Miten seurakunnasta voi erota? Vai onko "elinikäinen sitoumus"?
Eroaminen
Utelias
11518
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Lain mukaan jokainen täysi-ikäinen Suomen kansalainen voi vapaasti liittyä seurakuntiin ja myös vapaasti erota niistä. Aivan kuin muidenkin järjestöjen kohdalla. Helluntalaisuudessa niinkuin muissakin voimakkaissa uskonnoissa eroaminen on tehty mahdollisimman vaikeaksi nimenomaan henkiseltä puolelta. Ystävyys, sukulaisuussuhteet ym. saattavat muuttua eroamisen seurauksena. Ei kuitenkaan ole oikein kuulua mihinkään yhteisöön jos ei todella tunne siihen kuuluvansa. Apua eroamisen ongelmiin voi saada mm. uskontojen uhrit järjestöltä. Yhteystiedot löytyvät myös netistä. Elinikäisiä sitoumuksia ei ole olemassa. Ihmisellä on aina oikeus tarkistaa vakaumustaan kehittymisen tai elämäntilanteen muuttumisen yhteydessä.
oikeassa siinä että hellareista eroaminen on tehty vaikeaksi.
Viime vuosituhannella oli hellareissa oppi, että seurakunnasta ei voi erota vaan sieltä erotetaan. Silloin ihminen hylätään saatanan haltuun, että hänen sielunsa ehkä pelastuisi.
Nykyään tämä ajattelu on väistynyt ja meilläkin tunnustetaan, että seurakunnasta voi erota.
Käytännössä se hoituu vaikka netissä ilmoittamalla seurakunnalle.
Totta on, että hellareista on vaikea erota, mutta se ei ole mahdotonta! Hellareissa opetetaan perinteisesti, että on oltava seurakuntayhteys. Ulkopuolella seurakunnan ei ole elämää, eikä siellä voi olla tai pysyä uskossa. No, tämä väite ei todellakaan pidä paikkaansa! Olen itse eronnut hellareista jo yli kymmenen vuotta sitten ja uskossa olen edelleen ja jopa vahvemmin, kuin silloin kun yritin kipuillen noudattaa helluntaioppien mukaisia isien perinnäissääntöjä (joita muuten helluntaiherätyksessä on todella paljon). Elän tavallisten ihmisten parissa tehden aivan tavallisia asioita. Yhteys Jeesukseen on hyvin läheinen! Ylistän ja kiitän Herrani päivittäin! Monesti huomaan vain, että olen rukouksessa. Se tapahtuu ihan luonnollisella tavalla spontaanisti. Nk. ei uskovat arvostavat minua uskovana, koska osoitan olevani todella vapaa Kristuksessa, enkä yritä joka rakosessa tuputtaa uskoani muille. Minulta päin vastoin tullaan kyselemään uskon asioista. Tätä vapautta en missään tapauksesaa enää vaihtaisi jonkin seurakunnan ohjesääntöjen alle. Minulla on vain Jumalalta saamani ohjeet, siis pää asiassa Raamatusta peräisin. Nk. Hengen ilmoitukset on aina tutkittava, onko ne sopusoinnussa Jumalan Sanan kanssa.
Uskonnonvapauslain nojalla on jokaisella vapaus valita, haluaako hän kuulua johonkin seurakuntaan vai eikö! Sitä ei voi mikään tai kukaan rajoittaa. Tosin eroissa aina käy niin, että osa jäsenistä jättää sinut, mutta osalle eroaminen ei merkitse mitään. He jatkavat edelleen ystävyyttä ja sukulaiset ovat ainakin minun kohdallani eroni hyväksyneet täysin. Itseasiassa aika monia sukuni jäseniä on viime vuosina eronnut itsekin hellareista. Mummoni oli aikanaan yksi helluntaiherätyksen perustajajäsenistä. No kolmannessa sukupolvessa on tapahtunut sitten tämä erominen totaalisesti.
ite lähin aikoja sitten ja kiitän siitä rohkeuttani vieläkin. Ei se oo vaikeeta,puhelinsoitto riitti pastorille. Jos se alkaa kysellä kerro että olet kasvanut aikuiseksi ja alat elään!!!! Hengityskin alkoi kulkea ja nähdä elämää ihan toiselta kantilta. Ja jos ne jotain kiroo sut tai sanoo sua sillee tiedät kai- niin anna sanoo, se ei sua vahingoita. Uskoa se ei sulta vie, vie vaan sen fundamenttisen tavan toteuttaa sitä. Tsemppiä!!!! p.s. ÄLÄ vastaanota luopioksi sanomista!!!!
Eroa rohkeasti vaan. Minut eroitettiin, tai oikeastaan kauniimmin sanottuna, tarkistettiin jäsenluetteloa, kuten seurakunnan paimen asian ilmasi. Ehdotettiin eroa ja sehän sopi minulle. En kai kelvannut sellaisena kuin olen.
En ole katkera, vaikka kovasti se kirpaisi.
Minuakin varmaan sanotaan hellareissa luopioksi ja muuten aika uskovaksi.
Yritä karttaa kaikkia uskonnollisuuden käyttäytymis- ja perinnäissääntöjä, jotka näyttävät olevan uskovaisille niin tärkeitä.
Se prosessi voi kestää vuosia, ennenkuin olet henkisesti päässyt eroon ja joskus tuntuu, että kokonaan ei enää ikänä pääse eroon koko "lahkosta". On se vaan niin vahvasti kietonut ihmiset.
Kait se on sitä, että kun kokosydämisesti on kerran ja tosimielellä siihen liittynyt niin vaikea on päästä eroon sataprosenttisesti.
jos totta puhutaan, niin tuskinpa olet kovinkaan vahvasti ollut kiedottuna seurakuntaasi, kun sait vuosia rauhassa elellä omissa oloissasi?
seurakunnan "paimenien" olisi syytä enemmänkin pitää "lampaista" huolta eli ottaa yhteyttä, tarkistaa jäsenluetteloa ja tuupata eteenpäin, jos matkanteko on jostakin syystä hidastunut.
jäin miettimään tuota "en kelvannut sellaisena, kuin olen" lausahdustasi. mitä itse pidät syynä siihen, että sinua omien sanojesi mukaan kehoitettiin eroamaan seurakunnasta? mihin kokosydämisyytesi ja tosimielesi katosivat?
Älä sure tuota erottamista: jos jeesus tulisi nyt maan päälle, ja menisi johonkin kirkkokuntaan tai seurakuntaan, ei kestäisi montakaan tuntia, kun hänet lähetettäisiin kirouksien kera matkaan. Menisi Hän mihin tahansa seurakuntaan niin tulos olisi sama.
Jeesus oli varsin "radikaali" ja vapaa ulkoisista muodoista ja säännöistä; hänelle merkitsi vain ihmisessä oleva Jumalan henki ja usko, ja niitä hän vain seurasi, semminkin kun ne niin elävinä hänessä vaikuttivat!
Ihmiset taas takertuvat perinnäistapaan ja ulkoisiin nuotoihin ja sääntöihin ja kirjaimeen ja kadottavat hitaasti mutta varmasti Pyhän hengen toiminnoistaan; Jeesus taas oli kaiken tälläisen ihmismäisestä heikkoudesta kumpuavan itsepetoksen vastakohta.
Nykyäänkin on "raamatuntuntijoita" seurakunnat pullollaan, jotka huomaamattaan ovat aivan samanlaisia kuin kirjanoppineet aikoinaan Jeesusta kohtaan: pelkkää takertumista raamatun jakeisiin ilman elävää henkeä ja ilman terveitä arvoja.
olivathan fariseukset niin törkeitä jeesukselle, että he jopa hänen hyvät työnsä selitivät pahasta hengestä lähtöisiksi. Eli kuten jeesus totesikin: on anteeksiantamatonta yrittää selittää hyvät teot pahuudesta lähtöisiksi, koska paha voi tuottaa vain pahaa, ja vain hyvästä voi seurata hyvää.
Eli fariseuksilla oli kaikki terveet arvot menneet sekaisin. Rajattomassa uskonnollisessa itsesuitsutuksessaan he olivat pakanoillekkin itsestään selvät perusarvot valmiit vääristelemään ajamaan paheellisuuksiensa etuja.
Olin koko ikäni (12 v asti) hellari, kunnes löysin vielä paremman kodin toisesta vapaasta suunnasta. Ei ole kovinkaan kummonen juttu vaihtaa seurakuntaa, siis ei kummonen ollenkaan.
Oletko uskonnon ja uskonnollisuuden uhri? vai onko traumasi Jumalasuhteessa? En syyttele yhtään. Tiedät, että monia on satutettu tosi pahasti... ja tiedän myös että Jumalan kanssa "seurustelukaan" ei aina ole niin helppoa kuin toiset antaa ymmärtää. (esim jos meillä on omia juttuja, jotka vaikeuttaa esim. rakkauden vastaanottamista). Oli tilanteesi mikä tahansa, toivon sulle paranemista... Jumala on kuitenkin uskollinen ja hyvä vaikka uskovaiset voivat olla aivan kamalia ja kamalaakin kamalampia.
Niin,
kun seurakunta on kuitenkin olemassa Jumalan takia, ja olitpa jonkun tietyn srk:n jäsen tai et, niin yhteys toisiin uskoviin on aivan luonnollinen ja mutkaton. Tällainen kokemus mulla on... myös hellareista... että kyllä kai suurin osa populaa on ihan täyspäisiä ja seurakunnassa Jumalan takia eikä minkään ihme ihmissääntöjen ja tapojen takia. Niin miksi sitten ystävyys tms siitä sitten muuttuisi jos srk jäsenyys vaihtuu. Tällainen kokemus mulla on kun lähdin hellareista... ja nyt olen muuten ekaa kertaa elämästäni tosi sitoutunut ja riemuissani seurakunnasta. Lapsena kuulin kun mommot silloin puhu seurakunnasta niin innostuneesti ja nyt taidan kuullostaa itse samalta :)
No jopas jotakin, että helluntaipappi rupeis jotakuta KIROAMAAN jos tää lähtee seurakunnasta lätkimään. No sillä pastorilla viiraa kyllä sitten ja pahasti. Siis kirota? Mitäh?