vanhempi mies. Itse en ole aivan Lappeerannasta, mutta en uskoisi tuon matkan koituvan esteeksi. Uutevuotena olisi toki mukavaa, jos olisi seuraa esim rakettien ja saunan merkeissä.

    Äänestä

Löytyykö ihmisiä, jotka olisivat kiinnostuneita tapaamisesta Savon seudulta (Kuopio, Iisalmi yms.)? Itselle sopisi näillä näkymin esim. uuden vuoden aattona.

Äänestä
  • Jos jotain kiinnostaa tapaaminen Kuopiossa, niin laittakaa viestiä osoitteeseen: Purple.Turtle1 (at) luukku.com.

    Äänestä

Tampereen yksinäiset, huomio! Jos ei ole mitään erityisempää tekemistä huomenna uudenvuodenaattona, niin voi tulla Hämeenpuistoon sen pyörivän pallokiven tykö kello 16. Paikalla on ainakin minä ja yksi toinen palstalainen jonka kanssa olemme suunnitelleet tapaamista jo jonkin aikaa; ajattelimme että jos voisi nähdä uusia naamoja. Saa tulla tai jättää tulematta. Mikäli varoitusaika on liian lyhyt tai porukkaa ei muuten vaan ehdi/uskalla/raaski, niin pidämme kuitenkin tuon toisen palstalaisen kanssa miitin kahteen pekkaan.

Emme ole erityisemmin suunnitelleet minne menemme tai mitä teemme. Mahdollisesti ihan vaan kävelemme kaupungilla ja juttelemme. Tai jos mukaan osuu porukkaa joka tahtoisi baariin, niin sekin sopinee. Improvisoidaan sen mukaan miltä tuntuu.

Siltä varalta jos kohtaamispaikalla on enemmänkin muuta porukkaa, niin otan pari tuntomerkkiä mukaan löytämisen helpottamiseksi. Minulla on räikeänpunainen pipo päässä, ja pidän kädessäni vaikkapa valkokantista teosta nimeltä "Suuri koirakirja".

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ei yksinäistä joulua kirjoitti:

Olen huomannut, kuinka moni täällä valittaa sitä kun joutuu viettämään joulun tai uuden vuoden yksin. Eikö silloin ja muutenkin joululomalla olisi hyvä aika tavata muita yksinäisiä? Päätin aloittaa keskustelun sitä varten, että kaikki halukkaat voi kertoa missä päin asuu, minä päivinä olisi halukas tapaamaan muita, mitä tahtoisi tehdä jne. Myös ikä ja sukupuoli on hyvä mainita. Täällä voi siis pyytää seuraa kahville, kävelylle, baariin, elokuviin tai vaikka laulamaan kauneimpia joululauluja. Vastauksia voi pyytää mailitse tai jäädä seuraamaan, vastaako joku tänne, ja sopia sen jälkeen yksityiskohdista tarkemmin.

Vietän itse joulun ja uuden vuoden sukulaisteni luona, joten miitille ei ole tarvetta. Jään kuitenkin seuraamaan ketjua ja jos joku tahtoo tehdä täällä päin jotain kivaa sopivana päivänä, koitan päästä mukaan. :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu