Olen erittäin ärsyyntynyt UNICEFIN mainoksesta, jossa kerrotaan ja näytetään nälkiintyneitä lapsia. En sinällänsä mainoksesta vaan ajasta jolloin sitä esitellään. Tein tässä pienen vertailun muutaman päivän aikana ja huomasin, että mainosta esitetään eniten ns. koko perheen ohjelmien aikana. Tämän mainoksen takia olen joutunut selittämään 4 vuotiaalle lapselleni, että maailmassa on todellakin nälkiintyneitä lapsia ja käymään keskustelua ja rauhoittamaan lastani, koska hänelle tuli paha mieli ja suru toisten lasten vuoksi. 4 vuotiaan lapsen ei tarvitse ottaa mielelleen tai ylipäätänsä edes käsittää sitä, että jossain on lapsia, jotka näkevät nälkää. Se ei vain ole yksinkertaisesti pienen lapsen (eikä vähän vanhemmankaan) asia miettiä tuollaista. Toki lapsen sopii tietää, että maailmassa on ihmisiä, jotka näkevät nälkää, mutta tämä mainos vain tuo sen liian konkreettisesti esille. Eikä se ole mielestäni oikein, että minun pitäisi vahtia haukkana mainos katkoja television vieressä. Varsinkaan silloin, kun sieltä tulee myös perheen pienimmille suunnattua ohjelmaa. Väitänkin tässä, että mainos esitetään tietoisesti juuri tuollaisten ohjelmien aikana. Tällä saadaan lapset kysymään vanhemmilta asiasta (ehkä väärällä/huonolla ajalla) ja saadaan luotua tarpeeton huono omatunto aikuiselle. Mahdollisesti myös toivotaan, että vanhempi lapsen mielipahaa tasoittaakseen lahjoittaa rahaa "lapsen kanssa" ko. keräykseen. Tämä on mielestäni hyvän asian epäeettistä markkinointia ja pilaa kampanjan luonteen. Henkilökohtaisesti minulle nousee ainakin asiassa tietynlainen "inho reaktio" ja mieleeni nousee, etten nyt ainakaan lahjoita rahaa tuolle järjestölle, koska aiheuttivat lapselleni tarpeetonta mieli pahaa. Haluan sanoa, että mainoksen sisältö on korrekti. Vain ja ainoastaan mainoksen esitysaika on väärä. Milestäni tälläistä mainosta ei saisi esittää lainkaan koko perheen ohjelmien aikaan, eikä välttämättä myöskään keskellä päivää. Vaikka minä olenkin vastuussa siitä mitä lapseni televisiosta katsoo on mielestäni väärin, että mainosta esitetään sellaisten ohjelmien aikana, kun perheen pienimmätkin ovat television ääressä. Kyllä mainostajilla, sekä mainosta esitävällä taholla pitää olla jonkinlainen moraalinen vastuu yhteiskunnasta. Varsinkin mainosten esitysaikojen / ajankohtien suhteen. Toivon kommentteja asiasta muiltakin vanhemmilta.
UNICEFIN mainos televisiossa pitäisi kieltää päiväsaikaan.
Huolestunut isä
095
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.