Suomalaisia viilattiin raaàsti linssiin. Kun kansalisia kosiskeltiin hyväksymään Euroopan Unioniin liittyminen, meille valtiovallan taholta suoranaisestivalehdeltiin. Missä nyt on se halpa ruoka ja muut luvatut etuudet, herra ministerit ja presidentiksi aikovat. Ruuan hinnan nousu ja samalla sen laadullisesti heikentynyt taso ovat suora esimerkki siitä, mikä tarkoitus EU:lla kokonaisuutenakin on jäsenmaittensa suhteen. Kaluta ne kuiviin. Suomen hallituksesta ei kuultu EU:hun liittymisen aikoihin, eikä silloin, kun markka vaihtui euroon, ainuttakaan viittausta siihen suuntaan, että tilannetta tulisi valvoa. Niinpä se tuote, joka maksoi markan muuttui päättäjien tahdosta kuudeksi euroksi. Mm. Niinistö ja Lipponen olivat aktiivisesti ajamassa Suomea Euroopan Unioniin. EMUSTA, eli Euroopan raha- ja talousliitosta nämä puhuivat suu vaahdossa, mutta toteuttivat ainoastaan sen helpomman, rahaliiton, jääden odottamaan niitä vaikeuksia, joiden eteen he tiesivät ajavansa EU-maat, jättäessään talousliiton tekemättä. Miksi luottaisimme näihin pelureihin edelleen? Ottakaamme suomalaiset valta käsiimme ja kerrankin oikeudet sanoa itse, mikä meille on oikeinj a hyvää. Irti Eurosta sillä Ruotsillakaan ei mene huonosti, vaikka he sanoutuivat heti ulos euroopan rahapelistä.
Irti Eurosta- kampanja nettiadressisivuilla
Kahleista vapaaksi
5105
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
""Ruuan hinnan nousu ja samalla sen laadullisesti heikentynyt taso ovat ""
Muutin yli 20 vuotta sitten kotoa. Ruuan hinta päinvastoin halventunut tai pysynyt samana, Siis jo 10 vuotta....
Höpöti höpö.Ruuan hinta on kallistunut moninkertaisesti euroaikana.Samoiten asuntojen hinnat järjetöntä ryöstämistä.
Euro on keinotekoinen valuutta,markat olisi saatava takaisin,ei muuta kuin katainen ja urpilainen ulos palliltaan.
samoten niinistö ja lipponen.
IRTI EUROSTA - VEIKON KONEESSA!
Euro on Goldman Sachsin luoma mielikuvituksellinen roskavaluutta.
Yhtä hyödyllinen kuin vessapaperi.
vessapaperi on kyl aika hyödyllinen