Annetaan edes lapsille mahdollisuus

hippipunkki

http://www.unicef.fi/

Itse oon ollut jo pitkään kuukausilahjoittajana. Mukava ajatella, että osittain mun vähäpätöisten lahjoitusteni ansiostani joku mukula saa tarvittavat rokotukset, ravinnon ja puhtaan veden, joiden ansiosta saa elää, ja ehkä jopa nauttia elämästään.

7

166

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • muurahaismuori

      hyvä ajatus, mutta taitaa roposi pääyt jonkun viranhaltijan lihottamiseen. Parempi olisi lahjoitella kondomipaketteja ja ehkäisykierukoit, minne tahansa päin maailaa. Paras lonnonsuojeluteko ja ihmisten auttamisteko on estää uuden ihmisen syntyminen. Meitä on jo liikaa

      • hippipunkki

        Kehitysapu kaipaisi kyllä uudistamista, joka on jo osaltaan alkanutkin, eli enää ei viedä vain viljasäkkejä ja vilttejä vain silloin kun nälänhätä puhkeaa, vaan nykyisin toiminta tähtää paljon ihmisten oma-aloitteiseen toimintaan, sekä ihmisten elämänlaatua parantaviin toimiin, kyläkaivoista koulumaksuihin ja pienluottoihin.

        Uskon kyllä siihen, että lahjoituksista kerrottu kuluosuus pitää paikkaansa, ja apu pyritään toimittamaan suorinta tietä perille ilman turhia välikäsiä.
        Ehkäisyvälineet ovat toki hyvä idea, ja jo nyt kehitysmaissa harjoitetaan perhesuunnittelua, joka toivottavasti tuottaa hedelmää, ja siten kituvien lasten määrä alueella vähenisi kunnes valtiot ovat siinä tilassa, että kykenevät ruokkimaan kansalaisensa.

        Näillä länsimaisilla kulutustottumuksilla meitä onkin ihan liikaa. Ja jos toisaalla opetetaan köyhille perhesuunnittelua, niin kyllä me länsimaiset kerskakuluttajatkin kaipaisimme jotain "yhden lapsen politiikkaa", jotta tämä pallo säilyisi elävänä myös jatkossakin.
        Faktahan on kiistämättä se, että me olemme pääasiassa muutamassa kymmenessä vuodessa ajaneet maapallon ja samalla itsemme pahaan jamaan, eikä sille näytä tulevan helpotusta, ainakaan lähiaikoina.


    • helppiä matkaan

      Noissa isoissa järjestöissä on niin hulppeat ylläpitokulut että itse en niihin lahjoita.
      Niillä menee älyttömät rahat mainoksiin, henkilöstökuluihin, toimitilojen vuokriin, ynm ynm. Pienten lahjoittajien kannattaa valita sellainen kohde jossa apu menee 100 % perille koska niitäkin kerran löytyy ja heidän työ on yhtä arvokasta.

      Monet ihmiset tekee avustustyötä jopa omasta pussistaan eikä saa palkkoja eikä muuta vaan kaikki kulut menee heiltä omasta pussistaan. Sitten on pieniä yhdistyksiä joissa mennään arvojen mukaan ja kaikki "hallintokulut" maksetaan jäsenmaksuilla mutta lahjoitukset kohteisiin menee 100 % perille.

      Itse lähetän ruoka-apua Viroon ja Venäjälle luontaistukku.comin kautta. helppo ja yksinkertainen tapa lähettää itse apu perille. Ihan kätevä ja toimiva systeemi. Kyseinen yritys välittää myös käytettyjä vaatteita näihin maihin, voin suositella lämpimästi. http://www.luontaistukku.com/avustus-tuotteet-c-186.html

      Toinen varteenotettava vaihtoehto on Pieni Elämä Ry
      http://pienielama.suntuubi.com/ Kyseinen yhdistys vaikuttaa myös hyvältä ja toimivalta. Kun sivuja katselee niin huomaa että kyseistä toimintaa harrastavat henkilöt ei huvikseen sitä tee vaan taustalla on oikeasti huoli lähimmäisistä.

      Onhan noita paljon muitakin....

      Auttamisen iloa kaikille ja oikein loistavaa sekä iloista päivää

      • Eivät tietenkään

        tee huvikseen, vaan kerätäkseen tyhmiltä rahaa.
        Kaikilla niillä on ansiot yli 100 tonnia vuodessa.
        Lahjoittakaa vaan lisää..


      • Pitää auttaa
        Eivät tietenkään kirjoitti:

        tee huvikseen, vaan kerätäkseen tyhmiltä rahaa.
        Kaikilla niillä on ansiot yli 100 tonnia vuodessa.
        Lahjoittakaa vaan lisää..

        Hei,
        Kaikki ei ole samanlaisia kuin sinä. Sinun käsiisi en kyllä uskoltaisi penniäkään mutta monelle järjestölle kyllä.

        Viestisi luonne kertoo että saatat olla anhe pihtari joka on kylmä ja ajattelee vain itseään ? osuiko oikeaan ?

        Lahjoitetaan vain lisää.. :)


    • röpötin

      Ostakaa vain itsellenne hyvä omatunto, jos on pää niin heikossa kunnossa. Halvempaa tosin taitaa olla mennä valkotakkisille puhumaan ja hankkimaan itsetunto.

    • Satunnainen lahjoitt

      Olen ollut Unicefin lahjoittaja mutta nykyään enemmän tukenut Kirkon ulkomaanavun toimintaa.Molemmat järjestöt raportoi hyvin että paljonko ovat toimittaneet apua eri maille.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. MIksi suurin osa persuista on alkoholisteja?

      Tätä jäin pohdiskelemaan....
      Maailman menoa
      94
      4135
    2. 66
      3403
    3. Putin lähti takki auki sotaan....

      Luuli, että kolmessa päivässä hoidetaan, nyt on mennyt 3,5 vuotta eikä voitosta tietoakaan. Kaiken lisäksi putin luuli,
      Maailman menoa
      72
      3044
    4. SDP ylivoimainen ykkönen

      En ole koskaan viitsinyt käydä äänestämässä, mutta nyt SDP:n etumatka on niin kutkuttava, että pakkohan se on vaivautua.
      Maailman menoa
      81
      2519
    5. Suomalainen lähti ilman takkia sotaan

      Malli oli "kajander", johon kuului pelkästään kokardi, ja sotilaan itse metsästä katkoma puukeppi ryssien huitomiseen.
      Maailman menoa
      5
      2336
    6. Polttomoottoriauto on köyhän merkki

      Kun ei ole varaa ostaa sähköautoa, niin joutuu köyhän autoa käyttämään.
      Maailman menoa
      199
      2095
    7. Patteriauton ovia ei saatu auki - kuljettaja koki hirvittävän kuoleman!

      ”Oviongelma johti kuskin kuolemaan kolarissa – tämä ratkaisu saatetaan kieltää kokonaan Sivulliset pyrkivät tempomaan a
      Maailman menoa
      30
      2041
    8. Mies älä

      Odota enää vaan toimi. Pieni vinkkivitonen 🫰💥
      Ikävä
      41
      840
    9. Mä tiedän

      Että sä tiedät, että mä tiedän, että sä tiedät. Me molemmat tiedetään. Onko näin?
      Ikävä
      52
      746
    10. Harmittaa ettei paluuta entiseen enää ole

      Paluuta entiseen ei ole koska pilasit kaiken.
      Ikävä
      70
      735
    Aihe