Auringonjumalalla oli tytär, jota isä
rakasti enemmän kun kaikkia muita tyttäriään
Eräänä päivänä tuo pieni tyttö lähti
merelle soutelemaan. Hänen ollessaan kaukana
puhkesi yhtäkkiä myrsky. Vuorenkorkuiset laineet
löivät hänen veneensä yli, ja tyttö hukkui.
Auringonjumala suri menetettyä lastaan, eivätkä
edes hänen voimalliset säteensä voineet herättää
tätä henkiin, ja Auringonjumala vetäytyi
murheeseensa saadakseen olla rauhassa.
Auringonjumalan tytär oli pahoillaan varhaisesta
kuolemastaan, ja hänen sielunsa muuttui pieneksi
linnuksi nimeltä Jingwei. Jingweillä oli täplikäs
pää, valkoinen nokka ja punaiset linnunkynnet. Se
vihasi merta, joka oli riistänyt sen elämän ja
erottanut sen isästään. Jokaikinen päivä se poimi
nokkaansa pienen kiven, levitti siipensä ja lensi
rannalta meren ylle. Lentäessään aaltojen
yläpuolella se tiputti kantamuksensa mereen
toivoen, että joskus meri täyttyisi kivistä.
Pitkään aikaan meri ei kiinnittänyt pieneen
lintuun mitään huomiota. Sitten eräänä päivänä se
nauroi linnulle äänekkäästi paljastaen
vaahdonvalkoiset hampaansa ja irvaili.
"Lintu pieni, lintu pieni, et saa työtäsi koskaan
päätökseen et miljoonassakaan vuodessa. Uskotko
todella voivasi täyttää meren kivillä?!"
Lintu räpytteli siipiään ja sanoi "Mutta entä jos
todellakin kannan kiviä kokonaiset miljoona
vuotta tai miljoona kertaa miljoona vuotta, aina
maailman loppuun saakka, en anna koskaan periksi
ja jonain päivänä olen täyttänyt sinut."
"Miksi vihaat minua niin paljon?"
"Koska olet vienyt minun nuoren elämäni - ja niin
monien muiden elämän."
"Typerä lintu", meri pilkkasi yhä, "et tule
koskaan onnistumaan"
"Minä onnistun varmasti", lintu piipitti
suruissaan meren yllä räpytellessään. "Jonakin
päivänä minä vielä onnistun."
Pieni lintu lensi takaisin rannalle vain
palatakseen meren ylle yhä uudestaan ja
pudottaakseen pienet kivensä aaltoihin.
Näin voit vielä tänäkin päivänä nähdä linnun
lentävän meren yllä ja pudottavan sinne kiven tai
oksan.
rakasti enemmän kun kaikkia muita tyttäriään
Eräänä päivänä tuo pieni tyttö lähti
merelle soutelemaan. Hänen ollessaan kaukana
puhkesi yhtäkkiä myrsky. Vuorenkorkuiset laineet
löivät hänen veneensä yli, ja tyttö hukkui.
Auringonjumala suri menetettyä lastaan, eivätkä
edes hänen voimalliset säteensä voineet herättää
tätä henkiin, ja Auringonjumala vetäytyi
murheeseensa saadakseen olla rauhassa.
Auringonjumalan tytär oli pahoillaan varhaisesta
kuolemastaan, ja hänen sielunsa muuttui pieneksi
linnuksi nimeltä Jingwei. Jingweillä oli täplikäs
pää, valkoinen nokka ja punaiset linnunkynnet. Se
vihasi merta, joka oli riistänyt sen elämän ja
erottanut sen isästään. Jokaikinen päivä se poimi
nokkaansa pienen kiven, levitti siipensä ja lensi
rannalta meren ylle. Lentäessään aaltojen
yläpuolella se tiputti kantamuksensa mereen
toivoen, että joskus meri täyttyisi kivistä.
Pitkään aikaan meri ei kiinnittänyt pieneen
lintuun mitään huomiota. Sitten eräänä päivänä se
nauroi linnulle äänekkäästi paljastaen
vaahdonvalkoiset hampaansa ja irvaili.
"Lintu pieni, lintu pieni, et saa työtäsi koskaan
päätökseen et miljoonassakaan vuodessa. Uskotko
todella voivasi täyttää meren kivillä?!"
Lintu räpytteli siipiään ja sanoi "Mutta entä jos
todellakin kannan kiviä kokonaiset miljoona
vuotta tai miljoona kertaa miljoona vuotta, aina
maailman loppuun saakka, en anna koskaan periksi
ja jonain päivänä olen täyttänyt sinut."
"Miksi vihaat minua niin paljon?"
"Koska olet vienyt minun nuoren elämäni - ja niin
monien muiden elämän."
"Typerä lintu", meri pilkkasi yhä, "et tule
koskaan onnistumaan"
"Minä onnistun varmasti", lintu piipitti
suruissaan meren yllä räpytellessään. "Jonakin
päivänä minä vielä onnistun."
Pieni lintu lensi takaisin rannalle vain
palatakseen meren ylle yhä uudestaan ja
pudottaakseen pienet kivensä aaltoihin.
Näin voit vielä tänäkin päivänä nähdä linnun
lentävän meren yllä ja pudottavan sinne kiven tai
oksan.
Vastaukset 1
Vanhimmat
pieni ihminen taistelee läpi elämänsä
käsittämättömän suuria asioita vastaan ja uskovat
kivienpoimimisen olevan heidän
elämäntarkoituksensa. siksi ihminen tekee niitä
pieniä asioita läpi elämänsä, koska ihminen itse
arvostaa sen elämässään tärkeimmäksi asiaksi ja,
vaikka se itseasiassa olisi turhaa työtä. eikä
valtameri ole käsittämätön vain linnulle. kyllä
sen ymmärtämisessä on myös ihmisellä tekemistä.