Uutisia

Paavi ja pääministeri tapasivat       
22. Kesäkuu 2004 11:03:42

Paavi Johannes Paavali II arvosteli Espanjan uutta vapaamielistä sosiaalipolitiikkaa tavatessaan pääministeri Jose Luis Rodriguez Zapateron Vatikaanissa eilen. Zapatero ei aio muuttaa linjaansa paavin lausuntojen vuoksi.

Zapatero pyrkii laillistamaan homoseksuaalien väliset liitot sekä toteuttamaan vapaammat lait abortista ja nopeammista avioeromahdollisuuksista. Paavi ei hyväksy tätä vaan vaatii uutta sosialistista hallitusta kunnioittamaan Espanjan vanhaa katolista kulttuuriperintöä.

Keskusteluja käytiin myös esimerkiksi terrorismin vastaisesta toiminnasta, ihmisoikeuksien puolustamisesta ja rauhan edistämisestä. Näissä asioissa paavi lupasi Espanjalle Vatikaanin täyden tuen ja ilmaisi halunsa tehdä yhteistyötä.

15 minuuttia kestänyt keskustelu pysyi ystävällismielisenä ja pääministeri kertoi välien Vatikaaniin säilyvän edelleen hyvinä. Hän kunnioittaa katolista kirkkoa mutta uskoo suurimman osan kansasta haluavan jo muutosta tiukkaan linjaan ja vanhoihin perinteisiin.

Todettakoon mm. ehkäisyvälineiden myynnin olevan katolisessa Espanjassa samalla tasolla muiden Eurooppalaisten valtioiden kanssa.

Voitaneen tehdä aevio jonka mukaan Vatikaanin kirkko on realistisesta ajasta pahasti jäljessä.
5311
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Minun arvioní on että Vatikaanin aika on sama kuin Espanjan. Suomessa olemme tunnin edellä.
Kirkko taas moraaliteologisen ja yhteiskunnallisen opetuksensa kanssa ylläpitää ja kantaa ja tuo esille Apostolista Perinnettä, jonka uskon olevan lähtöisin tietysti Herraltamme.
Jos nyky-yhteiskunta on tämän apostolisen opetuksen kanssa ristiriidassa, on toki yksi selitystapa sanoa että kirkko on ajasta jäljessä.
Voi sen myös tasapuolisuuden nimissä kuitenkin esittää niinkin että Espanjalaisessa yhteiskunnassa on jotain pielessä.

Äänestä
  • juuri Espanjalaiset ovat katolilaisia parhaasta päästä. Mistä saat pahaahenkeä heidän kristillisyyttään moittiaksesi?

    Äänestä

  • Turust kirjoitti:

    juuri Espanjalaiset ovat katolilaisia parhaasta päästä. Mistä saat pahaahenkeä heidän kristillisyyttään moittiaksesi?

    Sanoin että Espanjalaisessa yhteiskunnassa, en Espanjan katolisessa kirkossa, jonka jäsenet eivät toki ole synnittömiä.

    Äänestä

  • moriz kirjoitti:

    Sanoin että Espanjalaisessa yhteiskunnassa, en Espanjan katolisessa kirkossa, jonka jäsenet eivät toki ole synnittömiä.

    Gran Canarialla. Olen tietysti käynyt sillä monesti. Pisimmillään olen ollut siellä runsaat 3 kk. kerrallaan. Tuolla saarella katolinen keskuspaikka on Teldessä. Siellä olen monesti käynyt jokapäiväisessä arjen messussa. Jotenkin nuo tilaisuudet ovat lämminhenkisiä, vaikken kieltä juurikaan ymmärrä, koen saavani niissä rauhaa sielulleni.

    Erityisen miellyttäviä ovat moniäänisesti laulavat nuorista ihmisistä koostuvat kuorot. Kunnioitan kyllä katolilaista rukousperinnettä, samoin pappien yhteydenpito seurakuntalaisiinsa on aivan suuremmoista.

    Luulisin ettei Espanjalaiset ole ollenkaan huonoja kristittyjä. Kovia kokemuksia Espanjan kansalla kyllä on yli kaiken kohtuullisuuden.

    Nyt täytyy muistaa, että puhutaan organisaatiosta, jonka korkea arvoisissa tehtävissä on tuomittuja pedofiilejä. Tietysti lasten raiskaaminen on ihan hyväksyttävää näin Jeesuksen nimissä ja sen jälkeen papin virassa jatkaminen vielä hyväksyttävämpää. Ajan tasalla ollaan. Nähdään helvetissä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Turust kirjoitti:

Paavi ja pääministeri tapasivat       
22. Kesäkuu 2004 11:03:42

Paavi Johannes Paavali II arvosteli Espanjan uutta vapaamielistä sosiaalipolitiikkaa tavatessaan pääministeri Jose Luis Rodriguez Zapateron Vatikaanissa eilen. Zapatero ei aio muuttaa linjaansa paavin lausuntojen vuoksi.

Zapatero pyrkii laillistamaan homoseksuaalien väliset liitot sekä toteuttamaan vapaammat lait abortista ja nopeammista avioeromahdollisuuksista. Paavi ei hyväksy tätä vaan vaatii uutta sosialistista hallitusta kunnioittamaan Espanjan vanhaa katolista kulttuuriperintöä.

Keskusteluja käytiin myös esimerkiksi terrorismin vastaisesta toiminnasta, ihmisoikeuksien puolustamisesta ja rauhan edistämisestä. Näissä asioissa paavi lupasi Espanjalle Vatikaanin täyden tuen ja ilmaisi halunsa tehdä yhteistyötä.

15 minuuttia kestänyt keskustelu pysyi ystävällismielisenä ja pääministeri kertoi välien Vatikaaniin säilyvän edelleen hyvinä. Hän kunnioittaa katolista kirkkoa mutta uskoo suurimman osan kansasta haluavan jo muutosta tiukkaan linjaan ja vanhoihin perinteisiin.

Todettakoon mm. ehkäisyvälineiden myynnin olevan katolisessa Espanjassa samalla tasolla muiden Eurooppalaisten valtioiden kanssa.

Voitaneen tehdä aevio jonka mukaan Vatikaanin kirkko on realistisesta ajasta pahasti jäljessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu