huhhuh

Isäni on eräässä etelä-suomen kunnan vanhainkodissa halvautuneena. Jonkin verran on liikuntakykyä, mutta tarvitsee apua esim. ylösnousemiseen jne.

Yllätys yllätys Minulle kerrottiin, että hänet, kunten kaikki muutkin autettavat kyseisessä vanhainkodissa nostetaan ylös vain joka toinen päivä. Henkiökuntapula.. Mistä apu.. Ei voi olla oikein.
7514
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ei tarvitse hyväksyä tuollaista. Ei Suomessa sellaista henkilökuntapulaa voi olla. Aivan holtitonta henkilökunnan temppuilua. Ensin johtajan puheille, ja jos ei tule valmista, sitten sosiaalijohtajan, ja jos ei auta sekään, kirje sosiaalilautakunnalle. Kyllä asiaan korjaus saadaan.
Eihän tuo ole mitään hoitoa, korkeintaan säilytystä. Tiedän, että henkilökunta jossakin ajaa tämmöisiä käytäntöjä laiskuuttaan läpi, jos ei ole jämäkkää johtoa suuntaa antamassa.

Äänestä
  • kun sulla on mukava harrastus, itse kysyy ja itse vastaa. Vai vielä johtaja ja JA PASKAT.

    Äänestä

  • Tuo vanhainkodin johtaja sieltä päin Suomea, mistä kaikki hoitajat lähtevät karkuun liian raskasta työtaakkaa?

    Joku onkin sanonut, että vanhustenhuollon esimiestehtäviin pikkupaikkakunnilla hakeutuu persoonallisuushäiriöisiä naisia, joiden elämäntehtävänä on alistaa ja nöyryyttää samaa sukupuolta olevia kanssasisariaan.

    Eräs kertoi, kuinka he joutuivat ilman minkäänlaisia apuvälineitä nostamaan sikiöasentoon vääntyneitä vanhuksia päivittäin monta kertaa istumaan milloin mihinkin..ruokapöydän ääreen, kahvipöydän ääreen, WC:hen ja jne.

    Ei ollut suihkutuoleja, suihkupritsejä, nostolaitteita eikä paljon muutakaan. Omin voimin ja usein yksin työntekijä nosteli näitä jalattomia, painavia ihmisiä, jotta vanhustenhuollon johtajatar olisi olut tyytyväinen.

    Nämä ressukat vanhukset sitten laitettiin rokokoo-tuoleihin istuskelemaan, joka paikasta tuettuina, etteivät olisi rojahtaneet lattialle. Ja vaikka vanhus toivoi jäävänsä vuoteeseen lepäilemään, hänet täytyi nostaa ylös, koska johtajattaren mielestä se oli tärkeää. Vähemmän tärkeää oli se, mitä vanhus itse halusi tai mitä hoitohenkilökunta jaksoi.

    No..siellä yksityisessä vanhainkodissa on aina paikkoja auki ja tulee jatkossa olemaankin. Varmaan vanhainkodin johtaja on juuri tuollainen "hoitajat ovat vain laiskoja"-sydroomasta kärsivä.

    Johtajan ainoa tehtävä on leikkiä lapsena kesken jääneitä nukkekotileikkejä, erona vain se, että nyt hän käyttää leikeissään eläviä todellisia ihmsiä. Saa nähdä kuinka kauan leikkiä kestää?

    Äänestä

  • Laura kirjoitti:

    Tuo vanhainkodin johtaja sieltä päin Suomea, mistä kaikki hoitajat lähtevät karkuun liian raskasta työtaakkaa?

    pelkkä provo. Tämä sama häiriintynyt vanhapiika käyttää milloin mitäkin nimimerkkiä, mutta asia on aina samaa paskaa.

    Äänestä

et mitään tyhmempää keksinyt.

Äänestä

Hyvä hoito ei ole aina hoitajien määrästäkään kiinni. Monenlaista laatua on samalla henkilöstömäärällä.
Te olette melko vihamielisiä ja toivon, että ette sentään vanhustyössä.
Mitenköhän ne teidän vanhukset ovat siihen sikiöasentoon joutuneet? Ette kai vaan ole siellä heitä hoitamassa?
Jos vaan 2 kertaa viikossa nostetaan istumaan, selvähän se, että sikiöasento laihalla on edessä.

Äänestä
  • noi natsijuttus, nimimerkkinäskin valtakunnanjohtaja, ootpa törkee uusnatsi.mene hiiteen täältä kaasuttaja.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

kysyvä kirjoitti:

Isäni on eräässä etelä-suomen kunnan vanhainkodissa halvautuneena. Jonkin verran on liikuntakykyä, mutta tarvitsee apua esim. ylösnousemiseen jne.

Yllätys yllätys Minulle kerrottiin, että hänet, kunten kaikki muutkin autettavat kyseisessä vanhainkodissa nostetaan ylös vain joka toinen päivä. Henkiökuntapula.. Mistä apu.. Ei voi olla oikein.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu