GOOGIN sodasta tosiasiat esille !

Profeetta Hesekiel on kirjoittanut n, 2500 vuotta sitten ennustuksessa Googin sodista ,jotka juutalaiset uskonoppineet on säilyttäneet "Pyhiin kirjoituksiinsa" niin hyvin , jotta ne ovat siirtyneet sieltä "UUDEN USKONNON OPEIKSI" Kristinuskoon.

Kuten jo valveuteuneimmat ihmiset tietävätkin , ettei Raamatun V.t, ennusta mitään nykyaikaan ja se käsitys onkin totta.

Uskon yhteisöt eivät voi rehellisesti tunnustaa ennustuksiensa harhaisuutta , koska silloin he joutuisivat tunnustamaan uskonkäsitteensä paikkansa pitämättömyyden.

Tälläkin osastolla uskovat sekoilee käsittämättömine profetioineen , etupäässä toistensa kimpussa , koskako tempaus tulee ennen vai jälkeen ahdistuksen ?

NoH ! nuo käsitteethän ovat jo sinäänsä väärin luotuja ja sitä kautta kaikki vastauksetkin ovat harhaoppeja !

1. Tempaus on se tempaus jonka Jeesus ennusti ( Uusi testamentti) tapahtuvan apostolien elinaikana.
2. "Jeesuksen kerrotaan erehtyneen" jo Matt, 15:24. kohdassa , selittämällä uudelleen kertomuksen Danielin kirjan hävityksen kauhistuksesta.
3. Eikä tuo erhe ollut vain yhden ihmisen erhe vaan koko alkukristillisyyden ja samalla kok Kristinopin myös tulevaisuudessa ja n, 2000 vuotisessa historiassa.
4. kristinuskoon ahdistukseaika ja Antikristus on keksitty !
Syyrian kuninkaan Antiokhos neljännen Epifaneen juutalaisiin kohdistamasta uskonvainosta.
- ANTIOKHOS sanasta on ANTIkristus sana keksitty Kreikankieleen;
tarkoittaa ANTImessiasta tai ANTIvoideltua.
5. Jumalan hallitsema valta on taas keksitty Danielin kirjasta jossa kerrotaan ;
juutalaisten perustamassa olevasta Makkabien juutalaisvaltiosta.

Te jumalattomat ja ymmärtämättömät väärät profeetat ette vain tätä ymmärrä !

Jos haluatte tietää niin hankkikaa " viisautta " !

Dan.12:10. sen sanoo : "VIISAAT YMMÄRTÄVÄT":

Toiset syntyvät jo etevimmiksi kuin toiset ja kaikki eivät kovin viisaiksi tulekkaan, mutta väärät profeetat pysyvät ymmärtämättöminä , eli tyhminä tämän asian suhteen ja Danielin kirjan kirjoittamisen aikoina , kirjoittajan mielestä jumalattomilla ei ollut edes ymmärtämiseen tarvittavia edellytyksiä.

Ja tuollaisia näyttää olleen mm, Jeesus , apostolit ja muut alkukristillisyyden alullepanijat ja näin ollen kristinuskon n, 2000 vuotinen harhauskomus on päässyt syntymään.

Ja mistäkö on kysymys ?

Kysymys on siitäkin ettei Johanneksen ilmestyskirjalla ole mitään , profeetallista arvoa nykyisyyteen eikä tulevaisuuteen .
Ja se jos mikä on Kristinuskon opin koottujen Raamatun kitjoituksien viimeinen kirjakäärö.

Miten näin on päässyt käymään ?

Suuri Kirkkolaitos ja vielä useampiko on kuoriltaan kaunis , Kirkot mahtavia arkkitehtuurisesti , mutta oppi on täysin onttoa sisältä ?!

Mitä sanotte VÄÄRÄT PROFEETAT ?
18162
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

sanon sinulle: "Olet väärässä." Jos uskot että Israel on koottu omaan maahansa, niin siitä on edeltä kerrottu paljon Vanhassa Testamentissa ja samoin monista muista, joten elät aikamoisessa harhassa ja pimeydessä, mutta toivosi on Jeesuksessa ja siinä hyvässä paimenessä, joka on Golgatalla kuollut myös sinun syntiesi tähden.

Epäusko muuttuu iloksi Jeesuksessa ja anovat saavat elävää vettä ja Pyhän Hengen armolahjan, ainakin noin yleisesti, sillä Herra on hyvä lapsenmielisille nöyrille, mutta ylpeät lähettää tyhjinä pois.

Jos ei muuta tiedä ja ymmärrä Raamatusta, niin ainakin Yhden Herran Yksi Nimi on Jeesus, ja jokainen joka häntä avukseen pyytää sen myös saa, siitä myös nähdään, minkälainen on sydämen tila Jumalan Valon ja ihmisen pimeyden suhteen.

Äänestä
  • Samoin, Raamattua tutkineena , sanon sinulle: "Olet väärässä." .

    Raamattu kertoo ; Assuarian ja Babylonian pakolaisten palaamisesta , mutta ei kerro nykyIsraelista mitään.
    - Ja koska väität toista voinet vedota noihin Raamatun V.tn, kirjoituksiin , jotta saataisiin keskusteluun väitteitten lisäksi myös ainesta keskustelun kulkuun?

    En muuten omaa mitään epäuskoa , - ei sellaista minulla ole .

    Äänestä

  • tuhat ja yksi kirjoitti:

    Samoin, Raamattua tutkineena , sanon sinulle: "Olet väärässä." .

    Raamattu kertoo ; Assuarian ja Babylonian pakolaisten palaamisesta , mutta ei kerro nykyIsraelista mitään.
    - Ja koska väität toista voinet vedota noihin Raamatun V.tn, kirjoituksiin , jotta saataisiin keskusteluun väitteitten lisäksi myös ainesta keskustelun kulkuun?

    En muuten omaa mitään epäuskoa , - ei sellaista minulla ole .

    ´Ja niin minä annan teidän löytää itseni, sanoo Herra, ja minä käännän teidän kohtalonne ja kokoan teidät kaikista kansoista ja kaikista paikoista, joihin olen teidät karkoittanut, sanoo Herra, ja palautan teidät tähän paikkaan, josta minä siirsin teidät pois.´ (Jer. 29:14)

    ´Sillä minä olen sinun kanssasi, sanoo Herra, ja pelastan sinut. Minä teen lopun kaikista kansoista, joiden sekaan minä olen sinut hajottanut; ainoastaan sinusta minä en loppua tee: minä kuritan sinua kohtuudella, mutta rankaisematta minä en sinua jätä.´ (Jer. 30:11)

    ´Sinä, minun palvelijani Jaakob, Älä pelkää, sanoo Herra, sillä minä olen sinun kanssasi. Minä teen lopun kaikista kansoista, joiden sekaan minä olen sinut karkoittanut; mutta sinusta minä en loppua tee: minä kuritan sinua kohtuudella, mutta rankaisematta minä en sinua jätä." ´ (Jer. 46:28)

    ´Näin sanoo Herra, Herra: Kun minä kokoan Israelin heimon kansoista, joitten sekaan he ovat hajotetut, silloin minä näytän pyhyyteni heissä pakanakansain silmien edessä, ja he saavat asua maassansa, jonka minä annoin palvelijalleni Jaakobille.´ (Hes. 28:25)

    Äänestä

  • Tässä Raamatusta: kirjoitti:

    Tässä Raamatusta: (Jer. 29:14)´ (Jer. 46:28)(Hes. 28:25) (Jer. 30:11)

    Kuten tiedämme Samuelista muuttui tuomarien aika juutalaisuudessa kuninkaitten ja profeettojen aikakaudeksi, Saul ja eteenikn Daavid loi juutalaisen hegemonian Salomon rakennutti temppelin.
    - Juutalaisten sotilaallinen nousuksusi jäi kuitenkin lyhyeksi ja he
    riintaantuivat keskenään ja valloitetut alueet jaettiin Israeliin ja Juudaan.
    Israel kukistui n,722 eaa. ja Juuda kukistui n, 506 eaa- 586 eaa.
    juutalaisista suuri osa oli pakkosiirtolaisuudessa ja siitä ja sieltä palaavista kertoo nuo esittämäsi Raamatun V.tn, kohdat.

    Nyky Israel on täysin eri juttu !

    Israelin vaiheet, mutta eivät tee tyhjäksi profetaalista sanomaa, toki toin pikaisesti esille jotakin enkä väitä että kaikki olisi nykyiseen, en nyt ala erikseen etsiä, sillä tietysti on nykyinen Israel ihan yhden pyhän kansan osan kokoaminen Juudana ja erikseen on pohjoiset heimot ja Suomi pohjoisena maana.

    Äänestä

  • tietysti on olleet kirjoitti:

    Israelin vaiheet, mutta eivät tee tyhjäksi profetaalista sanomaa, toki toin pikaisesti esille jotakin enkä väitä että kaikki olisi nykyiseen, en nyt ala erikseen etsiä, sillä tietysti on nykyinen Israel ihan yhden pyhän kansan osan kokoaminen Juudana ja erikseen on pohjoiset heimot ja Suomi pohjoisena maana.

    >>> Israelin vaiheet, mutta eivät tee tyhjäksi profetaalista sanomaa, toki toin pikaisesti esille jotakin enkä väitä että kaikki olisi nykyiseen, en nyt ala erikseen etsiä, sillä tietysti on nykyinen Israel ihan yhden pyhän kansan osan kokoaminen Juudana ja erikseen on pohjoiset heimot ja Suomi pohjoisena maana. >>>

    Suomihan ei millään tavalla liity Jeremiaaan eikä Hesekieliin.

    Hes.28. luku viittaa myös Danieliin ja muutenkin hän kirjoittaa omasta ajastaan käsin , eikä n, 2500 vuoden päähän historiassa eteenpäin.

    Ja miksipä Jeremia olisi lähettänyt kirjeessä tietoa nykyajasta n, 2500 vuoden päähän tulevaisuuteen Babylonian pakkosiirtolaisuuteen !
    Kats Jer.29.
    Miksi Jeremia puhuu 70 vuodesta ?
    Eikä 2500 vuodesta ?

    maista kuin palata maasta kuten Egyptistä tai Babyloniasta tai olla palamatta lainkaan erokirjan saaneena ennenkuin sen aika koittaa.

    Äänestä

´Ja kun ne tuhat vuotta ovat loppuun kuluneet, päästetään saatana vankeudestaan, ja hän lähtee villitsemään maan neljällä kulmalla olevia kansoja, Googia ja Maagogia, kootakseen heidät sotaan, ja niiden luku on kuin meren hiekka. Ja he nousevat yli maan avaruuden ja piirittävät pyhien leirin ja sen rakastetun kaupungin. Mutta tuli lankeaa taivaasta ja kuluttaa heidät. Ja perkele, heidän villitsijänsä, heitetään tuli- ja tulikivijärveen, jossa myös peto ja väärä profeetta ovat, ja heitä vaivataan yöt päivät, aina ja iankaikkisesti.´

(Ilmestyskirja 20:7-10)

Jos tahtoo tarkemmin ymmärtää noita, niin kannattaa alkukielellä tutkia, sillä kovin voi väärinkin ymmärtää näistä käännetyistä, mutta jotka Herraan Jeesuksen turvaa sen myös saa hyvän hengellisen ymmärryksen.

Äänestä
  • Juuri pääsin sanomasta ; ettei Johanneksen Ilmsetyskirja kerro nykyisyyttä eikä tulevaisuutta ja sinä lainaat tuota tekstiä etkä tajunnut mitä sanoin.

    Niinpä selvennän sanomaani ;
    Imestyskirja on uskontokirjallisuutta kuin mikä uskontokirjallisuust tahansa ja maailman kaikki tuhannet ja tuhannen tuhannet uskonnot eivät kirjoituksissaan voi olla oikeassa, koska kaikilla niillä on erilainen sanoma ja siitä holimatta jokaisen uskonnon kannattajat uskovat niihin kirjoituksiin.

    Raamatun Uuden testamentin kirjoitukset ovat jo menneet apostolisella ajalla kirjoituksineen harhaan, mm, Jeesuksen takaisintulon ennustamisen suhteen.

    Miten on voiko sitten ne sanat kirjoitukset olla väärässä myös muissa kohdista ja mistä kohdista Raamatun Uuden testamentin kirjoitukset erehtyvät?

    Äänestä

  • tuhat ja yksi kirjoitti:

    Juuri pääsin sanomasta ; ettei Johanneksen Ilmsetyskirja kerro nykyisyyttä eikä tulevaisuutta ja sinä lainaat tuota tekstiä etkä tajunnut mitä sanoin.

    Niinpä selvennän sanomaani ;
    Imestyskirja on uskontokirjallisuutta kuin mikä uskontokirjallisuust tahansa ja maailman kaikki tuhannet ja tuhannen tuhannet uskonnot eivät kirjoituksissaan voi olla oikeassa, koska kaikilla niillä on erilainen sanoma ja siitä holimatta jokaisen uskonnon kannattajat uskovat niihin kirjoituksiin.

    Raamatun Uuden testamentin kirjoitukset ovat jo menneet apostolisella ajalla kirjoituksineen harhaan, mm, Jeesuksen takaisintulon ennustamisen suhteen.

    Miten on voiko sitten ne sanat kirjoitukset olla väärässä myös muissa kohdista ja mistä kohdista Raamatun Uuden testamentin kirjoitukset erehtyvät?

    tuo esille nuo Ilmestyskirjan tapahtumat sinetteineen ja pasuunoineen ja vihan maljoineen, sillä selvästi on kaikki kerrottu tuosta messiaanisesta ajasta eli viimeisestä seitsenvuotisjaksosta (max. muutama kymmenen vuotta, mutta todennäköisesti max. parikymmentä ja mahdollisesti enää 12 vuotta noin).

    Tietenkään ei anomatta voida mitään saada eikä myöskään ilman Jeesukseen turvaamista ja vanhurskautensa janoamista ja pyhitystä totuudessa.

    Ilmestyskirjasta on monenlaisia näkemyksiä, samoin muista. En ymmärrä teidän intoanne näissä, jos ja kun ette tahdo Herran hyvää armoa ja totuutta, mitä te saatte sellaisesta itsellenne? Minusta käsittämätöntä.

    Voisin kyllä yhden selityksen antaa, mutta en tahdo.

    Äänestä

  • Ihan lähitulevaisuus kirjoitti:

    >> Ilmestyskirjasta on monenlaisia näkemyksiä, samoin muista. En ymmärrä teidän intoanne näissä, jos ja kun ette tahdo Herran hyvää armoa ja totuutta, mitä te saatte sellaisesta itsellenne? Minusta käsittämätöntä. >>

    Mielestäni minkäänlaisia aikamääritteitä ei voi Raamattuun viitaten jättää .
    Mutta 2030 mennessä (noin) kaikki profetiat menevät vanhaksi ja ei paljoakaan jää jäljelle , meistä yksinkertaisinkin silloin tietää tuon petoksen joka Jeesuksen takaisintulosta kerrottaessa on levitetty.

    Intohimona on kertoa totuus valheista ettei tempausta ole olemassakaan ja näin aivovarat vapautuu ihmisillä muuhun tarkoitukseen.
    Olen hankkinut tiedon näistä asioista ja jos en kertoisi siitä , olisin aika tyhmä ja aikaan saamaton siihen verrattuna mitä se on vaatinut ajankäytössäni ja eri asioita vertaillessani.
    Jotenkin käsitän selvästi sen mitä olen sanomassa , enkä ihmettele sitä laisinkaan .

    Katsoskun vastapainona on Kristinuskon tuhat valhetta mm, Danielin kirjasta ,Jeeusken takaisintulosta paljon enemmän kuin tuhat , maailman lopusta jokaiselle päivälle lienee eri tarinansa ja kuitenkin maailman ikä on hyvinkin pitkä jo ollut taakseppäin ja se on myös eteenkin päin, sen lisäksi maapallomme ei välttämättä tarvitse ihmistä laisinkaan elämän ylläpitämiseksi , joten vaikka me kuolisimme sukupuuttoon niin ei kaiken elämän täällä tarvitse loppua.

    Hienoa on ollut täällä olla , syntyä elää ja varmaan kuollessakin kyllänsä tätä kaikkea saaneena saa täältä turvallisin mielin lähteä, mutta Jeesus ei ketään odota taivaan porteilla , ei tempaise ei tule vastaan pilvellä !

    On se tosi kivaa,kun on kunnon sota tulossa! Se se vasta onkin todellista taivaan mannaa joillekin.Ja jos ei muille,niin ainakin uttistoimistoille ja medialle.Sekä tietysti myös asekauppiaille!

    on elämässä sisältöä, vaikka ei ilman Jeesusta ehkä voi sitä vertailupohjaa ollakaan, toki samoin ei voi Jeesuksen kanssa eläneenä tietää mitä olisi ollut elää ilman uskoa ja rukousta ja sanojensa vaikutusta.

