Solipsismi on eräänlainen uskomus, jossa asetetaan ihmisen kokeman todellisuuden hierarkian huipulle ihmisen hermosto, vain oman tajuntansa ja hermostonsa olemassaolosta voi olla varma, ja mitä kauemmas ihmisen "minä":stä loitotaan, sitä vähemmän todennäköisiksi asiat käyvät. Tällaisen mallin yhtymäkohdat subjektiiviseen, empiiriseen, havainnointikykyymme ja objektiiviseen päättelykykyymme ovat loogisilta ehdoiltaan hyvin saumautuvat: On vaikea todeta havainnoineensa "ulkomaailmasta" mitään sellaista , joka olisi ristiriidassa solipsistisen ajattelun kanssa. Se on oikeastaan hyvä ajatusleikki kertomaan meille jotain ympäröivästä maailmasta. Solipsismi kuitenkin murtuu silloin kun objektiivisiin havaintoihinsa ottaa osalliseksi myös oman itsensä, eikä pelkästään havaintoja ulkomaailmasta. Käy selväksi että hermosto on vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa: Käsi voi puutua jos hermoa painaa, ajattelu häiriintyy verensokerin ja nestetasapainon häilyessä, radikaalimpi esimerkki voisi olla aivovaurion vaikutusten tarkastelu.
Objektiivinen maailmankuva siis ns. "tieteen keinoin" voi syrjäyttää tällaisen subjektiivisen hierarkian, vaikka objektiivisia päätelmiä onkin voitu muodostaa vain empiiristen havaintojen avulla kerätyn tiedon pohjalta.
Objektiivisesta puolueettomasta näkökulmasta moraali -kysymyksistä tulee kuitenkin hyvin hankalia. Mikä määrittää oikean ja väärän? Ihmisten moraali on muuttunut aikojen saatossa, sellaisia asioita hyväksytään tänään, joista satoja vuosia sitten olisi voinut saada kuolemantuomion. Moraali on hyvin väliaikaista. Niinpä, edes kuolemantuomiota ei voi Suomessa saada nykyään, ehkä voisi sanoa ihmisten yhteiskunnan kehittyneen eettisesti.
Mitä ovat sellaiset perimmäiset arvot, jotka kestävät yli aikakausien? Mikä on sellainen etiikka, joka ei murru tieteen tarkastelussa?
Nämä ovat aika hankalia kysymyksiä. Uskonnon rooli yhteiskunnallisena oikean ja väärän määrittäjänä on väistynyt ja kirkko menettää otettaan jatkuvasti - Raamatussa esimerkiksi tuomitaan monenlainen poikkeava seksuaalisuus, mutta nykyään sellainen hyväksytään yhteiskunnassa. Mistä me siis saamme vastauksia oikean ja väärän kysymyksiin? Seurausetiikastako? Buddhalaisuudesta? Kategorisesta imperatiivista? Nämähän ovat sellaisia oppeja, työkaluja, joiden avulla yrittää löytää sitä omaa tietään. Silti, tällaisetkin ratkaisut viimekädessä ovat sopimuksen varaisia, sellaisten sopimusten huomaan laskettuja, joista on ainakin mahdollista luopua. Mitä siellä "Hyvän ja pahan tuolla puolen" oikein on?
En tiedä onko tällaiseen kysymykseen lopullista vastausta, mutta vääriä vastauksia ainakin on: Tietämättömänä ihminen etsii vastauksia vääristä paikoista, ja saattaa traagisesti löytää selityksiä, vaikka "luonnollisuudesta" ja luonnonvalinnasta, heijastaa omia persoonallisuuden piirteitä moraalikäsityksiinsä.
Solipsismin muistaminen kuitenkin helpottaa: Meidän kokemamme todellisuus kaikesta objektiivisuudesta huolimatta on rajoittunut inhimillisyyteen. Vaikka tunteemme ovat kompleksisesti järjestäytyneen kaaooksen; sattuman ja fysiikanlakien tuotosta, ei meillä ole mitään muutakaan. Emme koe hiukkasia tai sähkömagneettista säteliyä sellaisena kuin ne ovat olemassa, vaan meillä on pelkästään tämä tietoisuuden abstraktiomme. Niimpä arvotkin on luonnollista sitoa inhimilliseen kokemukseemme: Jos elämällä ja etiikalla olisi mitään tarkoitusta, niin kai se olisi onnellisuus. Sellaisen vastauksen sai ainakin Aristoteles, hänen eettinen filosofiansa onkin nimetty onneksi, eudaimonismiksi.
Herääkö tällaisesta tuumailusta mitään ajatuksia? =)
Objektiivinen maailmankuva siis ns. "tieteen keinoin" voi syrjäyttää tällaisen subjektiivisen hierarkian, vaikka objektiivisia päätelmiä onkin voitu muodostaa vain empiiristen havaintojen avulla kerätyn tiedon pohjalta.
Objektiivisesta puolueettomasta näkökulmasta moraali -kysymyksistä tulee kuitenkin hyvin hankalia. Mikä määrittää oikean ja väärän? Ihmisten moraali on muuttunut aikojen saatossa, sellaisia asioita hyväksytään tänään, joista satoja vuosia sitten olisi voinut saada kuolemantuomion. Moraali on hyvin väliaikaista. Niinpä, edes kuolemantuomiota ei voi Suomessa saada nykyään, ehkä voisi sanoa ihmisten yhteiskunnan kehittyneen eettisesti.
Mitä ovat sellaiset perimmäiset arvot, jotka kestävät yli aikakausien? Mikä on sellainen etiikka, joka ei murru tieteen tarkastelussa?
Nämä ovat aika hankalia kysymyksiä. Uskonnon rooli yhteiskunnallisena oikean ja väärän määrittäjänä on väistynyt ja kirkko menettää otettaan jatkuvasti - Raamatussa esimerkiksi tuomitaan monenlainen poikkeava seksuaalisuus, mutta nykyään sellainen hyväksytään yhteiskunnassa. Mistä me siis saamme vastauksia oikean ja väärän kysymyksiin? Seurausetiikastako? Buddhalaisuudesta? Kategorisesta imperatiivista? Nämähän ovat sellaisia oppeja, työkaluja, joiden avulla yrittää löytää sitä omaa tietään. Silti, tällaisetkin ratkaisut viimekädessä ovat sopimuksen varaisia, sellaisten sopimusten huomaan laskettuja, joista on ainakin mahdollista luopua. Mitä siellä "Hyvän ja pahan tuolla puolen" oikein on?
En tiedä onko tällaiseen kysymykseen lopullista vastausta, mutta vääriä vastauksia ainakin on: Tietämättömänä ihminen etsii vastauksia vääristä paikoista, ja saattaa traagisesti löytää selityksiä, vaikka "luonnollisuudesta" ja luonnonvalinnasta, heijastaa omia persoonallisuuden piirteitä moraalikäsityksiinsä.
Solipsismin muistaminen kuitenkin helpottaa: Meidän kokemamme todellisuus kaikesta objektiivisuudesta huolimatta on rajoittunut inhimillisyyteen. Vaikka tunteemme ovat kompleksisesti järjestäytyneen kaaooksen; sattuman ja fysiikanlakien tuotosta, ei meillä ole mitään muutakaan. Emme koe hiukkasia tai sähkömagneettista säteliyä sellaisena kuin ne ovat olemassa, vaan meillä on pelkästään tämä tietoisuuden abstraktiomme. Niimpä arvotkin on luonnollista sitoa inhimilliseen kokemukseemme: Jos elämällä ja etiikalla olisi mitään tarkoitusta, niin kai se olisi onnellisuus. Sellaisen vastauksen sai ainakin Aristoteles, hänen eettinen filosofiansa onkin nimetty onneksi, eudaimonismiksi.
Herääkö tällaisesta tuumailusta mitään ajatuksia? =)
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tarkennuksen vuoksi: Solipsismi ja subjektiivinen hierarkia törmää Okkamin partaterään (Occam's Razor), koska objektiivinen malli selittää sekä ihmisen mielenliikkeet , että ympäristön ja ihmisen vuorovaikutuksen sen kanssa, solipsismiin pohjautuvat mallit vaatisivat oman teoriansa, sekä tarvitsisivat kuitenkin objektiivista mallia, jotta voisivat selittää ympäristön.
Moraalisten arvojen muodostaminen ja niiden kanssa toimiminen ei kuitenkaan ole helppoa, vaan se vaatii työtä. Ihmisen tulisi kai pyrkiä parhaansa mukaan onnellisuuteen ja harmoniaan ympäristön kanssa, tekemään näitä arvopäätöksiä hyödyntäen kapasiteettiään: Esimerkiksi Kantin Kategorinen Imperatiivi on analyyttinen työkalu, jonka avulla voi yrittää löytää solidaarisemman ja ihmiset tasapäistävän päätöksen tai ratkaisun. Se ei kuitenkaan tarkoita että tällä imperatiivilla vielä pitkälle pääsisi.
Hankalaa on myös omien oikea/väärä -käsitysten ristiriita ympäristön kanssa. Ihmiset eivät ole samaa mieltä siitä mikä on oikein, ja omien arvojen eriäiväisyys muiden ihmisten arvioista tulisi ottaa huomioon, ainakin mikäli ajattelee ryhmädynamiikkaa ja sitä millä tavalla yksilö on vuorovaikutuksessa ympäristönsä muiden yksilöiden kanssa.
Tekstin hengessä ajatellaampa vaikka abortin ja jälkiehkäisyn eroja. Tämähän etiikassa oikein tällainen klassikko väittelykysymys, eikö vaan?
Kun kuitenkin muistaa, että ihmisten arvot ovat osittain subjektiivisia, sellaistakin asiaa on paljon helpompi käsitellä:
Raskaana oleva äiti, joka harkitsee aborttia on jo kokoenut äityiden, tiedostanut olevasna raskaana, ehtii ajatella asioita, hän kokee fyysisiä muutoksia elimistössään jotka raskaudesta aiheutuvat.. Hyvin subjektiivisia asioita.
Kun taas jälkiehkäisyä käyttävä mahdollisesti raskaana oleva henkilö ei tiedä olevansa raskaana, hän ei tiedä olisiko hänestä tullut äiti käyttämättä jälkiehkäisyä, hän ei ole kokenut raskautta.
Jne tällain pikaisesti havainnollistettuna subjektiivisuuden/empiirisyyden sitominen moraalisiin arvoihin auttaa huomattavasti vaikeiden kysymysten ratkasemisessa. Mutta tämä kommentti oli nyt aika huolimattomasti raapastu..
Mitäs mieltä tällaisista tuumailuista? :)