Henkinen kehitys kesken. Diagnoosi?

Mikähän diagnoosi on kohta nelikymppisellä naisella jolla on kaksi lasta ja mies, kun ko. nainen elätyttää itsensä ja perheensäkin äidillään ja isällään. On laiska ettei viitsi siivota huusholliaan vaan vanha äitinsä käy siivoamassa heillä. Pyykitkin roudataan äidille pesuun kun ei itse viitsi. Töissä on ollut elämänsä aikana ehkä muutaman viikon. Vanhemmat maksavat melkein kokonaan heidän asumisensa ja hoitavat lapsetkin lähes kokonaan, maksoivat myös näiden lasten teon eli hedelmöityshoidot.
Nainen asuu puoliksi vanhemmillaan ja mies notkuu missä notkuu silloin kun ei ole töissä. Tuntuu jotenkin kaihtavan lapsiaan ihan kuin olisi tehnyt ne äidilleen. Millaisenkohan vanhemmuuden mallin lapsetkin saavat. Vanhempi tyttö alkaa jo olla samanlainen diiva kuin äitinsä. Nainen huutaa ja pompottaa vanhempiaan ja kiristää jos ei saa sitä ja tätä hän muka vie lapset pois ettei mummo enää koskaan näe heitä, niinkuin pärjäisikin päivän ilman äitiään.
Kun jotain pitäisi tehdä sairastuu nainen aina milloin mihinkin ihmeelliseen ja taas pitää mennä yksityislääkäreihin saamaan vain parasta hoitoa. Viimeisenä on nyt jonkinlainen masennus juttu meneillään, johon saadaan yksityisterapiaa ja vanhemmat maksaa.
Kummallinen suhde mielestäni. Joudun seuraamaan tosi läheltä tätä hommaa kun äitinsä hankkii muksuja meille hoitoon kun ei aina itse jaksa hoitaa. Äskettäin nainen halusi remppaa kämppään ja minua soitettiin hätiin kun pariskunta ei jaksanutkaan tehdä muuta kuin repiä tapetit seiniltä, sitten iski taas jokin sairaus ja miehensä oli pakko päästä kavereiden kanssa reissuun tai pelata pleikkaa.
Alkaa harmittaa. Muuten nainen on ihan täysjärkinen ja opiskellutkin.
2154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Olisi täysin epäasiallista lähteä tässä ruotimaan jotakin diagnoosia.

Oletko varmasti aidosti ja vilpittömästi miettimässä tämän ihmisen parasta vai etsitkö diagnoosista lyömäasetta, jolla ainakin omassa mielssäsi voit vähätellä tätä naista.

Diagnoosi ei ole lelu, se ei ole lyömäase eikä haukkumasana.

Äänestä

ap kirjoittajalle: diagnoosihan tollaselle ovi olla mikä vaan, ei sen sinänsä ole väliä. oppii kai sekin sitte joskus omat pyykkinsä hoitaan ja peppunsa pyyhkiin kun mummosta aika jättää.

miksi asia harmittaa sinua? oletko joutunut auttamaan sitä naista? muista, että avuttomia on aina, eikä ne ole sun vastuulla. tsemppiä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Harmittaja kirjoitti:

Mikähän diagnoosi on kohta nelikymppisellä naisella jolla on kaksi lasta ja mies, kun ko. nainen elätyttää itsensä ja perheensäkin äidillään ja isällään. On laiska ettei viitsi siivota huusholliaan vaan vanha äitinsä käy siivoamassa heillä. Pyykitkin roudataan äidille pesuun kun ei itse viitsi. Töissä on ollut elämänsä aikana ehkä muutaman viikon. Vanhemmat maksavat melkein kokonaan heidän asumisensa ja hoitavat lapsetkin lähes kokonaan, maksoivat myös näiden lasten teon eli hedelmöityshoidot.
Nainen asuu puoliksi vanhemmillaan ja mies notkuu missä notkuu silloin kun ei ole töissä. Tuntuu jotenkin kaihtavan lapsiaan ihan kuin olisi tehnyt ne äidilleen. Millaisenkohan vanhemmuuden mallin lapsetkin saavat. Vanhempi tyttö alkaa jo olla samanlainen diiva kuin äitinsä. Nainen huutaa ja pompottaa vanhempiaan ja kiristää jos ei saa sitä ja tätä hän muka vie lapset pois ettei mummo enää koskaan näe heitä, niinkuin pärjäisikin päivän ilman äitiään.
Kun jotain pitäisi tehdä sairastuu nainen aina milloin mihinkin ihmeelliseen ja taas pitää mennä yksityislääkäreihin saamaan vain parasta hoitoa. Viimeisenä on nyt jonkinlainen masennus juttu meneillään, johon saadaan yksityisterapiaa ja vanhemmat maksaa.
Kummallinen suhde mielestäni. Joudun seuraamaan tosi läheltä tätä hommaa kun äitinsä hankkii muksuja meille hoitoon kun ei aina itse jaksa hoitaa. Äskettäin nainen halusi remppaa kämppään ja minua soitettiin hätiin kun pariskunta ei jaksanutkaan tehdä muuta kuin repiä tapetit seiniltä, sitten iski taas jokin sairaus ja miehensä oli pakko päästä kavereiden kanssa reissuun tai pelata pleikkaa.
Alkaa harmittaa. Muuten nainen on ihan täysjärkinen ja opiskellutkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu