Vihdan tekeminen talvella.

Varavaraanі

Olen tässä miettinyt, voisiko saunavihdan tehdä kevättalvella, kun koivussa ei vielä ole lehtiä. Jos nimittäin siihen aikaan leikkaa koivunoksan ja tuo sisälle maljakkoon, siihen kasvaa nopeasti lehdet.

Näin ollen on luultavaa, että jos lehdettömistä oksista sitoo kevättalvella risukimpun, jonka laittaa maljakkoon, on parin viikon päästä onnistunut kasvattamaan saunavihdan.

Mitä luulette, toimiiko? Sillä keinoin saattaisi saada vihdan, jossa eivät kirvat juhli ja jonka lehtiä eivät ole hyönteiset syöneet reiälliseksi, kuten kesällä usein on asian laita. Kovin isoiksi lehdet eivät ehkä kuitenkaan kasvaisi.

Samalla periaatteella voisi varmaan tehdä lehdettömiä vihtoja alkutalvestakin - risukimput vaikka parvekkeelle pinoon ja sieltä käyttötarpeen mukaan maljakkoon valmistumaan esim. joulusaunaa varten.

11

227

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Väärään aikaan?

      Leudot talvet aiheuttavat ongelmia, nythän olen nähnyt pajunkissoja sekä eri kasveja metsässä pukkaamassa vihreitä lehtejä. Olemme sentään melkein tammikuussa!

      • Kukkapenkkikorvaus

        Pitäisi vaatia öljy-yhtiöiltä korvauksia, nimittäin syksyllä laitetut kevät-kasvit pukkaavat vihreää nyt, ja näin kevään kauneus jää näkemättä, koska miinusasteet varmasti saapuvat tammikuussa?


      • Varavaraanі

        Näin on, mutta helmikuussa kaikki on toisin. Silloin on aina pukannut päälle rautapakkaset. Yleensä helmikuun toisella viikolla.


    • Tosimeis.

      Tee ennen Juhannusta ja laita pakkaseen tai kuivata roikuttamalla esim varastossa.
      Itsellä oli kuiva vihta varastossa ja otin aattona sen kastelin ja kiukaan päällä hieman hauduttelin, kyllä sillä kerran vihtoo.

      Luulen että ehdotelmasi lehdet todella jäävät liian pieniksi maljakossa kasvaneina.

      Joissakin markettien pakastealtaissakin muuten on vihtoja myytävänä

      • Varavaraanі

        Aiemmin tapasinkin tehdä juuri noin, pakastimeen pari vihtaa talvea varten. Nyt en ole enää viitsinyt, kun huomasin että meillä päin on Valintatalo, jossa myydään kuivattuja vihtoja vuoden ympäri kolmella eurolla. Se ei kuitenkaan ihan vastaa tuoretta vihtaa, vaikka kuinka liottaa ennen käyttöä. Siksi taidankin kokeilla aloituksessa mainitsemaani konstia, kun se ei mitään myytinmurtajavalmisteluja vaadi.


    • terveyskataja

      Tee katajavihta. Sitäkin vanha kansa on käyttänyt. Sen kun kuumassa vedessä pehmittää.niin voi vihtoa kipeät tihaksensa terveeksi. Katajan tuoksu on upeaa, hengitystiet aukeaa ja flunssat lievenee!

      • Varavaraanі

        Katajavihtaa on tullut kokeiltua mökillä kesäaikaan, samoin kuin nokkosvihtaa. On niissä eri meininki ja tuoksu kuin koivussa, vaihtelu virkistää. Katajastahan tietysti voisi tehdä talviaikaankin vihdan, kuten vihjaisit. Ja sypressistäkin muuten.


    • syystalvellakin

      Olen kokeillut syystalvellakin, loka-marraskuun vaihteessa. Aikataulu on vaihdellut vuosittain, mutta aikaisintaan hiirenkorvalla olen laittanut pakastimeen joulusaunaa varten.

      Kesällä ennen juhannusta kannattaa taittaa oksat, jos mahdollista. Käsittely mäntysuovalla tai esim. Sun7E:llä estää kirvojen juhlimisen.

    • Varavaraanі

      Olen tiennyt Mäntysuovan tuholaistorjuntavaikutuksesta esim. pihakasvien suhteen, mutta ei ole tullut mieleeni, että sitä voisi käyttää koivuvihtaankin.

    • vihtuja

      Jos ei tuosta vihtua tule, tuleepa hyvä luuta;D

    • Ruoskija n

      Kestävän vastan saa vanhasta hyttysoviverhosta. Valmiin voita hakea vaikka pornokaupasta.
      Hajun saat siististi laittamalla alkukesästä riipimiäsi ja pakastamiasi lehtiä kuumaan veteen. Keittösiivilällä saat siitä löylyvettä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      31
      5736
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      36
      3781
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      183
      3313
    4. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      12
      2728
    5. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      29
      2202
    6. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      12
      2147
    7. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      162
      1906
    8. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      16
      1484
    9. Terveiset kaivatullesi

      kesän aluksi tähän ketjuun.
      Ikävä
      105
      1362
    10. Nainen, vaikka olen ja asun yksin

      Saan silti seksiä aina kun tahdon. :/
      Ikävä
      137
      1174
    Aihe