Valitettavasti en löytänyt enää alkuperäistä
kirjoitustasi (ei kai sitä oltu poistettu?),
joten vastaan pöljästi uudella otsikonavauksella.
Kirjoituksesi käsitteli sitä,
kuinka 'näkymättömään maailmaan' uskovia ihmisiä
mielestäsi toisinaan pidetään perusteettomasti
typerinä, vaikka ajatuksemmehan ovat
näkymättömiä, jne... Tässä vastaukseni:
Rautalankasi natisee uhkaavasti!
Kaikki jonkin verran fysiikkaa tuntevat ihmiset
nimittäin tietävät, että 'näkymätön maailma' on
olemassa. Se on se maailma, jonka mittakaava on
niin pieni ja tapahtumat niin nopeita, että
ihminen ei omilla aisteillaan sen
prosessoitumista havaitse. Nerokkaita keksintöjä
tehneet ihmiset ovat kuitenkin kehittäneet
toimivia havaintolaitteita näkymättömän maailman
havaitsemiseksi varsin hyvällä menestyksellä.
Näitä laitteita ovat mm. hiukkaskiihdyttimet,
magneettiresonanssikuvantamislaitteet ja
positroniemission havaitsemiseen kehitetyt
laitteet, joilla voidaan mm. tutkia ajatusten
reaaliaikaista tapahtumista ihmisen aivoissa.
>>Ajattelemme... eiväthän ajatuksemmekaan ole
näkyviä, mutta silti todellisia. Emme voi
"koukata" henkeämme tai ajatuksiamme
kämmenellemme ja sanoa; siinä se nyt sitten on! <<
Totta puhut. Paitsi että voimme kyllä nähdä
ajattelumme(emme tietenkään yksityiskohtaisia
ajatuksia) jos avaamme jonkun ihmisen kallon ja
totutamme silmämme hämärään. Toiminnassa olevia
aivoja nimittäin ympäröi jatkuvasti sähkökenttä
joka loistaa himmeän sinisenä niin kauan
kuin 'virta vain on päällä', eli niinkauan kuin
olemme elossa. Emme kuitenkaan voi ottaa
ajatuksiamme pois päistämme sillä jos
aivoaineemme eli ajatusaineemme rakenne hajoaa,
ajattelummekin hajoaa tai katoaa. Tästä on
läjäpäin esimerkkejä monien aivovaurion saaneiden
henkilöiden tajunnallisten kykyjen heikkenemisenä
tai katoamisena riippuen siitä missä ja kuinka
laaja aivovaurio kullakin henkilöllä on.
Tälläkin hetkellä sinun lävitsesi kulkee
monenlaista saatananpalvontaa ja muutakin
hengellistä toimintaa, vaikket asiasta tuon
taivaallista tiedäkään ilman kekseliäiden
fyysikoiden havaintojen pohjalta kehitettyjä
havaintolaitteita, eli tässä tapauksessa herkkää
radiovastaanotinta. Olet autuaan tietämätön
näkymättömästä maailmasta jonka keskellä olet,
mutta jos haluat ottaa selvää näkymättömän
maailman luonteesta ja vaikutuksista, niin
fysiikkaa opiskelemalla saat hyvän ja varman
perustan.
>>Myös sielu, jonka Jumala on ihmiselle antanut,
on kuolematon. Ajallinen ruumiimme kyllä kuolee,
kaatuu ja maatuu. Elämä loppuu siihen...siis
maanpäällinen elämä.<<
Ihmisellä eikä millään muullakaan eläimellä ole
sielua. Tajunta kylläkin on kaikilla aivot
omaavilla eliöillä, ihminen tietysti mukaanlukien.
Kun esimerkiksi ihminen kuolee, hänen aivonsa
eivät saa enää käyttöenergiaa ja ne sammuvat ja
niiden hajoaminen alkaa. Ajatusaine siis hajoaa
ja palautuu aine-energiankiertoon, ja kaikki
ajatteleminen ja kokeminen ko. yksilön kohdalla
sammuu. Siitä, mitä äsken kuollut henkilö on
ajatellut ja kokenut, voidaan saada tietoa vain
jos hän on kertonut jotakin kokemuksistaan
jollekin henkilölle joka on edelleen elossa ja
kykenee kertomaan niitä asioita eteenpäin. On
tietenkin muitakin informaation tallentamisen
muotoja kuten esim. kirjoittaminen tai nykyään
vaikkapa videokuvaaminen. Kuolleen henkilön
varsinaisten 'alkuperäisten' ajatusten rakenne
kuitenkin hajoaa hänen ajatus-eli aivoaineensa
hajotessa eikä niistä jää jäljelle mitään mistä
ko. henkilön ajatuksia enää kyettäisiin
rekonstruoimaan.
Puhut kuolemattomuudesta. Me olemmekin tavallaan
kuolemattomia siinä mielessä, että me emme itse
havaitse omaa kuolemaamme. Me voimme kyllä
havaita että olomme tuntuu heikolta ja heikkenee,
mutta kuolemaamme me emme ole enää itse
havaitsemassa. Vain ne jotka ovat vierellämme
voivat havaita että nyt se on kuollut. Emme voi
muistaa sitä 'aikaa' kun meitä ei vielä ollut
olemassa, emmekä sitäkään, kun meitä ei enää ole
olemassa. Voidaan siis aivan hyvin sanoa, että
itsellemme emme milloinkaan kuole.
Hyvää adventinaikaa sinulle!

Vastaukset 2
Vanhimmat
Aika varma olet asiastasi. Semmoisistakin
asioista joista et mielestäni voi olla varma.
Mutta olettamuksesi sielusta ja kuolemasta ovat
huomattavasti fiksumman ja todennäköisemmän
kuuloisia kuin uskovien haaveet taivaasta ja
jumalasta.
En senkummemmin koe tarvetta alkaa sinun kanssa
väittelemään, en pysty kuitenkaan valottamaan
mielipiteitäni millään sinulle uudella tavalla.
Rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta!
>>Aika varma olet asiastasi. Semmoisistakin
asioista joista et mielestäni voi olla varma.<<
Minulla on taipumus kirjoittaa siten, että jätän
tarkoituksella pois sellaisia sanoja kuin
esim. 'luultavasti', 'todennäköisesti', 'viimeaika
isten tutkimusten valossa' jne.. , vain siitä
syystä, että monet ns. uskovatkin kirjoittavat
tyyliin: 'Jumala loi ihmisen omaksi
kuvakseen', 'ihminen lankesi syntiin' jne...
Säästyyhän siinä hiukan palstatilaa ja
kirjoitusaikaa.
'Todellisuudessa' minulla ei kuitenkaan ole
mitään uskonnolliseen maailmankuvaan
rinnastettavaa oppirakennelmaa, mitä yrittäisin
fanaattisesti täällä puolustaa. Toisin sanoen,
jos joku pystyy hyvin perustellusti osoittamaan
että olen väärässä, niin olen valmis muuttamaan
käsityksiäni koska tahansa. Ymmärtääkseni monilla
ns. uskovilla sen sijaan ei ole
valmiutta 'luopua' uskostaan, vaikka kaikki
heidän uskonnolliset kokemuksensa ja 'pyhät
kirjansa' voitaisiin purkaa ja selittää puhtaasti
luonnontieteellisin menetelmin.
Voin olla mielestäni täysin varma mm. seuraavista
asioista: Jotakin on olemassa, ja se mikä on
olemassa on tosiasiallisesti olemassa, ja kaikki
mikä on olemassa, on siis totta.
Voin olla siis täysin varma siitä, että olen
löytänyt totuuden! :)
Hyvää joulua sinullekin!