Mitä tarkoittaa viikunapuu vertaus?
VIIKUNAPUU
oletko selvillä
9382
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Se tarkoittaa sitä, että viikunanlehdet otetaan peittämään strategisia paikkoja. Eli viikunapuu kuvaa piilotettua strategista tietoa.
Se tarkoittaa sitä että pitää tanssia poskivalssia eteisessä ennen kuin laittaa rotsin narikkaan.
Hedelmätön viikunapuu (Lu 13:6–9).
Kuvaus esitettiin vuoden 32 loppupuolella, kun oli kulunut täydet kolme vuotta Jeesuksen kasteesta.
Oli juuri tullut tieto, että Pilatus oli surmauttanut galilealaisia.
Lisäksi Jeesus oli maininnut tapauksen, jossa 18 ihmistä kuoli, kun Siloamin torni kaatui heidän päälleen, ja sanonut ihmisille, että elleivät he katuisi, he kaikki tuhoutuisivat. (Lu 13:1–5.)
Sen jälkeen hän kertoi tämän kuvauksen.
Viinitarhoihin oli tapana istuttaa sekä viikuna- että oliivipuita jonkin matkan päähän toisistaan, jotta kun viinitarhoilla oli huono vuosi,
saatiin silti jotain tuloja.
Pistokkaista kasvaneet uudet puut tuottavat tavallisesti parin kolmen vuoden kuluttua ainakin jonkin verran viikunoita.
Kuvauksessa mainittujen kolmen vuoden ja Jeesuksen sananpalveluksessa viettämien kolmen vuoden välinen rinnakkaisuus oli ilmeisesti merkittävä.
Puu näytti kaukaa katsottuna satoisalta, mutta sen ulkonäkö petti.
Koska puusta joutui maksamaan veroa,
se oli rasite ja ansaitsi näin ollen tulla tuhotuksi.
Tämä oli yksi viikunapuu-vertaus, kertokaapas lisää?
.... Kun tiedämme, että hedelmäpuita verotettiin tuohon aikaan Palestiinassa ,
ja että tuottamattomat puut hakattiin pois,
on helpompi ymmärtää, miksi Jeesus pani hedelmättömän viikunapuun kuihtumaan voidakseen käyttää sitä valaisevana esimerkkinä (Mt 21:18–22).
eikös tuo vtseuran viikunapuu ole hieman hedelmätön kun kasvaa hitaammin kuin koko maailman väestö? ei kasvata kovin hyvin hedelmää.. pitäskö hakata nurin?
sen sijaan islaminusko näyttää tuottavan paljon hedelmää kun joidenkin lähteiden mukaan kasvaa nopeiten uskonnoista....
siinä sen näkee et huono lafka ei tuota hedelmiä...
viikunapuuna vtseura on niin mätä ettei kelpaa edes poltettavaksi...
eihän tuo paska tuota hedelmiä ollenkaan.. tai ei ne ainakaan kasva tai lisäänny
Toisen tulemisensa lähestymisen ja lopun merkeistä puhuessaan Jeesus sanoi:"oppikaa viikunapuusta vertaus: kun sen oksa jo on tuore ja lehdet puhkeavat, niin te tiedätte, että kesä on lähellä. Samoin te myös, kun näette tämän kaiken, tietäkää, että se on lähellä, oven edessä."(Matt.24:32).
Tämä Jeesuksen sana on hiukan laajemmassa muodossa:" "Katsokaa viikunapuuta ja kaikkia puita" (Luuk.21:29).
Jeesuksen sanat "muista puista" viittaavat siihen, että on olemassa toisiakin tapahtumasarjoja, jotka ovat merkkejä hänen tulemisensa lähestymisestä.
Jeesuksen toinen tulemus ei voi tapahtua ennen kuin kaikki nämä tapahtumasarjat ovat toteutuneet.
Viikunapuu on Israel, joka perustettiin 1948.
Muut maat ovat esim. Afrikan siirtomaita joiden itsenäistyminen alkoi toisen
maailmansodan jälkeen.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Siirtomaavallan_purkautuminen#Luettelo_Amerikan_ja_L.C3.A4nsi-Intian_maiden_entisist.C3.A4_siirtomaista
Piti kirjoittaa, että "muut puut" ovat sen jälkeen itsenäistyneitä maita.