Kirjoitin tämän vastaukseksi trollille, mutta ketju on poistunut. Laitan nyt ihan omana avauksenaan.
Syöpää sairastavaa läheistä seuratessani olen tehnyt vuosien varrella seuraavan mielenkiintoisen havainnon: Tänä jouluna, joka on mitä ilmeisimmin hänen viimeisensä hän naureskeli yhtä makeasti kuin ennenkin ajatukselle persoonallisesta jumalasta, jolta anotaan asioita ja joka palkitsee ja rankaisee ihmisiä mielitekojensa mukaan. Ajatus, josta hän sanoo luopuneensa heti lukemaan opittuaan ja salaa luettuaan vanhempiensa Raamattua.
Mutta tottahan toki hän tulee viimeisellä hetkellään rukoilemaan vuorijumalaa, kun oikein hoitsu sanoo.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Ei mahda olla sitten kovinkaan juhlavat oltavat viimeisenä jouluna. Kuolema jäytää jäsenissä ja on vain odoteltava viimeistä hengenvetoa. Onneksi elämäni ei ole noin toivotonta. Mitä iloa tuossa sitten olisi?
Eihän elämän pidä ollakaan noin toivotonta, mitä kirjoitit. Elämä kannattaa elää. Kuolema on iso ja pelottavakin asia melkein jokaiselle. Jos siihen saa helpotusta kuolinvuoteellaan rukoilemalla jotain tuhansista jumalista niin mikäs siinä. Noinhan jumalat ovat alkunsa saaneetkin.
Minä ainkain olen nähnyt muutamien uskonystävieni odottavan toiveikkain mielin pian koittavaan kotiin pääsyä. En pelkää kuolemaa, se on vain portti todelliseen elämään.
>>En pelkää kuolemaa, se on vain portti todelliseen elämään.
Juuri pelko ajaa sinut kuvittelemaan, että kuoleman jälkeenkin on jotain muuta kuin maatumista. Valehtelet itsellesi, jotta et pelkäisi. Sinänsä ihan ymmärrettävää.
Tajuan mitä aloittaja tarkoitti ja ymmärrän myös syöpää sairastavaa ihmistä. olen nähnyt saman, aika raukkamaista ja itsekästä olisi muuttaa mieltään kun pelkää kuolemaa. Jumala olisi ikäänkuin viimeinen oljenkorsi johon tarraudutaan.
Ihminen sopeutuu esim. syöpää sairastaessaan kuoleman ajatukseen ihmeteltävän hyvin, kuolema on yhtä luonnollinen asia kuin syntymä, yksikään elävä olento ei siltä säästy.
Läheiseni ei tuntenut pelkoa, eli kuten muutkin, suunnitteli jopa tulevaa, loppu tuli liian nuorena, mutta oli rauhallinen, ei siinä pappia tarvittu, läheisten rakkaus ympäröi häntä lähdön hetkellä.