3000 kg Khat huumetta, hyysärit ja toisinajattelijat

Tämä hyysärien suosikkiporukka salakuljettaa Suomeen vuosittain n 3000 kg Khat huumetta. Tulli on huomannut asian ja hyysärien suosikkiporukka käyttää muiden maiden kansalaisia salakuljetukseen. Toimintaan on nyt sotkeutunut satoja ihmisiä ja rahaa liikkuu satojatuhansia euroja vuodessa. Luonnollisesti veronmaksajien rahoja.
Hyysärit eivät ole nostaneet esille aiheuttamaansa ongelmaa Suomessa, miksiköhän ei . Ja hyysärit eivt ole ryhtyneet mihinkään toimenpiteisiin asian johdosta.
Koko tämä ongelma jää taas muiden hoidettavaksi, miksi aiheuttajia ei saada vastuuseen.
Me toisinajattelijat tiedettiin asia jo ennakolta ja olisimme vaatineet maastakarkoituksia mutta Eeva ja Astrid estää ne. samoin ajankohtainen ykkönen ja kakkonen. Miksiköhän ???
750
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

vaan kulttuuriin kuuluva lähinnä mauste. Valtiovallan tulee ryhtyä toimiin sen poistamiseksi huumausaineiden luokittelulistoilta.

Äänestä

kaikki huumeliikkeet ovat islamilaisia. hyysarit joutuvat maksamaan elamisensa kuolemallaan.


ala myy sieluasi kenellekaan! Jumala antoi sielusi sinun hallittaVAKSI!
vaikka kohtaisit mita vaikeuksia tahansa, ala myy sieluasi!

http://www.youtube.com/watch?v=ky57zbSM_YY

go you buy it? HA HA!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


6r77uj7r kirjoitti:

Tämä hyysärien suosikkiporukka salakuljettaa Suomeen vuosittain n 3000 kg Khat huumetta. Tulli on huomannut asian ja hyysärien suosikkiporukka käyttää muiden maiden kansalaisia salakuljetukseen. Toimintaan on nyt sotkeutunut satoja ihmisiä ja rahaa liikkuu satojatuhansia euroja vuodessa. Luonnollisesti veronmaksajien rahoja.
Hyysärit eivät ole nostaneet esille aiheuttamaansa ongelmaa Suomessa, miksiköhän ei . Ja hyysärit eivt ole ryhtyneet mihinkään toimenpiteisiin asian johdosta.
Koko tämä ongelma jää taas muiden hoidettavaksi, miksi aiheuttajia ei saada vastuuseen.
Me toisinajattelijat tiedettiin asia jo ennakolta ja olisimme vaatineet maastakarkoituksia mutta Eeva ja Astrid estää ne. samoin ajankohtainen ykkönen ja kakkonen. Miksiköhän ???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu