1990-luvulla Huhvudstadsbladetin pääkirjoituksessa esitettiin ajatus, että kristinusko korostaa etiikassaan korkeampaa tasoa kuin juutalaisuus (huom ei siis 30-luvulla). Mainittiin juutalainen 'kostonoppi', "arkais-alkukantainen", ja että juutalaisuudessa ei kuule - "ikävä kyllä" - "meidän kristillisellä tavallamme" pitämäämme lähimmäisen rakkautta.
Tässä näemme miten yhä suljemme silmämme siltä että lähimmäisen rakkauden todellinen alkulähde ON juutalainen etiikka (alkuperä jota Jeesus itse Markuksen evankeliumissa nimenomaisesti tähdentää). Nyt foorumin antisemitistit ja uskontoa 'sairautena' huomauttavat, että joo, se oli sitä aikaa, uskonnot eivät enää merkitse mitään, New Age, itsentoteutus, 'vapaus', itsekkyys on hyve, koska se on vapautta, ei 'valtioita'(huun mukaan), palataan 'luontoon'!!.. jne..
Nämä henkilöt eivät ymmärrä omaa historiaansa, omia juuriaan, omaa kulttuuriaan.
Samat vänkääjät väittävät olevansa 'kunnian ihmisiä'. 'Ei pidä esittää väärää todistusta lähimmäisestään'? Tämä ei heitä liikuta. He vetävät hatustaan mitä sattuu ja uskovat (!) lähes mihin mikä heitä sattuu miellyttämään. Nämä ihmiset edustavat omasta mielestään sivistystä, mutta tarkemmin ajateltuna, he edustavat rappiota, romanttista haaveellista paluuta menneeseen 'kulta-aikaan'(jota ei ole koskaan ollut missään...kuten mm natsit, joitten mielestä juuri juutalaisperäistä kristinuskoa saadaan syyttää ihmisoikeuksien vaatimuksesta kaikille ihmisille).
40-luvulla puhuttiin siitä, että antisemitismi johtuu juutalaisten itsepintaisesta 'partikularismista'. Kuulostaa tutulta tänäkin päivänä.
Kuinka oikeastaan on tämän 'partikularismin' kanssa? Jos partikularismilla tarkoitetaan uskonnollista ja historiallista itsetuntoa, uskollisuutta isien perinnölle ja sen omalaatuisuutta kohtaan, voi kysyä: Kuka voi kiistää että samanlainen 'juutalainen' partikularismi on olemassa niin kuin on ruotsalainen tai suomalainen tai protestanttinen partikularismi?
Se vain, että näitä mitataan eri mitoilla - tässä piilee epäoikeudenmukaisuus. Mitä muiden kansojen kohdalla pidetään hyveenä, itsestään selvänä ja kunniallisena ja kunnioittamisen arvoisena, siitä tulee, kun on juutalaisuudesta kysymys, kansallisvika, joka selittää kaikki inhottavuudet mitä heihin on kohdistettu ja kohdistetaan. Kun esim ruotsalaiset Amerikassa, rikkomatta kansallisuskollisuuttaan, koettavat säilyttää yhteyden historialliseen kotimaahansa, sen kieleen, uskontoon ja muistoihin, tätä pidetään ylistettävänä pyrkimyksenä.. 'Uskollisuus kotia kohtaan ja yhteenkuuluvuus esi-isien kanssa'. Jos tässä lauseessa vaihdetaan sana ruotsalainen juutalaiseen, meillä on osuva määritelmä paheksutusta juutalaisesta partikularismista, siitä mikä maltillistenkin antisemitistien mielestä on heidän perisyntinsä..'
(Enckellin kirjaa vapaasti mukaillen..)
On siis 'kunniallista' pitää kiinni omasta perinteestä ja palata 'alkuperäisiin arvoihin'? Jotenkin merkillistä, että juutalaisia tämä ei koske.
Tässä näemme miten yhä suljemme silmämme siltä että lähimmäisen rakkauden todellinen alkulähde ON juutalainen etiikka (alkuperä jota Jeesus itse Markuksen evankeliumissa nimenomaisesti tähdentää). Nyt foorumin antisemitistit ja uskontoa 'sairautena' huomauttavat, että joo, se oli sitä aikaa, uskonnot eivät enää merkitse mitään, New Age, itsentoteutus, 'vapaus', itsekkyys on hyve, koska se on vapautta, ei 'valtioita'(huun mukaan), palataan 'luontoon'!!.. jne..
Nämä henkilöt eivät ymmärrä omaa historiaansa, omia juuriaan, omaa kulttuuriaan.
Samat vänkääjät väittävät olevansa 'kunnian ihmisiä'. 'Ei pidä esittää väärää todistusta lähimmäisestään'? Tämä ei heitä liikuta. He vetävät hatustaan mitä sattuu ja uskovat (!) lähes mihin mikä heitä sattuu miellyttämään. Nämä ihmiset edustavat omasta mielestään sivistystä, mutta tarkemmin ajateltuna, he edustavat rappiota, romanttista haaveellista paluuta menneeseen 'kulta-aikaan'(jota ei ole koskaan ollut missään...kuten mm natsit, joitten mielestä juuri juutalaisperäistä kristinuskoa saadaan syyttää ihmisoikeuksien vaatimuksesta kaikille ihmisille).
40-luvulla puhuttiin siitä, että antisemitismi johtuu juutalaisten itsepintaisesta 'partikularismista'. Kuulostaa tutulta tänäkin päivänä.
Kuinka oikeastaan on tämän 'partikularismin' kanssa? Jos partikularismilla tarkoitetaan uskonnollista ja historiallista itsetuntoa, uskollisuutta isien perinnölle ja sen omalaatuisuutta kohtaan, voi kysyä: Kuka voi kiistää että samanlainen 'juutalainen' partikularismi on olemassa niin kuin on ruotsalainen tai suomalainen tai protestanttinen partikularismi?
Se vain, että näitä mitataan eri mitoilla - tässä piilee epäoikeudenmukaisuus. Mitä muiden kansojen kohdalla pidetään hyveenä, itsestään selvänä ja kunniallisena ja kunnioittamisen arvoisena, siitä tulee, kun on juutalaisuudesta kysymys, kansallisvika, joka selittää kaikki inhottavuudet mitä heihin on kohdistettu ja kohdistetaan. Kun esim ruotsalaiset Amerikassa, rikkomatta kansallisuskollisuuttaan, koettavat säilyttää yhteyden historialliseen kotimaahansa, sen kieleen, uskontoon ja muistoihin, tätä pidetään ylistettävänä pyrkimyksenä.. 'Uskollisuus kotia kohtaan ja yhteenkuuluvuus esi-isien kanssa'. Jos tässä lauseessa vaihdetaan sana ruotsalainen juutalaiseen, meillä on osuva määritelmä paheksutusta juutalaisesta partikularismista, siitä mikä maltillistenkin antisemitistien mielestä on heidän perisyntinsä..'
(Enckellin kirjaa vapaasti mukaillen..)
On siis 'kunniallista' pitää kiinni omasta perinteestä ja palata 'alkuperäisiin arvoihin'? Jotenkin merkillistä, että juutalaisia tämä ei koske.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.