    Kyllä kun kaksi säkkipukuihin puettua alkaa maata lyömään vitsauksilla, niin voit sinäkin jo parannusta tehdä ehkä ihan anoen elävää vettä ja Pyhän Hengen armolahjaa, toki voidaanhan heidätkin kenties Raamatunkin tekstillä tyhjäksi tehdä ettei ole merkkinä, sillä ihminen uskoo sitä mitä tahtoo, eikä Jumala ketään hyväänkään tahdo väkisin viedä, mutta vielä paljon vähemmän huonoa kenellekkään antaa, sillä ihminen pitää siitä itse huolta, kuten voimme nähdä maailman tilasta ja pimeyden rakastamisesta noin yleisesti Jeesuksen opetuslapseuden ja tunnustamisen sijaan.

    Intohimosi totuuden kertomisen suhteen valheiden sijaan kyllä vallitettavasti perustuu omaan olettamukseesi eikä Jumalan totuuteen. Toki olet hankkinut tietoa, mutta oleellista on myös usko ja toivo ja rakkaus, sillä ei kukaan voi omallaan saada sitä hyvää hengellistä vaikka koko elämänsä ja teoriassa useammankin käyttäisi toisten teorioiden tutkimiseen, sillä Jumalan lapseuteen kuuluu itse tulla Herran Jeesuksen opettamaksi eikä vain arvioida mikä voisi olla totuus näissä tulkinnoissa.

    Tuossa maailman iässä olet varmuudella väärässä ja eri mittaus- ja arviointitavat antavatkin hyvinkin erilaisia vastauksia.

    Kristinusko on mitä on se on ihan totta, mutta ei Jeesus itse Totuutena ole siitä mihinkään muuttunut. Minustakin on tulkinat jopa ihan päinvastaisia monessa totuuteen nähden, ja jälleen joudumme arvioiimaan asioita sen mukaan mitä on saanut oppia Jeesuksesta ja Raamatusta ja tästä Jumalan valtakunnasta. Tietenkin olemme ihmisinä aina koeteltavina emmekä mitään "totuuksia", mutta samoin Jeesus on Totuus ja autuaat häneen turvaa ja kiittää nimessään Isää.

    Ihminen on Jumalan kuvaksi luotu luomakunnan kruunu, ja Luojan pelastuksen kohde ihan konkreettisesti, eikä eläimillä ole tietenkään sitä eivätkä ole tiedon puusta syöneet.

    Käytä elämäsi hienosti ja turvaa Jeesukseen tehden tahtoaan ja opetuksensa mukaan niin toivosi on Israelin Pyhässä Herrassa eikä yhtään vähemmässä, totisesti.

    Taivas ja portti ja tie ovat totta, älä halveksi Jumalan hyvää armoa ja totuutta omalla skeptisyydellä ja kyynisyydellä, sillä lapsenkaltainen nöyryys on hyvästä eikä pahasta.

    Äänestä

  • Ihania sotia... kirjoitti:

    On se tosi kivaa,kun on kunnon sota tulossa! Se se vasta onkin todellista taivaan mannaa joillekin.Ja jos ei muille,niin ainakin uttistoimistoille ja medialle.Sekä tietysti myös asekauppiaille!

    sodat ole ihania vaan kamalia ja samoin nuo viimeiset ajat ihan pilkkopimeää ja Jumalakin on näin sen meille ilmoittanut:

    ´Sillä näin sanoo Herra, Jumala Sebaot, Herra: Kaikilla toreilla on valitus, kaikilla kaduilla sanotaan: "Voi! Voi!" Peltomiehiä kutsutaan surun viettoon ja itkuvirren taitajia valittajaisiin. Ja kaikissa viinitarhoissa on valitus, sillä minä käyn sinun keskitsesi, sanoo Herra. Voi teitä, jotka toivotte Herran päivän tulemista. Miksi hyväksi on teille Herran päivä? Se on oleva pimeys, eikä valkeus, ikäänkuin jos joku pakenisi leijonaa ja häntä kohtaisi karhu, tahi joku tulisi kotiin ja nojaisi kätensä seinään ja häntä pistäisi käärme. Eikö Herran päivä ole pimeys, eikä valkeus, eikö se ole synkeys, jossa ei valoa ole? Minä vihaan, minä halveksin teidän juhlianne enkä mielisty teidän juhlakokouksiinne.´ (Aamos 5:16-21)

    Jeesus opetti näin: "Sillä niinä päivinä on oleva ahdistus, jonka kaltaista ei ole ollut hamasta luomakunnan alusta, jonka Jumala on luonut, tähän asti, eikä milloinkaan tule. Ja ellei Herra lyhentäisi niitä päiviä, ei mikään liha pelastuisi; mutta valittujen tähden, jotka hän on valinnut, hän on lyhentänyt ne päivät." (Markus 13:19-20)

    Tietysti Herraan Jeesukseen uskovat ja rakastavat voivat myös nostaa päänsä sillä näemme vapautuksemme olevan lähellä, mutta synnytystuskien ja kullan puhdistamisen kautta, ja Herra itsekin pyysi Isältä vaivassa "ota tämä malja pois minulta mikäli mahdollista, mutta ei kuitenkaan tapahtuko minun vaan sinun tahtosi", sillä rakasti Isää ja joi koko kärsimysmaljan ja kantoi ristin ja kutsui myös minut siihen ihan konkreettisesti.

    Äänestä

  • ihan hyvä että kirjoitti:

    on elämässä sisältöä, vaikka ei ilman Jeesusta ehkä voi sitä vertailupohjaa ollakaan, toki samoin ei voi Jeesuksen kanssa eläneenä tietää mitä olisi ollut elää ilman uskoa ja rukousta ja sanojensa vaikutusta.

    Kyllä kun kaksi säkkipukuihin puettua alkaa maata lyömään vitsauksilla, niin voit sinäkin jo parannusta tehdä ehkä ihan anoen elävää vettä ja Pyhän Hengen armolahjaa, toki voidaanhan heidätkin kenties Raamatunkin tekstillä tyhjäksi tehdä ettei ole merkkinä, sillä ihminen uskoo sitä mitä tahtoo, eikä Jumala ketään hyväänkään tahdo väkisin viedä, mutta vielä paljon vähemmän huonoa kenellekkään antaa, sillä ihminen pitää siitä itse huolta, kuten voimme nähdä maailman tilasta ja pimeyden rakastamisesta noin yleisesti Jeesuksen opetuslapseuden ja tunnustamisen sijaan.

    Intohimosi totuuden kertomisen suhteen valheiden sijaan kyllä vallitettavasti perustuu omaan olettamukseesi eikä Jumalan totuuteen. Toki olet hankkinut tietoa, mutta oleellista on myös usko ja toivo ja rakkaus, sillä ei kukaan voi omallaan saada sitä hyvää hengellistä vaikka koko elämänsä ja teoriassa useammankin käyttäisi toisten teorioiden tutkimiseen, sillä Jumalan lapseuteen kuuluu itse tulla Herran Jeesuksen opettamaksi eikä vain arvioida mikä voisi olla totuus näissä tulkinnoissa.

    Tuossa maailman iässä olet varmuudella väärässä ja eri mittaus- ja arviointitavat antavatkin hyvinkin erilaisia vastauksia.

    Kristinusko on mitä on se on ihan totta, mutta ei Jeesus itse Totuutena ole siitä mihinkään muuttunut. Minustakin on tulkinat jopa ihan päinvastaisia monessa totuuteen nähden, ja jälleen joudumme arvioiimaan asioita sen mukaan mitä on saanut oppia Jeesuksesta ja Raamatusta ja tästä Jumalan valtakunnasta. Tietenkin olemme ihmisinä aina koeteltavina emmekä mitään "totuuksia", mutta samoin Jeesus on Totuus ja autuaat häneen turvaa ja kiittää nimessään Isää.

    Ihminen on Jumalan kuvaksi luotu luomakunnan kruunu, ja Luojan pelastuksen kohde ihan konkreettisesti, eikä eläimillä ole tietenkään sitä eivätkä ole tiedon puusta syöneet.

    Käytä elämäsi hienosti ja turvaa Jeesukseen tehden tahtoaan ja opetuksensa mukaan niin toivosi on Israelin Pyhässä Herrassa eikä yhtään vähemmässä, totisesti.

    Taivas ja portti ja tie ovat totta, älä halveksi Jumalan hyvää armoa ja totuutta omalla skeptisyydellä ja kyynisyydellä, sillä lapsenkaltainen nöyryys on hyvästä eikä pahasta.

    Ei edes tarvitse olla mikään erinomainen skeptikko ,jotta sen huomaisi etteivät asiat kulje ssillä tavalla kuin Kristinusko on opettanut.

    >>> Taivas ja portti ja tie ovat totta, älä halveksi Jumalan hyvää armoa ja totuutta omalla skeptisyydellä ja kyynisyydellä, sillä lapsenkaltainen nöyryys on hyvästä eikä pahasta. >>>

    Nöyrät ja alistetut lapset ovat tosin vähenemässä kun koivuniemenherra ei ole päässyt kurittamaan lapsia siksi , -koska sitä rakastaa eniten jota eniten kurittaa.

    En mitään halveksi kerron vain ettei kertomus Googin sodasta pidä paikkaansa.
    Katsin tuon kertomuksen olevan voimassa vieläkin tuosta Hesekielin kirjan vaikutuksesta ja siitä on sitten soviteltu uudet kertomukset muualle Uuteen testamenttiin ja siitä edelleen kaikkialle uudenlaisina sanomina uskossa vastaanotettaviksi.
    Todellisiin tapahtumiin ei nuo Hesekielin Googin sodat ole käyneet historian kulussa vaikka ne on moneen kertaan sinne profetoitu .

    Googin sodat on jo käyty joskus silloin kun Karkemissakin taisteltiin, nimi tulee mielestäni GOOGILLE GYGES sanasta, siinäpä tutkinette asiaa.

    Mutta nyky Israelilla ei ole mitään tekemistä Hesekielin eikä Jeremian profetioitten suhteen , vaan juutalaiset Sionismi opissaan ovat käyttäneet niitä prppakandistisina aseinaan.
    Sionismin ideologistit ovat uudelleen sepittäneet kertomuksia noihin profeettoihin vedióten.
    Aivan samalla tapaa, kuin Uuden testamentin kirjoittajatkin sitoivat uuden testamentin keinotekoisin yhdyssitein vanhoihin juutalaisiin kirjoituksiin joita sanomme Raamatun V.tn, krtjoituksiksi.

    Israelin Pyhälle Herralle Jeesukselle, totisesti.

    Äänestä

  • Ylistys ja kunnia kirjoitti:

    Israelin Pyhälle Herralle Jeesukselle, totisesti.

    >>> Ylistys ja kunnia
    Israelin Pyhälle Herralle Jeesukselle, totisesti. >>>

    Miten tuo liittyy GOOGON sotaa ?

    1. Hesekielin tekstit on joku kirjoittanut muistiin n, 2500 vuotta sitten.
    2. Jeesus Nasaretilaisesta taas kirjoitettii yli 500 vuotta myöhemmin ja Hesekielin tekstit jo hänelle olivat täyttä mytölogiaa , kuinka paljon enemmän ne olivat Kristinuskon perustajille ?
    3. Israelin Pyhä oli alkujaan , jokin muu kuin Jeesus !
    4.Jeesus käsitteenä ja käsitteenä Israelin Pyhä ovat aivan eriasioita kun vertaamme niitä V.tn, ja U.Tn, kirjoituksiin jossa Jeesus Nasaretilaisesta kerrotaan.
    5. Näin joulun aikoina on hyvä mainita myös ettei v.t. kerro Jeesus Nasaretilaisesta mitään.
    Pappi lukee jouluevankeluminsa ja yhdistää kertomuksensa sulavilla valheillaan V.tn, asioita väärällä tavalla niin kuin Kristinuskon oppiin kuuluukin.

    Mutta GOOGON sotaa hekään eivät pysty luomaan, koska tuollaiset kuuluvat menneisyyteen ja niistä on tehty Kristinuskoon enemmän kuin" taru surmusten herrasta".

    Uusia sotia on ja ihminen tappaa toisia vallan ja oman etunsa turvaamiseksi, maailman politiikassa taas kuviot ovat peitellymmät ja valheitten verkko on suurempi , peittääkseen todelliset sotien syyt.

    Äänestä

Oma nosto !

Koska monet vieläkin puhuvat ja kirjoittavat PIAN koittavasta vaivanajasta, talousromahduksesta, Jeesuksenpaluusta ja uskovien tempauksesta.
Antikristuksesta yms,

Kaikki nuo ovat uskonnollista harhaa niin sallinette jotta taas tapani mukaan huomautan asiasta jotta saia dokumentoituisi keskustelupalstalaisten muistiin ja palstellekkin.

Jotta 1, 5. 10.50. 100 ja 500 vuodenkin päästä nämä ovat todistamassa sitä ettei väärät profetat kuulleetkaan Jumalansa ääntä vaikka niin väittivät .

Äänestä

Kommentoi aloitusta

tuhat ja yksi kirjoitti:

Profeetta Hesekiel on kirjoittanut n, 2500 vuotta sitten ennustuksessa Googin sodista ,jotka juutalaiset uskonoppineet on säilyttäneet "Pyhiin kirjoituksiinsa" niin hyvin , jotta ne ovat siirtyneet sieltä "UUDEN USKONNON OPEIKSI" Kristinuskoon.

Kuten jo valveuteuneimmat ihmiset tietävätkin , ettei Raamatun V.t, ennusta mitään nykyaikaan ja se käsitys onkin totta.

Uskon yhteisöt eivät voi rehellisesti tunnustaa ennustuksiensa harhaisuutta , koska silloin he joutuisivat tunnustamaan uskonkäsitteensä paikkansa pitämättömyyden.

Tälläkin osastolla uskovat sekoilee käsittämättömine profetioineen , etupäässä toistensa kimpussa , koskako tempaus tulee ennen vai jälkeen ahdistuksen ?

NoH ! nuo käsitteethän ovat jo sinäänsä väärin luotuja ja sitä kautta kaikki vastauksetkin ovat harhaoppeja !

1. Tempaus on se tempaus jonka Jeesus ennusti ( Uusi testamentti) tapahtuvan apostolien elinaikana.
2. "Jeesuksen kerrotaan erehtyneen" jo Matt, 15:24. kohdassa , selittämällä uudelleen kertomuksen Danielin kirjan hävityksen kauhistuksesta.
3. Eikä tuo erhe ollut vain yhden ihmisen erhe vaan koko alkukristillisyyden ja samalla kok Kristinopin myös tulevaisuudessa ja n, 2000 vuotisessa historiassa.
4. kristinuskoon ahdistukseaika ja Antikristus on keksitty !
Syyrian kuninkaan Antiokhos neljännen Epifaneen juutalaisiin kohdistamasta uskonvainosta.
- ANTIOKHOS sanasta on ANTIkristus sana keksitty Kreikankieleen;
tarkoittaa ANTImessiasta tai ANTIvoideltua.
5. Jumalan hallitsema valta on taas keksitty Danielin kirjasta jossa kerrotaan ;
juutalaisten perustamassa olevasta Makkabien juutalaisvaltiosta.

Te jumalattomat ja ymmärtämättömät väärät profeetat ette vain tätä ymmärrä !

Jos haluatte tietää niin hankkikaa " viisautta " !

Dan.12:10. sen sanoo : "VIISAAT YMMÄRTÄVÄT":

Toiset syntyvät jo etevimmiksi kuin toiset ja kaikki eivät kovin viisaiksi tulekkaan, mutta väärät profeetat pysyvät ymmärtämättöminä , eli tyhminä tämän asian suhteen ja Danielin kirjan kirjoittamisen aikoina , kirjoittajan mielestä jumalattomilla ei ollut edes ymmärtämiseen tarvittavia edellytyksiä.

Ja tuollaisia näyttää olleen mm, Jeesus , apostolit ja muut alkukristillisyyden alullepanijat ja näin ollen kristinuskon n, 2000 vuotinen harhauskomus on päässyt syntymään.

Ja mistäkö on kysymys ?

Kysymys on siitäkin ettei Johanneksen ilmestyskirjalla ole mitään , profeetallista arvoa nykyisyyteen eikä tulevaisuuteen .
Ja se jos mikä on Kristinuskon opin koottujen Raamatun kitjoituksien viimeinen kirjakäärö.

Miten näin on päässyt käymään ?

Suuri Kirkkolaitos ja vielä useampiko on kuoriltaan kaunis , Kirkot mahtavia arkkitehtuurisesti , mutta oppi on täysin onttoa sisältä ?!

Mitä sanotte VÄÄRÄT PROFEETAT ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu