Kiistellään kuukausikaupalla siitä, onko
jumalaa/jumalia vai ei. Mielenkiintoinen aihe
tietysti, mutta merkityksetön.
Näinä aikoina sopisi paremminkin kysyä, onko
inhimillisyyttä vai ei. Mielenkiinnoton aihe,
mutta merkityksellinen.
Ihmiskunta harrastaa kaikkea
mahdollista "epäinhimillisyyttä" riippumatta
siitä, mitä jumalia missäkin kumarretaan - tai
mitä jumalia ollaan kumartamatta.
jumalaa/jumalia vai ei. Mielenkiintoinen aihe
tietysti, mutta merkityksetön.
Näinä aikoina sopisi paremminkin kysyä, onko
inhimillisyyttä vai ei. Mielenkiinnoton aihe,
mutta merkityksellinen.
Ihmiskunta harrastaa kaikkea
mahdollista "epäinhimillisyyttä" riippumatta
siitä, mitä jumalia missäkin kumarretaan - tai
mitä jumalia ollaan kumartamatta.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Heippa, ei ole täällä näkynytkään!
Niin, mutta onko älyä, vaikka on ihmisiä? Ja
riittääkö äly?
Mitäs pitäs sitten tehdä? Perustaako
ateistifarmi?
"Perustetaanko ateistifarmi" - mitäs
tarkoitat? Älyni ei riitä päättelemään, onko äly
mielestäsi tekemisissä ateismin kanssa.
Älyä ihmisillä kyllä on, liikaakin. Terveet,
lajia ylläpitävät vaistot ovat surkastuneet. Äly
ei merkitse elämäntaitoa.
Toimenpideohjelmassamme on ensimmäisenä vaistojen
kehittäminen. Suunitelma perustettavasta
ateistifarmista hylätään.
Oliskohan muuta tehtävissä?
Pitäisi ensin tietää, mihin pyritään.
Tarkoitatko, että antaisimme Jumalan/jumalien
olla rauhassa? Keskittyisimme ihmiseen, emmekä
kyyläisi epäluuloisina tai säikkyinä ylimaallisia
voimia, jos kompastumme älyymme ja
suuruudenhulluuteemme.
Sitä emme tiedä, että jos jumalia on, niin
auttavatko he esim. onnetonta x-maan pakolaista.
Jäämme siis odottamaan, josko mitään tapahtuu.
Eipä mitään tapahdu. Jumalat siis vihaavat x-
maan pakolaisia. Olemme käyttäneet älyämme ja
ratkaisseet pakolaiskysymyksen sekä olleet
kuuliaisia jumalien suunnitelmille.
Jonkinlainen vahva primitiivinen vaisto olisi
ehkä toiminut toisin. Sanot tietysti, että
vaistot toimivat erinomaisesti:
itsesuojeluvaisto, varovaisuus, epäluulo...
Humanismin puutteestahan tämä ihmiskuntamme kärsii
ja tietämyksen alhaisesta tasosta alistettujen
kansanryhmien keskuudessa...eihän heitä muuten
voisi ohjailla uskonnoilla ja politikoinnilla !?!
Tiede ja humanismi olkoon ohjenuoramme !?!
Ja huumori kanssa...se kuuluu ihmisyyteen !?!
Eli perustetaan (Tuu)HuTi-farmi...heh :-)
Kommunismi oli paperilla hyvä aate,
inhimillinenkin. Vika oli ainakin siinä, että
ihmisen itsekkyyden uskottiin häviävän
tuotantovälineiden yhteisomistuksella.
Pelkään, että humanismissa on samaa vikaa.
Kristinusko on pilattu ainakin osittain sillä,
että on pyritty valtaan. Vallattomuus sopisi
niin hyvin kristillisyyteen.
Jumalahan halunnee ihmisten olevan inhimillisiä,
että eikös sitä apua ja tukea sais pyrkimyksiinsä
just sieltä suunnalta?
Riippuu tietenkin mitä merkityksiä antaa sanoille
"jumala" ja "inhimillisyys". Joku voi ajatella,
että inhimillisyys uupuu eikä sitä voi olla
ollenkaan, jos ei ole Jumalaa, ja silloin Jumala on
merkityksellinen.
Siinä mielessä Jumala ei ainakaan ole ihmiselle
merkityksellinen, että ihminen ei voi vaikuttaa
häneen millään tavalla. Eikö kristillinen usko
käsitä Jumalan näin (kaikkivaltiaana,
suvereenina), samoin islam? Eikö silloin
kiinnostuksen Jumalaan pitäisi loppua? Emmehän
tunnusta uskontoja, joissa jumaliin
vaikuttamisyritykset (lahjonta, lepyttely,
maanittelu, jopa juonittelu) on rutiinia.
Taas alan paasata. Nytkin kaksi monoteistista
maailmanuskontoa (nuo kaksi edellä mainittua)
pitävät käsissään kolmannen maailmansodan
käsikirjoituksia. Kummallakin puolella on aina
toimittu hanakasti epäinhimillisellä tavalla,
myös näiden uskontojen humaanisia ohjeita
vastaan. "...inhimillisyys uupuu eikä sitä voi
olla ollenkaan, jos ei ole Jumalaa...", sanot.
Voisiko tuosta tehdä johtopäätöksen?
Nämä ovat kaksi eri asiaa: 1) Jumala on
merkityksellinen, 2) Puhuminen Jumalasta on
merkityksellistä.
Jumalakuvia ja käsityksiä on toki muitakin kuin
nämä "ortodoksi" kristityt ja islamistit. En näkisi
itse asiaa ihan noin mustavalkoisena silti. Ihminen
voi vaikuttaa Jumalan ilmenemiseen maailmassa.
Lisäksi Jumala voi toimia rakastamisen kohteena, ei
tarvitse olla lepyttelyn tai lahjomisen kohde.
Rakastakaa Jumalaa, kuului se ensimmäinen käsky.
Tämä itsessään on hyvin merkityksellistä.
Väitteeni inhimillisyyden ja Jumalan yhteydestä
tietenkin koski niitä huomioita ja kohteita, joissa
Jumala on toiminut ihmisessä toivon ja rakkauden
lähteenä, eli saanut ihmisen toimimaan
inhimillisesti. Erilainen jumalakäsitys toki voi
saada aikaan myös epäinhimillisyyttä.
Johtopäätös siis olisi, että Jumala voi olla ja
näyttää olevan inhimillistävä ja merkityksellinen
asia monille ihmisille. Toisille taas ei.
Loppu kommentistasi olen yhtä mieltä. Ne ovat eri
asioita, mutta voivat molemmat olla todellakin
merkityksellisiä.
Jätin tosiaan huomiotta tuon esille
tuomasi "Jumala rakastamisen kohteena"-
näkökulman. Taidan olla niin tyypillinen
nykyajan pintaliitäjä. Rakkaudesta Jumalaan ei
pahemmin paljon ole täällä puhuttukaan.
Haltioitunut rakkaus Jumalaan ei ole nykyään
muodikas puheenaihe eikä monenkaan elämäntapa,
mutta se on tunnettua esim. kristinuskon
mystiikassa aikaisemmilta vuosisadoilta.
Ehkäpä siinä olisi yksi avain myös
inhimillisyyden löytämiseen.
Ja enemmän se ihmetyttää todellakin, koska se on
yksi niistä kahdesta "Rakasta Jumalaasi ja rakasta
lähimmäistäsi kuin rakastat itseäsi". Mystiikassa
se on ollut tuttua, on tänäkin päivänä, mutta toki
jotkit "virallisemmat" suunnat kristinuskossa
tietävät siitä jotain.
Jos siitä ei täällä puhuta, niin siitä olisi sitten
varmaan puhuttava enemmän :)
... vai pilaako ja peittääkö puheet aina itse
asian, sitäkin täytynee miettiä ensin...
Moikka sinulle pitkästä aikaa.
>>Siinä mielessä Jumala ei ainakaan ole ihmiselle
merkityksellinen, että ihminen ei voi vaikuttaa
häneen millään tavalla. Eikö kristillinen usko
käsitä Jumalan näin (kaikkivaltiaana,
suvereenina),
K.
Kristinusko käsittää Jumalan rakkautena -ei siis
pelkästään rakastavana, vaan itse rakkautena.
Eikö olekin hienoa? Näin huomaamme, että rakkaus
on maailmankaikkeuden suurin voima, ihmisen
toimista huolimatta.
>> samoin islam? Eikö silloin
kiinnostuksen Jumalaan pitäisi loppua? Emmehän
tunnusta uskontoja, joissa jumaliin
vaikuttamisyritykset (lahjonta, lepyttely,
maanittelu, jopa juonittelu) on rutiinia. <<
K.
Tämähän on nimenomaan Islamia. Hyvillä teoilla
yritetään kääntää vaakakuppia pahoista teoista.
>>Taas alan paasata. Nytkin kaksi monoteistista
maailmanuskontoa (nuo kaksi edellä mainittua)
pitävät käsissään kolmannen maailmansodan
käsikirjoituksia.<<
K.
Kristityt eivät todellakaan ole sotien takana. Se
ei kuulu kristinuskoon ja ristiretkistäkin
yritetään pestä pesää, joka on liattu. Ei
kristillisyyden nimen alla voi tehdä mitä sattuu
tai se ei ole aitoa kristillisyyttä.
>> Kummallakin puolella on aina
toimittu hanakasti epäinhimillisellä tavalla,
myös näiden uskontojen humaanisia ohjeita
vastaan. "...inhimillisyys uupuu eikä sitä voi
olla ollenkaan, jos ei ole Jumalaa...", sanot.
Voisiko tuosta tehdä johtopäätöksen? <<
K.
Olet oikeassa, koska ihmisiä olemme ja politiikka
ja leipä on puheena.
>>Nämä ovat kaksi eri asiaa: 1) Jumala on
merkityksellinen, 2) Puhuminen Jumalasta on
merkityksellistä. <<
K.
Yes.
Mikäli Jumalaan ei voi vaikuttaa,niin mitä
merkitystä on Jumalan rakastamisella?
Eiks tossa ole kuitenki yks niitä suurimpia
eroja, että humanisti sanoo "rakastakaa ihmistä
(lähimmäistä)" mutta jättää sen käskyn alun
pois, "rakasta Herraa, sinun Jumalaas".
Nyt ei ole minusta suurta näyttöä siitäkään, että
humanistinen yhteiskunta johtaisi suurempaan
inhimillisyyteen.
Tähän liittyen näytti HeSassa olleen
perjantainumerossa yleisönosastolla prof Leisolan
kirjoitus.
ei sitä jumalaasi edes ole! Humanistit ne
maailman moraalin sanelee.Elämme jo
humanistisessä yhteiskunnasa ystävä hyvä.
Taikausko kuuluui keskiaikaan sitä aiempaan
aikaan.
Kaipaisin nyt näyttöä siitä inhimillisyyden
lisääntymisestä. Koska humanismi nyt määrää jo
moraalin sanojesi mukaan, niin toivottavasti et
sitten enää syytä uskontoja kurjuuksista (-;
Niin monet nykyään sanovat, ettei heidän
elämässään ole "rakkautta". Vanha vitsi on se,
että käsitetään rakkaus joksikin sellaiseksi,
mitä SAADAAN, joko ihmisiltä tai jumalilta. Ja
nyt, kun on niin paljon ihmisiä, on varmasti
paljon rakkautta tarjolla. Pystymme tuskin
väistämään joka puolella pörräävää rakkautta?
Eipä siltä näytä.
Uskonnot tarjoavat myös sellaista
mahdollisuutta, että rakkautta saadaan
jumalilta. Yksilöt ja kansakunnat vertailevat
menestyksensä määrää ja toteavat, ketä jumalat
ovat rakastaneet eniten. Kalvinismin ja
puritanismin periaatteen mukaan maallinen
menestys on osoitus Jumalan valinnasta
pelastukseen. Maallinen menestyjä on Jumalan
valittu. Tämä vakaumus yhteiskunnan kudelankana
voi kantaa uskomatonta uhoa. Sen näemme esim.
Yhdysvaltojen asenteena nykymaailmaa kohtaan.
Näyttää viittä vaille siltä, että kohta
Yhdysvallat julistaa taas olevansa Jumalan
lähettämä sata vuotta harjoittamaansa
maailmansantarmitehtävään. Ja niinhän se on
julistanutkin, jo silloin sata vuotta sitten.
Elämässä on rakkautta sitä enemmän, mitä
enemmän sitä pystyy irvistelemättä ANTAMAAN.
Rakkaus ei ole "juttu", vaan elämäntapa. Siihen
liittyy myös velvollisuudentuntoa ja
päättäväisyyttä rajojen asettamisessa (esim.
rakkaus lapseen), sitoutumishalua ja kumppanin
erilaisuuden kunnioittamista (parisuhde),
alistumista ja luottamusta (Jumala).
Oikean rakkauden huomaa joskus vasta
jälkikäteen - myös sen, mikä ei oikeasti
rakkautta ollutkaan. Huomaammekohan joskus,
oliko vilkaassa sananvaihdossa "ateismi/erilaiset
todistukset jumalasta" häivähdyksiä rakkaudesta
Jumalaan, toiveita hänen löytämisestään?
Sanotaanhan, että "siitä puhe mistä puute".
"Mikäli Jumalaan ei voi vaikuttaa, niin mitä
merkitystä on Jumalan rakastamisella?"
Ratkaisematon kysymys. Lisätodiste siitä, että
mystiikka on eräs oikeimmista suhtautumistavoista
Jumalaan. Tulee mieleen, että hyödyn tavoittelu
on tärkein asia, mikä erottaa meidät Jumalasta,
jos hän on olemassa. Sanotaan olevan mahdollista
saada suora havainto Jumalaan (hurmostila tms.).
Eikö kuitenkin siihen ole jollakin tapaa pyritty,
toimittu hyödyn, siis tässä hurmoksen,
saamiseksi?
Jumalan olemassaolosta ei voi olla tieteellisiä
todistuksia. Jos Jumala on, uskon,
että "suorista" kokemuksista, joita jotkut
ihmiset väittävät hänestä saaneensa, ainakin yksi
on aito. Olisiko se Jeesuksen Kristuksen kokemus?
Väitän vastaan. Kristityt ovat sotien takana,
siinä missä muutkin. Kristityt siunaavat aseita,
rukoilevat Jumalalta voittoa sodissa tai ainakin
säälivää vihollista. Kyllähän tämän tiedät. Tai
sitten kaikki nämä hymistelevät
sankaripalvojaiset ovat Jumalan rienausta.
Kristittyinä itseään pitävät ihmiset opettelevat
surmaamaan ja tottelevat tappokäskyjä. Kristitty
kokee kuuluvansa enemmän valtioon (tai muuhun
ryhmittymään) kuin ihmiskuntaan. Saatananpunaisia
raitoja kristinuskon räsymatossa.
Alkukristityt eivät osallistuneet edes
sotapalvelukseen.
---
Alkupuolella mainitsit, että kristinusko
käsittää Jumalan rakkautena. Miksi jäädä
odottamaan Jumalan rakkautta? Ei ole perustetta
jäädä sen varaan. Jumalaan projisoidaan
ihmiselle ominaisia tunteita. Muista tällaisista
tunteista voi mainita viha, kostonhalu,
armollisuus. Rakastakaamme toki Jumalaa.
Rakkaus on inhimillinen ominaisuus, kyllä se
meiltä sujuu. Mutta jos varmistumme siitä, että
Jumala on olemassa, seuraako siitä
automaattisesti Jumalan tunteminen?
Selvästi ihminen on ehdollistunut ajattelemaan,
että rakkautta pitäisi saada. Vaikka on itsestään
selvää, että rakkaus syntyy vasta annettaessa.
Saatu rakkaus voi muuttaa hieman ihmisen
ulkokuorta, mutta annettu rakkaus muuttaa ihmistä
sisältä käsin ulospäin.
Näen, että rakkauden voi tuntea ja tietää joka
hetki. Ei vasta myöhemmin ja jälkikäteen. On tosi
taas yleistä, että vasta jälkikäteen huomataan
oliko rakkaus kestävää ja mahdollisesti, että oliko
se rakkautta ollenkaan vai tarpeita ja toiveita.
Tuosta sananvaihdosta, minkä lopussa esitit, en
ihan ymmärtänyt koko pointtia, mutta on selvästi
löydettävissä, että ihminen tavoittelee muodossa
tai toisessa jotain sellaista, jota voi kutsua
ikuiseksi. Tuota samaa voisi kuvailla myös snaoilla
Rakkaus ja Jumala ihan yhtä hyvin. Ja tämä pätee
myös ateisteihin ja heidän sekä uskovaisten kesken
käytyihin sananvaihtoihin. Jonkin puute saa ihmisen
liikkeelle hakemaan puutteelle joko korviketta,
täyttymystä tai selitystä.
Anna nyt toisten pitää hauskaa ja kiistellä.
Tunnetaso kevenee mukvasti riidellessä
Jo toki. En itsekään väkipakolla täällä ole
pälättänyt. Mutta kun keskustelussa näkee ihan
uudenlaisia näkökulmia, se vasta piristää.
Rohkeutta ajatella, ei vain sanoa.