Suomenruotsalaiset ylpeilevät ruotsinkielisten "firmoilla".

böbö

Lähemmin tarkasteltuna menestyvät yhtiöt on perustettu Venäjän vallan, tai oikeammin Suomen autonomian aikana. Siis Venäjän voitettua Suomen Ruotsilta.

Mitä tämä tarkoittaa? Sitäkö, että vasta Ruotsin hävittyä, suomalaisilla ja suomessa oli mahdollisuus perustaa yritys?
Miksi kuitenkin nämä venäjältäkin saapuneet mamut ovat ottaneet kieleksi ruotsin, jota nyt kynsin ja hampain ovat pakottamassa Suomen valtaväestölle, vielä 2012????

"Nikolai Sinebrychoff sai oluenpano-oikeudet Helsinkiin ostettuaan ne alunperin huutokaupasta v. 1819
Hartwall sai alkunsa kun suomenruotsalainen, filosofian tohtori ja vuorikomissaari Victor Hartwall aloitti kivennäisvesien valmistuksen Helsingissä v. 1836.
Olvi on perustettu v. 1878 ja se sai alkunsa Iisalmen Oluttehtaasta. Olvi perustettiin alunperin eräänlaisessa "raitistamishengessä". Panimomestari William Gideon Åberg ja rouva Onni Åberg halusivat tarjota miedompia vaihtoehtoja viinanhimon villitsemille kansalaisimme.
Fazer-konserni sai alkunsa vuonna 1891 perustetusta perheyrityksestä, kun Karl Fazer avasi ensimmäisen konditoriansa Helsinkiin, ranskalaisvenäläisen konditorian.
Stockmann, pieni vähittäiskauppa, on perustettu vuonna 1862."

26

1291

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Niin!

      Surut ovat aina tehokkasti omineet menstyneet ulkomaalaiset itselleen.

      Kaikki kelpaa, kunhan ei ole aitosuomalainen.

    • afghgöö

      Nämä muista maista Suomeen rantautuneet kauppiaat ja teatteriväki määräämässä Suomen kielen ja kulttuurin suunnan joksikin muuksi kuin mitä se on?

      Eivät ole siis kunnolla kotoutuneet. Miten kuvittelevat että Afrikasta tuotetut ihmiset sitten kotoutusivat suomalaiseen kulttuuriin.

      • 4711

        Eivät ole siis kunnolla kotoutuneet. Miten kuvittelevat että Afrikasta tuotetut ihmiset sitten kotoutusivat suomalaiseen kulttuuriin.

        - Jospa suomalaiset panisivat nämä sopeutumattomat sopeutumaan tarjoamalla pari vaihtoehtoa, joko opettelevat suomea tai lähtevät sinne mistä ovat tulleetkin. Kyllä se panee kotoutumaan ihan tarjotuilla ehdoilla.


    • odd odd

      Joku svedupetturi voi olla toista mieltä. Tämä kirjoittaja taitaa olla sekä wannabe suru että tahtotila suru. Eipä harvinainen.

      Lainaus höblästä -


      """nalle
      Uhu, uhu, jag dör, by the way välkommen till Österbotten och den liberala världen... Ha,ha,ha """"

    • huusianna

      Miettikääpä ketkä ovat olleet näissä firmoissa se oikea työvoima?

      Suomenkieliset tietenkin mutta ruotsinkieliset ovat omineet töiden hedelmät jo satojen vuosien ajan. Vieläkö haluatte niin tapahtuvan? Jakakaamme siksi kaikki opiskelupaikat ruotsinkielisille.

      -- Hbl:
      -- Suomenruotsalaiset oppilaat lukevat laiskasti läksyjä

      STT 21.11.2011

      Suomenruotsalaiset oppilaat lukevat läksyjä keskimäärin laiskemmin kuin suomenkieliset, kertoo

      Hufvudstadsbladet. Lehden tieto perustuu tuoreeseen väitöskirjaan, jossa tutkittiin 15-vuotiaiden asennoitumista koulutyöhön neljässä eri maassa.

      Ruotsalaistutkija Anna Dallin tekemä tutkimus osoittaa Hbl:n mukaan, että 75 prosenttia Suomen koulujen ruotsinkielisistä oppilaista käyttää läksyjen lukemiseen päivittäin alle puoli tuntia. Suomenkielisillä oppilailla vastaava osuus oli vain 37 prosenttia.

      Tutkimusta varten haastateltiin yli 800 oppilasta Ruotsissa, Suomessa, Indonesiassa ja Australiassa.

      Suomenruotsalaisten oppilaiden asenteet koulua kohtaan olivat Hbl:n mukaan kaikkein kielteisimpiä.

      Tutkijan mukaan syynä saattaa olla se, että ruotsinkielisiä jatko-opiskelupaikkoja on suhteellisesti enemmän eikä niistä tarvitse kilpailla niin ankarasti.

      HS
      http://www.hs.fi/kotimaa/Hbl Suomenruotsalaiset oppilaat lukevat laiskasti läksyjä/a1305549759227

      • kalle marksi

        "Miettikääpä ketkä ovat olleet näissä firmoissa se oikea työvoima?

        Suomenkieliset tietenkin mutta ruotsinkieliset ovat omineet töiden hedelmät jo satojen vuosien ajan. Vieläkö haluatte niin tapahtuvan?"


        Emme! Vallankumous! Tuotantovälineet kansan haltuun!


      • huusianna
        kalle marksi kirjoitti:

        "Miettikääpä ketkä ovat olleet näissä firmoissa se oikea työvoima?

        Suomenkieliset tietenkin mutta ruotsinkieliset ovat omineet töiden hedelmät jo satojen vuosien ajan. Vieläkö haluatte niin tapahtuvan?"


        Emme! Vallankumous! Tuotantovälineet kansan haltuun!

        Ehei! Ymmärsit väärin koska olet puolikielinen. Puhe oli koulutuspaikoista.

        Koulutuspaikat.kansan haltuun!


      • marskikalle
        huusianna kirjoitti:

        Ehei! Ymmärsit väärin koska olet puolikielinen. Puhe oli koulutuspaikoista.

        Koulutuspaikat.kansan haltuun!

        No niinpä olikin. Kirjoitit "Jakakaamme siksi kaikki koulutuspaikat ruotsinkielisille", mikä oli aika tyhmästi kirjoitettu. Nyt sitten kirjoitat, että "koulutuspaikat kansan haltuun".

        Vaikuttaa siltä, ettet tiedä mitä haluat.


      • huusianna
        marskikalle kirjoitti:

        No niinpä olikin. Kirjoitit "Jakakaamme siksi kaikki koulutuspaikat ruotsinkielisille", mikä oli aika tyhmästi kirjoitettu. Nyt sitten kirjoitat, että "koulutuspaikat kansan haltuun".

        Vaikuttaa siltä, ettet tiedä mitä haluat.

        Sinä et erota tyylilajeja toisistaan koska olet puolikielinen.


      • karskimalle
        huusianna kirjoitti:

        Sinä et erota tyylilajeja toisistaan koska olet puolikielinen.

        Sinä et osaa ilmaista itseäsi suomeksi ja syytät lukijaa omasta huonosta ilmaisustasi.

        Mutta haluatko siis koulutuspaikat koko kansan haltuun vai ruotsinkielisen kansan haltuun ja kenen hallussa ne ovat nyt?

        Vai oliko sinulla itselläsi mitään ajatusta siitä mitä kirjoittelet?


      • huusianna
        karskimalle kirjoitti:

        Sinä et osaa ilmaista itseäsi suomeksi ja syytät lukijaa omasta huonosta ilmaisustasi.

        Mutta haluatko siis koulutuspaikat koko kansan haltuun vai ruotsinkielisen kansan haltuun ja kenen hallussa ne ovat nyt?

        Vai oliko sinulla itselläsi mitään ajatusta siitä mitä kirjoittelet?

        Mieti sinä sitä- minä kiitän kellutuksestasi.

        UP


    • böbö

      Sitä voisi ihmetellä näiden lukuisten kauppiaiden tuloa Suomeen 1800-luvulla; tulivatko rakentamaan Suomea. Mikä Suomessa kiinnosti.

      NO VENÄJÄN MARKKINAT. Eli nämä mamut, nykyiset wannabesvekkulit, tulivatkin kauppaamaan tavaroitaan venäläisille. SUOMALAISISTA VIIS!!!!


      Jäälleen muutama esimerkki:
      ""Pauligin historia alkaa vuodesta 1876, jolloin saksalainen Gustav Paulig perusti oman yrityksen Helsinkiin. Paulig oli saapunut Suomen suuriruhtinaskuntaan kotikaupungistaan Lyypekistä Saksasta vuonna 1871.
      Suomessa elettiin suurten muutosten keskellä, mutta ulkomaalaiselle yrittäjälle se tarjosi monia mahdollisuuksia liikealalla. Paulig toi maahan muun muassa suolaa, kahvia, mausteita, jauhoja, portviiniä ja konjakkia, sen aikaista siirtomaatavaraa. Paulig laittoi ilmoituksen Uuteen Suomettareen jossa kerrottiin: "Kolonian-tavaroita suurissa määrin ja toimitusasioita", "Konttori Fabianinkatu n:o 10".
      Arabian historia
      1870-LUKU
      Arabian ensimmäiset tehdasrakennukset nousivat vuonna 1874 Helsingin pohjoislaidalla sijaitsevalle samannimiselle
      tontille posliini-, fajanssi- ja muiden saviteosten valmistamista varten. Rakennuttaja oli ruotsalainen Rörstrandin
      keramiikkatehdas, jolle senaatti oli myöntänyt suomalaisen tytäryhtiön perustamisluvan 25.11.1873.
      Arabian posliinitehtaassa aloitettiin tuotanto vuoden 1874 lokakuussa. Suomen oma keramiikantuotanto oli tuolloin
      vielä vähäistä, mutta kysyntä oli voimakkaassa kasvussa taloudellisen nousukauden vuoksi. Ruotsalaista Rörstrandia
      kiinnostivat erityisesti VENÄJÄN MARKKINAT, joille pääsy oli helpompaa Suomesta ja Arabian tehtaalta käsin mm. ALHAISEMPIEN TULLIEN TAKIA.
      """""

    • Homettako?

      Stockmann oli myös saksalainen, joka perusti vuonna 1862 Stockmann-yhtiön. Ruotsi oli tähän aikaan virastokielenä Suomessa, joten surut ovat sitä mieltä, että Stockmanne oli suomenruotsalainen.

      • Yhtä sumutusta

        Stockmann, Paulig, Hartwall jne. hoitivat yhdessä kauppoja, tuontia ja vientiä.

        Ja mistä heille tulee vielä tänään edelleen eniten rahaa, Venäjältä!

        Pois pakkoruotsi.


      • Suomessa aina olleet

        Stockmannista tuli Suomen kansalainen vuonna 1860


    • böbö

      Helsingin teollistumisen alku
      Sekä teollisuustoiminnan että kunnallisen teollistumisen alku liittyy oleellisesti Arabianrantaan. Jo 1800-luvun lopulla, teollistumisen alkuvaiheessa, perustettiin Vanhankaupunginkosken partaalle vesivoimalaitos ja ensimmäinen vedenpuhdistamo.

      Suomessa on jäljellä jokunen "kartano" ajalta 1700.

      Tarkoittaako tämä että teollistuminen ja rekentaminen on lähtenyt käyntiin kunnolla vasta autonomian aikana.
      Oliko rakentaminen Suomessa kiellettyä Ruotsin vallan aikana?

    • EN YMMÄRRÄ

      Ja tämä svekkuleiden mafia on sitä mieltä että muut suomalaiset eivät saa opetella veneäjää????
      Eikö ole sopivaa mennä heidän apajilleen?

      Is this the fucking problem?

    • khsd

      No selvishän sekin että Donnerien rahat on tulleet naimakaupoilla.

      Jürgen Donner (k. 1681), lyypekkiläinen meripihkaseppä, Donner-suvun varhaisin tunnettu kantaisä
      Jochim Donner (k. 1748), Jürgen Donnerin poika, kauppias Nevanlinnassa ja Tukholmassa
      Aleksander Donner (k. 1772), Jochim Donnerin poika, kauppias Kokkolassa
      Joakim Donner (k. 1822), Aleksander Donnerin poika, kauppias Kokkolassa
      Anders Donner vanhempi (1796–1857), Aleksander Donnerin poika, kauppias Kokkolassa

      Hilda Rosina Louise Malm (1834–1884), Peterin tytär, Anders Donner nuoremman (1823–1858) ja Otto Donnerin (1835–1909) puoliso
      Amelie Constance Malm (1836–1903), Peterin tytär, Alexander Donnerin (1827–1892) puoliso

      Malm oli pietarsaarelainen laivanvarustaja- ja kauppiassuku. Sukua pidettiin aikoinaan Suomen rikkaimpana.[1] Malmien suku sammui vuonna 1898 viimeisen miespuolisen jäsenen Otto Malmin kuollessa.
      Osa omaisuudesta on siirtynyt perintönä Donner-suvulle.

    • Tapio Rautalapio

      Suomi teollistui verrattain myöhään, vielä 1950-luvulla alkutuotantoa oli bruttokansantuotteesta noin neljännes ja maatalouselinkeinoissa toimi lähes 40 % työllisistä. 1860-luvulla alkanutta puunjalostusteollisuuden kasvua on pidetty Suomen teollistumisen alkuna, mutta maassa oli toki teollisuutta jo aiemmin, mm. rautaruukkeja 1500-luvulta alkaen.

      Tuo varhainen teollistuminen perustui luonnonvarojen hyödyntämiseen. Suomessa ja Ruotsissa viennin kasvun mahdollistivat lähinnä metsät, ja Ruotsissa oli lisäksi suuria malmiesiintymiä vauhdittamassa varhaista talouskasvua. Maailman vanhimpana yhä toimivana yrityksenä pidetään ruotsalaista Stora Kopparbergiä, joka on nykyisin osa Stora Ensoa. Yrityksen juuret yltävät 1200-luvulle.

      Norja on hyödyntänyt vesiputouksiaan laajassa voimantuotannossa, mutta Norjan taloudesta on tullut vahva myös Pohjanmeren öljyesiintymien vuoksi. Norjalla ja Islannilla on lisäksi ollut laaja kalastuselinkeino. Tanskan talouskehitys perustui suurelta osin maatalousmaahan, minkä vuoksi maatalous ja elintarviketeollisuus ovat olleet keskeisiä maan taloudelle.

    • WMP

      ?

    • böbö

      SUOMI SUOMI SUOMI SUOMI
      SUOMI 1809 LÄHTIEN


      Enso-Gutzeitin varhaisin edeltäjä oli Wilhelm Gutzeitin Norjan Fredrikstadiin vuonna 1860 perustama, Wilh. Gutzeit & Co -niminen höyrysaha. Wilhelm Gutzeitin kuoltua 1869 hänen poikansa Hans Gutzeit peri sahan. Hans Gutzeit alkoi hakea sahalle uutta paikkaa Suomesta, missä oli paremmin saatavissa tukkeja kuin Norjassa. Hän myi Fredrikstadin sahan ja perusti Norjaan uuden W. Gutzeit & Comp. -nimisen yhtiön, joka rakensi vuonna 1872 sahan Kymin Kotkansaareen (nykyisessä Kotkan kaupungissa). Tästä sahasta joka käynnistyi 16. marraskuuta 1872 tuli Suomen suurin ja nykyaikaisin.

      (Helsingin Sanomat) Lehti perustettiin nimellä Päivälehti vuonna 1889 alun perin nuorsuomalaisten äänenkannattajaksi. Lehden perustajia olivat muun muassa Eero Erkko, Juhani Aho ja Arvid Järnefelt. Ensimmäinen näytenumero ilmestyi 16. marraskuuta 1889, mutta säännöllinen ilmestyminen kuusi kertaa viikossa alkoi vasta vuoden 1890 alkupuolella. Vuonna 1894 päivälehteläisten ”nuorten” piirissä perustettiin nuorsuomalainen puolue.

    • böbö

      KAUPPOJA VENÄJÄN KANSSA
      Herlin hankkii Kone Oy:n

      Vuonna 1924 Herlin osti Strömbergin omistaman hissejä valmistaneen Kone Oy:n. Kone Oy:n edeltäjä Koneliike Tarmo oli perustettu 1905 ja se oli harjoittanut käytettyjen koneiden ostoa, myyntiä ja korjausta. Strömberg osti vuonna 1910 liikkeen ja muodosti siitä Kone Oy-nimisen tytäryhtiön. [1]Ensimmäisen maailmansodan aikana yhtiö valmisti sotatarvikkeita Venäjän armeijalle mutta se kärsi pahoja taloudellisia tappioita Venäjän vallankumouksen jälkeen kun tarviketoimitukset jäivät maksamatta. Sodan jälkeen Kone Oy aloitti pienimuotoisen hissien lisenssivalmistuksen.

    • fgvgö

      Nyt ymmärtää sen että itään kallellaan ollut Kekkonen ja kaverinsa Karjalainen olivat pitkään vallan kahvassa kiinni. Svekkulit peesasivat.
      Kauppa se on joka kannattaa.

      Mutta miksi eivät antaisi suomalaisten lasten opetella venäjää?

      Miksi suomalaisten lasten tulisi opetella ruotsia vain sen takia että nämä kauppiaat ja teatteriväki sen tekivät. Ottivat ruotsinkielen ja nyt sitten etsivät sitä ruotsinkielistä identiteettiään ties mistä.
      Ruotsinkieltä tulee opiskella kuulemma sen takia että meillä on Venäjä naapurissa.
      Loistavaa logiikkaa.
      Eiköhän siitä jo palkita yksi tai kaxi.

      Höblässä käyvät ala-arvoista väittelyä ruotsinkielen pakollisuudesta Suomessa.

      • Hellanduudelis

        "Höblässä käyvät ala-arvoista väittelyä ruotsinkielen pakollisuudesta Suomessa. "

        Tuo niin hyvin paljon korkeamman kulttuurin väki ei sitten oikein ymmärrä diplomatian päälle. (K)ukot taistelevat siitä kuka osaa ilkeimmin sanoa.
        Onpa hyvä ettei tunne noita ruottaluopioita - johan tossa säikähtäis, jos semmoinen äkäinen ukko tulis kadulla vastaan.
        Näitä äkäisiä ruottaluopioita se neiti B varmaan tarkoittaa sanoessaan näiden kotimaisten raiskaavan kotonaan.
        Nyt raiskaavat kieltä.


    • afgfä

      Mikä on sinun tasoitus

      • kakskielinen

        Asiahan oli niin, että tänne tulleet yritysten perustajat ja tietyt korkeammat virkamiehet (kuten arkkitehti Engel, saksalainen)muuttuivat ruotsinkielisiksi siksi, että ruotsi oli se kieli jolla maata pyöritettiin. Monella pysyi kuitenkin alkuperäinen äidinkieli (esim. saksa, englanti tai venäjä) kotikielenä vielä 1900-luvun alkupuolella (tiedän sen siitä, että äitini puolen ruotsinkieliset tunsivat muutamien tällaisten sukujen kakaroita, ja näin asia todella oli). Nyttemmin näiden sukujen jälkeläiset ovat jo äidinkieleltäänkin ruotsinkielisiä, mutta todellisuudessa täysin kaksikielisiä.
        Kyseessä on siis osa käytännön syistä ruotsinkielistynyttä yläluokkaa, jonka tausta on ulkomaalainen. Vastaavasti on maassa myös huomattavasti alkujaan suomenkielisiä sukuja, jotka ovat samoin ruotsinkielistyneet lähinnä siksi, että ruotsinkieli oli menestymisen ehdoton edellytys.
        Näistä suvuista eivät Uudenmaan maanviljelijät tai Pohjanmaan pikkukauppiaat voi itselleen omia kovinkaan paljoa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastan sinua

      Kohta sanon tämän livenä, älä pelästy.
      Ikävä
      122
      1721
    2. Miksköhän mä oon tuolla

      Joskus antanut ymmärtää että olisin sun rinnoista pelkästään kiinnostunut 😂😁🤭 ja sä säikähdit että koskisin ilman lup
      Ikävä
      16
      1422
    3. Heti kun luomisen motiivi tuli esiin - se haisi RAAMATULLISELTA TARINALTA ISOISÄSTÄ, JOLLA ON PARTA

      Pinnalliset käsitykset korkeammasta Todellisuudesta Heti kun luomisen motiivi tuli esiin - se haisi RAAMATULLISELTA TAR
      Hindulaisuus
      329
      992
    4. Tiedätkö miten pahalta tuntui

      Kun vetäydyit? Ei kuukausiksi vaan vuosiksi.
      Ikävä
      61
      990
    5. J miehestä oikeaa

      Nimeä ei voi tänne julkaista mutta kannattaa olla varuillaan jos ”aistit” auki t nainen
      Ikävä
      90
      864
    6. Epäiletkö että kaivattusi

      On tai on ollut ihastunut sinuun?
      Ikävä
      66
      841
    7. Onko Lahdessa juhannuskokkoa?

      Entä vähän kauempana?
      Lahti
      1
      770
    8. Vanhemmalle naiselle

      Juhannussauna on lämpiämässä. 🌿🥵💦
      Ikävä
      46
      741
    9. Kysyit firman bileissä..

      .. että tulisinko luoksesi yöksi... Oliko se vain heitto. Mitäs jos olisin tullut? Naiselta
      Ikävä
      9
      671
    10. Miksi Suomessa uskotaan Usan kanssa tehtyihin sopimuksiin

      Kaikki viestit Usan suunnasta on ollut jo pitkän aikaa sen kaltainen että muiden liittolaismaidenkin sotilaallista autta
      Maailman menoa
      62
      658
    Aihe