Prof. James Petraksen armoton tuomiopäivän ennuste vuodelle 2012: edessä syvä globaali talouskriisi ja kurjistuminen
Talouden, politiikan ja sosiaalisen kehityksen näkymä vuodelle 2012 on toivottoman huono. Siitä vallitsee lähes universaali konsensus. Systeemiä ei voida enää pelastaa. Hajoamisprosessi on jo käynnissä, veturit hiipuneet ja vaunut pysähtymässä.
EU:n romahdus
Eurooppaa ei mikään pelasta, sen pankit tulevat kärsimään suuria tappioita, ja yhteiskunnat polarisoituvat lisää veroja maksavaan enemmistöön ja pankkiireihin sekä heidän lakeijoihinsa.
Polarisoitunut, pirstoutunut ja lamaan vajonnut unioni tuskin on valmis enää tukemaan USA-Israelin (USraelin) sionistien sotaseikkailuja, ja kriisit heikentänevät sionistien hallitseman Washingtonin mahdollisuuksia saada Eurooppa mukaan Venäjän ja Kiinan vastaisiin toimiin.
USA:n lama etenee raivolla, eikä ulospääsyä ole
Militarismi pahentaa syöksyä. USA ja Englanti olivat Irakin sodan suuret häviäjät. Työttömyys lisääntyy, ja suurin osa työväkeä menettää työttömyysturvansa. Työvoiman raaka hyväksikäyttö kasvaa. Sosiaalisten menojen raju leikkaus on edessä, kun rahaa työnnetään pankkien ja teollisuuden tukemiseen.
Sota Lähi-idässä
Sionistit yrittävät lisätä sotia. Amerikan suurimpien juutalaisten organisaatioiden 52 johtajaa ja heidän ’Israel ensin’ -lakeijansa kongressissa ja hallintokoneistoissa yrittävät painostaa kongressin sotaan Irania vastaan. Mikäli he onnistuvat, seuraukset ovat katastrofaaliset.
Tietäen kuinka vahva ote sionisteilla on maan hallinnosta katastrofin uhkaa ei voida ohittaa tai vähätellä.
Myös Kiina ja Venäjä kokevat vaikeuksia taloudessaan. Putin lujittaa siteitä Kiinan kanssa, ja Venäjä hyötyy Euroopan hajaannuksesta, köyhtymisestä ja luokkataisteluista sekä Naton heikentymisestä.
Edessä olevat sodat tulevat päättymään ’kuten tiedämme’
Obama on lähtenyt sionistien painostamana sotaretkelle arabimaailmaan ja nyt erityisesti Irania vastaan. Heikentääkseen Irania USA haastaa riitaa sen liittolaisten kanssa. USraelin strategia perustuu sotiin lähinaapureita vastaan, talouspakotteisiin, iskuihin elintärkeisiin tuotantolaitoksiin ja tärkeiden henkilöiden salamurhaamiseen.
Kaiken takana on ZPC (Zionist Power Configuration), joka miehittää USA:n tärkeimmät paikat hallinnossa, valtamediassa ja laajemminkin koko maassa.
Sionistien tavoite on saartaa Iran ja heikentää sitä taloudellisesti ja sotilaallisesti. Irakin sota oli ensimmäinen sen luoma sota, Libyan sota toinen ja nykyinen konflikti Syyrian kanssa kolmas. Näillä on heikennetty Israelin vastustajia tai ainakin pyritty siihen.
Vuoden 2011 talouspakotteet olivat ensisijainen ase, jolla pyrittiin luomaan sisäistä hajaannusta Iraniin. Globaali pakotehanke oli sionistien lobbauksen tulos. Tälle lobbaukselle ei ilmennyt vastavoimaa mediassa, kongressissa tai Valkoisessa talossa, ja ZPC sai tehdä työtään rauhassa. Nyt on edetty pidemmälle, ja joukkoja on jo Iranin rajoilla.
Todennäköisesti tarkoitus on painostaa USA tekemään yllätyshyökkäys, ohjusisku, jonka verukkeena käytetään Mossadin hankkimaa ja ZPC:n kongressille välittämää tietoa "uhkaavasta ydiniskusta" Iranin taholta.
Siitä tulee verinen ja pitkä sota Israelille, jonka kulut USA maksaa, ja muu maailma maksaa sodasta ajautumalla vakavaan lamaan. Sionistien käynnistämä sota kääntää nimittäin alkuvuoden laman vakavaksi talouskriisiksi ja johtaa laajoihin kansannousuihin.
Loppupäätelmä:
Kaikki viittaa siihen, että vuosi 2012 tulee olemaan käännekohta, ja armoton talouden romahdus leviää laajalle Euroopasta ja USA:sta Aasiaan sekä Afrikkaan ja Latinalaiseen Amerikkaan. Romahdus tulee olemaan todella globaali. Imperiaaliset konfrontaatiot (hegemoniset yhteenotot) ja siirtomaasodat estävät kaikki yritykset helpottaa kriisiä, jonka seurauksena syntyy massiivista liikehdintää, joka vaihtelee protestiliikkeistä kapinoihin ja sosiaalisiin sekä poliittisen vallan vaihdoksiin.
Lähde: Globalresearch
Suomennos: Seppo KJ Utria
28.12.2011, Verkkomedia.org

Vastaukset 3
Vanhimmat
Hyvä näin.
"Maailma sellaisena kuin olemme sen oppineet tuntemaan, lakkaa olemasta."
Niin on turha kuvitella tai uskoa että tällänen jatkuvaan kasvuun perustuva järjestelmä kestää loputtomiin.
Nyt on velkaa valtioilla sairaasti ja hyvivoivat valtiot haluaisivat supistaa maailmansa omiin pienempiin liittoihin, kuin EU on.
Sotaa valmistellaan jolla ei tule olemaan voittajaa.
Herätkää nämä rattaat eivät enään kestä.
Unohtakaa itsekkyys ja ymmärtäkää että ainut keino selvitä jatkossa on yhteiseen hiileen puhaltaminen eikä rikkaiden kukkaroiden kasvattaminen.
rät tipäiden maailman valloituksen ja "harhauskoisten" tuhoamisen. Kuinkas se etenee, tuleeko paljonkin uusia terrori-iskuja, Eurooppaankin?
Ranskassa, Ruotsissa ja monessa muussa maassa soluttautuminen onkin jo pitkällä ja levottomuudet arkipäivää.
Jos ne irakin rät tipäät saa ydiinpomminsa valmiiksi, niin maailmanloppua voi hyvinkin alkaa ennustelemaan.
Lähde: koraanin saa tanalliset säkeet