Elisan putiikki

rohkenen ehdottaa, että myös Hyvinkäällä Elisalle tulisi vuoronumerokone. Näyttää siltä, etteivät myyjät kykene seuraamaan asiakkaita, jos liikkeessä on jonoa, jolloin hyvän asiakaspalvelun mukaisesti huolehdittaisiin siitä, ettei etuilla. Varsinkaan kun putiikissa ei ole varaa pitää näin sesonkiaikaan ylimääräistä myyjää apuna.
Niin, jaksoin itse kyllä odotella käyttäen energiani siihen, ettei minua ohitella. Samaan aikaan olisin tietysti voinut tutustua ominnokkineni myös liikkeen myyntituotteisiin.... no onhan liikkeitä muitakin. Harmittaa vain sen vanhan eläkeläispapan vuoksi, joka oli odottanut jo reilun puoli tuntia seisaallaan kun pariskunta kiilaa röyhkeästi ohi. Ei ole meidän asiakkaiden homma pitää huolta miten ja koska liikeessa saa palvelua - se on liikkeen tehtävä! Hyvä myyjä pitää silmällä ilmisvirtaa ja blokkaa tuollaiset omahyväiset etuilijat jos vuorot meinaavat mennä sekaisin. Ei ole mahdotonta, homma toimii muuallakin, ei pitäisi Elisan olla poikkeus....
11333
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Nykyaika on kylmä paikka. Täällä pitää pitää puoliaan. Kukaan ei taistele puolestasi paitsi kukkahattutädit somalien puolesta.

Äänestä
  • En kai ole pyytänytkään ketään taistelemaan puolestani...vai? Ehdotin vuoronumerokonetta =) Sitäpaitsi meidän nuorempien asia on huolehtia siitä, ettei vanhuksia sahata linssiin eikä heille olla töykeitä. Vai oletko kenties sitä mieltä että jyrätään vaan päälle minkä ehditään????

    Äänestä

Ei tossa Hyvinkään Elisassa kannata käydä, Riksussa asiat hoituu helpommin ja nopeammin.

Äänestä

Vuoronumerot tulee uuteen myymälään kauppakeskukseen. Tiskin takana on mahdotonta seurata sataprosenttisesti, ettei etuilua synny. Ja myös vuoronumerosysteemissä on omat ongelmansa. Tulee näitä "anteeksi, saanko nopeasti kysyä" -etuilijoita, mitkä myös aiheuttaa närää muissa asiakkaissa. Eli eipäs jakseta aina vaan valittaa ;)

  • Aloittajana sanoisin sinulle, että aika amatöörivastaus. Et ole asiakaspalvelussa joutunut olemaan kovinkaan pitkään. Alle 5 vuotta tai sitten et vain ole siihen tehty henkilö.
    Omassa työpaikassani on asiakkaista toisinaan esim. reilut 10. Jokainen, joka tupaan tulee, katson lärvin ja vaatteet ja pyrin painamaan mieleeni.
    Jos muisti tekee tepposet, OSAAN KYSYÄ kuka oli seuraava. Vaan eipä Elisalla osattu. Miksi? Koska mitä v---tun väliä sillä on kuka on seuraava. Paska duuni ja paska palkka. Ei siis halua tehdä mitä on tekemässä. Ikävää mutta totta!
    Halulla saat nimittäin aika paljon asioita toteutettua...

    Äänestä

  • Aloittaja tässä kirjoitti:

    Aloittajana sanoisin sinulle, että aika amatöörivastaus. Et ole asiakaspalvelussa joutunut olemaan kovinkaan pitkään. Alle 5 vuotta tai sitten et vain ole siihen tehty henkilö.

    Minulla on Elisan liittymä, mutta Hyvinkään shopitista en osta mitään. Se isompi kaveri ei halua esitellä liiyyymiä vaan painostaa - ainakin meitä vanhuksia - ostamaan siltä seisomalta sekä puhelimen että liittymän.

    Äänestä

  • Aloittaja tässä kirjoitti:

    Aloittajana sanoisin sinulle, että aika amatöörivastaus. Et ole asiakaspalvelussa joutunut olemaan kovinkaan pitkään. Alle 5 vuotta tai sitten et vain ole siihen tehty henkilö.
    Omassa työpaikassani on asiakkaista toisinaan esim. reilut 10. Jokainen, joka tupaan tulee, katson lärvin ja vaatteet ja pyrin painamaan mieleeni.
    Jos muisti tekee tepposet, OSAAN KYSYÄ kuka oli seuraava. Vaan eipä Elisalla osattu. Miksi? Koska mitä v---tun väliä sillä on kuka on seuraava. Paska duuni ja paska palkka. Ei siis halua tehdä mitä on tekemässä. Ikävää mutta totta!
    Halulla saat nimittäin aika paljon asioita toteutettua...

    Mikä on paska palkka? 3000e kuussa on mulle ihan riittävä :) ja asiakaspalvelukokemustakin lähes 9 vuotta. Mutta sun kirjoitteluistas päätellen olet melkoisen onneton ja huonolla itsetunnolla varustettu yksilö. Surku.

    Äänestä

AIna ei liksakaan ole riittävä motiivi hyvälle palvelulle. Jos ei ole taitoa, niin ei ole taitoa. Jos palkka pitää työssä, jota ei itse arvosta eikä viitsi nähdä vaivaa, on elämä varmaan mukavaa :)
Kun onnistuu saamaan huonoa palautetta netin kautta, ei ole paljoa varaa paukutella henkseleitä.

Äänestä
  • Hyvät ja parhaat palautteet tulee ihan muuta kautta kuin tältä saitilta. Sanompahan vaan.

    Äänestä

Se vaan sattuu olemaan niin, että kohteelle suoraan annettu palaute jää välillä noteeraamattakin. Sitäpaitsi on hyvä, että on tällaiset paikat, jossa voi kertoa kokemuksiaan niin että muutkin tietää. Oli se sitten hyvää tai pahaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sonera miksiköhän? kirjoitti:

rohkenen ehdottaa, että myös Hyvinkäällä Elisalle tulisi vuoronumerokone. Näyttää siltä, etteivät myyjät kykene seuraamaan asiakkaita, jos liikkeessä on jonoa, jolloin hyvän asiakaspalvelun mukaisesti huolehdittaisiin siitä, ettei etuilla. Varsinkaan kun putiikissa ei ole varaa pitää näin sesonkiaikaan ylimääräistä myyjää apuna.
Niin, jaksoin itse kyllä odotella käyttäen energiani siihen, ettei minua ohitella. Samaan aikaan olisin tietysti voinut tutustua ominnokkineni myös liikkeen myyntituotteisiin.... no onhan liikkeitä muitakin. Harmittaa vain sen vanhan eläkeläispapan vuoksi, joka oli odottanut jo reilun puoli tuntia seisaallaan kun pariskunta kiilaa röyhkeästi ohi. Ei ole meidän asiakkaiden homma pitää huolta miten ja koska liikeessa saa palvelua - se on liikkeen tehtävä! Hyvä myyjä pitää silmällä ilmisvirtaa ja blokkaa tuollaiset omahyväiset etuilijat jos vuorot meinaavat mennä sekaisin. Ei ole mahdotonta, homma toimii muuallakin, ei pitäisi Elisan olla poikkeus....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu