Buddhalainen psykologia

rellu-36

Olen ihmetellyt, miten vähän psykologia tieteenä ottaa huomioon buddhalaisen, hyvin kokonaisvaltaisen käsityksen mielestä. Ottaako se sitä huomioon ollenkaan? (Kuuluuko esim yliopistojen tai lukioiden psykologian oppimäärään buddhalainen käsitys mielen toiminnasta?)

Vai lieneekö tilanne hieman sama kuin esimerkiksi länsimaisessa lääketieteessä, että vaikka esim kiinalaisen lääketieteen kokonaisvaltaisuus ja hyöty on kiistaton monien sairaustilojen hoitamisessa, sitä ei vaan saada otettua omien käsityksiemme rinnalle ja tueksi (ei toisiaan poissulkien, vaan vahvistaen).

Mikäli freudilainen käsitys mielestä ja sen toiminnasta on vallalla yhä edelleen (länsimaissa), se tuntuu hieman samalta, kuin jos teknologia olisi pysäytetty 1900-luvun alun tasolle eikä uutta enää keksittäisi :-D Eikö psykologian tieteenä tulisi mennä yhtä ripeästi "eteenpäin" kuin teknologiankin? olla vapaa "dogmista" ja tutkia avoimesti uutta?

On harmillista, että (normaalisti uskontoihin liittyvä) fundamentalistisuus tuntuu saavan jalansijaa myös tiedemaailmassa, jossa joskus kovin tiukasti pidetään kiinni siitä mitä on jo "keksitty", eikä katsota avoimesti uusia mahdollisuuksia. Se on uskontojen valitettava piirre (buddhalaisuutta lukuunottamatta!) ja sääli on jos se pesiytyy myös tieteeseen.

Psykologian alalla jokaisella on omasta takaa sekä tutkimuskohde, että tutkimusväline: mieli. Käyttäkäämme sitä!

7

309

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • retiisikoira

      No sen verran voin ainakin valaista psykologian opiskelijana, että missään freudilaisuuksissa ei todellakaan enää olla. Freud otetaan esille lähinnä jonkinlaisena klassisena vertailukohteena, joka toi oman panoksensa toki psykologian tieteeseen, mutta johon nykypsykologia suhtautuu vähintäänkin erittäin kriittisesti. Toisin sanoen, Freud on historiaa.

      Psykologia on loikannut eteenpäin. Fokuksena nykypäivänä ovat kognitiivinen psykologia (tarkkaavaisuus, ajattelu) ja erityisesti nyt tekniikan kehittyessä aivojen toiminta.

      Se on kyllä totta, että psykologia kuten tiede yleensäkin on jähmettynyt omiin käsityskykyihin näkemättä laatikon ulkopuolelle. Sääliksi käy niitä ihmisiä, jotka näkevät maailmaa ainoastaan tieteen silmin.

      • obeliks

        Otetaanko transpsykologisia näkemyksiä (Ken Wilber & Co) vakavati nykyisessä psykologianopiskelussa? (onko siinä jotain järkeä vai katsotaanko humpuukiksi..)


      • yks zeniläinen

        "Psykologia on loikannut eteenpäin.
        ...

        Se on kyllä totta, että psykologia kuten tiede yleensäkin on jähmettynyt omiin käsityskykyihin näkemättä laatikon ulkopuolelle. Sääliksi käy niitä ihmisiä, jotka näkevät maailmaa ainoastaan tieteen silmin. "


        Psykologia on ehkä loikannut tieteenä eteenpäin (miten se sitten tulkitaankaan) mutta hoitomuotona se on yhä melko alkeellinen, ainakin jos sen tuloksia katsotaan. Perin harva saa siitä todellista apua psyykkisiin ongelmiinsa.

        Uskosin syyn siihen, miksi psykologia (tiede) ei ole ottanut buddhalaisuuden näkemyksiä vakavasti, olevan se, että tiede ei oikein toimi ilman objektiivisuuden vaatimusta. Menetelmä, jota buddhalaiset käyttävät, on itsensä tarkkaileminen, ja tämä on metodologisesti tieteelle aika mahdoton hyväksyä, tuloksista riippumatta. Tieteeseen se kelpuutettaneen vasta sitten, kun mieltä voidaan paremmin mitata ja saada "objektiivisesti luotettavia" mittaustuloksia.

        Toinen syy on epäilemättä se, että olisi länsimaiselle psykologialle erittäin noloa, jos 2000 vuotta vanhat buddhalaiset löydöt osoittautuisivat myös tieteellisesti tosiksi.

        Kolmas ongelma asiassa on käsitys järjestä. Buddhalaisuudelle on olemassa maailma järjen tuolla puolen, mutta tiede lähtee siitä että kaikki maailmassa on järjellä (ainakin periaatteessa) ymmärrettävissä. Buddhalaista maailmankuvaa ei voi älyllisesti mallintaa koska se on kokemuksellinen asia, joka avautuu vasta kun järki ei suodata sitä ahtaisiin käsityksiinsä.


    • rellu-36

      Hyvä! Jos freud on vain yksi, muiden joukossa.

      (en toki itsekään kiistä sitä, mitä hän sai aikaan - paljon myönteistäkin - mutta tuijottaminen yhden miehen "teoriaan" (varsinkaan kun id, ego, superego -jaolle ei ole mitään tieteellistä puoltavaa perustetta) olisi jo liikaa, ja se pysäyttää avoimena uuden etsimisen. Psykologian kehittymisen tieteenä.

      Mutta hienoa siis, jos näin ei enää ole! Huh :)

      Vai onko psykologia jähmettynyt ns. "ulkopuolelta" tutkimiseen, eikä näe laatikon (lue. mielen) sisälle? ;-) Eli siis usko mielen omaan kykyyn havainnoida itseään (= introspektio).

    • alphabet999

      Opetetaanko yliopistoissa oman mielen havainnointia? (ja sen kautta mielen toiminnan tietämystä, konkreettisesti).

      Entä onko tutkimuksia siitä, kuinka hyvin introspektiokykyä voi parantaa yksinkertaisesti harjoittelemalla?

      Olisi mielenkiintoisia aiheita.

    • retiisikoira

      Introspektiota käytetään kyllä psykologiassa, vaikkei se siihen olekaan painottunut. Moniko teistä on täyttänyt esim. persoonallisuustestejä, jotka perustuvat kyllä ihan puhtaasti teidän introspektioonne? Näistä täytetyistä persoonallisuustesteistä ja muista asiaankuuluvista tiedoista (onko henkilöllä (ollut) mielisairaus) psykologit sitten vaikka voivat tutkia, minkälaiset ihmiset ovat taipuvaisia tiettyihin mielisairauksiin. Toisin sanoen, introspektiosta on saatu tieteellistä tietoa.

      Introspektiokyvyn kehittämistä ei sinänsä opeteta. Tosin hyvinkin moneen kurssiin se on sisällytettynä: jos luennoitsija kertoo miten ihminen oppii esimerkiksi lukemaan, kyllä sen prosessin päässään joutuu käymään läpi -eli oppimaan asia introspektiolla tuettuna.

      Sanoisin, että transpsykologiaa ei oteta vakavasti. Tämä johtuu siitä, että psykologia haluaa olla mahdollisimman tieteellinen, ja perustaa teoriansa mahdollisimman näkyviin ja objektiivisiin todisteisiin.

    • Ox

      Oman kokemukseni pohjalta voisin sanoa, että unohda koko psykologia ja keskity uskontoon. Jos haluat edetä henkisellä tielläsi, perehtyminen psykologiseen tietoon on pelkkää ajanhukkaa. Psykologia on "pseudouskontoa", josta puuttuvat juuri uskonnon voimallisimmat elementit, ja lisäksi psykologinen tieto palvelee väärää Jumalaa (tiedettä). Ainoa näkemäni yritelmä länsimaisen ja buddhalaisen psykologian yhdistämisestä löytyy Tara Bennett-Golemanin kirjasta "Tunteiden Alkemia", eikä se ole kovinkaan onnistunut.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      232
      3394
    2. Tapettu

      On joku kangaskadulla perjantaina
      Sotkamo
      60
      2955
    3. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      26
      2527
    4. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      18
      2492
    5. Työvoimatoimisto

      Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve
      Työttömyys
      78
      2021
    6. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      85
      1879
    7. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      19
      1845
    8. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      40
      1832
    9. Mikä aate kaiken pahan takana?

      Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
      Maailman menoa
      91
      1692
    10. Mietin sua liikaa

      Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli
      Ikävä
      69
      1043
    Aihe