Surullisena olen seurannut tätä ihmisten kauhua.
Näin näen asian;
kalenterin loppuminen ei koskaan tarkoita maailmanloppua ja vain hölmö hätääntyy kun seinäallakasta loppuu sivut.
"Ylösottoa" odottaville on vielä hyvin pitkä odotus edessä ja ehditte kuolla & syntyä vielä hyvin monesti.
Maailmanloppu on jo sanana väärä; maailmalle ei tapahdu mitään, vain meille, kun tulee aika pyyhkäistä meidät pois kuin hilse hartialta.
Maailma on täynnä ns. profeettoja, jotka eivät tunnu näkevän totuudesta edes laimeaa versiota, vaan jauhavat ja paasaavat lopun olevan lähellä ja toisen tulemisen myös. Heillä ei ole mitään tekemistä todellisten profeettojen kanssa, heitä voi kutsua korkeintaan povaajiksi.
Itse en suostu pelottelemaan ketään.
Kaikki on kuten kuuluu olla ja kaikki on oikein.
Mayalaisten kalenteri on vain kalenteri; kukaan ei laadi kalenteria loputtomiin, koska kalenterit on tarkoitus laatia uudelleen ja uudelleen.
Ei pelkoa; mullistukset ovat tavallisia ja tarpeellisia matkallamme, eikä mitään ennen näkemätöntä ole näkyvissä (sodat, uhat ja katastrofit ovat kaikille tuttuja).
Olkaa rauhassa ja rakastakaa itsenne ehjiksi.
Työ on vielä kesken.

Vastaukset 3
Vanhimmat
kauhua kun ei se omalle kohdalle satu, kun sattuu niin kauhu on todellista jos ei ole Jumalan voimaa Pyhässä Hengessä ja Isässä Jumalassa ja Herrassa Jeesuksessa.
Anotaan Jumalan Hengen armoa ja totuutta kaikille ihmisille ja ennenkaikkea pyhille ja Israelin sukukuntien jälkeläisille.
Kauhua se kuitenkin on, sattuu se sitten kenen kohdalle tahansa ja todellisuudessa et sinäkään siltä voi välttyä, sillä olemme yhtä emmekä erillisiä. Se mitä tapahtuu sinun kanssamatkaajillesi, tapahtuu myös sinulle syvemmällä tasolla, vaikka erillisyyden harhastamme emme sitä vielä kykene täysin ymmärtämään. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Se mitä tapahtuu toispuolen maapalloa vaikuttaa meihin jokaiseen.
Jos siis haluat luoda rauhaa maailmaan, luo itsellesi rauhan ajatuksia. Jos haluat luoda pelkoa maailmaan, ruoki pelkoajatuksiasi. Näin luomme tämän maailmamme yhdessä. Ihminen elää vielä syvästä pelosta (tähän alkuperäinenkin kirjoituksellaan varmasti viittasi), mutta on jo monia jotka ovat jo ymmärtäneet pelon energian voiman ja sen kärsimyksen mitä pelosta luodaan ihmisten keskuuteen. On myös monia jotka tulevat tämän ymmärtämään omalla matkallaan näinä aikoina, sillä ihmisen "mitta" on tullut täyteen. Se haluaa jo oikeasti muuttua eikä jatkaa samaa rataa, josta luodaan kaaosta ja lisää pelkoa. Katso vaikka maailman tapahtumia niin näet tästä jo merkkejä. On muutoksen aika.
Niin metsä vastaa kun sinne huudetaan. "Huuda" mielummin rauhaa kuin tuhoa, jos haluat kokea todellista rauhaa.
Kiitos. Tätä sanomaa on tarpeellista tuoda esille tänne kaaokseen mikä on ihmismielessä ja sen luomissa peloissa.
Rakkauden tiellä olemme. Suurempi rakkaus on tulevaisuutemme.