Mitä sanottavaa koko kansakunnan arvojohtajalla on vuodelle 2012? Puolustaako Tarja homoja vai Venäjää?
Viimeistä uudenvuodenpuhetta odotellessa
SAK & SETA
854
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Tarjan viimeinen uudenvuodenpuhe tullee sisältämään aikamoisen tyhjänpäiväistä jaarittelua naisten asemasta työelämässä ja siitä kuinka naisia sorretaan maailmassa muutenkin - laadi-daadi-daa; samaa juttua aina. Lisäksi hän tulee toistamaan samat vanhat höpinänsä seksuaalisesti valtavirrasta pikkeavien ja värillisten syrjimisestä ja kuinka se on kamalaa - aihe joka on ollut passé jo kymmenen vuotta. Sisäpolitiikasta hän tulee jorisemaan jotain sellaista, että pitäisi olla yhtenäisyyttä ja, että Urpilainen on hoitanut pestinsä hyvin (tietysti demari demaria kehuu - jäsenkirjasta kun Tarja ei ole osannut luopua). Ulkopolitiikasta se sopertelee omia ansioitaan Venäjän johtajien kanssa - mielikuvitus on hieno juttu. Siihen päälle jotain peitellyn kaunaista ja katkeraa kokoomukselaisia vastaan ja loppuun pari sanaa Paavi Lipposen presidenttikampanjan vauhdittamiseksi ja eiköhän se likainen rätti ole siinä heitettynä taas suomalaisten naamalle.
Onko hänen puheensa jo vuotanut Seiskaan, vai mistä tietosi ovat?
Niin ja globalisaatio. Sitä mantraa hän toistanut jo 11 vuotta ja niin se suvaitsevaisuus... kaa kaa kaa kaaa ..................
Niinpä - vaikkakin kärjistettynä edellisessä viestissä - totuus on, että aivan suhteettoman paljon on tuotu esiin jatkuvasti erilaisten seksuaalivähemmistöjen asemaa nyky-yhteiskunnassa.
On korostettu aina kyllästymiseen asti, kuinka suvaitsemattomia suomalaiset ovat ja kuinka syrjittyjä esim. homoseksualistit ovat. Tottahan tuo ei ihan kaikkinensa ole, vaan kyseisen aiheen jatkuva, jopa lattea nostelu mediassa ja internetin puunhalaaja-palstoilla on johtunut juuri istuvan presidenttimme huhutusta suuntautumisesta - huom. sanon huhutusta, joten kenenkään ei tule nyt vetää hernettä nenäänsä asiasta.
Huhuille on tietysti antanut siivet - ei suinkaan red bull - vaan itseään harhaanjohtavasti arvojohtajaksi kutsuneen valtionpäänaisemme tavattoman kiivas ja alleviivaava kyseisen seksuaalivähemmistön puolustaminen. Muitakin puolustettavia olisi toki ollut, ihan jonoksi asti, mutta edellämainittu erikosiryhmittymä on saanut presidenttimme jakamattoman huomion ja niin muodoin myös valtionjohtoa hännystelevien suosion aina julkista mediaa ja internetiä myöten. Hyvänä esimerkkinä asiasta toimii tälläkin palstalla maanisen ahkerasti puuhasteleva nimimerkki jäpä.
Siksipä ei ole yllätys, että tuo yksi aihe on kokenut konkurssin suomalaisten mielissä. Se on alkanut ärsyttää. Se on tuottanut eriarvoisuuden tunteen. Se on tuomittu.
Eli siinäkin suhteessa Tarja Halonen on epäonnistunut - valitettavasti.
Hyvä kommentti - asiaa!
Mutta eipä taida muistella osuuttaan Stasin juonitteluissa ja DDR:n tunnustamiskomiteassa eikä
KGB:n kiemuroissa eikä koiviston konklaavissa eikä.....
Puhe tulee olemaan aikamoisen mitäänsanomaton katkeran ja kaunaisen vanhan naisen tilitys, ei muuta.
Toivon, että koko kansan presidentti olisi huolissaan myös siitä, mitä on vihan takana eli miksi viha kumpuaa kansalaisista:
http://www.verkkouutiset.fi/index.php?
option=com_content&view=article&id=41657:ss-tarja-halonen-haluaa-netin-viharyhmaet-kuriin&catid=6:politiikka-paeaeuutinen-&Itemid=3
-
Ettei vain se johtuisi siitä, että vihaa uhkuvat kansalaiset tuntevat itsensä syrjityiksi ja kohteluaan epäoikeudenmukaiseksi. Olisiko myös niin, että kun ihminen tuntee, ettei MITÄÄN todellisia DEMOKRAATTISIA VAIKUTUSMAHDOLLISUUKSIA OLE, oma ääni ei kuulu eikä päättäjät halua sitä kuulla, sitä alkaa huutaa vihaansa jopa ei toivotulla tavalla koko kansan ja maailman tietoon.
Tämän Halonen jos kukaan luulisi tietävän ja tunnistavan ja siksi puuttua myös julkisesti siihen, ettei kenelläkään ole AIKAA EIKA RAHAA katsoa vihan taakse.