Luin eilen Raamattua...

ensimmäisen kerran näin keski-ikäisenä. En
muistanutkaan, että luomiskertomus on vain pari
sivua, enkä voinut kuvitellakkaan miten heppoinen
stoori se on kun ajattelee, että joku ottaa sen
tosissaan...
Miksi jumala lepäsi? Oliko väsynyt?
Inhimillisyyttäkö? Eihän jumala tässä vaiheessa
tiennyt, että luomansa ihminen pitää vielä
leipänsä hikipäässä ansaitseman, vai tiesikö
sittenkin... koska itsekin teki hommia "hiki
hatussa". Tiesikö jumala sittenkin etukäteen, että
luomansa ihminen onkin paha. Eikö jumalaa enää
väsytä kun ihmisiä täällä pitää paapoa? Eikö
jumalan anneta levätä enää sunnuntaisin, kun
oikein joukolla keräännytään sitä rukoilemaan?
No enpä kovinkaan pitkälle päässyt, kun jäin
ihmettelemään myös, kenet se Kain oikein otti
vaimokseen, kun oli vain Aatu ja Eeva ja tapettu veli?
Ja vieläpä ihmettelin jumalan suhtautumista esim.
veljensä tappajaan... jos ajattelee kristinuskon
nykytilannetta, että jumala laittaa helvettiin,
jos häneen ei usko... on kaverilla suhtautuminen
ihmisiin muuttunut aika radikaalisti jossain
vaiheessa. Edelleen voi tappaa ja kun jumala vain
antaa anteeksi, niin kaikki OK. Kumpi on pahempi
synti, tappaminen vai se, että on inhimillinen,
eikä usko ilman todisteita? Ihmisen pitäisi jättää
inhimillisyytensä ja uskoa vaan????
Sitten vielä yleisesti jäi ihmetyttämään se, että
siellä on sivukaupalla jotain arkun/teltan ym.
rakennusohjeita ym. jonninjoutavaa, mutta sitten
ihmetellään, miksi raamatusta puuttuu jotain
olennaista, eikä käsitellä "tärkeämpiä" asioita
,kuten erinäisissä keskusteluissa on tullut esille.
Puhumattakaan siitä, että käsiteltäisiin
totuudenmukaisesti asioita (tähtitiede, biologia jne).

Vielä hauskaa oli, että kristinuskon POINTIT on
kuitenkin selitetty muutamilla sivuilla, kuten
maailman luominen, pahuus, synti, jeesuksen tarina
ihan vaan parilla sivulla syntymästä kuolemaan ja
ylösnousemukseen. Eli kyllä tästä "tyhmempikin"
poimii ne ydinasiat, joista uskovaiset paasaa.
Kuitenkin kirjassa on sivuja tuhatkunta...

Ehkäpä lähdin tässä liikkeelle jo väärällä
asenteella? Pitäisi ilmeisesti ottaa sama asenne
kuin katsoisi Ritari Ässää - aivot nollille.
631293
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 63

Vanhimmat

Jotenkin tuntuu, että asenteesi oli vähän
ylimielinen? Että ei siitä ole kuitenkaan mitään
opittavaa.
No, näyttäs ettet mitään oppinutkaan (-; Eikös
sulle tullu mieleen esim., että viettämällä
lepopäivän Jumala antoi mallin?
Muuten, mun isä kerto lopettaneensa raamatun
luvun just tohon, kun Kain sai vaimon, eikä ollu
riittävästi ihmisiä siinä stoorissa.
Mulla vaan on itsellä paljon tärkeämpää ajatella,
että mistä itse saisin vaimon, kuin murehtia
Kainin vaimosta.

Äänestä
  • Joo asennevamma on! Mutta kävin läpi vain noi
    ydinkohdat, eikä tietenkään löytynyt mitään uutta
    mitä en olisi jo aiemmin kuullut/lukenut. Uutta
    oli ainoastaan se, että en muistanut miten
    vähäisille rivimäärille noi ydinasiat on kiteytetty.

    Ja kuten niin aina, näistä jutuista herää vain
    uusia kysymyksiä. Kun raamattu on kirjoitettu noin
    tuhat vuotta sitten ja kristinusko vielä sitäkin
    nuorempi, niin miten tätä lepopäivän mallia on
    toteutettu ennen tätä?

    Äänestä

  • "Mulla vaan on itsellä paljon tärkeämpää
    ajatella, että mistä itse saisin vaimon, kuin
    murehtia Kainin vaimosta."

    aika hyvä.

    Onnea matkaan.

    Äänestä

  • reppis kirjoitti:

    Joo asennevamma on! Mutta kävin läpi vain noi
    ydinkohdat, eikä tietenkään löytynyt mitään uutta
    mitä en olisi jo aiemmin kuullut/lukenut. Uutta
    oli ainoastaan se, että en muistanut miten
    vähäisille rivimäärille noi ydinasiat on kiteytetty.

    Ja kuten niin aina, näistä jutuista herää vain
    uusia kysymyksiä. Kun raamattu on kirjoitettu noin
    tuhat vuotta sitten ja kristinusko vielä sitäkin
    nuorempi, niin miten tätä lepopäivän mallia on
    toteutettu ennen tätä?

    Aikaskaalasi näyttäisi heittävän n. 100%
    kirjoitetun raamatun osalta.
    Ennen kirjoitustaitoa ne vähät ydinkohdat on
    pystytty siirtää suullisena perimätietonakin.

    Että on se lepopäivä varmaan ollu alusta asti.
    Miten lienee sen vietto ollu intiaanien
    korkeakulttuureissa (inka, maya yms)?

    Äänestä

  • "Jotenkin tuntuu, että asenteesi oli vähän
    ylimielinen?"

    Kirjoitushan oli asiallinen ja analyyttinen!
    Teikäläisten mielestä jokainen, joka ei
    mukisematta niele Raamattu-nimisen satukirjan
    "totuutta", on ylimielinen.

    Mitenkä on teikäläisten ylimielisyyden laita, kun
    puhutaan muiden uskontojen pyhistä kirjoista.
    Tälläkin palstalla on nähty, miten kristityt
    hihhulit suhtautuvat Koraaniin, vaikkeivat edes
    tunne koko teosta. Koraani sentään on paljon
    uskottavampi teos, ja sisältää syvällisempiä ja
    mietitympiä oppeja ja neuvoja kuin Raamattu.

    Kun kristitty syyttää edellisen kaltaista
    kirjoitusta ylimielisyydestä, niin hän on itse
    todella YLIMIELINEN!

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    "Jotenkin tuntuu, että asenteesi oli vähän

    Sunhan viestistä se varsinainen nöyryys paistaa...

    Äänestä

  • ee kirjoitti:

    Sunhan viestistä se varsinainen nöyryys paistaa...

    varsinkaan suhteessa satuihin? En vain ole yhtään
    vähemmän nöyrä suhteessa muihin uskontoihin kuin
    kristinuskoon. Kristityt ovat kaksinaamaisia.

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    varsinkaan suhteessa satuihin? En vain ole yhtään
    vähemmän nöyrä suhteessa muihin uskontoihin kuin
    kristinuskoon. Kristityt ovat kaksinaamaisia.

    Melko paljon taistelet tätä satukirjaa lukevia
    vastaan. Sinulla on pelissä niin paljon sellaista
    energiaa, että jos se on tosiaankin satukirja,
    niin ihmettelen.

    Ts. tällä kaikella vastustuksella teet kirjasta
    merkittävän itsellesi.

    Äänestä

  • Kaizu><> kirjoitti:

    aika epätoivoiset todisteet Raamatun hyvyydestä.

    Äänestä

Kristityt ottavat VT:stä luomiskertomuksen, 10
käskyä ja osan Mooseksen laeista (Mooseksen
laeiksi niitä muistaakseni nimitetään). Kaikkia
lakeja eivät kuitenkaan VT:n puolelta ota. Miksi
ei sitten kaikkia? Mieleiset vain? Muut opit
otetaankin sitten UT:n ja Jeesuksen juttujen
puolelta. VT:n Jumala on varsin
anteeksiantamaton, kova ja raaka. UT:n puolella
puhutaan rakastavasta Jumalasta. Onko Jumala
skitsofreenikko, jolla on kaksi täysin
vastakkaista persoonaa sisällään? Vai onko kyse
kahdesta eri Jumalasta?

Äänestä
  • antoi vanhan testamentin lain juutalaisille siksi
    etta he sita noudattamalla voisivat pelastua. Han
    kuitenkin tiesi ettei ihminen kykene taysin sita
    lakia noudattamaan, ja siksi han samalla lain
    mukana antoi ohjeet synneista puhdistautumiseen,
    siihen aikaanhan juutalaiset uhrasivat elaimia
    syntiensa sovitukseksi.

    Jumala halusi kuitenkin lahettaa, sitten kun aika
    tayttyi, kertakaikkisen uhrin tanne maailmaan
    kuolemaan syntiemme edesta. Tama uhri on Jeesus.
    Jeesuksen kuolemasta lahtien uusi liitto astui
    voimaan, eli ihminen ei tarvinnut enaa
    puhdistautumismenoja ja elainuhreja vaan Jeesus
    tuli naiden tilalle. Jeesus tuli samalla myos
    lain tilalle. Jeesus opettaa kuitenkin
    noudattamaan kymmenta kaskya. Mutta muuta vanhaa
    lakia emme tarvitse, koska meilla on Jeesus tiena
    pelastukseen. Silti niiden lakien noudattaminen
    ei vahingoita meita.

    Jumalan personnassa on monta puolta, aivan kuten
    meissa ihmisissakin. Jumala on kylla rakastavakin
    vanhankin testamentin puolella, ja sita vastoin
    myos vihainen uudessa testamentissa. Jumala vihaa
    syntia. Se nakyy lapi koko Raamatun. Mutta
    ihmista han rakastaa. Synti on se joka meidat
    erottaa Jumalasta. Mutta jos Jeesus on ottanut
    syntimme pois, mikaan ei voi enaa erottaa meita
    Jumalan rakkaudesta.

    Äänestä

  • toinenMaija kirjoitti:

    antoi vanhan testamentin lain juutalaisille siksi

    Mutta tuo lauseesi, ettei vanhojen lakejen
    noudattaminen vahingoitakaan meitä. Enpä ole
    oikein samaa mieltä.

    Muistaakseni siellä VT:n puolella on mm.
    sellainenkin määräys: Jos mies raiskaa naisen ja
    nainen ei ole huutanut tarpeeksi kovaa apua (siis
    ehkä kukaan ei ole vain kuullut?), oletetaan että
    nainen onkin ollut halukas yhdyntään.
    Muistaakseni sekä raiskaaja, että raiskattu
    kivitettiin kuoliaaksi rangaistukseksi tästä.
    Tässä saattoi olla se mahdollisuus jos muistan
    oikein, että mies ottaa raiskaamansa naisen
    vaimokseen, ja siten he välttyvät kuolemalta.
    Tietenkin jos nainen onkin jo naimisissa, niin
    palataan sinne kivityshommiin.

    Kyllä siis nähdäkseni on haittaa jos alkaa VT:n
    lakeja noudattamaan.

    Äänestä

Raamattu on ihanin kirja mitä on olemassa.
Jumalan sana, totuus. Raamattua on vaikea
ymmärtää ilman Pyhää henkeä. Eikä niitä
aivojakaan pitäs nollille pistää, päinvastoin.
Niitä saa käyttää Jumalan sanaa lukiessakin.
Raamatusta saa paljon irti kun sitä lukee
oikealla tavalla.

Äänestä
  • Siis valikoiden? Mieleiset jutut sieltä täältä
    napsien? Silloin ei taida olla kaikki totta
    sittenkään? Jos ei ehdottomasti noudata kaikkia
    Raamatun määräyksiä, ovatko noudattamatta jäävät
    kohdat epätosia, ei Jumalan sanaa? Millä
    perusteella? Sinä ja muut Suomen kristityt
    ottavat Raamatusta vain osan moraali
    säännöikseen. Onneksi niin, muuten olisi Suomessa
    kristittyjen "taleban"liike. Mutta jos teidän
    mielestä Raamattu on kokonaisuudessaan totta ja
    Jumalan sanaa, niin eikö teidän pitäisi sitten
    noudattaa kaikkia kohtia kirjaimellisesti? Mm.
    VT:n julmia kivitys rangaistuksia toteuttaen?

    Äänestä

  • Johanneksen evankeliumista. Ehkä sitten Jesajan
    kirja seuraavana ja kirje roomalaisille. Välillä
    voi keventää Laulujen laululla ja sananlaskuilla.

    Äänestä

  • Voihan hitsi kirjoitti:

    Siis valikoiden? Mieleiset jutut sieltä täältä

    että Jennikin on ns. rusinapullakristitty.
    Hänenkin mielestään VT:stä pitää uskoa 10 käskyä,
    mutta esim. homojentappokäsky tai kuukautisten
    aikana seksiä harrastavien tappokäsky pitää jättää
    huomioimatta.

    Leikitäänpä ajatuksella, että minä tulisin uskoon,
    mutta omaksuisin uskon, että homot pitää tappaa,
    mutta 10 käskyä eivät pätisi, koska ne kuuluvat
    "vanhaan liittoon". Minä olisin yhtä hyvä
    kristitty kuin Jennikin. Noudattaisinhan Raamattua
    aivan yhtä tunnollisesti.

    Äänestä

  • Cucco kirjoitti:

    Johanneksen evankeliumista. Ehkä sitten Jesajan
    kirja seuraavana ja kirje roomalaisille. Välillä
    voi keventää Laulujen laululla ja sananlaskuilla.

    Olipa jumalalla kiire kun 7:ssä päivässä maailman
    hutaisi ja jälkikin on sitten sen näköitä.

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    että Jennikin on ns. rusinapullakristitty.
    Hänenkin mielestään VT:stä pitää uskoa 10 käskyä,
    mutta esim. homojentappokäsky tai kuukautisten
    aikana seksiä harrastavien tappokäsky pitää jättää
    huomioimatta.

    Leikitäänpä ajatuksella, että minä tulisin uskoon,
    mutta omaksuisin uskon, että homot pitää tappaa,
    mutta 10 käskyä eivät pätisi, koska ne kuuluvat
    "vanhaan liittoon". Minä olisin yhtä hyvä
    kristitty kuin Jennikin. Noudattaisinhan Raamattua
    aivan yhtä tunnollisesti.

    Noinkin voisi ajatella ja lukea Raamattua. Ja
    yleensä kukaan kristitty ei vastaa tämän
    tapaisiin ristiriitaisuuksia käsitteleviin
    kysymyksiin. Tai jos olen kysellyt joihinkin
    Raamatun kohtiin varmistusta tai tietoa, että
    muistan kohdan väärin, niin ei ole kukaan
    vastannut. Olen silloin olettanut, että olen
    muistanut k.o. kohdan oikein tai sitten eivät
    uskikset osaa Raamatun oppeja yhtään sen
    paremmin, kuin minäkään.

    Sanovat näissä keskusteluissa usein, että lukekaa
    Raamattua, mutta vastauksia ei vaan tule muulla
    tasolla, kuin: Jumala rakastaa minua, olen niin
    onnellinen. Uskokaa tekin vaan...

    Äänestä

  • kommentoija kirjoitti:

    Olipa jumalalla kiire kun 7:ssä päivässä maailman
    hutaisi ja jälkikin on sitten sen näköitä.

    Kun jumala lähetti poikansa maailmaan niin koko
    ajan tiesi että ottaa takaisin kun poika aikansa
    huseeraa ihmisten kanssa ja jos tulee ongelmia ja
    poikakin tämän varmaankin tiesi että faija
    pelastaa kuitenkin jos söhlää täällä asiansa.
    Mitä suurta rakkautta se jumalalta osoitti eihän
    se mitään ainoa poikaansa uhrannut ihmisten
    puolesta kun lähetti vain hetkeksi leikkimään
    ihmisten kanssa???

    on vain yksi jumala.

    Äänestä

  • maija kirjoitti:

    on vain yksi jumala.

    että jumalalla on poika = 2 jumala-olentoa. Eli on
    muka olemassa jumala olennot, itse herra Jumala ja
    poika Jumala. Onko tässä jotain epäselvää?
    Jumalan piti laittaa poika maan päälle "asialle",
    kun ei itse kyennyt/viitsinyt, mutta poikapa taisi
    munia homman.
    Mainitaanpa siellä muitakin jumalia, eilen luin itse.
    Ja jos Jumalalla on poika, on sillä oltava myös
    äiti. Eli kokonainen jumalien suku!

    Mahtaa niillä olla hupaisaa katsella aikaan
    saannoksiaan. No, huvinsa kullakin.

    Äänestä

  • Voihan hitsi kirjoitti:

    Siis valikoiden? Mieleiset jutut sieltä täältä
    napsien? Silloin ei taida olla kaikki totta
    sittenkään? Jos ei ehdottomasti noudata kaikkia
    Raamatun määräyksiä, ovatko noudattamatta jäävät
    kohdat epätosia, ei Jumalan sanaa? Millä
    perusteella? Sinä ja muut Suomen kristityt
    ottavat Raamatusta vain osan moraali
    säännöikseen. Onneksi niin, muuten olisi Suomessa
    kristittyjen "taleban"liike. Mutta jos teidän
    mielestä Raamattu on kokonaisuudessaan totta ja
    Jumalan sanaa, niin eikö teidän pitäisi sitten
    noudattaa kaikkia kohtia kirjaimellisesti? Mm.
    VT:n julmia kivitys rangaistuksia toteuttaen?

    Ethän sä lue Aku Ankaa faktana? Tai
    tietosanakirjoja huuhaana?
    Koita ymmärtää. Ei Raamattua tarvi valikoida. Ei
    siitä ole kyse.

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    että Jennikin on ns. rusinapullakristitty.
    Hänenkin mielestään VT:stä pitää uskoa 10 käskyä,
    mutta esim. homojentappokäsky tai kuukautisten
    aikana seksiä harrastavien tappokäsky pitää jättää
    huomioimatta.

    Leikitäänpä ajatuksella, että minä tulisin uskoon,
    mutta omaksuisin uskon, että homot pitää tappaa,
    mutta 10 käskyä eivät pätisi, koska ne kuuluvat
    "vanhaan liittoon". Minä olisin yhtä hyvä
    kristitty kuin Jennikin. Noudattaisinhan Raamattua
    aivan yhtä tunnollisesti.

    Sä haukut mua rusinapullakristityksi. No ok, ehkä
    sä et tajua näitä juttuja mutta mulle on ainakin
    selvää mihin mä uskon. Mä uskon Jeesukseen.
    Ja noi VT:n kohdat... mä oon ne sulle selittäny
    mutta kun ei kelpaa. En mä voi sille mitään jos
    sä et kertakaikkiaan halua ymmärtää Raamattua
    Jumalan sanana.

    Äänestä

  • kommentoija kirjoitti:

    Kun jumala lähetti poikansa maailmaan niin koko
    ajan tiesi että ottaa takaisin kun poika aikansa
    huseeraa ihmisten kanssa ja jos tulee ongelmia ja
    poikakin tämän varmaankin tiesi että faija
    pelastaa kuitenkin jos söhlää täällä asiansa.
    Mitä suurta rakkautta se jumalalta osoitti eihän
    se mitään ainoa poikaansa uhrannut ihmisten
    puolesta kun lähetti vain hetkeksi leikkimään
    ihmisten kanssa???

    tainnut käsittää asiat vähän väärin.
    Mitäpä luulet, kun Jeesus kiikkui siellä ristillä
    niin ajatteliko se että hurraa, hurraa. Hyvä
    homma, Isukki, täältä tullaan. Ei tainnut. Jeesus
    kysyi: Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?
    Jeesus hikoili verta. Jeesus näki edeltä oman
    kuolemansa. Häntä pilkattiin, ruoskittiin,
    potkittiin, lyötiin. Hänen vaatteitaan arvottiin.
    Hänen kätensä ja jalkansa lävistettiin nauloilla.
    Ja miksi? Että sinäkin onneton saisit elämän.
    Jeesus kuoli sun puolestasi. Koita tajuta.

    Äänestä

  • Voihan hitsi kirjoitti:

    Siis valikoiden? Mieleiset jutut sieltä täältä
    napsien? Silloin ei taida olla kaikki totta
    sittenkään? Jos ei ehdottomasti noudata kaikkia
    Raamatun määräyksiä, ovatko noudattamatta jäävät
    kohdat epätosia, ei Jumalan sanaa? Millä
    perusteella? Sinä ja muut Suomen kristityt
    ottavat Raamatusta vain osan moraali
    säännöikseen. Onneksi niin, muuten olisi Suomessa
    kristittyjen "taleban"liike. Mutta jos teidän
    mielestä Raamattu on kokonaisuudessaan totta ja
    Jumalan sanaa, niin eikö teidän pitäisi sitten
    noudattaa kaikkia kohtia kirjaimellisesti? Mm.
    VT:n julmia kivitys rangaistuksia toteuttaen?

    muutama rivi ylempana otsikko "Jumala"

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    että Jennikin on ns. rusinapullakristitty.
    Hänenkin mielestään VT:stä pitää uskoa 10 käskyä,
    mutta esim. homojentappokäsky tai kuukautisten
    aikana seksiä harrastavien tappokäsky pitää jättää
    huomioimatta.

    Leikitäänpä ajatuksella, että minä tulisin uskoon,
    mutta omaksuisin uskon, että homot pitää tappaa,
    mutta 10 käskyä eivät pätisi, koska ne kuuluvat
    "vanhaan liittoon". Minä olisin yhtä hyvä
    kristitty kuin Jennikin. Noudattaisinhan Raamattua
    aivan yhtä tunnollisesti.

    antoi vanhan testamentin lain juutalaisille siksi
    etta he sita noudattamalla voisivat pelastua. Han
    kuitenkin tiesi ettei ihminen kykene taysin sita
    lakia noudattamaan, ja siksi han samalla lain
    mukana antoi ohjeet synneista puhdistautumiseen,
    siihen aikaanhan juutalaiset uhrasivat elaimia
    syntiensa sovitukseksi.

    Jumala halusi kuitenkin lahettaa, sitten kun aika
    tayttyi, kertakaikkisen uhrin tanne maailmaan
    kuolemaan syntiemme edesta. Tama uhri on Jeesus.
    Jeesuksen kuolemasta lahtien uusi liitto astui
    voimaan, eli ihminen ei tarvinnut enaa
    puhdistautumismenoja ja elainuhreja vaan Jeesus
    tuli naiden tilalle. Jeesus tuli samalla myos
    lain tilalle. Jeesus opettaa kuitenkin
    noudattamaan kymmenta kaskya. Mutta muuta vanhaa
    lakia emme tarvitse, koska meilla on Jeesus tiena
    pelastukseen. Silti niiden lakien noudattaminen
    ei vahingoita meita.

    Jumalan personnassa on monta puolta, aivan kuten
    meissa ihmisissakin. Jumala on kylla rakastavakin
    vanhankin testamentin puolella, ja sita vastoin
    myos vihainen uudessa testamentissa. Jumala vihaa
    syntia. Se nakyy lapi koko Raamatun. Mutta
    ihmista han rakastaa. Synti on se joka meidat
    erottaa Jumalasta. Mutta jos Jeesus on ottanut
    syntimme pois, mikaan ei voi enaa erottaa meita
    Jumalan rakkaudesta.

    Äänestä

  • kommentoija kirjoitti:

    Kun jumala lähetti poikansa maailmaan niin koko
    ajan tiesi että ottaa takaisin kun poika aikansa
    huseeraa ihmisten kanssa ja jos tulee ongelmia ja
    poikakin tämän varmaankin tiesi että faija
    pelastaa kuitenkin jos söhlää täällä asiansa.
    Mitä suurta rakkautta se jumalalta osoitti eihän
    se mitään ainoa poikaansa uhrannut ihmisten
    puolesta kun lähetti vain hetkeksi leikkimään
    ihmisten kanssa???

    mina vastaan.

    Kylla, Jeesus tiesi koko ajan menevansa takaisin
    taivaaseen. Mutta se tie mita kautta hanen taytyi
    sinne menna, ei ollut helppo.

    Jeesus oli ihminen. Han tunsi surua ja vihaa ja
    kipua ja tuskaa siina missa kuka tahansa meista.

    Sanot etta Jumala lahetti poikansa vain hetkeksi
    leikkimaan ihmisten kanssa. On sinulla outo
    kasitys sanasta "leikki". Jeesus puhui sanoja
    jotka Jumala hanelle antoi, ja sai sen takia
    osakseen lahes koko kansan pilkan ja vihan. He
    nauroivat hanelle pain naamaa ja yrittivat saada
    hanet kiinni tappaakseen hanet. Ajattele itsesi
    samaan tilanteeseen. Olis leikki kaukana.

    Jeesus olisi voinut lahtea taivaaseen milloin
    vain. Mutta han itse halusi karsia, jotta meilla
    ihmisilla ois mahdollisuus pelastua.

    Se oli vaikea tie: han ensin valvoi ja rukoili
    tuskissaan koko yon kun tiesi millainen karsimys
    hanta oli kohtaamassa. Sen jalkeen hanet
    pidatettiin ja opetuslapset jattivat hanet
    peloissaan. Sitten hanta lyotiin, ruoskittiin ja
    syljettiin kasvoille. tama tapahtui ennen hanen
    tuomitsemistaan. Sitten koko kansa huusi villina
    etta hanet on ristiinnaulittava. Han kantoi oman
    ristinsa golgatalle, ja suuret naulat lyotiin
    lapi hanen ranteistaan ja jalkapoydistaan. Sen
    jalkeen han riippui ristilla monta tuntia (ota
    huomioon etta han ei ollut syonytkaan varmaan 12
    tuntiin) yrittaen nostaa ruumistaan naulojen
    lavistamilla jaloillaan jotta hanen keuhkonsa ei
    menisi kasaan ja jottei han tukehtuisi. (Tastahan
    ristinkuolemassa on kyse, tukehduttamisesta).
    Oltuaan ristilla muistaakseni kuusi tuntia hanen
    sydamensa repesi, koska yhdessa hetkessa han sai
    koko ihmiskunnan syyllisyyden paalleen, ja oli
    siis sen hetken Jumalan hylkaama, koska synti
    erottaa meidat Jumalasta. Se oli rakkautta,
    Jumala todella antoi oman poikansa karsimaan
    isolla K:lla, meidan tahtemme.

    Sen jalkeen han nosti Jeesuksen kunniaan, nosti
    hanet kuolleista.

    Vielako olet sita mielta etta Jeesus tuli
    leikkimaan tanne maan paalle? Vihastuttaa
    tuollaiset ajattelemattomat kommentit.

    Äänestä

  • Jenni kirjoitti:

    tainnut käsittää asiat vähän väärin.
    Mitäpä luulet, kun Jeesus kiikkui siellä ristillä
    niin ajatteliko se että hurraa, hurraa. Hyvä
    homma, Isukki, täältä tullaan. Ei tainnut. Jeesus
    kysyi: Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?
    Jeesus hikoili verta. Jeesus näki edeltä oman
    kuolemansa. Häntä pilkattiin, ruoskittiin,
    potkittiin, lyötiin. Hänen vaatteitaan arvottiin.
    Hänen kätensä ja jalkansa lävistettiin nauloilla.
    Ja miksi? Että sinäkin onneton saisit elämän.
    Jeesus kuoli sun puolestasi. Koita tajuta.

    Ristillä roikkuessaan tiesi kuitenkin faijansa
    tempaisevan hänet taas sinne taivaan riemuihin.

    Äänestä

  • reppis kirjoitti:

    että jumalalla on poika = 2 jumala-olentoa. Eli on
    muka olemassa jumala olennot, itse herra Jumala ja
    poika Jumala. Onko tässä jotain epäselvää?
    Jumalan piti laittaa poika maan päälle "asialle",
    kun ei itse kyennyt/viitsinyt, mutta poikapa taisi
    munia homman.
    Mainitaanpa siellä muitakin jumalia, eilen luin itse.
    Ja jos Jumalalla on poika, on sillä oltava myös
    äiti. Eli kokonainen jumalien suku!

    Isa, Poika ja Pyha Henki. Siina on Jumalan
    olemus. Jumalalla on kolme persoonaa. Silti han
    on yksi. Tata ei ihmisaivot pysty ymmartamaan, se
    on totta.

    Isa on rakastava Isa, Luoja.
    Poika on Pelastaja, Lunastaja.
    Pyha Henki on uskovien sisimmassa ja todistaa
    Jumalasta taalla maan paalla.
    Nama kaikki yhdessa ovat Jumala.

    Lisatietoja loytyy Raamatusta, sydan avoimena
    vain tutkimaan..

    :)

    Äänestä

  • Sinulla on Pyhä Henki. Vastaisitko keskustelun
    aloittajan kysymyksiin?

    Kerro vaikka yksinkertaisesti se, kenet Kain otti
    vaimokseen.

    Äänestä

  • Jenni kirjoitti:

    tainnut käsittää asiat vähän väärin.
    Mitäpä luulet, kun Jeesus kiikkui siellä ristillä
    niin ajatteliko se että hurraa, hurraa. Hyvä
    homma, Isukki, täältä tullaan. Ei tainnut. Jeesus
    kysyi: Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?
    Jeesus hikoili verta. Jeesus näki edeltä oman
    kuolemansa. Häntä pilkattiin, ruoskittiin,
    potkittiin, lyötiin. Hänen vaatteitaan arvottiin.
    Hänen kätensä ja jalkansa lävistettiin nauloilla.
    Ja miksi? Että sinäkin onneton saisit elämän.
    Jeesus kuoli sun puolestasi. Koita tajuta.

    "Ja miksi? Että sinäkin onneton saisit elämän.
    Jeesus kuoli sun puolestasi."

    Ihmisiä on elänyt tuhansia vuosia ennen koko
    oletettua Jeesusta. Keneltä he saivat elämän?
    Miksi Jumalan oli uhrattava poikansa? Miksi?

    Äänestä

  • Jenni kirjoitti:

    Ethän sä lue Aku Ankaa faktana? Tai
    tietosanakirjoja huuhaana?
    Koita ymmärtää. Ei Raamattua tarvi valikoida. Ei
    siitä ole kyse.

    Niin noudatat siis kaikkia Raamatun määräyksiä?
    Olet kuukautisten aikana saastainen, etkä saa
    olla muiden joukossa vuodon aikana. Syöt vain
    tiettyjen eläinten lihaa jne. Niinkö teet?

    Jos et mm. edellä mainittuja sääntöjä noudata,
    niin silloinhan sinä valikoit ne kohdat
    Raamatusta joihin uskot ja joita noudatat.

    Aku Ankka ja tietosanakirja eivät liity tähän
    mitenkään.

    Äänestä

  • toinenMaija kirjoitti:

    muutama rivi ylempana otsikko "Jumala"

    Ev.lut:it sanoo uskonsa perustuvan UT:n & VT:stä
    otetaan 10 käskyä. Anyway, monesti ottavat
    kristityt VT:n puolelta muitakin vanhoja lakeja
    tukeakseen usein ahdasmielisiä ajatuksiaan,
    milloin naisten, homojen jne. oikeuksia vastaan.

    Äänestä

  • Voihan hitsi kirjoitti:

    Ev.lut:it sanoo uskonsa perustuvan UT:n & VT:stä
    otetaan 10 käskyä. Anyway, monesti ottavat
    kristityt VT:n puolelta muitakin vanhoja lakeja
    tukeakseen usein ahdasmielisiä ajatuksiaan,
    milloin naisten, homojen jne. oikeuksia vastaan.

    mina en ole vastaamaan mitaan, itse en nain tee.
    Jeesus on antanut ohjeet lahimmaisen rakastamisen
    suhteen ja niiden ohjeiden tulisi patea myos
    kristittyjen suhtautumisessa homoihin.

    Ja tassa on eras kohta joka puhuu naisen asemasta
    mieheen nahden UT:ssa:

    1. Kor. 7:

    3. Täyttäköön mies velvollisuutensa vaimoansa
    kohtaan, ja samoin vaimo miestänsä kohtaan.
    4. Vaimon ruumis ei ole hänen omassa, vaan hänen
    miehensä vallassa; samoin ei miehenkään ruumis
    ole hänen omassa, vaan vaimon vallassa.
    5. Älkää vetäytykö pois toisistanne, paitsi ehkä
    keskinäisestä sopimuksesta joksikin ajaksi, niin
    että olisitte vapaat rukoukseen ja sitten taas
    tulisitte yhteen, ettei saatana teitä kiusaisi
    teidän hillittömyytenne tähden.
    6. Mutta tämän minä sanon myönnytyksenä, en
    käskynä.

    Äänestä

  • esko kirjoitti:

    "Ja miksi? Että sinäkin onneton saisit elämän.
    Jeesus kuoli sun puolestasi."

    Ihmisiä on elänyt tuhansia vuosia ennen koko
    oletettua Jeesusta. Keneltä he saivat elämän?
    Miksi Jumalan oli uhrattava poikansa? Miksi?

    Ilmeisesti?

    Äänestä

  • Maija kirjoitti:

    antoi vanhan testamentin lain juutalaisille siksi
    etta he sita noudattamalla voisivat pelastua. Han
    kuitenkin tiesi ettei ihminen kykene taysin sita
    lakia noudattamaan, ja siksi han samalla lain
    mukana antoi ohjeet synneista puhdistautumiseen,
    siihen aikaanhan juutalaiset uhrasivat elaimia
    syntiensa sovitukseksi.

    Jumala halusi kuitenkin lahettaa, sitten kun aika
    tayttyi, kertakaikkisen uhrin tanne maailmaan
    kuolemaan syntiemme edesta. Tama uhri on Jeesus.
    Jeesuksen kuolemasta lahtien uusi liitto astui
    voimaan, eli ihminen ei tarvinnut enaa
    puhdistautumismenoja ja elainuhreja vaan Jeesus
    tuli naiden tilalle. Jeesus tuli samalla myos
    lain tilalle. Jeesus opettaa kuitenkin
    noudattamaan kymmenta kaskya. Mutta muuta vanhaa
    lakia emme tarvitse, koska meilla on Jeesus tiena
    pelastukseen. Silti niiden lakien noudattaminen
    ei vahingoita meita.

    Jumalan personnassa on monta puolta, aivan kuten
    meissa ihmisissakin. Jumala on kylla rakastavakin
    vanhankin testamentin puolella, ja sita vastoin
    myos vihainen uudessa testamentissa. Jumala vihaa
    syntia. Se nakyy lapi koko Raamatun. Mutta
    ihmista han rakastaa. Synti on se joka meidat
    erottaa Jumalasta. Mutta jos Jeesus on ottanut
    syntimme pois, mikaan ei voi enaa erottaa meita
    Jumalan rakkaudesta.

    tuollaiseen paatokseen!

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    tuollaiseen paatokseen!

    Selva.

    :)

    Äänestä

  • esko kirjoitti:

    "Ja miksi? Että sinäkin onneton saisit elämän.
    Jeesus kuoli sun puolestasi."

    Ihmisiä on elänyt tuhansia vuosia ennen koko
    oletettua Jeesusta. Keneltä he saivat elämän?
    Miksi Jumalan oli uhrattava poikansa? Miksi?

    tekstini talla sivulla otsikolla "Jumala" tossa
    muutama rivi ylospain

    Äänestä

  • toinenMaija kirjoitti:

    Isa, Poika ja Pyha Henki. Siina on Jumalan
    olemus. Jumalalla on kolme persoonaa. Silti han
    on yksi. Tata ei ihmisaivot pysty ymmartamaan, se
    on totta.

    Isa on rakastava Isa, Luoja.
    Poika on Pelastaja, Lunastaja.
    Pyha Henki on uskovien sisimmassa ja todistaa
    Jumalasta taalla maan paalla.
    Nama kaikki yhdessa ovat Jumala.

    Lisatietoja loytyy Raamatusta, sydan avoimena
    vain tutkimaan..

    :)

    >Jumalalla on kolme persoonaa. Silti han
    >on yksi. Tata ei ihmisaivot pysty ymmartamaan, se
    >on totta.

    Hmmm. siis tarkoitatko, että sinun näkemyksesi on
    oikea? Minusta näyttää koko ajan enemmän, että
    kaikki kristityt eivät ole samasta puusta
    veistetty. Mutta sehän tässä hauskaa onkin.
    No nyt täytyykin homma miettiä uudelta kantilta.
    Ei mulle kyllä pyhäkoulussa tätä juttua näin
    kerrottu. Ei toi juttu minusta olisi yhtään
    hankala käsittää.

    raamatun nakemyksesta. Nain Raamattu opettaa,
    Jumalalla on kolme persoonaa. Ja nain opettaa
    myos luterilainen kirkko, vapaa kirkko,
    helluntaiseurakunta, baptistit, ja kaikki muutkin
    kristityt suunnat jotka tiedan. Ainoa suunta,
    josta en kylla edes ajattele etta se olisi
    kristillinen, joka ei opeta nain on jehovan
    todistajat.

    Tama on myos hyvin olennainen asia kerrottavaksi
    pyhakoulussa. :)

    Kiva jos se ei ole sinusta hankala kasittaa. Hyva
    niin.

    Äänestä

  • Voihan hitsi kirjoitti:

    Niin noudatat siis kaikkia Raamatun määräyksiä?
    Olet kuukautisten aikana saastainen, etkä saa
    olla muiden joukossa vuodon aikana. Syöt vain
    tiettyjen eläinten lihaa jne. Niinkö teet?

    Jos et mm. edellä mainittuja sääntöjä noudata,
    niin silloinhan sinä valikoit ne kohdat
    Raamatusta joihin uskot ja joita noudatat.

    Aku Ankka ja tietosanakirja eivät liity tähän
    mitenkään.

    Ei tuo ole valikoimista. Mä en itse valikoi
    Raamatusta mitään, koska niin en halua enkä saa
    tehdä. Minä en ole valikoinut sitä etten noudata
    kaikkia VT:n määräyksiä. Jumala on sanonut että
    ne kuuluvat vanhaan liittoon, en siis itse ole
    keksinyt. Uskosta sinun taitaa olla turha puhua
    yhtään mitään. Mä uskon Raamatun kokonaan Jumalan
    sanaksi, eikä siinä ole mitään epäselvää.
    Sä et tainnu tajuta tuota mun vertausta...

    Äänestä

  • esko kirjoitti:

    tämä:
    http://www.suomi24.fi/lapset/sadut/article.jhtml?
    articleID=754017

    Tekstisi ei vastannut kysymyksiini.

    pyrin vartaamaan siihen mita raamattu sanoo
    vastaukseksi naihin kysymyksiisi.

    Jos ne eivat riittaneet, ongelma on sinun, ei
    minun.

    Äänestä

  • Olen kanssasi samaa mieltä olkoot muut mieltä
    mitä haluavat,mutta raamatun sana se elää
    jatkuvasti jos Pyhä Henki on siinä kanssasi
    mukana. Etsikää niin löydätte kolkuttakaa
    niin teille avataan. Hyvää päivänjatkoa
    teille kaikille ja siunausta.

    Äänestä

Kirjoitit:

Miksi jumala lepäsi? Oliko väsynyt?

Jos jumala antaisi tähän sinulle vastauksen
uskoisitko enemmän? Kuin väsyyttää niin
levätään, eikö jumala sitten saisi levätä?
Ainakin hän teki sen esimerkilliseksi
toimintatavaksi meille ,jos ei muuta.

***Kumpi on pahempi
synti, tappaminen vai se, että on inhimillinen,
eikä usko ilman todisteita? Ihmisen pitäisi
jättää
inhimillisyytensä ja uskoa vaan???? ***

Raamutussa kehotetaan kylllä uskomaan ilman
epäillyä, mutta kukapa uskoisi ilman todisteita?
Ongelma onkin siinä että ei uskota todisteita!
Jos vaikka jumala parataisi sinut jostain
taudista ja kertoisit sitä sitten täällä. Kuka
uskoisi?
Vaikka sinullla olisi lääkärintodistus ,joku
väittäisi ,että se on väärenetty.

Niin olen pahollani kun vastaukseni on vajavaisia
en kerkeä nyt vastaamaan kunolla.

Äänestä

Jumala lepasi koska halusi antaa ihmisille
lepopaivan. Jumalalla itsella ei ole tarvetta
levata, han ajatteli ihmista siina.

On totta etta se etta Kainilla olikin yhtakkia
vaimo, saa monien paat pyoralle. Mutta tarina
Aatamin ja Eevan luomisesta on esimerkkitarina
ihmisen luomisesta Eedenin paratiisiin. Jumala
loi kylla muitakin ihmisia kuin he kaksi.

>Ja vieläpä ihmettelin jumalan suhtautumista
>esim.
>veljensä tappajaan... jos ajattelee kristinuskon
>nykytilannetta, että jumala laittaa helvettiin,
>jos häneen ei usko... on kaverilla suhtautuminen
>ihmisiin muuttunut aika radikaalisti jossain
>vaiheessa. Edelleen voi tappaa ja kun jumala
>vain
>antaa anteeksi, niin kaikki OK.

Tassa patee aina sama saanto. Jos tapat, teet
synnin. Jos kadut syntiasi vilpittomasti ja
sydamestasi tahdot parantaa tapasi ja elaa
Jumalan tahdon mukaisesti, Jumala antaa anteeksi.
Jos et usko Jumalaan, teet synnin. Jos kadut
uskomattomuuttasi ja haluat elaa Jumalan tahdon
mukaisesti, saat anteeksi. Se ei tarkoita sita,
etta voit etukateen ajatella etta minapa tapan
nyt ja pyydan sitten Jumalalta anteeksi. Jumala
tietaa kylla meidan ajatukset edeltakasin ja
tietaa milloin me aidosti halutaan elaa hanen
tahtonsa mukaisesti.

Teltanteko-ohjeet oli ohjeita sen ajan
kirkkorakennuksen, siis pyhakkoteltan
rakentamiseksi, ja ne oli juutalaisille erittain
tarpeellisia.

Ihmettelet miksi Raamatussa ei kasitella
biologiaa ja tahtitieteita. Ensimmaiseksi syyksi
sanoisin sen etta Jumala puhuu raamatussa
mieluummin asioista joilla on merkitysta ihmisen
pelastumisen kannalta. Toiseksi, jos sen ajan
ilmaisuilla puhuttaisiin tahtitieteesta,
ymmartaisitko sina siita sanaakaan?
Todennakoisesti nauraisit sillekin makeat naurut.
Tiede kun on kehittynyt niista ajoista.

>Vielä hauskaa oli, että kristinuskon POINTIT on
>kuitenkin selitetty muutamilla sivuilla, kuten
>maailman luominen, pahuus, synti

Tasta huomaa sen etta kovin paljoa et ole
raamattuun viela ehtinyt tutustua. Maailman
luominen on lyhyt tarina, tosin uskon etta ne 7
paivaa siina ovat vertauskuvallisia, Jumala ehka
loi maailman 7000:ssa vuodessa. Vaikkei Jumalalle
olisi mahdotonta maailman luominen 7:ssakaan
paivassa. Mutta esim. pahuudesta ja synnista on
asia koko kirjan lapi.

>jeesuksen tarina
>ihan vaan parilla sivulla syntymästä kuolemaan
>ja
>ylösnousemukseen.

??? Mitahan mahdat talla tarkoittaa? Ehka
harhauttaa niita jotka eivat Raamattua tunne?
Minun Raamatussani on 152 sivua Jeesuksen
elamasta, sen lisaksi Jeesuksesta puhuvat
apostolit kirjeissaan, naita kirjeita on 120
sivua plus Apostolien teot 43 sivua, lisaksi
Jeesuksesta puhutaan vanhassa testamentissa
Joonan kirjassa, psalmeissa, laulujen laulussa,
jesajassa ja jeremiassa, vain osan mainitakseni.

Tassa on minun laskutaitojeni mukaan enemman kuin
pari sivua.

Äänestä
  • >Jumala lepasi koska halusi antaa ihmisille
    >lepopaivan. Jumalalla itsella ei ole tarvetta
    >levata, han ajatteli ihmista siina.
    Mistä tiedät? Onpa heppoinen selitys. Jos jumala
    haluaisi antaa ihmiselle lepopäivän, niin kyllä se
    sana olisi riittänyt. Ei vaan parempi tuo, että
    7000 vuotta hommaa ja sitten lepopäivä : )

    >Ensimmaiseksi syyksi
    >sanoisin sen etta Jumala puhuu raamatussa
    >mieluummin asioista joilla on merkitysta ihmisen
    >pelastumisen kannalta
    Liittyykö tähän se isompi alkupuoli, VT? Kyllähän
    se jumala siinä yrittää selittää, että kuun teki
    valaisevaksi. Kyllä senajan ihminen olisi varmasti
    ymmärtänyt valon heijastumisen.

    Ja Jeesuksen tarinalla tarkoitin juuri noita
    asioita (syntymästä kuolemaan). Se mitä jeesus
    teki eläessään, siihen en ole tutustunut. Elikö
    hemmo alkujaankaan on arvoitus. Mutta eikö juuri
    tuo syntymä ja kuolema ole ne avain-asiat?

    Tuskin ihmisen ymmärrys on tässä muutamassa
    tuhannessa vuodessa heikentynyt. Eikö jumala
    tarkoittanut raamattua muuta kuin sen ajan ihmisille?

    Äänestä

  • reppis kirjoitti:

    >Jumala lepasi koska halusi antaa ihmisille

    Jos jumala olisi tarkoittanut raamatun tämän
    päivän ihmisille oilishan raamatussa edes jotain
    mainintoja nykyistä tieteen saavutuksiat
    tietokoneista,kännyistä,
    lentokoneista,avaruusmatkoista,kaukolämmöstä,
    atomiaseista tms.Siellä puhutaan vain luonnon
    ilmiöistä kuten maanjärisyksistä ja sellaista
    asuoista jotka on ollet aina ja myös nykysin
    kuten sodat. P.s. Missäs olet kun ä ja ö puuttuu,
    oletko kaukanakin Suomesta. Lämpöisiä terveisiä
    sinne missä lienetkin ja kaikkea hyvää Sinulle.

    etta Jumala ei pida tuollaisia asioita kovin
    suuressa arvossa. Jumalalle itselle kun ei ole
    mikaan mahdotonta ja minusta tuntuu etta hanta
    enemmankin huvittaa ihmisten yritykset olla
    Jumalan kaltainen.

    Kaukana olen, Italiassa talla hetkella.
    Kotikaupunkini on Ranskassa. Ihanaa paasta
    jouluksi Suomeen! Ikava lunta.

    :)

    Äänestä

  • reppis kirjoitti:

    >Jumala lepasi koska halusi antaa ihmisille
    >lepopaivan. Jumalalla itsella ei ole tarvetta
    >levata, han ajatteli ihmista siina.
    Mistä tiedät? Onpa heppoinen selitys. Jos jumala
    haluaisi antaa ihmiselle lepopäivän, niin kyllä se
    sana olisi riittänyt. Ei vaan parempi tuo, että
    7000 vuotta hommaa ja sitten lepopäivä : )

    >Ensimmaiseksi syyksi
    >sanoisin sen etta Jumala puhuu raamatussa
    >mieluummin asioista joilla on merkitysta ihmisen
    >pelastumisen kannalta
    Liittyykö tähän se isompi alkupuoli, VT? Kyllähän
    se jumala siinä yrittää selittää, että kuun teki
    valaisevaksi. Kyllä senajan ihminen olisi varmasti
    ymmärtänyt valon heijastumisen.

    Ja Jeesuksen tarinalla tarkoitin juuri noita
    asioita (syntymästä kuolemaan). Se mitä jeesus
    teki eläessään, siihen en ole tutustunut. Elikö
    hemmo alkujaankaan on arvoitus. Mutta eikö juuri
    tuo syntymä ja kuolema ole ne avain-asiat?

    Tuskin ihmisen ymmärrys on tässä muutamassa
    tuhannessa vuodessa heikentynyt. Eikö jumala
    tarkoittanut raamattua muuta kuin sen ajan ihmisille?

    sanakin olisi varmasti riittanyt kylla. Sita
    miksi Jumala naytti itse mallia, en tieda. Ehka
    ihmiset olis alkanu nurisemaan etta ethan tuota
    itsekaan levannyt, miks meidan sit pitais? En
    tieda.

    >>Ensimmaiseksi syyksi
    >>sanoisin sen etta Jumala puhuu raamatussa
    >>mieluummin asioista joilla on merkitysta
    >>ihmisen
    >>pelastumisen kannalta

    >Liittyykö tähän se isompi alkupuoli, VT?

    Kylla.

    >Kyllähän
    >se jumala siinä yrittää selittää, että kuun teki
    >valaisevaksi. Kyllä senajan ihminen olisi
    >varmasti
    >ymmärtänyt valon heijastumisen.

    Omm. Niin varmasti olisikin. Mutta ehka Jumala ei
    pitanyt sita tarpeellisena jostain syysta.

    >Ja Jeesuksen tarinalla tarkoitin juuri noita
    >asioita (syntymästä kuolemaan). Se mitä jeesus
    >teki eläessään, siihen en ole tutustunut. Elikö
    >hemmo alkujaankaan on arvoitus. Mutta eikö juuri
    >tuo syntymä ja kuolema ole ne avain-asiat?

    Kuolema hyvinkin kylla, mutta syntymalle en
    antaisi sen enempaa merkitysta kuin sille mita
    han teki ja sanoi elaessaan. Toki se kannattaa
    muistaa etta Jumala on Jeesuksen ainoa Isa. Mutta
    kannattaa ihmeessa tutustua siihen mita Jeesus
    teki ja sanoi elaessaan, sielta loytyy hienoa
    ajatuksia ja tapahtumia!

    Toki Jumala tarkoitti Raamatun koko
    ihmiskunnalle. Nykyihminen loytaa sielta elaman
    kalleimpia aarteita jos vain lukee sydan avoinna.

    :)

    Äänestä

  • toinenMaija kirjoitti:

    etta Jumala ei pida tuollaisia asioita kovin
    suuressa arvossa. Jumalalle itselle kun ei ole
    mikaan mahdotonta ja minusta tuntuu etta hanta
    enemmankin huvittaa ihmisten yritykset olla
    Jumalan kaltainen.

    Kaukana olen, Italiassa talla hetkella.
    Kotikaupunkini on Ranskassa. Ihanaa paasta
    jouluksi Suomeen! Ikava lunta.

    :)

    Ja minä näpyttelen kommenttejani salkkumikrollani
    Thaimaan pattayalta. Tuli parin päivän tauko työ
    asioihini. Ja vasta keväällä pääsen Suomeen,
    yhyy. Ilosta mieltä sinne Italiaan.

    Äänestä

  • kommentoija kirjoitti:

    Ja minä näpyttelen kommenttejani salkkumikrollani
    Thaimaan pattayalta. Tuli parin päivän tauko työ
    asioihini. Ja vasta keväällä pääsen Suomeen,
    yhyy. Ilosta mieltä sinne Italiaan.

    Vau, siella mahtaa olla lammin. Olen pohjois-
    Italiassa joten taalla on kylma, n. 5 astetta ja
    flunssan kourissa olen, kuinkas muuten.

    Iloista mielta myos ja kaikkea hyvaa sinulle

    :)

    Äänestä

  • Maija kirjoitti:

    Vau, siella mahtaa olla lammin. Olen pohjois-
    Italiassa joten taalla on kylma, n. 5 astetta ja
    flunssan kourissa olen, kuinkas muuten.

    Iloista mielta myos ja kaikkea hyvaa sinulle

    :)

    Lämmintä on n.33 astetta vaikka on jo ilta,
    lämpötila on läpi kaikkien kolmen vuodenajan
    siinä 30-35 astetta ja kosteus n.85%. Nyt on
    sadekausi lopuillaan tosin sataa vain noin tunnin
    ja senkin useimmiten aamu-päivällä. Vasta
    keväällä pääsen lomalle kuukaudeksi Suomeen ja
    sitten on vielä kaksi vuotta täällä työtehtäviä
    jäljellä. Ihana maa ja rehellinen ja iloinen
    kansa budhalainen kulttuuri oli alussa hieman
    vaikea sisäistää kun tuntui niin taikauskoiselta
    henkien taloineen ja niihin ruuan vienti ym.
    asiat. kunnioitan heidän uskontoaan ja
    rauhallisen tyyntä tapaansa suhtautua asiohin ja
    hymy on todella herkässä täällä hymyn maassa. Se
    vain harmittaa kun loman jälkeen työni bangkokin
    ruuhkaisessa kaupungissa seuraavat kaksi
    vuotta.Mahtava kokemus kaiken kaikkiaan opin
    paljon sellaista mitä kirjoista ei voi edes
    oppia. Iloista ja tyyntä mieltä kaikille.

.. näin on!
Olen itsekin ihmetellyt samaa!
On se kummaa, että legenda on saanut sellaiset
mittasuhteet, jotka vaikuttavat arkielämään?!!

Sellaiset ihmiset, jotka ovat itsestään epävarmoja
tarvitsevat "selkänojan" ja uskonto antaa sen
heille!
Kuitenkaan he eivät huomaa, että heitä käytetään
hyväksi muiden pohjattoman ahneuden tyydytykseen!
Tarkoitan kirkkojen rahanahneutta, joka on
törkeää!

Äänestä

>>ensimmäisen kerran näin keski-ikäisenä. En
muistanutkaan, että luomiskertomus on vain pari
sivua, enkä voinut kuvitellakkaan miten heppoinen
stoori se on kun ajattelee, että joku ottaa sen
tosissaan...<<

K.
Olisiko sen ajan ihmisille pitänyt kertoa vaihe
vaiheelta epäolennaisia asioita? Ei.

Raamattu tähtää ihmisen hengelliseen ksvuun ja
antaa elämän ohjeita.

>>Miksi jumala lepäsi? Oliko väsynyt?<<

K.
Antoi esimerkkiä ihmisille ja nautti töistään.

>>Inhimillisyyttäkö? Eihän jumala tässä vaiheessa
tiennyt, että luomansa ihminen pitää vielä
leipänsä hikipäässä ansaitseman, vai tiesikö
sittenkin... koska itsekin teki hommia "hiki
hatussa".<<

K.
Jumala on aina tiennyt kaikki asiat.

>> Tiesikö jumala sittenkin etukäteen, että
luomansa ihminen onkin paha. Eikö jumalaa enää
väsytä kun ihmisiä täällä pitää paapoa?<<

K.
Tiesi. Ei Jumalaaväsytä ikinä.

>> Eikö
jumalan anneta levätä enää sunnuntaisin, kun
oikein joukolla keräännytään sitä rukoilemaan?
No enpä kovinkaan pitkälle päässyt, kun jäin
ihmettelemään myös, kenet se Kain oikein otti
vaimokseen, kun oli vain Aatu ja Eeva ja tapettu
veli?<<

K.
Adam ja Eeva sai vielä monia lapsia, joiden
kanssa oli mahdollisuus saada lapsia. Tämä ei ole
ainutkertaista, vaan esim. Lootin tyttäret
makasivat isänsä, jotta suku ei olisi kuollut.

>>Ja vieläpä ihmettelin jumalan suhtautumista
esim.
veljensä tappajaan... jos ajattelee kristinuskon
nykytilannetta, että jumala laittaa helvettiin,
jos häneen ei usko... on kaverilla suhtautuminen
ihmisiin muuttunut aika radikaalisti jossain
vaiheessa. Edelleen voi tappaa ja kun jumala vain
antaa anteeksi, niin kaikki OK.<<

K.
Jumala ei ole miksikään muuttunut, vaan Hänen
liittonsa ihmisen kanssa on ollut eri pohjalla.

>> Kumpi on pahempi
synti, tappaminen vai se, että on inhimillinen,
eikä usko ilman todisteita? Ihmisen pitäisi
jättää
inhimillisyytensä ja uskoa vaan???? <<

K.
Et voi edes omalla voimallasi uskoa, vaan Jumala
antaa uskon, kun pyydät. Usko syntyy kuulemisesta
ja kuulemisen synnyttää Kristuksen sana. Tämä
tarkoittaa sanan kuulemista.

>>Sitten vielä yleisesti jäi ihmetyttämään se,
että
siellä on sivukaupalla jotain arkun/teltan ym.
rakennusohjeita ym. jonninjoutavaa, mutta sitten
ihmetellään, miksi raamatusta puuttuu jotain
olennaista, eikä käsitellä "tärkeämpiä" asioita
,kuten erinäisissä keskusteluissa on tullut
esille.<<

K.
Kunpa vaan tietäisit mitä totuuksia nuo kaikki
telttojen mitat ja enkelit arkun päällä ja itse
arkku merkitsevät. Ne ovat VT:ssä totta
fyysisesti ja UT:ssä hengessä.

>>Puhumattakaan siitä, että käsiteltäisiin
totuudenmukaisesti asioita (tähtitiede, biologia
jne).

Vielä hauskaa oli, että kristinuskon POINTIT on
kuitenkin selitetty muutamilla sivuilla, kuten
maailman luominen, pahuus, synti, jeesuksen
tarina
ihan vaan parilla sivulla syntymästä kuolemaan ja
ylösnousemukseen. Eli kyllä tästä "tyhmempikin"
poimii ne ydinasiat, joista uskovaiset paasaa.
Kuitenkin kirjassa on sivuja tuhatkunta...

Ehkäpä lähdin tässä liikkeelle jo väärällä
asenteella? Pitäisi ilmeisesti ottaa sama asenne
kuin katsoisi Ritari Ässää - aivot nollille. <<

K.
Jos haluat tietää onko Jeesuksen oppi Jumalasta,
niin noudata Jumalan tahtoa. Jumalan tahto, on
että rakastat Häntä. Voitko rakastaa Jumalaa, jos
et tunne Häntä. Rakastaessasi Jumalaa, rakastat
lähimmäistäsikin ja teet Jumalan tahdon.

Rukoile Jumalalta syntejäsi anteeksi ja usko
Jeesuksen kuolleen ristillä puolestasi, niin
Jumala pelastaa sinut.

Saat silloin uskoa, että Jumala on syntisi
unohtanut.

Äänestä
  • >Olisiko sen ajan ihmisille pitänyt kertoa vaihe
    >vaiheelta epäolennaisia asioita? Ei.
    Pitikö sen(kin) ajan ihmisille kertoa jo
    valheita? Silloin suuri osa niitä uskoivat. Tänä
    päivänä enää harva.

    >Jumala on aina tiennyt kaikki asiat
    Ja tämä on Kaizun versio. Ja toiset uskovaiset
    taas on eri mieltä. Niinkö se jumala jakelee
    teille ihan eri vastauksia.

    >Adam ja Eeva sai vielä monia lapsia, joiden
    >kanssa oli mahdollisuus saada lapsia. Tämä ei
    >ole
    >ainutkertaista, vaan esim. Lootin tyttäret
    >makasivat isänsä, jotta suku ei olisi kuollut
    Missähän vaiheessa jumala hoksasi, että menee
    geenit huonoksi, ja määräsi lain, ettei
    sukulaisiin saa sekaantua? Heh.
    Hyvä, kun yritetään sukupuita kovasti selvittää,
    mutta yksi tärkeä henkilö puuttuu heti alusta -
    se Kainin vaimo.

    >Jumala ei ole miksikään muuttunut, vaan Hänen
    >liittonsa ihmisen kanssa on ollut eri pohjalla
    Olen tästä erimieltä. Sehän on selvä. Ei jumala
    enää toimi tänä päivänä kuten VT:n aikana. No
    okei sama jumala sitten, mutta eri meininki.

    >Et voi edes omalla voimallasi uskoa, vaan
    >Jumala
    >antaa uskon, kun pyydät
    Onko tämä ns. muna-kana ilmiö? Usko, että saat
    jumalalta uskoa uskoa. C'mon.

    Äänestä

Heppoinen luomiskertomus? Siitä parista sivusta saa väännettyä sellaisen kasan tieteellistä asiaa maailmansynnystä jne & yms & tms & etc. Kysymyksiisi löydät vastauksia helposti, menemällä miltei millekkä vain kristilliselle sivulle jossa on jonkinlainen apolegtics-osio. Yksi helppo sivu on http://www.godandscience.org/, sieltä löytyy asiaa, jos olet valmis seisomaan mielipiteitesi takana.

"Kumpi on pahempi
synti, tappaminen vai se, että on inhimillinen,
eikä usko ilman todisteita? Ihmisen pitäisi jättää
inhimillisyytensä ja uskoa vaan????"

Ihminen on inhimillisimmillään ja luonnollisimmillaan Jumalaan uskoessaan. Ollessaan epäuskoinen ihminen on kasvatettu Jumalaa vastoin ja olemaan itsensä orja, ja tätä ihminen luulee omaksi inhimmillisyydekseen. Oikeata uskoa on asettaa Jumala itsensä edelle ja uskoa Jumalaa ennemmin kuin itseään. Tämän maailman "luonnollista" on olla vastoin Jumalaa, todellisuudessa taas toisinpäin.

"..Edelleen voi tappaa ja kun jumala vain
antaa anteeksi, niin kaikki OK."

Aina on ollut näin, Vanhan Testamentin Jumala antoi anteeksi jos Häneltä pyysi ja niin teki Jeesuskin.

Raamatusta kyllä löytyy paljon asiaa, mutta se on tarkoituksella kirjoitettu niin että siitä ei uskottomat ja ne jotka lukevat sitä ilman halua tietää enemmän, eivät saisi ymmärtää enempää. He ehkä lukevat perusasiat, mutta heille on piilotettua kaikki profeetalliset asiat, Jumalan luonteen kuvaukset, Jeesuksen kuva Vanhassa Testamentissa ns "salattu manna". Jos luet Jeesusta, ja eihän Hän niin kovin monimutkaisia puheita puhunut, mutta kuitenkin "Mutta he eivät ymmärtäneet tästä mitään, ja tämä puhe oli heiltä niin salattu, etteivät he käsittäneet, mitä sanottiin.". Raamattu on salattu niiltä jotka eivät sitä halua ymmärtää.
Jos osaat todella laittaa aivot nollille samalla kun luet Raamattua, niin että luet Raamatun sanaa ilman omia luulojasi ja tietojasi, sitten Raamatun ymmärrät Raamatun. Nyt omat luulosi (kreationismista, "hihhuleista" ja jeesustelijoista, Jumalasta jne), painavat hyvin paljon. Mutta jos luet Raamattua vielä, lupaan että tulet ymmärtämään siitä enemmän.
Lyhyesti ja napakasti: lue enemmän, luule vähemmän.

Äänestä

Muihin kysymyksiisi ja pohdintoihisi on kai jo
vastattu, mutta yhteen vielä vastaan:

´No enpä kovinkaan pitkälle päässyt, kun jäin
ihmettelemään myös, kenet se Kain oikein otti
vaimokseen, kun oli vain Aatu ja Eeva ja tapettu
veli?´

Genesis 6:1-2
´Kun ihmiset alkoivat lisääntyä maan päällä ja
heille syntyi tyttäriä, jumalien pojat
huomasivat, että ihmisten tyttäret olivat
kauniita, ja he ottivat näsitä vaimoikseen keitä
halusivat.´

Ensinnäkään tyttäriä ei laskettu sukuluetteloihin
noina aikoina; tyttövauvoja ja lisää poikavauvoja
kuitenkin syntyi Adamille ja Eevallekin
(Gen.4:4). Nuo Jumalan tekstissä mainitut
jumalien pojat olivat pahoja henkiä, langenneita
enkeleitä, jotka tekivät lapsia ihmisnaisten
kanssa. On myös huomioitava, että tuolloin
ihmiset elivät jopa tuhatkin vuotta (Jumala
katkaisi ihmisen elin-iän pituuden myöhemmin
120:ksi vuodeksi - Gen.6:3), jossa ajassa lapsia
syntyi samaan perheeseen varmaan kymmeniä ja taas
kymmeniä.
Kun luet Raamattua, tulee sinun lukea sitä
ajatuksella (uskovaiset myös hengellä, mikä
sinulla vielä nukkuu) joka ikinen sana mitään
tekstistä poisjättämättä, muuten tulee pahoja
huolimattomuusvirheitä.

Äänestä
  • Kyllä mun täytyy sanoa, että ennemmin tunnustan
    tietämättömyyteni, kuin ehdotan, että ihmiset ja
    henkiolennot pariutuu. Toihan tarkoittas, että
    maailmassa vois olla nykyäänki puolidemonisia
    olentoja. Että synnytyslaitoksella ... ei, kyllä
    mulla tulee raja vastaan.
    Ehkä olis sunkin joskus parempi myöntää
    tietämättömyytes, kuin esittää kaikentietävää
    raamatuntuntijaa?

    Äänestä

  • ...eläny tuhat vuotiaiksi...???????
    Hee,heh,heh,hehh...!?! Voi veljet ja sisaret,ei
    voi olla totta,että joku pystyisi noin edes
    unissaan ajattelemaan...paitsi kiihko-uskikset!?!
    Täytyy mennä kuselle,ettei tuu housuun...liiasta
    nauramisesta...heh,heh...voi jeesuksen pallit,kun
    oli skitsoa juttua...!?!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

reppis kirjoitti:

ensimmäisen kerran näin keski-ikäisenä. En
muistanutkaan, että luomiskertomus on vain pari
sivua, enkä voinut kuvitellakkaan miten heppoinen
stoori se on kun ajattelee, että joku ottaa sen
tosissaan...
Miksi jumala lepäsi? Oliko väsynyt?
Inhimillisyyttäkö? Eihän jumala tässä vaiheessa
tiennyt, että luomansa ihminen pitää vielä
leipänsä hikipäässä ansaitseman, vai tiesikö
sittenkin... koska itsekin teki hommia "hiki
hatussa". Tiesikö jumala sittenkin etukäteen, että
luomansa ihminen onkin paha. Eikö jumalaa enää
väsytä kun ihmisiä täällä pitää paapoa? Eikö
jumalan anneta levätä enää sunnuntaisin, kun
oikein joukolla keräännytään sitä rukoilemaan?
No enpä kovinkaan pitkälle päässyt, kun jäin
ihmettelemään myös, kenet se Kain oikein otti
vaimokseen, kun oli vain Aatu ja Eeva ja tapettu veli?
Ja vieläpä ihmettelin jumalan suhtautumista esim.
veljensä tappajaan... jos ajattelee kristinuskon
nykytilannetta, että jumala laittaa helvettiin,
jos häneen ei usko... on kaverilla suhtautuminen
ihmisiin muuttunut aika radikaalisti jossain
vaiheessa. Edelleen voi tappaa ja kun jumala vain
antaa anteeksi, niin kaikki OK. Kumpi on pahempi
synti, tappaminen vai se, että on inhimillinen,
eikä usko ilman todisteita? Ihmisen pitäisi jättää
inhimillisyytensä ja uskoa vaan????
Sitten vielä yleisesti jäi ihmetyttämään se, että
siellä on sivukaupalla jotain arkun/teltan ym.
rakennusohjeita ym. jonninjoutavaa, mutta sitten
ihmetellään, miksi raamatusta puuttuu jotain
olennaista, eikä käsitellä "tärkeämpiä" asioita
,kuten erinäisissä keskusteluissa on tullut esille.
Puhumattakaan siitä, että käsiteltäisiin
totuudenmukaisesti asioita (tähtitiede, biologia jne).

Vielä hauskaa oli, että kristinuskon POINTIT on
kuitenkin selitetty muutamilla sivuilla, kuten
maailman luominen, pahuus, synti, jeesuksen tarina
ihan vaan parilla sivulla syntymästä kuolemaan ja
ylösnousemukseen. Eli kyllä tästä "tyhmempikin"
poimii ne ydinasiat, joista uskovaiset paasaa.
Kuitenkin kirjassa on sivuja tuhatkunta...

Ehkäpä lähdin tässä liikkeelle jo väärällä
asenteella? Pitäisi ilmeisesti ottaa sama asenne
kuin katsoisi Ritari Ässää - aivot nollille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu