Raamattu

Oliko Raamattu vain aikansa X-Files tai Supernatural, joita kerrottiin iltaisin nuotio-tarinoina?
367
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ei ollut! Raamattu on ollut "voimassa" jo monta tuhatta vuotta ja on yhä edelleen, Siitä tehdään jatkuvasti painoksia uusille kielille ja se leviää yhä laajemmille alueille, missä sitä vielä ei ole. Mikään muu kirja ei ole pystynyt kilpailemaan sen kanssa tässä suhteessa.

Äänestä

Raamattu on hyvin nuori kokoelma lähi-idän kulttuurikansoilta kopioituja ja muunneltuja tarinoita. Vanhan testamentin vakiintumisen jälkeen sen jatkeeksi tehtiin hyvin pian evankeliumi ja muut UT:n kirjat. Täsmälleen nykuisen muotonsa esimerkiksi Genesis on saanut paljon jälkeen Homeroksen Iiliaan ja Odysseian. Genesis on antiikin Kreikan ensimmäisten filosofisten teosten aikalainen.

Mikään ei voisi olla kauempana totuudesta kuin edelleen uskovaisten Raamatulle kauppaama rooli "maailman vanhimpana" kirjana. Se on ehkä ajan laskun alun vanhanaikaisin meille säilynyt kirja, mutta ei missään nimessä vanhin.

Äänestä

"Se on ehkä ajan laskun alun vanhanaikaisin meille säilynyt kirja, mutta ei missään nimessä vanhin. "

Ja tämäkin vin siksi että kateelliset esikristityt polttivat ne vanhemmat kirjat...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Richard Watkins kirjoitti:

Oliko Raamattu vain aikansa X-Files tai Supernatural, joita kerrottiin iltaisin nuotio-tarinoina?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu