Totuus

Tässä ateisteille,pakanoille ja kristityille.

Olen saanut tämän jutun kerran ystävältäni
sähköpostissa, on muutes aika hyvä.

Voiko olla..

Että luonnonlait voivat syntyä tyhjästä,
vahingossa ja ilman älykästä tajuntaa.
Että materia voi tiedostaa itsensä ihmisessä.
Että evoluutio voi perustua mutaatioihin ja
geenivirheisiin, jotka syntyvät pelkästään
sattuman kautta, ilman kaiken takana olevaa
kehityksen lakia ja pyrkimystä.

Ja kuitenkin nämä ovat tietääkseni älykkäiden
ihmisten ajatuksia.

Mistä me tiedämme kuka on oikeassa? Jos on
esimerkiksi viisi uskontoa, ja jokaisen
kannattajat ovat mielestään sen ainoan oikean
uskonnon piirissä ja sanovat että lukekaa
kirjoituksiamme, siellä sanotaan niin? Eikö ole
todennäköisempää että kaikki uskonnot ovat
arvottomia tai sitten niissä jokaisessa on
osatotuus, eri näkökulma, johon on tultu eri
ajankohdan, kulttuurin ja kansan luonteenlaadun
ym. vaikuttaessa siihen minkä muodon
7266
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kristinusko on uskonnoista yksi valheellisimmasta
päästä, koska koko uskonto perustuu huijaukselle
ja valheelle.

Ja kristinuskon valhe on siinäkin, että se muka
pelastaa, vaikka se on tuhonnut enemmän ihmisiä
kuin mikään muu uskonto maailmassa koko historian
aikana.

Äänestä

"Voiko olla.. Että luonnonlait voivat syntyä
tyhjästä, vahingossa ja ilman älykästä tajuntaa. "

Voi. Miksi ei voisi?

"Että materia voi tiedostaa itsensä ihmisessä. "

Tämä ei oikein avautunut minulle. :)

"Että evoluutio voi perustua mutaatioihin ja
geenivirheisiin, jotka syntyvät pelkästään
sattuman kautta, ilman kaiken takana olevaa
kehityksen lakia ja pyrkimystä. "

Voi. Mihin muuten unohtuivat sellaiset evoluution
mekanismit kuten luonnonvalinta, rekombinaatio,
migraatio, geneettinen ajelehtiminen..?

Äänestä

kirja "evoluutio kriittinen analyysi" niin saat
käsityksen siitä että evoluutio tökkää jo
alkuunsa. Ja makroevoluutio on täys mahdottomuus.
Ihan sama mitä nuo täällä höpöttävät, käyttävät
hienoja sanoja jne..mutta tämä kirja on monien
tiedemiesten rehellinen tutkielma evoluutiosta ja
sen ylitsepääsemättömistä aukoista. Suosittelen.
Hyvää joulua, minä vietän sen ulkomailla.
palataan joulun jälkeen:-)

Äänestä

"Voiko olla.."

"Että luonnonlait voivat syntyä tyhjästä,
vahingossa ja ilman älykästä tajuntaa."

Tyhjästä syntynyt ei kaiketi syntymäänsä ymmärrä
mutta se, että asia tuntuu oudolta, ei todista
asiaa vääräksi.

"Että materia voi tiedostaa itsensä ihmisessä."

Mehän olemme tiedostavaa materiaa. Eli vastaus
varsin selvästi kyllä.

"Että evoluutio voi perustua mutaatioihin ja
geenivirheisiin, jotka syntyvät pelkästään
sattuman kautta, ilman kaiken takana olevaa
kehityksen lakia ja pyrkimystä."

Evoluutio ei perustu pelkkiin mutaatioihin.
Mutaatiot luovat uudenlaisia yksilöitä, joista
olosuhteet valitsevat parhaimmat. Seuraavat
mutaatiot kodistuvat valikoituihin yksilöihin
jne.. Pelkällä sattumalla saadaan päätähuimaavan
pieniä todennäköisyyksiä mutta valinta muuttaa
tilannetta perin pohjin. Eli vastaus kyllä.

"Eikö ole todennäköisempää että kaikki uskonnot
ovat arvottomia tai sitten niissä jokaisessa on
osatotuus"

Näin arvelisin.

Äänestä
  • Lue sinäkin tuo kirja, niin loppuu uskosi
    taruteorioihin. Se on vakuuttavaa tekstiä, toisin
    kuin sinun satuteoriat täällä.

    Äänestä

  • lukija kirjoitti:

    Lue sinäkin tuo kirja, niin loppuu uskosi
    taruteorioihin. Se on vakuuttavaa tekstiä, toisin
    kuin sinun satuteoriat täällä.

    No eivät ne minun teorioitani ole vaan koko
    maailman tutkijoiden käsitys siitä, mikä malli
    parhaiten sopisi havaittuihin asioihin. Minun
    mielestäni teorian tarkoitus on selittää
    havaintoja ja siinä lajien evoluutioteoria toimii
    paremmin kuin nuoren maan kreationismi, joka ei
    oikeastaan selitä mitään vaan keskittyy väittämään
    muita teorioita vääräksi.

    Esimerkkinä voisi mainita fossiilikerrostumat.
    Evoluutiopuolella arvellaan, että kerrostumat ovat
    aikajärjestyksessä siten, että vanhemmat ovat
    pohjimmaisena. Sopii aika hyvin havaintoihin.
    Kreationismipuolella sanotaan, että kerrostumat
    syntyivät vedenpaisumuksen aikoihin siten, että
    huonoiten uimaan kykenevät ovat pohjimmaisena. Ja
    kuitenkin aika syvältä löytyy kaloja? Ei sovi
    havaintoihin.

    Äänestä

  • Rannanjärvi kirjoitti:

    "Kreationismipuolella sanotaan, että kerrostumat
    syntyivät vedenpaisumuksen aikoihin siten, että
    huonoiten uimaan kykenevät ovat pohjimmaisena. Ja
    kuitenkin aika syvältä löytyy kaloja? Ei sovi
    havaintoihin. "

    Kaloja löytyy puita alemmista kerrostumista. Puut
    ilmeisesti uivat kaloja paremmin?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Marjuska kirjoitti:

Tässä ateisteille,pakanoille ja kristityille.

Olen saanut tämän jutun kerran ystävältäni
sähköpostissa, on muutes aika hyvä.

Voiko olla..

Että luonnonlait voivat syntyä tyhjästä,
vahingossa ja ilman älykästä tajuntaa.
Että materia voi tiedostaa itsensä ihmisessä.
Että evoluutio voi perustua mutaatioihin ja
geenivirheisiin, jotka syntyvät pelkästään
sattuman kautta, ilman kaiken takana olevaa
kehityksen lakia ja pyrkimystä.

Ja kuitenkin nämä ovat tietääkseni älykkäiden
ihmisten ajatuksia.

Mistä me tiedämme kuka on oikeassa? Jos on
esimerkiksi viisi uskontoa, ja jokaisen
kannattajat ovat mielestään sen ainoan oikean
uskonnon piirissä ja sanovat että lukekaa
kirjoituksiamme, siellä sanotaan niin? Eikö ole
todennäköisempää että kaikki uskonnot ovat
arvottomia tai sitten niissä jokaisessa on
osatotuus, eri näkökulma, johon on tultu eri
ajankohdan, kulttuurin ja kansan luonteenlaadun
ym. vaikuttaessa siihen minkä muodon

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu