tänä vuonna eri puolilla maailmaa.
2011 STRANGE NOISES FROM AROUND THE WORLD
http://youtu.be/GqTs0UYmPRM
2011 STRANGE NOISES FROM AROUND THE WORLD part 2
http://youtu.be/Rsy2ajVfJuo
Mystisiä ääniä on alkanut kuulumaan
89
9779
Vastaukset
- Kiinnostunut.
Katsoin videot ja erikoinen ja mielenkiintoinen ilmiö on kyseessä. Muistan uutisen koskien Ukrainan Kiovassa kuultuja outoja ääniä (3.8.2011 ja 11.8.2011). Äänille annettiin myöhemmin selitykseksi esimerkiksi se, että tuuli rakenteilla olevissa metrotunneleissa aiheuttaisi ne. Samankaltaisia ääniä kuitenkin on siis havaittu muuallakin maailmassa, eikä niiden lähdettä tunneta.
Kiovan oudot äänet elokuussa 2011:
http://www.youtube.com/watch?v=vcUDYBIrWio&feature=player_embedded
Toinen merkillinen ilmiö ovat melko pitkiäkin ajanjaksoja yhtämittaisesti toistuvat välähdykset taivaalla. Suomalainenkin media aivan hiljattain kertoi tästä ilmiöstä joka kosketti Suomeakin, näkyen eri puolilla maata. Elosalamoiksi jotkut arvelevat ilmiötä, mutta kaikki silminnäkijät eivät ole, ainakaan intenetkeskusteluissa, olleet samaa mieltä näkemästään.
Seuraava video on kuvattu Yhdysvalloissa ja siinä valo näyttää tulevan jatkuvasti samasta kohdasta taivaalta:
http://www.youtube.com/watch?v=Wrn52sUaiQo
Löytyisikö täältä silminnkijöitä Suomessa havaituille välähdyksille? Olivatko ne samankaltaisia kuin tuossa videolla nähdyt, vai minkälaisia ne olivat?- Kauemmin elänyt 70 v
Sähköhitsaus ulkona tekee tuollaista ärähtelevää valoa.
Sateella kuvatu kaltainen ilmiö on aika tavallinen ennen auringonnousua Suomessakin.
Missä se epätavallisuus olikaan? Sinun tietämättömyydessäsi! - Tosi outoa
Helsinki, Jätkäsaari Sunnuntai14.4.2013 klo 13.30. Huomattavan kova ääni jatkui ajoittain tunnin ajan. Alueella rakennetaan. Myös tunneleita ja telakka. Mutta ääni toistui voimakkaana ja kuului sisälle, vaikka ikkunat olivat kiinni. Yritin tallentaa, mutta en saanut kunnollista otosta. Oheinen youtube esimerkkinä. Jatkuu edelleenkin vaimeana. http://www.youtube.com/watch?v=gtLNmdZTf_g
- Tosi outoa
Tosi outoa kirjoitti:
Helsinki, Jätkäsaari Sunnuntai14.4.2013 klo 13.30. Huomattavan kova ääni jatkui ajoittain tunnin ajan. Alueella rakennetaan. Myös tunneleita ja telakka. Mutta ääni toistui voimakkaana ja kuului sisälle, vaikka ikkunat olivat kiinni. Yritin tallentaa, mutta en saanut kunnollista otosta. Oheinen youtube esimerkkinä. Jatkuu edelleenkin vaimeana. http://www.youtube.com/watch?v=gtLNmdZTf_g
Tänään on sunnuntai. Ei ole lupaa rakentaa. Tiedän.
Ei tuule ollenkaan. Ääni oli niin kova, että kuin olisivat vetäneet koko laivaa pitkin asfalttia telekalla. - Tosi outoa
Tosi outoa kirjoitti:
Tänään on sunnuntai. Ei ole lupaa rakentaa. Tiedän.
Ei tuule ollenkaan. Ääni oli niin kova, että kuin olisivat vetäneet koko laivaa pitkin asfalttia telekalla.Soitin muutamalle tutulle naapuriin, kuulivat myös. Ei täällä kuuroja olla.
- Kuullut myös
Tosi outoa kirjoitti:
Helsinki, Jätkäsaari Sunnuntai14.4.2013 klo 13.30. Huomattavan kova ääni jatkui ajoittain tunnin ajan. Alueella rakennetaan. Myös tunneleita ja telakka. Mutta ääni toistui voimakkaana ja kuului sisälle, vaikka ikkunat olivat kiinni. Yritin tallentaa, mutta en saanut kunnollista otosta. Oheinen youtube esimerkkinä. Jatkuu edelleenkin vaimeana. http://www.youtube.com/watch?v=gtLNmdZTf_g
Kuulin puolisoni kanssa samankaltaista ääntä Jyväskylän lähellä joskus syksyllä. Oletin sen olevan jonkun työkoneen ääntä, mutta ajankohta oli yöllä joskus 1-2 aikaan, mikä tuntui oudolta. Mysteeriksi jäi.
- Tuntematon97
Mie oon nähny kirkkaan valon, kun katson pilven reunaa ihmetyttää mikä tekee sen kirkkaan valon, jotkut väittää että aurinko, mie uskon että jokin muu tekee sen valon. Pilven läpi tulee myös sellasii jännii "pystysuoraisia tunneleita", mis nään jotai erinlaist vaikee kuvailla
- Mysteeriääni
Kuullut myös kirjoitti:
Kuulin puolisoni kanssa samankaltaista ääntä Jyväskylän lähellä joskus syksyllä. Oletin sen olevan jonkun työkoneen ääntä, mutta ajankohta oli yöllä joskus 1-2 aikaan, mikä tuntui oudolta. Mysteeriksi jäi.
Kuulin tänä yönä 02.10 saman äänen
- Kuin maapallon ääni
Tuo vähän muistuttaa tätä ääntä (satellittin nauhoitamaa maapallon ääntä). Mutta miksi me kuulisimme sen ikään kuin kaijuttimesta vahvistettuna ympärin maailmaa?
Jonkun yhteisön statement?
http://www.youtube.com/watch?v=Ftidi08Gfr4&feature=related- Kiinnostunut.
>>Tuo vähän muistuttaa tätä ääntä (satellittin nauhoitamaa maapallon ääntä)>>
Muistuttaa se tuotakin ääntä, mutta Kievin (Kiovan) tapauksessa ääni muistuttaa huomattavan paljon myös suurta pasuunaa, jota soitetaan avarassa kaikuvassa tilassa. Kristinopissahan juuri enkeleiden pasuunat liitetään "lopun aikoihin". En ole itse uskovainen ainakaan sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta onhan
tuo aikamoinen sattuma ollakseen pelkkä sattuma. Monien uskonnollistenkin uskomusten taustalla kuitenkin on tosiaisioita, vaikka niitä usein pidetäänkin pellkkinä myytteinä (esimerkiksi ilmestykset, enkelit ja muinaiset jättiläiset).
- Kiinnostunut.
>>Missä se epätavallisuus olikaan? Sinun tietämättömyydessäsi!>>
En tiedä mitä edellä linkitetysssä videossa näkyy. Tuota valoilmiötä on selitetty viranomaisten taholta muuntajaviasta johtuvaksi ja se saattaa pitää paikkansakin.
Suomessakin kerrottiin ja uutisoitiin oudoista valoilmiöistä ja sähkökatkoksista lokakuussa. Oliko kyse äänettömästä salamonnnista vai mistä?
Keskustelua aiheesta:
http://paranormaaliblogi.net/index.php/2011/10/19/outoja-valahdyksia-ympari-suomea/ - Kuin maapallon ääni
Jos pasunaa soitettaisi, tulisi näiden yhteydessä myös luvatut vitsaudet, niitä ei tullut.
"Ja ensimmäinen enkeli puhalsi pasunaan; niin tuli rakeita ja tulta, verellä sekoitettuja, ja ne heitettiin maan päälle; ja kolmas osa maata paloi, ja kolmas osa puita paloi, ja kaikki vihanta ruoho paloi."
Näitä onseitsemän pasuunansoittoa.
Tuskin oli kyse kenraaliharjoituksesta. Onko Suomessa kuultu tämän kaltaista ääntä? Tosi Vuorsaaressa oli jokin tuntematon ääni.
http://omakaupunki.hs.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/oudot_aanet_kummastuttavat_sataman_lahella/
Tämä ei toki voi olla sama, koska se on öisin tapahtuva ääni ja miksi vain vuorsaarelaiset sen olisi kuulleet ainoastaan.
Pasuunan tulisi kuulua yhtä aikaan kaikkialla.- Kuin maapallon ääni
Siinä lukikin "jopa öisin".
- outoa on
Kuulin aivan samankaltaisen äänen Helsingissä helmikuussa 2012. Olin sisätiloissa ja ikkunat ja ovet olivat suljettuna mutta siltikin hyvin voimakas ja outo ääni. Kuin metalli olisi kirskunut ja ääni oli myös kuten filminpätkissäkin hyvin matala. Kuulosti myös pasuunan ääneltä. Itse ajattelin tuolloin kun asun lähellä junarataa jossa juuri tuolloin oli iso korjausurakka menossa että ääni kuuluisi sieltä mutta oli toki aivan järjettömän kova ja outo ääni mitenkään sellaiseksi mutta ihminen sitä yrittää järkeistää kaiken.
- Pasuunat soineet.
Kouvolassa on uutisten mukaan ollut lieviä maanjäristyksiä.Jos olisin silloin kun kouvolassa asuin sanonut että vajaan 10 vuoden päästä täälläkin maanjäristyksiä ilmenee olisi mulle naurettu.No noihin ääniin kommenttia,että olisiko nuo pasuunan ääniä.Pasuunan puhallus enkeliltä ilmoittaa Jumalan tuomiota,ja missä ajassa ne tulee ei kai nyt sillä sekunnilla mutta tulee varmasti koska ne on peruuttamattomia.Ihmisten pahuus on ylittänyt Jumalan sietokyvyn,harmillista on sekin että Jumalattomien ja pahojen johtajiemme takia kärsimme koko kansa,vaikkei ainuttakaan synnitöntä ihmistä ole,mutta kuitenkin.
- Pieni kulkija
Olet oikeassa, ihmeitä tapahtuu, koko ajan. Ottakaa selvää.
Pieni kulkija kirjoitti:
Olet oikeassa, ihmeitä tapahtuu, koko ajan. Ottakaa selvää.
Maanjäristykset (joskin vaimeat) Kouvolassakaan eivät ole ihmeitä, vaan johtuvat Atlantin keskiselänteen leviämisen aiheuttamasta työnnöstä kratoniimme. Glasiaali-isostasiaa ei nykyään pidetä merkittävänä tekijänä maankamaramme järistyksissä.
- ei saatana
hahhhhhhhhhhhahahahahahahhahahahahahahahahahahahaha
- ??????
Naura kun osuu kohdalle...
- earth wobble
Maa vaappuu ja saa aikaiseksi ääniä maaperässä, kallioissa, vuorissa jne.
- Länsi-Suomessa kuulu
Kuulin itsekin täysin samaa ääntä loppukesäsätä 2011 monena iltana. Kysyin mieheltänikin kuuliko myös hän sen äänen, mutta väitti ettei kuullut mitään. Ihmettelin ääntä kun ei sellaista ikinä ennen ole kuulunut, mutta tyydyin ajattelemaan, että joku teollisuuden aiheuttama sen oli kai sitten pakko olla.
Eilen vasta löysin linkin tuohon Ukrainassa kuultuun ääneen ja yhdistin sen heti samaksi minkä kuulin itse.
Ja kun tarkemmin aloin selata videolinkkejä, niin löytyipä aika montakin eri puolilta maailmaa jotka ääntä olivat kuulleet.
Kuulosti tosiaan joltain laivan sumutorvelta tai mahtipontiselta pasuunalta. Täällä meillä Länsi-Suomessa ei tosin ääni ollut yhtä voimakas kuin Ukrainassa.
Montrealin video vastasi enemmän omaa kokemaani voimakkuudeltaan siis jos vertaa nauhotuksen muuhun kohinaan. Sama ääni oli myös mm Curitiba-Brasil-videossa ja Homelin taltioinnissa.
Suurin osa nauhoitteista on tehty elokuussa 2011.
Ihmettelenkin nyt vaan sitä, että eikö muka Suomessa ole kukaan itse kuullut tätä ääntä? - HUM
Myös Costa Ricassa joista uutiset kertovat.
http://www.youtube.com/watch?v=FGz489VqHjU - kaklooni
Mielenkiintoista, etta juuri tanaan luin ja kuuntelin youtubesta oudoista aaniste eri puolilla maailmaa. Nyt avasin profetiapalstan. Siella joku kirjoittaa nahneensa unen, jossa han katseli ulos ja alkoi kuulla aania, jotka han kuvaili juuri sellaisiksi kuin videopatkilla kuullut aanet.
Jumala puhuu jo voimakkaasti, koska kohta armon aika paattyy.- tigrit
Raamatussa sanotaan, mina annan heidan kuulla kummia.. Mika on pieni ihminen suuren Jumalan edessa? Ei mikaan. Mutta joka turvaa Jeesuksen tarjoamaan pelastukseen, ei tarvitse pelata tulevia. Jumala pitaa omistaan huolen.
- Texas Cosmonaut
Jupiter Calling...
http://www.youtube.com/watch?v=72cVxxnjeto - Make69
Aikmoista massahysteriaa, sitäpaitsi ääni on
aikalailla vastaava kuin Maailmojen sota -leffan
tripodien hyökkäysääni. Feikkeijä suurin osa,
lopuille löytyy todennäköisesti luonnollinen selitys.
Ne jotka puhuu tuomiopäivän pasuunoista sun
muusta, voisivat tsekata lääkityksensä.- Skeptikko
Joo huomasin myös aikamoisen yhteneväisyyden tripodeihin. Cloverfieldin ääniefekteissä on myös jotain samaa:
http://www.youtube.com/watch?v=H-PyB77wSlM - Mörön märinää
Kiljuva jalopeura(perkele) kaikkialla stressaantuneena karjuu, sillä on kiire villitä porukkaa seköpäiksi.Loppu kun on lähellä.
Mur-murr!Hui! - pelottavaa
Mörön märinää kirjoitti:
Kiljuva jalopeura(perkele) kaikkialla stressaantuneena karjuu, sillä on kiire villitä porukkaa seköpäiksi.Loppu kun on lähellä.
Mur-murr!Hui!Mielestäni jotkut äänet vaikuttivat leijonan karjunnalta. Pelottavaa kuultavaa.
- Trööööööt
http://www.youtube.com/watch?v=i8lVf4mHxWI&feature=related
Siinä teille pasuunoita! Samaa kakofoniaa. - tähtien tarkkailija
Aurinkokunta siirtymässä Linnunradan ekvaattoritasolle, joss alienee hiekkaa ja kiviä niinkuin saturnuksen kliekoissa. Nuo osuvat ilmakehään ja kuuluu outoja ääniä. Mahdollisesti 21.12.2012 tuota on paljon enemmän!
- taidat olla aikamoin
tähtitieteilijä kun tuommoisia höpötät!!! Mitäpä luulet jos noin paljon pölyä ja hiekkaa osuu ilmakehään mistä oikein kuuluu ääntä niin luulisi sinun tähtitieteilijänä tieteää että taivas välkkyisi aika komeasti!
- tähtien tarkkailija
taidat olla aikamoin kirjoitti:
tähtitieteilijä kun tuommoisia höpötät!!! Mitäpä luulet jos noin paljon pölyä ja hiekkaa osuu ilmakehään mistä oikein kuuluu ääntä niin luulisi sinun tähtitieteilijänä tieteää että taivas välkkyisi aika komeasti!
Joskus kuului taivaalta jylinää klo 10-11. Menin seuraavana päivänä samoille paikoilla samaan aikaan ja kuului jälleen jylinää, mutta tippui meteoriitti metsään, josta kuului tuon ääniä. Läheisen puun latvasta tippui oksa.
- Välkkyilijä
Ei oo kyllä fuulaata nuo välähdykset. 23-24.1 välisenä yönä Hämeenlinnassa noin 1.30 aikoihin kun menin nukkumaan näkyi ulkoa kirkas välähdys kaksi kertaa, ihan kuin elosalama. Mitään ääntä en kuullut. Olen aiemminkin tänä talvena nähnyt noita väläyksiä samoin mieheni. Mies oli ollut lenkillä ja kertoi välähdyksestä, oli kuulemma koirakin katsonut taivasta.
Joulukuussa Hämeenlinnan Rengossa olivat kyläläiset ihmetelleet iltasella välähtelyä taivaalla.
Onhan talvisinkin salamointia mutta jos tämä sitä on , on kyllä ollut aika paljon tänä talvena.- fuuuuuuub
Ajoin illalla töihin lopen suunnalla, jossa tuohonaikaan näin kaksi salamaksi olettamaani valovälähdystä pilivissä. Pimeää oli ja satoi lunta. Olisiko ollut samaa ukkosrintamaa? Kun noita youtuben pätkiä katselee, osasta ihmisten reaktioista aistii vilpittömyyden ja /tai pelkoa. osa on iha ite väsättyjä. Itse olisin taipuvainen uskomaan, että äänet ovat olemassa, niiden syntymisen taustalla olevat tekijät voivat olla mysteeri ja sellaiseksi jäädä. käsittääkseni ääntä ilmakehässä ei synny, ellei joku materiaali saa liikkumisellaan sitä aaltoilemaan. Maa massojen liikettä syvällä? Ilmakehässä tapahtuu jotain? Yhtä kaikki, ei kuulosta hirveän hyvältä.
Mitä tulee hengellisiin spekulaatioihin, suosittelisin uskoontuloa vilpittömästi. Osoite oli : Jeesus Kristus, Taivas.
- sepalus-----
Mä haluan tietää että koska se perkeleen maailmanloppu tulee!
Vituttaa tällänen venaileminen.- perehtynyt..
Maailmanloppua on yritetty ennustaa iät ajat. Ennustelijoiden luomista uhkakuvista huolimatta maapallo tulee vielä hyvin pitkään, se ei tule häviämään vuonna 2012 eikä sen jälkeenkään! Todisteet löytyvät raamatusta. "Sukupolvi menee, sukupolvi tulee, mutta maa pysyy ikuisesti." (saarnaaja 1:4) Jumalan tahto on "saattaa turmioon ne, jotka turmelevat maata" (ilmestys 11:18) Hän lupaa sanassaan: " Juuri oikeamieliset tulevat asumaan maassa, ja moitteettomat siihen jätetään jäljelle. Jumalattomat puolestaan karsitaan pois maasta, ja petolliset siitä repäistään pois." (sananlaskut 2:21, 22) No milloin tämä tapahtuu? Sitä ei tiedä yksikään ihminen. Jeesus sanoi: "Siitä päivästä tai hetkestä ei tiedä kukaan, eivät enkelit taivaassa eikä Poika, vaan Isä." (Markus 13:32)
- Aloittanut
http://www.youtube.com/watch?v=CNql-wSfM0A
Miten selitätte tämän, jossa useiden autojen hälyttimet laukesivat? - Suomessakin
17.1.2012 Helsingissä kuului kummaa ääntä.
http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=OHhyCGFHtrA - alfa123om
Kuulin kesällä 2011 tuon torven myös täällä Suomessa. Mutta se kuullosti todellakin siltä kuin joku olisi soittanut levyä stereoiden lävitse. Lisäksi se kuullosti niin hiljaiselta. Ajattelin myös, että jos kyseessä olisi oikea enkelin torvi niin sen pitäisi kuulua kaikille.
Hesekielin kirjassa kyllä mainitaan, että kun joku kuulee tuollaisen torven äänen niin hänen täytyy varoittaa maamiehiään Jehovasta. Eli välttämättä se ei kuulu kaikille, vaan harvoille.
Itse näin näkyjä suuresta sodasta vuoden 2011 juhannuksesta aina näihin päiviin saakka. Tuo sota käytiin henkisesti ja se ulottui menneisyyteen ja tuonelaan. Kyse oli Ilm. 9 KUUDENNESTA PASUUNASTA. Tätä tuntia, päivää, kuukautta ja vuotta varten. 111111.
Jos kyseessä oli KUUDES TORVI. Niin seuraavatko muut torvet pian perässä? Epämääräisessä järjestyksessä 6-3-5-2-1-4 esim. Vai toistuuko tämä kuudes torvi kolmesti 6-6-6. Ensin henkimaailmassa, sitten sielumaailmassa ja lopulta myös fyysisessä maailmassa????- hkidfgyhd
voi sua tuhannen TORVI! Kokoo itses , ole mies!
- shiner*
Kuulin tampereella saman äänen viime viikolla en muista tarkkaa päivää. Kertokaa lisää kokemuksia jos on samoja. Minua karmii tuo asia, näen painajaisia maailmanlopusta jossa kerrostalonkokoiset tsunamit pyyhkivät ihmisten yli.
shiner* kirjoitti:
Kuulin tampereella saman äänen viime viikolla en muista tarkkaa päivää. Kertokaa lisää kokemuksia jos on samoja. Minua karmii tuo asia, näen painajaisia maailmanlopusta jossa kerrostalonkokoiset tsunamit pyyhkivät ihmisten yli.
Jokin massiivinen laattatektoninen tai vulkaaninen ilmiö, meteoriitti-impakti ja tai massaliikunto tai ydinase voisi moisen megatsunamin aiheuttaa. Mutta ollos huoleti, me emme tuollaisille asioille yksinkertaisesti mitään voi.
- yliluonnolilstako
Luin juuri tällaisesta melkein 20 vuotta jatkuneesta matalasta diiselmoottoria tai ukkosen jylinää muistutavasta häiriöäänstä jossakin Amerikassa Tieteen Kuvalehdestä: jokin 2010 -2011 numero. Asiaa on tutkittu muttta arvoitus säilyy?
- Skeptikko
itse kuulin eilen tälläista ääntä pihalla ja olen hyvin skeptinen näitä ääniä kohtaan, meinas mennä kusi housuun kun ääni kuului erittäin selvästi aivan kuin olisi ollut joku torvi. Rupesin sitten katselemaan ympärilleni kunnes huomasin noin 20 metrin pässä olevia rakennustelineitä jotka odottivat kasausta! Menin lähemmäksi ja huomasin että tuuli kävi teleiden päässä oleviin reikiin josta lähti tämä ääni. Joten se siitä sitten
- MNTPHYK
Oon kuullut outoja rummutusääniä yöllä mun kaverin kanssa sellasesta isosta metsästä. Kuuluu myös kuin läheltä olis oksa katkennut kun sellaseen olis joku astunu. Myös mun yks toinen kaveri sanoi että joku mies jahtas sitä siinä metsässä eikä mene sinne enää koskaan. Tietäiskö joku mitä siel olis tekeillä? (Rummutusta kuului yöllä ja sen metsän ja asuinalueen välillä on sellanen iso oja jossa virtaa vesi aina kun lumet sulaa, mut sinne pääsee siltojen yli) Tietäiskö kukaan mitä siel vois olla tekeillä?
- kiintoisaa
nyt vain herää kysymys että liittyyköhän tämä nyt siihen maailmanloppuun, sillä luin että raamatussa puhuttiin jostain pasuunamaisista äänistä kun maailmanloppu lähenee.. vai liittyykö tämä ufoihin, ei sitä koskaan tiedä.
molemmat teoriat ovat epätodennäköisiä ja luulen että kyseessä saattaa olla työmaa tai että joku tarkoituksella tehtailee noita ääniä jollain laitteella, ja voihan tietokoneellakin tehdä omia ääniraitoja videoiden päälle. ja olenkin huomannut että parissa videossa äänet linnun rääkäisyä myöten ovat identtisiä. tai sitten ilmakehässä tapahtuvat muutokset aiheuttavat äänet, kuten ukkonenkin, mutta tässä aiheuttaja saattaa olla jopa viimeaikoina lisääntyneet aurinkotuulet. - Puhelinlangat
laulaa..Kaapeleista ja langoista voi kyllä lähteä melko karmaisevaa ääntä kun sopiva tuulenvire osuu.
- Hernerokkaaja
Ja mun housuistakin kuuluu joskus vallan kummallista törinää, ihan kuin lopun aikojen pasuuna.
- alfa123om
Melkein kaikki Raamatun profetiat ovat samanaikaisesti toteutumassa. Lukee sitten mitä raamatun kirjaa tahansa niin se kuvaa tämän päivän maailmaa ja sen tapahtumia. Ilmestyskirjassa sanotaan muistaakseni: MINÄ TULEN NOPEASTI! tai MINÄ TULEN PIAN!
Mutta on toinenkin ilmoitus eli Koraani. Sen antama sanoma jonkin verran toppuuttelee maailmanloppua. Erässä loppupään suurassa kerrotaan, että kun se todellinen torvi tai pasuuna soi ääni tulee olemaan niin voimakas, että maan asukkat hoipertelevat kuin juopuneet tuon äänen voimasta. Samassa suurassa kuvataan myös tähtien tippumista tieteen kanssa yhtäpitävästi. Eli tähdet pakenevat poispäin tai tippuvat poispäin maasta.
Itse veikkaa, että meidän Kaksois-linnunratajärjestelmän ja Magellanin kaksoislinnunratajärjestelmän väliin on tulossa Kvasaari ja tähdet tippuvat siihen kvasaariin????? Kuullostaa aivan mahdottomalta. Tuo kvasaari on se suuri salama, joka näkyy idästä länteen ja läpi kaikkien aikojen.
Joka tapauksessa myös Äiti Shipton on ennustanut, että ennen suurta kosmista katastrofia, joka vyöryttää meren veden mantereille enkeli Gabriel puhaltaa ihmeelliseen torveensa ja uudet maailmat syntyvät ja vanhat maailmat katoavat.
Torviin löytyy siis selitystä: Johanneksen Ilmestyksen lisäksi Koraanista ja Äiti Shiptonin ennustusrunosta.- Clusterfuck
Kerropa yksikin kvasaari, joka olisi niin lähellä, eikä ole menossa meistä poispäin.
- Meni reisille
Puhutteko mun ukostani, sekin sanoo aina että : MINÄ TULEN NOPEASTI! tai MINÄ TULEN PIAN!
- MrMuscleMan
Minä en tule nopeasti, vaan kestän pitkään, ja annan monta. Tavataanko? ;)
- anböliivubul
Olen lukenut noista äänistä ja youtubesta katsonut ja kuunnellut näitä. Olen ajatellut, että nämä oisivat jotain keksittyjä juttuja, mutta oli pakko taas etsiä netistä tietoa näistä, koska kuulin tänään satunnaisesti vartin ajan torven ääniä. Koskaan en ole tuollaista kohdannut ja tämä tapahtui Kajaanissa siis tänään iltapäivällä.
- laattatektoniikkaa
Noita ääniä on kuulunut niin paljon ja eri puolilla maailmaa, että kyseessä on pakko olla laattatektoniikkaan liittyvä ilmiö, jota ei tunneta. "Earth groaning" nimikin kertoo, että ääni tulee maan sisältä.
Voi olla, että liittyy mannerlaattaliikuntoihin tai jännityksiin mannerlaattojen reunoilla tai sitten mannerlaattojen alaisiin magmavirtauksiin tai jopa maan sisuksen hitaaseen jäähtymiseen.
Todennäköisin selitys on laattatektoninen ilmiö.- RyminääRönttösessä
Ainoa laattatektoninen ilmiö on tunnettu nimellä MAANJÄRISTYS. Tektoniset laatat eivät itsessään pidä mitään ääntä, paitsi silloin kun on maanjäristys niin silloin rymisee. älä nyt jumallauta yritä uskotella että keinotekoiset ääniefektit kuuluisi mannerlaatoista XD Johan nyt järki pimenee ihan kokonaan.
- Skep Muukkonen
Kyseiset äänet on jo debunkattu. Kukaan ei niitä ole luonnossa kuullut, jollei ole viritellyt stereoita takapihalle. Koko homma alkoi kun ukrainalais-syntyinen, nykyisin Amerikassa asuva saarnaajahörhö, sai idean The Red State elokuvasta. Ko. äänityksistä eri nopeuksilla on tunnistettu äänien alkuperä. Valaan laulu, sekä osittain elokuvista kopioituja ääniä. Tästä alkoi järjetön feikkivideoiden tulva. Useasta maasta alkoi tulvimaan näitä videoita, joihin juutuubaajat oli typeryykissään kopioinu ääniraidan sellaisenaan. No, aikansa kun muut tuubaajat trollasi näitä huijareita, niin joku keksi tuoda oman versionsa äänistä. Se upposi hörhöihin kuin muna vanhaan naiseen. Sen jälkeen alkoi tulla tasaiseen tahtiin mitä luovempia äänitaideteoksia.
Toinen paljastava tekijä oli äänien rajallisuus. Esimerkiksi kun venäjällä ja ruotsissa oli kuultu tiettynä päivänä näitä ääniä, niin kummallisesti ne äänet hyppäsi Suomen yli. Sama juttu Kanadassa. Eräs miekkonen julkaisi Quebecissä videon kun koko vltun kaupunki raikui, silti ihmiset käveli ihan normaalisti, eikä uutisissa ollut mitään mainintaa.
Uutisissakin näytettiin vain youtubesta löytyviä videoita, eli yhdelläkään uutistoimistolla ei ollut omakohtaisia kokemuksia eikä dokumentaatioita ko. äänistä.
Kaikki, jokaikinen, joka VlTUN videon, ääniraidan tms. ääni on keinotekoinen, ihmisen tekemä, josta se on selkeästi kuultavissa. Ihan tieteellisiäkin tutkimuksia on tehty, joissa on todettu äähien olevan digitaalista alkuperää.
Joka VlTUN hemmo joka väittää kuulleensa niitä outoja ääniä on valehtelija. Kun tämä huijaus alkoi, niin laitoin kyselyn erääseen forumiin, jossa on jäseniä kaikkialta maailmasta. Kirjoitin heille, että laittaa ajan ja paikan, jossa on ääniä kuullut ja mahdollisesti äänitallenteen. Arvatkaa montako ilmoitusta tuli? Ei yhden yhtä ilmoitusta, mutta pitkä keskustelu siitä, millaisiin huijauksiin ihmiset sortuu. Piste. - alfa123om
Tuuli ulvoi ovenraossa ja yritin äänittää sitä kännykällä, mutta ääninauha epäonnistui. Sen takia nuo torven äänet kuuluivat metallisilta, jotta ne saataisiin äänitettyä nauhalle. Tavallinen tuulen ulvonta ei nimittäin nauhalle tallennu.
Kuulin itse kesällä 2011 vaimeana metallisen torven äänen, mutta ajattelin jonkun soittavan nauhaa. Minulla ei ollut sopivaa äänityslaitteistoa, joten siksi se kuului vaimeana vain, jotta minulla olisi tieto. Äänen tekijä ei vaivautunut soittamaan torven ääntä kuin vain siellä missä se saataiisiin äänitettyä kuten Tammelan äänivideo osoittaa. Ja muutkin.
Äänet ovat todellisia, mutta se sota käytiin hengellisenä jo 2011-2012. Kevät 2013 pääsiäisestä alkaen on ollut vähemmän sotaa. Eskaloituuko sota hengellisestä fyysiseksi myöhemmin; sitä en tiedä. Toivottavasti ei. Torvia ei ainakaan ole kuulunut viime aikoina enää. - munabomber
Tuomion pasuunat soivat tuomituille. Olenko siis onnekas kun en kuullut niitä?
- urpilainen
Nyt pitäisi vaan rauhoittua ettei tilanne pääse eskaloitumaan!
- Cashbah
Just a great urban story!
http://www.youtube.com/watch?v=NjpWeXkKaNE tässä ääninäyte siitä miten koko maailma murskautuu.
- Pieni kulkija
Oletteko tutustuneet HAARPIIN. Käykääpä sivuilla, kauhistutte.
- BrownNoteOfDoom
Kuultu on, virittelevät vaan pasuunoita. Odottakaapa kun saavat viimein ruskean nuotin oikein. Ei paljon naurata siinä vaiheessa.
- haarppuuna?
Sattuiko kukaan ihmettelemään "jylinää" tänään klo 00:13 - 00:14 Helsinki-Vantaan lentokentän tai kenties Myyrmäen suunnalla?
Itse kuulin tuon "jylinän" Leppävaarasta ja tuo ääni tuli jostain sieltä suunnalta. Lentokone ei voinut olla kyseessä. Muutama lentsikka lensi lähettyviltä myöhemmin eikä tuo "jylinä" voinut millään olla lentokoneen ääni. Silloin tihkui sadetta ja osittain oli harmaata ja osittain irtonaisiakin pilviä, mutta ei sen näköistä että olisi ukkostanut missään. Hieman ukkosen jylinältä tuo kuulosti, mutta kun se kesti n. minuutin ja se kesti yhtämittaisesti, mutta oli kuitenkin "epätasaista" jylinää joka alkoi vaimeta n. 20-30 sekunnin jälkeen alkamisesta.
Tuossa oli juuri outoa se että se oli yhtämittaista jylinää, mutta ei kuitenkaan tasaista ja se kesti voimakkaana n. 20-30 sekuntia ja sitten n. 30 sekuntia hiljempaa jonka jälkeen ei enää kuulunut mitään.
Yritin saada kännykällä kuvattua videokuvaa, mutta ei tuo tiedosto suostunut avautumaan. SD-kortissa on vikaa eikä tuo otos ilmeisesti onnistunut. Enkä tiedä olisiko se ääni edes tallentunut kun aloin kuvaamaan vasta sen jälkeen kun tuo jylinä oli muuttunut vaimeammaksi. No joo kyllähän mä tiedän mitä vastauksia tähänkin tulee.
- "Joo joo, jylinää ja SD-kortissa vikaa.. niinpä niin.. Suosittelen avohoitoa."- Liimanäppi
Jos aloittaisi yksinkertaisimmasta päästä, eli nk. luonnollisista asioista, niin kuvaamasi vaimeneminen viittaisi siihen, että kyse voisi olla paineen purkamisesta, esimerkiksi voima- tai teollisuuslaitoksen paineastiasta.
Yleensäkin niin yliluonnollisissa kuin jumalajutuissakin kannattaa pitää jalat maassa. Meille täysin tuntemattomia ilmiöitä on hyvin vähän ja siitä vähästä tuskin yhtään kaupungeissa.
- AVARUUSOLIO
NÄmä äänet tulevat UFOISTA (mothership) (korkeammalta henkiseltä tasolta) JOTKA OVAT VIELÄ meille näkymättömiä, jotka valvovat maapalloa ja sen asukkaita.
- Heaven
Galactic Federation of Light
- pöllämystynyt..
Viime viikolla kuului aivan selvästi torven ääni - kuin joku olisi puhaltanut torveen, mutta missään ei näkynyt ketään. Aika friikkiä.
Muutaman kerran olen myös kuullut karmeaa töminää kuin joku todella suuri kävelisi ikkunan ohi - mitään ei kuitenkaan näkynyt ja "askelten" jälkeen kuului kummaa ääntelyä - tuli lähinnä mieleen joku dinosaurus - toisaalta ääni oli vähän saman tapaista kuin noissa linkeissä tai "maailmojen sota"-leffojen koneista. Olin täysin hereillä ja nämä kaikki ovat tapahtuneet valoisaan aikaan, eikä telkkaria tms. ollut päällä. Ja huom! - kaikki ikkunat olivat kiinni eli mistä nuo äänet tulivat ja mikä ne aiheutti???- v=V01iOLbL72k
Eiköhän kyse ole ollut jostain "Voice of God weapons", "electronic harassment", "v2k" ja "gang stalking" -jutuista.
http://www.moniaaniset.fi/ - pössytellyt?
"Viime viikolla kuului aivan selvästi torven ääni - kuin joku olisi puhaltanut torveen, mutta missään ei näkynyt ketään. Aika friikkiä.
Muutaman kerran olen myös kuullut karmeaa töminää kuin joku todella suuri kävelisi ikkunan ohi - mitään ei kuitenkaan näkynyt ja "askelten" jälkeen kuului kummaa ääntelyä - tuli lähinnä mieleen joku dinosaurus - toisaalta ääni oli vähän saman tapaista kuin noissa linkeissä tai "maailmojen sota"-leffojen koneista.
Ja huom! - kaikki ikkunat olivat kiinni eli mistä nuo äänet tulivat ja mikä ne aiheutti???"
http://www.youtube.com/watch?v=MhfI_p-qEyE
http://www.youtube.com/watch?v=mSa-6PfVL3Y
- Mites nyt epäilijät?
Poliisitkin ovat ymmällään:
http://youtu.be/-NwMlh1DxIQ - gjhghjhgj
"NÄmä äänet tulevat UFOISTA (mothership) (korkeammalta henkiseltä tasolta) JOTKA OVAT VIELÄ meille näkymättömiä, jotka valvovat maapalloa ja sen asukkaita".
Niinhän ne taitavat tulla, mutta hengellisen hierarkian ( k'äytännössä siis Jumalan) vaikutuksesta ja tahdosta. - fdfsdfdsfsdfsf
Ovat vapaamuurarien sotahuutoja.
- Defgh
Kajaanin Oulujärvellä kuului 5.7.17 erikoista ääntä lähtiessäni halkoja hakemaan pirtin lämmitykseen. Aluksi ajattelin, että jossakin naapuritontilla auton varashälytin on pärähtänyt käyntiin. Sitten tuumin, mahtaako olla kuitenkin yleinen hälytysmerkki kun niin samalla taajuudella torvimaisesti kuuluu. Pitempään kuunnellessani äänessä oli erotettavissa eri taajuuksia, joten ei ollut ainakaan mikään monotoonisen mekaaninen ääni. Kuin joku olisi puhaltanut jättimäiseen torveen tai johonkin puhalli.soittimeen. Ääni loppui kuin seinään loppua kohti selvästi vaimentuen.
Tuli mieleen Raamatun ennustus lopunajoista, jolloin enkeli puhaltaa pasuunaan. Ilm:n kahdeksannessa luvussa Johannes näki seitsemän enkeliä, joille annettiin seitsemän pasuunaan. Näyssä jokainen enkeli puhaltaa pasunaa vuorollaan ja jokaisen puhalluksen jälkeen Johanneksen annetaan katsella, mitä maan päällä tapahtuu. Että näin, lienevät lopun ajat. - Raulas
joka oudoin asia, jonka olen täällä ... vielä jotain koreileva
<a href="http://nomasvirus.com/paginas-web/" >Diseño apps</a> - hohhoijaataas
Raamattu ei osannut ennustaa sitäkään, että maapallon magneettiset navat vaihtavat aina välillä paikkaansa mikä on tällä hetkellä menossa ja voi aiheuttaa pientä vinkumistakin eli jänniä ääniä.
Sivistyneen ihmisen ei tarvitse etsiä mitään mystisiä selityksiä luonnollisille asioille. - Olenpuhunut
Viides enkeli soitti trumpettiaan, ja minä näin tähden joka tippui taivaalta maahamme.
Tähdelle annettiin avain hornan kanavaan. Kun hän avasi hornan savu tuli kuin jättimäisestä ahjosta.
Aurinko ja taivas pimentyivät savusta. Ja savusta tulivat heinäsirkat maahamme ja heille annettiin voima joka on kuin skorpiooneilla.
Heille kerrottiin älä vahingoita ruohoa äläkä puuta, vaan heitä joilla ei ole Jumalan leimaa otsassa.
Jumalan raivo on nyt herätetty, suuri kärsimys alkaa.
Jumala lähetti tänne profeetat ja hän puhuu jokaiselle heidän kauttaan, ilosanoma ja tottelevaisuus toimitetaan.
Jumala puhuu näiden profeettojen kautta kertoen selviytyjöille mitä Hän haluaa.
Jumala vapauttaa paholaisen ja antaa hänelle täyden vaikutusvallan, jotta ihmiset jotka vastustavat Jumalan vaatimuksia tajuavat täysin että on jotain paljon suurempaa kuin ihminen.
Paholainen tulee Jumalan valepuvussa. Kun paholainen ja hänen demoninsa saapuvat on valinta hyvin simppeli:
Palvo Jumalaa taivaissa kuten hän vaatii tai palvo Jumalaa maanpäällä kuten Hän vaatii.
Elämme lopun aikoja.
Valinta on teidän hyvät ihmiset ja kanssakulkijani.
Terveisin: minun synnit ovat anteeksi annettu, onko teidän?
Hän hävisi taivaan sodan
Hän ei koskaan löytänyt tietä
Sumuisten merten yllä
Auringon tavoin hän loisti
Katsoen aaltojen alle
Josta kukaan ei enää palannut
Jotta tiedät menetys oli suunniteltu
Hän tulee johtamaan maailmaa valheiden valtaistuimella
Mutta olet ainoa joka tietää totuuden hänestä
Näytä minulle toinen maailma
Nämä surun merkit ja kaikki elämä
Nousemme ylös tältä planeetalta
Hän hävisi taivaan sodan
Hän ei koskaan löytänyt tietä
Jotta tiedät menetys oli suunniteltu
Kun kansakunnat ovat kaatuneet, tee enemmän voittaaksesi heidän rakkautensa
He saattavat kutsua sinua valheiden prinssiksi
Vastoin kaikkia mahdollisuuksia putosit
Tuolta korkealta kuin tähti
Valontuoja
Ja nyt apokalypsi on täällä
Ja sinun täytyy nousta uudelleen matalasta haudastasi
Nyt kulje tuntemattoman ohi
Mutta silti tiedän
Kun he repivät hänen siipensä
Kuulin valittavan itkun
Ja enkelit itkivät
Heidän kyyneleensä polttivat taivaan
Se kaikuu taivaissa
Kuin heidän omansa olisi juuri kuollut
Kun kansakunnat kaatuvat
Tee enemmän voittaaksesi heidän rakkautensa
Hän hallitsee maailmaa
Valheiden valtaistuimelta
Meidän silmämme eivät näe auringon laskevan
Kaikki luotu elämä haudataan tomuun
Veri ei hyväksy vuotamista
Synnit eivät hyväksy palamista
Seiso helvetin porteilla
Synny uudelleen majesteettinen olento
Jumala makaa taivaissa kuolleena, enkelit lauloivat kuoleman hymnin
Mahdikas kuninkaamme on kaatunut, heidän siipensä putoilivat ja vuotivat kyyneliä
Ihmisen tahto langetti ympärillemme tuhon
Enkelit levittivit siipensä koston silmin
Nyt he tulevat polttamaan jokaisen sielun
Kun kadut elämää jonka varastit
Jumala on kaatunut ja nyt heidän aikansa on tullut
Enkelit nousevat, tämä sota on vasta alkanut
Taivaat paloivat hänen vihasta
Olemme tehneet viimeisen syntimme, jota emme voi maksaa takaisin
Tulen lailla he polttivat maailmamme ja muunsivat sen tuhkaksi
Ei Jumalaa pelastamassa meitä enää
Tämä on loppu
Hän toi taivaan rangaistuksen kuullakseen itkumme
Valtakunta odottaa kuolemaamme kun imperiumit kaatuvat
Mustaksi muutetusta maaperästämme manala nousee
Tämä on loppu
Olen nähnyt ihmisen vihan
Hän ei nuku ennenkuin on surmannut jokaisen
Unissani, pystyn nukkumaan
Unissani, pystyn vielä olemaan vapaa
Unissani, voin vielä tuntea tuulen kun lennän
Unissani, pystyn vielä itkemään
Hänen valtakunnassaan elämme ikuisesti
Hänen valtakunnassa emme tunne kärsimystä
Jumala... miksi annoit tämän tapahtua?
Olenko vain yksi lammas joka täytyy uhrata?
Kaada puut
Polta ne tuhkaksi
Luo liekit korkeaksi
Jotta tuhka peittää maamme
Tukahduta keuhkomme
Hengitä pakokaasua
Ei toivoa muuttamassa menneisyyttä
Tämä on tie kadotukseen
Romahduta kaikki mitä näen
Maailma kaatuu ympärillämme
Ei ole jäljellä muutakuin kateutta
Kuoleman siivet ympäröivät
Olen tuhoaja
Olen kuolematon
Kärsimys jota kannan
Tuhoan kaiken mitä omistan
Olen kuolematon
Juo maailman elämä
Unohda maailma
Ei toivoa kääntyä takaisin
On aikamme kuolla
Olemme ylittäneet rajan josta ei ole paluuta
Me kaikki ymmärrä vihdoin
On meidän kohtalomme kuolla sukupuuttoon
Voit pitää minua synnintekijänä
Kärsimyksen palvelijana
Revin ihon valehtelijoilta
Ja lähetän heidät palavana mereen
Sinun mitätön sielusi kuuluu minulle
Nyt marssi!
Niinkuin orja kuten ole!
Nyt juokse!
Ennekuin peto on vapaa!
Ei ole enää opastavaa valoa, tämä on valomme loppu
Tämä on loppu
Tämä on loppu
Tämä on loppu - Psy-Petteri
Tämä "strange sounds" oli oikeasti mielenkiintoinen aihe, vaikka olikin nettihuijaus. Lisää tällaista aivonollaviihdettä.
- tulossa
ja loppu tulee kun vähiten sitä odottaa....!?
ei kirjoitelemalla...! - Psy-Petteri
tulossa kirjoitti:
ja loppu tulee kun vähiten sitä odottaa....!?
ei kirjoitelemalla...!Mikä loppu?
- Anonyymi
Mitä ne äänet on?
- Anonyymi
Melko varmastikin maailmanlopun enteitä ja varoituksia ihmiskunnalle. Mitä muutakaan ne voisivat olla? Jerusalemin päällä on videokuvattukin vuonna 2016 kehämäinen suuri alus ja näitä ääniä kuuluu samanaikaisesti.
- Anonyymi
Oulu 261023. Äänet.
- Anonyymi
Millaisia ääniä Oulussa on kuulunut 26.10.2023?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.72545- 1211831
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.1311608Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill521526Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1671352Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1741346- 1481295
- 521218
- 591158
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.701136