Olettehan tietoisia, toivon.

Tietoisuus.

Olettehan tietoisia, että Raamattu on vain kirja, kirja muiden joukossa, ei mitenkään erityinen.

12

59

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Raamattu ei todellakaan ole vain kirja muiden joukossa. Vaikka kristinuskon ulkopuiolisina sitä tarkastelisi, olisi pakko tunnustaa, että se on kirja, joka on lähtemättömästi vaikuttanut monien kansojen kulttuureihin ja uskomuksiin. Se on muuttanut monella tavalla maailmaa ja muuttaa yhä. Sen vaikutus näkyy taiteessa ja ihmisten arjessa. Se ei ole siksi mikä tahansa kirja, vaan yksi tärkeimmistä länsimaiseen kulttuuriin kuuluvista perusteoksista.

      Meille kristityille Raamattu on erityinen kirja siksi, että se on meille pyhä kirja. Raamatussa kerrotaan Jumalasta ja siitä, miten Jumala on vaikuttanut ihmiskunnan historiassa ja millaisen merkityksen ihmiset ovat VT:n ja UT:n aikana tälle vaikutukselle antaneet. Tällä jälkimmäisellä tavalla Raamattu on erityinen toki vain, jos uskoo Raamatun olevan pyhä kirja.

      Lotta Hatakka, pastori

      • Toistan.

        Anteeksi, toistan, Raamattu on VAIN ja ainoastaan kirja, eikä mitenkään erityinen, koska monilla kirjoilla on samanlaisia vaikutuksia.


      • 23

        Kirja se vain silti on. Poikkeuksellisen siitä tekee se, että sitä on käytetty ihmisten pänttäämiseen ja tappamiseen. Siinä mielessä se on poikkeuksellinen. Sisällöllisesti siinä ei ole mitään arvokasta.


      • Jumalan sanaa
        Toistan. kirjoitti:

        Anteeksi, toistan, Raamattu on VAIN ja ainoastaan kirja, eikä mitenkään erityinen, koska monilla kirjoilla on samanlaisia vaikutuksia.

        Raamattu on Jumalan sanaa, siksi se on erityinen.


      • Jumalan sanaa kirjoitti:

        Raamattu on Jumalan sanaa, siksi se on erityinen.

        Sovitaan sitten niin, että "Raamattu on Jumalan sanaa". Siitä seuraa, että Jumala on sekopää. Jo alku on omituinen: 1 Moos 2: 18-22 Jumala erehtyi pahemman kerran, kun miehelle piti saada "apu, joka on sopiva". Ja Jumalan mielestä se oli eläin. "Mutta aatamille ei löytynyt apua, joka olisi sopinut".

        Olipa älykäs Jumala! Tai Jumala, joka ei tiennyt mitä olisi pitänyt tehdä. Ja tämä oli vasta alkua! Elämänohjeeksi Raamattua voi käyttää vaikkapa, että "älä luota kaikkeen Jumalan touhuihin."


      • Joo...
        helsinkijokkeri kirjoitti:

        Sovitaan sitten niin, että "Raamattu on Jumalan sanaa". Siitä seuraa, että Jumala on sekopää. Jo alku on omituinen: 1 Moos 2: 18-22 Jumala erehtyi pahemman kerran, kun miehelle piti saada "apu, joka on sopiva". Ja Jumalan mielestä se oli eläin. "Mutta aatamille ei löytynyt apua, joka olisi sopinut".

        Olipa älykäs Jumala! Tai Jumala, joka ei tiennyt mitä olisi pitänyt tehdä. Ja tämä oli vasta alkua! Elämänohjeeksi Raamattua voi käyttää vaikkapa, että "älä luota kaikkeen Jumalan touhuihin."

        Helsinkijokkeri, olet ateisti, tiedän, mutta älä edes oleta, älä edes keskustele heidän kanssaan, olettaen, että Raamattu olisi totta, sillä se ei sitä ole, ruokit vain hedän tyhmyyttään... Mutta omapa on valintasi, mutta itse on yrittänyt vähentää tätä ja päässyt joskus ihan hyviinkin keskusteluihin :)


    • Perustele.

      "Olettehan tietoisia, että Raamattu on vain kirja, kirja muiden joukossa, ei mitenkään erityinen."

      Jollet kykene itseäsi perustelemaan, ei kukaan välitä sinun puheistasi.

      • en ymmärrä

        Mitä erikoista muka raamatussa on? Tokihan siinä on paljon erittäin etovaa äksöniä kun nitistetään kokonaisia kansakuntia ja kaupunkeja, raiskataan naisia ja tapetaan lapsia mutta miten se poikkeaisi muusta tarinoinnista?


      • Only a book.
        en ymmärrä kirjoitti:

        Mitä erikoista muka raamatussa on? Tokihan siinä on paljon erittäin etovaa äksöniä kun nitistetään kokonaisia kansakuntia ja kaupunkeja, raiskataan naisia ja tapetaan lapsia mutta miten se poikkeaisi muusta tarinoinnista?

        Ensinnäkin, raamattu on edelleenkin vain kirja kunnes toisin todistat.


    • PSARI

      Tietoisuus,
      olet oikeassa Raamatun suhteen ja sitä pitäisikin lukea kuin mitä tahansa kirjaa.

      Sitä olen aina ihmetellyt, miksi Raamatusta on keksitty vaikka minkälaista oppia ja väitetty vaikka mitä asiaa Jumalan tai Jeesuksen sanomiksi, vaikkei näillä ole mitään tekemistä väitteiden ja oppien suhteen. Oppeja ovat kasteoppi, sovitus tai Jeesuksen ristikuolema mukamas ihmisten syntien tähden puhumattakaan sakramenteista tai syntien anteeksisaamisesta.

      Ihmisten pelotteluksi on keksitty helwetti ja taivas jne. Raamatun pohjalta myös uhkaillaan laittomasti ihmisiä ja pelotellaan helwetillä, jos nämä eivät tee kuten kirkko opettaa.

    • Sinulle Tietoisuus. vielä: En väittänyt, että Raamattu olisi kristinuskon ulkopuolella olevalle erityisin kirja, mutta yksi niistä monista erityisistä se on. Siitä et voi rehellisesti olla muuta mieltä.

      Mitä tulee siihen muuhun erityisyyteen, on ihan selvä, että jos ei usko Jumalan olemassaoloon, suhtautuminen niin Raamattuun kuin muidenkin uskontojen pyhiin kirjoihin on tuollainen kuin asennoitumisesi. Minä uskon Jumalaan ja uskon, että kristinuskossa on oikein kuva rakastavasta Jumalasta. Mutta uskon, että myös muut uskonnot hapuilevat samaa Jumalaa kohti, jota kohti minä hapuilen ja jonka läheisyyteen kaipaan. Siksi arvostan myös heidän pyhiä kirjoituksiaan. En välttämättä lue niitä tarkkaan enkä ainakaan käytä niitä oman hengellisen elämäni rakennuspuina, mutta en myöskään käy väittämään, että ne ovat vain kirjoja muiden joukossa. Ne ovat erilaisia, koska niissä pyritään selittämään Jumalaa ja koska ne ovat lukijoilleen pyhiä kirjoja.

      Jäin miettimään, mikähän tarve sinulla ja monella muulla tällä palstalla on "kiihkoilla" kristinuskoa ja Raamattua vastaan? Oletteko joutuneet hengellisen vallankäytön uhreiksi vai oletteko sittenkin epävarmoja omasta kannastanne vai mikä mahtaa olla syynä? En sano tätä pilkallisesti enkä syyttäen, vaan ihan oikeasti tätä pohdin ja mietin.

      Lotta Hatakka, pastori

    • Psalmin 42 jakeet kertovat mielestäni osuvasti siitä, millaisella asenteella lukijan tulisi Raamattua lähestyä:

      "Niin kuin peura janoissaan etsii vesipuroa,
      niin minä kaipaan sinua, Jumala.
      Minun sieluni janoaa Jumalaa, elävää Jumalaa.
      Milloin saan tulla temppeliin,
      astua Jumalan kasvojen eteen?"

      "Syvyys huutaa syvyydelle,
      kun sinun koskesi pauhaavat --
      kaikki sinun tyrskysi ja aaltosi
      ovat vyöryneet ylitseni."

      Raamatun sivuilla kaksi erilaista syvyyttä kohtaavat toisensa: ihmisen syvyys ja Jumalan syvyys. Raamattu onkin muiden muassa kokoelma kuvauksia välähdyksistä, joissa olemassaolon syvyys on näyttäytynyt ihmisille eri aikoina ja eri paikoissa.

      Raamattu on toki ihmisten kirjoittama; siihen on tallennettu vuosituhansien ajalta inhimillistä kokemusta Jumalasta. Samalla kuitenkin näiden kokemusten ja välähdysten kautta Jumala puhuu jokaiselle Raamatun lukijalle tai - kuten Psalmi 42 sen muotoilee - syvyys huutaa syvyydelle.

      Kirjana Raamattu ei ole mitenkään erityinen. Samaa painomustetta ja paperia se on kuin muutkin kirjat. Mutta sellaiselle lukijalle, joka löytää Raamatun lehdiltä elävän Jumalan, Raamatusta tulee aivan erityinen, suorastaan ainutlaatuinen kirja. Eikä tätä kokemusta voi kukaan, ei edes tämän ketjun aloittaja, riistää pois.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      79
      5556
    2. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      24
      3447
    3. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      156
      2002
    4. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      222
      1921
    5. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      167
      1676
    6. Martinan bisnekset rajusti tappiolla

      Seiska 28.7: nousukiito katkesi, yritykset C-luokkaa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      281
      1459
    7. Voiko olla, onko se tosiaan niin että

      Kumpikin rakastetaan toisiamme. Nyt pitää sukeltaa pakastimeen ❤️🥵
      Ikävä
      57
      991
    8. Metsa Man Extra kanava toimii hyvin

      ja sieltä voipi kahta vanhoja vitejoita pahimpaan puutteeseen. Peukalot ylös.
      Tuusniemi
      21
      960
    9. Tiedätkö mitä kaivattusi harrastaa?

      Minä en tiedä.
      Ikävä
      61
      919
    10. Mitkä yleiset huonot tavat ihmisillä ärsyttävät sinua ?

      Aloitukseen saa vapaasti purkaa tuntojaan. Itseäni hiukan kiusaa, kun saman talon asukkaat eivät vastaa tervehdykseen.
      80 plus
      109
      907
    Aihe