Maksimituomio Porin seurakunnille

Porin seurakuntin irtisanomat kaksi lastehoitajaa saivat laittomaksi todetusta irtisanomisestaan maksimaalisen, 24 kuukauden palkkaa vastaavan korvauksen käräjäoikeudessa. LIsäksi seurakuntayhtymä tuomittiin maksamaan oikeudenkäyntikulut. Viime viikolla seurakunnat ilmoiti, että asiaa ei viedä hovioikeuteen.

Tapaus on ilmeisesti ainutlaatuinen oikeushistoriassa,sillä rangaistusasteikko laittomisa irtisanomisista on 3 - 24 kk palkkaa vastaava korvaus. Keskimäärin tuomioissa liikutaan 6-9 kk:n lukemissa. Tiettävästi koskaan aikaisemmin ei Suomessa ole lätkäisty täyttä 24 kk:n palkkaa.

Tällainen tuomio tarkoittaa, että oikeudenkäynnissä ja todistajien kuulemisessa on täytynyt tulla esiin sellaisia seikkoja, joiden vuoksi käräjäoikeus on pitänyt perusteltuna päätyä maksimirangaistukseen. Porin seurakuntien työilmapiirissä ja työntekijöiden kohtelussa on täytynyt olla jo pidempään seikkoja, jotka eivät vastaa työlainsäädännön ja henkisen työsuojelun vähimmäisvaatimuksiakaan, vaan jotain aivan muuta.

Irtisanotut astenhoitajat olivt olleet seurakuntin palveluksessa yli 30 vuotta.
182
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kommentoi aloitusta

Humanistisesti kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu