Paavi tuomitsi kaupallisen joulun???

Paavi sanoi, että pinnallisen kimalluksen tilalla pitäisi olla joulun todellinen tarkoitus.

Katselin telkusta jouluyön katolista jumalanpalvelusta, jossa paavikin saarnasi, ja siellä sitä vasta kimallusta olikin. Kovin ovat katoliset kimalluksen perään, niin kuin ortodoksitkin. Luterilaisuus sentään yrittää ainakin ulkoisesti pitää esillä vaatimatonta fasadia, vaikka onkin hyvin perso rahalle. Suomen ev.lut. kirkon edusmiehet ovat aktiivisimmillaan taloudellisia etujaan puolustaessaan.
887
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Paavilla on pelkästään omissa vaatteissaan niin paljon kultaa ja jalokiviä ja kimallusta, että niiden hinnalla ruokkisi 10000 nälkään kuolevaa afrikkalaista kymmenen vuoden ajan. Mutta asiat täytyy toki laittaa tärkeysjärjestykseen, eikä paavin hommia voi hoitaa ilman kultaa ja kimallusta ja jalokiviä, tietenkään. Tokihan sellainen on aina tärkeysjärjestyksessä ensimmäisenä, eikö niin?

Äänestä
  • Kirkkokansan reaktiot paavin saapuessa pope-rollaattorillaan, jota apulaiset lihasvoimin työnsivät, olivat myös paljon puhuvia. Tuli mieleen, että joillekin heistä paavi on vähintään puolijumala.

    Toi pope-rollaattori oli aika hupaisa laite, vielä pope-mobileakin hupaisampi. Nimi pope-mobile on kaiketi saanut nimensä mukaelmana bat-mobilesta. Siinä on käsittäkseni luodinkestävät lasit.

    Aika raihnaisessa kunnossa on tämäkin paavi. Onko niiden ihan pakko olla virassa kuolemaansa asti? Kohta tämäkin paavi saarnaa kirjasta lukien kuola suupielestä valuen niin kuin edellinen paavi viimeisinä vuosinaan.

    Äänestä

Lainaan tähän toisesta keskustelusta kun se oli niin täsmällisen osuva:

"Kaksinaismoralismin maailmanennätys
25.12.2011 12:08 qed
...on se, kun silkkisiin alusvaatteisiin ja kultaisiin vaatteisiin pukeutunut pontifikaatti, maailman rikkaimman organisaation päämies ja pedofiilien suojelija julistaa kultaiselta valtaistuimeltaan, että ihmisten tulee käyttäytyä sääydyllisemmin ja lopettaa maallisen mammonan palvonta."

Taidatkos tuota sen paremmin tiivistää...

Äänestä

Kirkon ja uskon asema euroopan kehdossa on *uhattuna' koska heidät halutaan maallisen verollepanon alaiseksi...

Pilatus ei ollut väärässä :P

Äänestä

Paavi voisi aloittaa ensin oman uskonsa reaaliteettien toteamisella, sillä että se perustuu aikaisemmista Roomalaisista uskoista kyhättyyn muunnelmaan johon on hiukan sisällytetty mytologiaa Jeesuksesta ja että, oli väärin kaapata jo muiden uskontojen käytössä olevat juhlapäivät oman uskonsa juhlapäiväksi, jolla nyt ei ole mitään tekemistä Jeesuksen kanssa.
Anekauppaa, noitavainoja, ristiretkiä, inqvisitiota, Hitlerin kanssa vehtailua, jne jne unohtamatta!

Äänestä

Natsien ja natsimielisten uhreiltaa varastamaa omaisuutta vietiin Vatikaaniin satojen miljoonien edestä, ja kat.kirkko on sekaantunut myös muuhun epämääräiseen bisnekseen (mm. pankkibisnekseen.)

Äänestä

Kuvitelkaapa sitä, että mahdollinen Suomen seuraava presidentti ja tärkein neuvonantajansa ovat katolisia molemmat. Joko alkaa Ruotsiin muutto kiinnostaa? Minua alkaa.

Äänestä

oko alkaa Ruotsiin muutto kiinnostaa? Minua alkaa. "

Tervemenoa sitten.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


srtsut kirjoitti:

Paavi sanoi, että pinnallisen kimalluksen tilalla pitäisi olla joulun todellinen tarkoitus.

Katselin telkusta jouluyön katolista jumalanpalvelusta, jossa paavikin saarnasi, ja siellä sitä vasta kimallusta olikin. Kovin ovat katoliset kimalluksen perään, niin kuin ortodoksitkin. Luterilaisuus sentään yrittää ainakin ulkoisesti pitää esillä vaatimatonta fasadia, vaikka onkin hyvin perso rahalle. Suomen ev.lut. kirkon edusmiehet ovat aktiivisimmillaan taloudellisia etujaan puolustaessaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu