Jim D: Muinaiset avaruusoliot

Oikeasti...

Katsoin juuri "Muinaiset avaruusoliot"-nimisen dokumentin Jimiltä. Kuulin ensi kertaa ns. Ontto Maa-teoriasta. Sen mukaan Maan ydin ei olekaan sula, vaan Maa on ontto ja sen sisällä asuu sekä sukupuuttoon kuolleita lajeja että erittäin kehittynyt sivilisaatio. Dokumentissa pohdittiin myös todisteita tälle teorialle, ja lopulta päädyttiin siihen, että Maan magneettikentän eranto johtuu sisempien, kiinteiden maankuorien pyörimisestä älyllisten olentojen ohjaamana. Lisäksi dokumentissa kerrottiin Richard Byrdin, henkilön, joka lensi ensimmäisen kerran Pohjoisnavan yli, lentäneen oikeasti siellä sijainneesta aukosta Maan ytimeen lentävien lautasten auttamana, missä hän näki laseraseita yms. Ja tultuaan takaisin Maan pinnalle ja Yhdysvaltoihin, yllätys yllätys, USA:n hallitus kielti häntä kertomasta näkemästään kenellekään. Mielestäni kyseinen dokumenttisarja kuvaa hyvin yksityiskohtaisesti ihmisen järjettömien uskomusten vahvuutta.

19

2051

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ****************

      Tämä havainto tukee Upsalan ekonomien tutkimusta Jim-kanavan katselijoiden taipumuksista ja keskimääräisistä älynlahjoista. Ei lakkaa etsintä "ateistilta". Misä sopulilauma, kun ei tuu apuun?

      • Hehhheh

        Olivatko samat ekonomit kuin ne jotka pitivät Kataista EU:n parhaana talousmiehenä? Me tienataan tällä!


    • me gusta

      Olen joskus katsonut kyseistä sarjaa ja minun mielestä se on huonoin UFO sarja ikinä. Onhan se hyvä että teorioita on olemassa mutta suurin osa kyseisessä ohjelmassa esitetystä jutuista on roskaa.

    • Olly

      Luin myös noista tutkimusretkistä, tässä lisää tietoa:

      http://en.wikipedia.org/wiki/Hollow_Earth

      Ääliöitä, jotka eivät tienneet planeetan muodostumiseen vaadittavia fysikaalisia ominaisuuksia.

      Tuohon aikaan uskomukset kaikkiin hölmöihin asioihin olivat yleisempiä, mutta toisaalta tuohon aikaan tiedettiin jo niin paljon, että tuohon on täytynyt osallistua poikkeuksellisen tyhmiä ihmisiä.

      Tarvinneeko sanoa, että olivat uskovaisia.

    • outoa vai mitä

      UFO-kirjat on joskus aivan hauskaa viihteenä.

      Mutta tuo JIM-kanavan sarja on kyllä ylihuono, kuin helluntalaissaarnaajien tekemä.

      "Outoa vai mitä" samalla kanavalla on tasokkaampi, juontaja Willliam "kapteeni Kirk" Shatnerin ironinen ote asiaan pelastaa paljon.

      • Ja siinä perataan ja ruoditaan ja löydetään täysin luonnollisia selityksiä mitä ihmeellisimmän tuntuisille seikoille.

        Muinaiset avaruusoliot ei oikein kelpaa edes komediasarjaksi.


    • 19

      Itse olen katsellut sarjaa mielenkiinnolla, koska olen kiinnostunut arkeologiasta ja sitä ei voi kieltää, että monet muinaiset rakennelmat pistävät miettimään sitä miksi ja miten ne on rakennettu. Kysymyksen miksi voi mielestäni unohtaa, kaikki me teemme omituisia juttuja joskus edes itse tietämättä miksi niin teemme, viettien takia jos ei muuten, mutta miten on monesti se mielenkiintoisempi kysymys. Tuon koko sarjan aikana on esitelty useampia enemmän tai vähemmä mysteerisiä kohteita ja mielenkiintoista tosiaan on miettiä kuinka ihmiset ovat aikoinaan voineet tehdä jotain sellaista joka nykyäänkin jopa koneiden avulla olisi hankalaa. Moneen kyllä on selitys, ihmisiä yksinkertaisesti oli paljon samassa projektissa mukana ja he tekivät sitä kaikesta sydämestään (tai olivat pakotettuja tekemään) mutta joka tapauksessa voin kuvitella, että panos saattoi helposti olla 400% suomalaisen virastohenkilon motivaatioon verrattuna. Ja jos näitä kavereita laitetaan se 10 000 tekemään samaa hommaa vaikka 100 vuoden ajan niin väkisinkinhän siinä alkaisi jotain muutosta vaikka Mount Everestissäkin näkymään.

      Mutta sen sanon ettv ainakin toi Hollow Earth teoria vaikuttaa yhtä tyhmälle kuin ajatus, että jokaisen ihmisen pään sisäinen maailma olisikin toinen oikea ulottuvuus... Mutta etenkin sarjan alussa heitellään ihan mielenkiintoisia kysymyksiä ja ideoita. Loppua kohti se alkaa vaikuttaa aivopesulle/ rahan hankinnalle, luultavasti kumpaakin, mutta samoja ja samoja asioita toistellaan niin, että vaikka simpanssi olisi katsonut kaikki jaksot niin johan olisi asiat jääneet päähän.

    • hei mä lennän

      Mainittu Byrd oli myös lentoretkillään ympäripäissään koska nautti konjakkia pysyäkseen lämpimänä arktisessa viimassa.

    • kumottu aikaa sitten

      Geologit on vähintään sataan kertaan kumonneet kaikki teoriat ontosta Maasta, samoin kuin ontosta Kuusta, Marsista tms.

      • manna gryn

        geologeilla ei ole koulutukseen vastaavaa tietoa kertoa yhtään mitään kuusta tai muistakaan taivaankappaleista. geologit tutkivat ainoastaan maan kamaraa.

        kuun rakennetta tutkivia voi kutsua lunalogeiksi, vennusta tutkivia venuslogeiksi jne.. :)


    • Vieras 32

      Useinmiten noi amerikkalaiset "dokumentit" on ns aivopesua.
      Ku ne on tehty tyhmille katsojille joille pitää toistaa sama asia moneen kertaa
      et ne muistaa sen edes jääkaapilta tullessa :)

    • No ei tässä auta kun mennä maan alle.

    • Leo_S
      • Kiitos tuosta linkistä!


    • No, mutta maahan on

      Ontto. Maan sisällä nykytietämyksen mukaan on ontossa tilassa vulkaaninen tulipätsimeri... Onntoa on ja ihmisen ...pää... sehän taitaa olla ontto monessakin merkityksessä...

    • Major Tom

      On niin idioottimainen sarja, että sain siitä syövän

      • On siinä hauska se kreikkalaisniminen Tsoukakoukoulis.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      592
      2048
    2. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      101
      1023
    3. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      967
    4. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      4
      827
    5. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      826
    6. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      749
    7. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      70
      747
    8. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      715
    9. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      74
      678
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      553
    Aihe