CityDeal täyttä kusetusta?

Pari ostosta tehnyt ja saa riittää. Tarjouskupongin saavuttua selviää kaikenlaisia erityisehtoja, jopa niin, että lopullisen kaupan tekeminen on mahdotonta. Ja näitä ehtoja ei mainita missään etukäteen.
2203
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Olen käyttänyt melkein alusta asti kyseistä firmaa, palveludiilit ovat onnistuneet hyvin, mutta tavaroiden kanssa on ollut vähän niin ja näin. Eivät todellakaan vastaa tuotekuvausta tai odotuksiani. Joutuu yleensä odottelemaan ja tavara on sitten jotain sinne päin. Mitään palautusohjetta ei saa kirveelläkään, joten olen lopettanut niiden tuotediilien ostamisen. Koska olen kuitenkin palveluja (lähinnä kampaamo, hieronta, ravintolat) käyttänyt ongelmitta, uskalsin tilata nyt pari hotellipakettia tämän kautta. Saa nähdä miten käy, sillä toinen oli melkoisen arvokas viikon hotellimajoitus Thaimaassa. Käyttöaikaa on sillä aivan mukavasti, joten saa nyt sitten nähdä kun joskus tulee se diili lunastetuksi. Olisi mukava kuulla miten muilla on onnistuneet nuo lento- ja hotellidiilit.

Äänestä

Palveludiilit (kampaamo-ravintola) on toimineet, tavaratilauksia en tuon yhden tilauksen jälkeen enää tee.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pässi tai apina kirjoitti:

Pari ostosta tehnyt ja saa riittää. Tarjouskupongin saavuttua selviää kaikenlaisia erityisehtoja, jopa niin, että lopullisen kaupan tekeminen on mahdotonta. Ja näitä ehtoja ei mainita missään etukäteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu