Olen keski ikäinen jo, kolme avioeroa, yksi konkurssi ja erinäisiä henkilökohtaisia ongelmia takana. Nyt elo seesteistä jo ja aikaa on ja talous ok. Kävi mielessä pyrkiä lukemaan teologiaa. Miten on, onko tämmöisillä taustoilla mitään asiaa haaveilla pappisvihkimyksestä? Vai pitäisikö olla nuhteettomampi ja elämässä paremmin pärjännyt? Nuorempi kenties?
papiksi?
sähläripoika
1885
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Ennenkuin siirryt ajatuksesta tekoon niin rukoile ja pyydä syntejäsi anteeksi ja sitten kasvat uskossa muutaman vuoden, sen jä'lkeen harkitse uudelleen.
Kirkko tarvitsee uskovia työntekijöitä, ei uskinnollisia.
mutta tuntis et tuskin siittä haittaakaan on jos pappi on nähnyt vähän oikeaakin elämää ihan omakohtaisesti.
Papiksi
Synnin seuraukset,näkyvät ei voi olla esikuvana seurakunnassa,ei sovi lampaiten paimeneksi.
haluaisinpa nähdä sen papin joka ei ole syntiä tehnyt. Taitais olla paimenet vähis jos synnittömyyttä vaadittais....
Ei elämän kolhut esteenä ole.
Mutta,kuulostat kyllä aika paljon vielä olevan tutkailevalla kannalla näistä uskon asioista.
Ei voi ruokkia seurakuntalaisia, jos ei itse ole saanut hengellistä ruokaa.
Papin tehtäviin kuuluu lisäksi valvoa, ettei seurakunnalle syötetä mitä tahansa hapatusta.
Pyydä Jumalaa sulkemaan tai avaamaan ovet, Hänen tahtonsa mukaan.
Ja, ei se papin virka ole ainoa mahdollisuus tehdä hengellistä työtä.
Kaikki suvaitaan nykyään.
Älä hae teologiseen.Siellä sinulta otetaan se vähäinenkin uskon siemen pois.
näin voi yleistää. Kyllä meillä on uskossa vahvojakin pappeja ja kaikki käyvät saman teologisen. Mikä siellä muka uskon veisi jos kellä usko on. Mutta pääsykokeissa ei varmaan kysytä oman uskon laatua niin koulutukseen pääsee uskossa heikot tai vaikka ateistikin kunhan on pääsykoekirjat lukenut. Miksi ei mainita että teologisessa voi myös uskossaan vahvistua?
Mitä se haittaa jos pappi ei usko? Suurin osa kirkon jäsenistäkään ei usko. Onpahan heilläkin/meilläkin sitten edustajia papistossa.
"Mitä se haittaa jos pappi ei usko? Suurin osa kirkon jäsenistäkään ei usko. Onpahan heilläkin sitten edustaja papistossa."
Pappina ei voi toimia, jos ei usko. Näin kävi Jorma Hietamäelle:" Kun pappi Pohjanmaalta kertoi julkisuudessa uskovansa enemmän hermosoluihin ja luonnontieteeseen kuin Jumalaan, kirkonisät älähtivät. Paljonhan voi kirkko suvaita, mutta pitäiskö kirkon suvaita myös ateistipappia? Ei suvainnut, ja niin meni Jorma Hietamäeltä pappiskirja." Jorma Hietramäki on sen jälkeen toiminut opettajana.
http://www.vihrearouva.net/usko/hietamaki.html
Noo, sama kuin nokian myyntijohtaja kertoisi ettei usko nokian tuotteisiin.
Kauanko mahtaisi työpaikka pysyä tuollaisen lausuman jälkeen ?
Mutta lut. kirkossammehan saa olla uskomattomia työntekijöitä, kummallista.
Ei kaikkea pidä mennä julkisesti sanomaan. Kyllä monelta autokauppiaalta ja muulta myyntimieheltä jäisi kaupat tekemättä jos todellisen mielipiteensä tuotteesta kertoisivat. Mutta kun hoitaa duunin duunina niin homma skulaa.
Jopa piispaehdokkaan niinkuin Kuopiossa. Sakari Häkkinen kieltää Jeesuksen neitseestä syntymisen. Miksiköhän ateistin pitää ryhtyä piispaehdokkaaksi?
Haloo! Ei se tee ihmisestä ateistia jos ei usko neitseestä syntymiseen. Kuka siihen edes voi uskoa. Kyllä kristinuskokin taitaa perustua ihan muihin juttuihin kuin synnyttäviin neitsyihin. Ei tainnut kuulua alkuperäiseen oppiin, ainakaan Paavali ei mainihe mitään aiheesta.
Eiköhän se neitseestä syntyminen ole tapa kertoa jotakin henkilöstä jonka näin väitetään syntyneen. Syntyihän neitseestä antiikissa muitakin, keisareita vai ketä lie. Onko näihinkin suhtauduttava kirjaimellisina totuuksina. Vai onko Jeesukset merkittävyyttä haluttu korostaa samalla tehokeinolla kuin keisareittenkin kohdalla?
Älä puhu lööperiä perusluterilainen. Jeesus oli ainoa puhtaasta neitsyestä syntynyt, jotta Hän voi meidät syntiset pelastaa uskon kautta Häneen.
taidat provosoida.........
Hyvältä vaikuttaa, piispaksi aineksia. Yksi sinulta puuttuu ja sen mukana kaikki- rakastajatar, niin olet jo papin ainesta (uskosta ei ole kuin haittaa näissä hommissa). Mies puolöinen aviopuoliso sinulla jo lieneekin.